16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitSäännötLipputankorumbaa 2019Vastaa aiheeseen: Lipputankorumbaa 2019

#1311911 Ilmoita asiaton viesti

KL1: No jaa. Eilen tanko taas sylkäisi yhden putin ulos kupista. Tulen jatkossakin poistattamaan tangon reiästä muissa kuin pitkissä puteissa, jahka tilanne normalisoituu.

Hienoa että KL1 on jälleen palannut kommentoimaan.

Tuo tangon aiheuttama ”sylkäisy” on miellestäni vain pieni osa kokonaisuutta.. Omalla kohdallani käy niin että jokaista ulos sylkäistyä kohden ainakin pari-kolme kertaa pallo päätyy kuppiin osuman johdosta. Mutta sekään ei ole merkityksellistä.

Olen tehnyt kokonaisarvion siitä mitä kaikkea lipun paikoillaan pitäminen merkitsee omaan lähi-/greenipeliini.

1. Kaikissa tilanteissa, oikeastaan jo tii’ltä avattaessa, lähestymislyönneillä kaukaa ja läheltä, lipun paikka greenillä on nähtävissä.
– jo kauempaa katsottaessa lippu(tanko) kertoo greenin olemuksesta ja antaa yleiskuvan kallistuksista (vaikka sen tutulla kentällä tietääkin)
– koko greenillä pelaamisen ajan paikoillaan oleva lipputanko selkiyttää kallistusten realisointia..suhteessa oman pallon sijaintiin. Jo pallolle mentäessä voi arvoida putin linjaa, etäisyyttä reiästä jne.
– kun lippu on otettu pois reistä on paljon hankalampi havainnoida kallistuksia ja pituutta koska lipputangon luoma vertikaalinen (Y-akselin) ulottuvuus puuttuu kokonaan.
– on tärkeä huomioida että greenin pinta ja reikä ovat X-akselilla ja lipputanko visualisoi ns. Y-akselia. Puttilinja (Z-akseli) täydentää tämän kokonaisuuden 3-ulotteiseksi.

Edellä esitetty tuntuu naurettavalta kirjoitettuna. Mutta greenillä sitä ei tarviste mitenkään ajatella. Kaikki on automaattista ja lipputanko asettuu kokonaisuuteen täysin luonnollisena osana visuaalista kokonaisuutta.
– vaikka pelaaja itse ei edes ymmärrä asiaa niin etäisyyden ja puttilinjan kallistuksen arviointi on huomattavasti helpompaa ja tarkepaa kuin ilman lipputankoa (=vertikaalia Y-akselia).

Sinällään on hauska huomata että lähes kaikki golfarit (nettiystäväni KL1 mukaan lukien) hyödyntää nimenomaan tätä 3-ulotteisuuden antamaa visuaalista vaikutusta pitkissä puteissaan.
– tottakai näin tehdään koska juuri vertikaali (Y-akseli) yhdessä horisontaalisen greenin pinnan (X-akseli) kanssa tarjoaa tarkemman kiintopisteen kuin jos lipputanko olisi poissa.
– kysymys ei ole pelkästään siitä että reikä näkyy huonommin pidemmän matkan päästä.
– etäisyyden ja suunnan arvioiminen on helpompaa lipun kanssa kuin ilman.
– reiässä olevalla lipputangolla on aivan saman vaikutus myös lyhemmissä puteissa.

Ymmärrettävästi pelaajan on helpompaa arvioida putin suunta sekä tarvittava lyöntivoimakkuus jo lähtökohtaisesti tarkemman visuaalisen havaintonsa perusteella..
– pelaajan kannalta seurauksena (ja myös harjoituksen tuloksena) on se että jo ensimmäinen putti päätyy lähemmäksi reikää.
– näin toinen putti lähtee lähempää ja sillä on tietysti suurempi mahdollisuus onnistua. Näin myös kolmen putin greenit vähenee.

Kehotan pelaajia ajattelemaan asiaa sekä kokeilemaan käytännössä lipputangon merkitystä kokonaisvaltaisesti. Ilman mitään ennakkoasenteita. Ajatteleminen ja kokeileminen ei maksa mitään..
– loppuviimeksi kysymys ei ole pelkästään siitä, ponnahtaako pallo lipputangosta sisään kuppiin tai ulos.

Ja, kaiken päälle pelaaminen nopeutuu merkittävästi kun lipun kanssa räplääminen osoittautuu huonoksi ja turhaksi tavaksi.