16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
#370298 Ilmoita asiaton viesti

Juurikin noin. Olen päätynyt samaan havaintoon.

En tietenkään ota kantaa kuka täällä kirjoittelijoista on hidas peluri. Olen pelannut vain muutamankymmenen kanssa, joten valtaosa on tuntemattomia. Ainakin kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet, ellen sitten Prboyn kanssa ole tietämättäni kotikentällämme pelannut.

Mutta oma havaintoni kentältä on juuri tuo, että ryhmän hidastelija, ei sitä itse ymmärrä. Kerran jopa erityisen hidas ’suolapatsas’ kierroksella loukkaantui, kun asiasta (pallo metsässä 10 min etsimisenkin jälkeen. Oli kuulemma kortti tulossa) ystävällisesti huomautin.

Tähän teoriaan sopii tietysti myös se, että voin itsekin olla se hidastelija. Siksi olen useasti tutuilta asiaa kysellyt, mutta tuskimpa he kehtaisivat asiasta mainita, vaikka näin olisikin.

Jokainen voisikin joskus ennen kierroksen alkua tuntemattomassa porkukassa sanoa kanssapelaajille, että haluaisi tietää, jos jossain osa-alueessa on turhan hidas. Kympin tiipaikalla kun asiaa alkaa kyselemään, niin kyllä se tieto sieltä esiin tulee.