Re: ET 2014 – Suomi pojat maailmalla - Golfpiste.com

8.10.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][8]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitKilpagolf & harjoitteluET 2014 – Suomi pojat maailmallaRe: ET 2014 – Suomi pojat maailmalla

#202199 Ilmoita asiaton viesti

Chip Greenside kirjoitti: (21.5.2014 14:09:46)
Jos onnistumisia on kaksi, niin muistaako kukaan, onko tuohon samaiseen 13:n vuoden ajanjaksoon mahtunut kahta suurempaa määrää nitkahduksia viimeisellä kierroksella?

Kyllä on. Minä muistan elävästi kolme viimeisen kierroksen katastrofia.

Kaksi näistä tapahtui vuonna 2007. Sinä vuonna paineet olivat vielä liian kovat nuorelle miehelle, eikä hän pystynyt pitämään neljää kierrosta päätään kasassa. Indonesiassa Ilonen hyytyi kahden loistavan kierroksen (-8) jälkeen ja pelasi jälkimmäisen puoliskon vain -1. Heti perään Ruotsissa Ilonen piti kenttää pilkkanaan ensimmäisellä ja kolmannella kierroksella (67), mutta viimeisellä kierroksella tapahtui henkinen romahdus ja sitä seurasi surkeat 68 lyöntiä.

Välissä oli monta hyvää vuotta, mutta viime vuonna Ruotsin kisa päättyi taas murheellisissa tunnelmissa. Ilonen joutui toisen ja kolmannen kierrosten onnistumisien jälkeen (63 ja 65) lähtemään pää painuksissa kotimatkalle, kun viimeisellä kierroksella tulos painui 69 lyöntiin.