16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäJukka-62 => Golfin FAQRe: HCP alas ja miten ?- Jukka-62

#486913 Ilmoita asiaton viesti
KL

Paitsi että jokaisella on oma tapansa oppia, niin jokaisella on myös oma tapansa yrittää hakea sitä oppia. Toiset pyrkivät määrätietoisesti kehittämään peliään aj toiset vain pelaavat ja odottavat ihmeen tapahtuvan.

Aikoinaan Anolassa peliuraani aloitellessani (terveisiä Anolaan, maailman ainoa golfklubi, jolla on kentän lisäksi oma viinitila ja pontikkatehdas!) seurassa pelasi eräs Jukka (ihan totta!), joka pelasi 120 kierrosta vuodessa tasoituksella 24. Ihmettelin kun ei kaverin tasoitus tippunut (näin pidempään kaveria seuranneet kertoivat) noin suurilla kierrosmäärillä. Luultavasti siksi, että hän ei tunnetusti koskaan käynyt harjoittelemassa eikä edes rangella. Tykkäsi enemmän kiertää kenttiä. Mukava mies, muuten.

Aloitin vuonna 1993. Vuodet 96-98 tasoitus pysyi sitkeästi tuossa 15 pinnassa. Vuonna 99 satsasin griinin ympärillä tapahtuvaan harjoitteluun, eli pallo sieltä griinin ulkopuolelta lähelle reikää. Tuon kesän aikana tasoitus tippui 15—> 9,6.

Sen jälkeen tasoitus jämähti vuosiksi 2003-2005 siihen seiskan molemmin puolin, parhaimmillaan 6 ja huonoimmillaan 8. Tänä kesänä tasoitus on alimmillaan ollut 4,1. Mitä tapahtui?

Tässä mielestäni muutama avaintekijä:
– Aivan ensiksi: ymmärrä syy-seuraus golflyönnissä. Jos et tiedä mikä menee pieleen, et pysty sitä korjaamaan. Pro auttaa, mutta itseopiskelullakin pääsee suhteellisen tyydyttävään pelitasoon (sanoo allekirjoittanut ja vain omalta kohdaltaan, tietenkin)
– Avausten pitää olla riittävän pitkiä, 230 m riittää mainiosti, pidemmistä lyönneistä on apua, mutta eivät ole välttämättömiä singeliin pääsemiseksi. Lähelle nollaa vaaditaan sitten jo lisää mittaa.
– Avausten pitää olla aina pelissä, metsään tai outtiin lyöntejä ei kertakaikkiaan saa tulla
– Alle 150 m lähestymiset pitää 95-prosenttisesti olla griinillä tai sen välittömässä läheisyydessä, eli lyhyet raudat kuntoon
– Griinin ympäristössä max. 2 lyöntiä, eli chippi ja putti
– Puttaaminen on yksi avain. Huomaan sen omasta pelistäni keväällä ja myöhään syksyllä, kun grinit ovat huonossa kunnossa; huonoa lähestymistä ei pääse korjaamaan hyvällä puttipelillä. Alle kaksimetriset sisään 8-9/10, alle viisimetrisistä yksi sisään joka kiekalla ja kolme puttia vain joka kolmannella kiekalla, siitä se lähtee. Minnin ohjein: jokainen putti on upotettavissa (eli pitää haluta upottaa se putti eikä pelätä sitä, että se menee ohi). Voittajat haluavat, häviäjät pelkäävät, niin se on tässäkin lajissa.
– Pelistrategia on tärkeää. Älä ota tarpeettomia riskejä. Jos griinille on matkaa 200 m lyö mieluummin tarkasti 180 m griinin eteen ja yritä paria chippi + putti -menetelmällä sen sijaan, että lyöt pallosi metsään, bunkkeriin tai sitkeään raffiin
– Käytä aina vain sitä mailaa avaukseen, jolla pituus riittää. Ei aina ole pakko avata draiverilla, jos hybridillä tai puufemmalla häviää pituudessa 30 m, mutta tarkkuudessa voittaa 200 %
– Ja lopuksi: tuplabogeja tai huonompia ei vain kertakaikkiaan saa tulla. Yleensä ne syntyvät huonon pelistrategian takia, tai sitten avaus vain on hukassa. Ja jos avaus on hukassa, tulosta ei synny kuin peltokentillä. Siis: takaisin rangelle.

Sen verran kuitenkin sanoisin tuosta tasoituksesta (kuten Tetsa jo selvästi toisesa ketjussa sanoikin), että se on vain luku. Huonoin kierrokseni tänä vuonna on +26 ja paras -1, kierroskeskiarvo koko kaudelta n. +11. Toisaalta viimeiset 10 kierrosta ovat menneet keskiarvoon +7.Onko 4,4 sittenpelitaitojani kuvaava luku? Mielestäni ei, mutta viimeksi Kurkissa maanantaina kisassa pelasin kuitenkin bufferiin, joten ehkä se kuvastaa sitä, mitä tasoituksen meikäläisessä järjestelmässä pitääkin kuvastaa.

Summa summarum:
– Pallo varmasti peliin, sen jälkeen griinin tai sen ympäristön turvalliseen osaan, chippi + putti tai kaksi puttia ja par.
– Älä lyö mitään sellaista lyöntiä, jota et osaa.
– Jos et osaa jotakin lyöntiä, opettele se

Helppoa, eikös vain?

Ai niin, kysyit mistä olen luopunut päästäkseni tähän tasoitukseen. Muutamasta ylimääräisestä kilosta sekä kaikista niistä asioista, joita olisin tähän harrastukseen käyttämälläni ajalla ja rahalla voinut tehdä. Mutta tämä oli valintani ja voisit kenties pikemminkin kysyä mitä olen saanut tältä harastukselta, koska en koe joutuneeni luopumaan mistään, päin vastoin.

Olipas pitkä tarina, muta sitä saa mitä tilaa…..