26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitSäännötLipputanko kädessä, kärki maassa…Vastaa aiheeseen: Lipputanko kädessä, kärki maassa…

#902737 Ilmoita asiaton viesti

Itse en muista että samanaikaisesta lipun nostosta ja pallon ”tap-in” tuuppauksesta olisi koskaan seurannut rangaistuksia. Mutta, aika monta kertaa joku on ryhtynyt nipottamaan aiheesta. Olen pyytänyt esittämään sääntökohdan ja joskus jopa lyönyt vetoakin innokkaimpien vänkääjien kanssa. Hyvällä menestyksellä.

Samanlaisia typeryyksiä on toki paljon muitakin. Yleisimmät luulot ja uskomukset olisi ehkä hyvä listata erikseen.

Varsinkin kilpailuissa, ikävimpiä ovat sellaiset joissa pelaajat antavat itselleen vapautuksia jotka eivät ole sääntöjen mukaan sallittuja.

Esimerkiksi vapautukset korjauksen alaisilta alueilta, koneiden jäljistä tai teiltä. Niissä tapahtuu harvoin että vapaudutaan sääntöjen mukaisesti oikealla tavalla lähimpään vapauttavaan paikkaan jos se sattuu olemaan vaikea tai jopa mahdoton pelattavaksi. Harjoittelussa tällä lusmuilulla ei tietenkään ole sen suurempaa merkitystä (paitsi että on tyhmää – juuri näitä erikoistilanteita pitäisikin harjoitella).

Skinit on siitä hyvä kilpailumuoto että siinä herkästi selvitetään säännöt perusteellisesti.