26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

WHS-tasoitusjärjestelmä 2020

Etusivu Foorumit Säännöt WHS-tasoitusjärjestelmä 2020

Esillä 25 viestiä, 201 - 225 (kaikkiaan 722)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1300094 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Osaatko Baystream sanoa mikä ero on aussien systeemillä meidän systeemiin eli miksi heillä sovelletaan kerrointa 0,93 mutta meillä ei?

    Pikaisesti katsottuna malli näyttää samalta eli 8 parasta 20 viimeisestä kierroksesta.

    Tuo on myös heidän tällä hetkellä oleva systeemi eli Ausseilla on maakohtainen lupa käyttää tuota ja käsittääksenii tulee poistumaan ajan mittaan.

    Säilyykö kentän tasoituskelpoisuus entisillä kriteereillä.
    – keväällä eteen tulee talvigriinien määrä
    – monella turistikentillä eteen tulee ”turistiasetukset”, kun keltaiset tiit on viety joka väylällä eteen ja kentän kokonaispituus on todennäköisesti parisataa metriä lyhennetty

    PCC laskenta voi olla aika mielenkiintoinen, varsinkin jos sitä käytetään Espanjan turistikentillä
    – PCC lasketaan ilmeisesti erikseen joka klubilla, joten tuloskortti pitäisi jättää (fyysisesti) kyseiselle kentälle
    – Ilmeisesti sähköinen eBirdie kortti ei toimi kuin Suomen kentillä, jolloin ohjautuu paitsi omaan kotiseuraan myös kyseisen kentän PCC laskentaan (näinköhän toimii, varsinkin jos toinen seura on golfboxissa ja toinen nexgolfissa)
    – PCC lasketaan kaikista tasoituskelpoisista kierroksista (siis kisoista ja tasurikierroksista). Ainakin osalla turistikentistä kisat pelataan ”kiveltä” eli ns. oikeilta klubitii-mitointa, osa pelaa takatiiltä, turistit miesten eteenvedetyltä klubitiiltä ja naiset punaisilta normimitoilla. Näistä sitten lasketaan keskiarvo PCC, vaikka kaikki ovat pelannet ”ihan eri kenttää”
    – Sitten jos joku jättää tasoituskorttinsa seuraavana päivänä (vaikkapa kotiseuraan), nämä jäävät ilmeisesti PCC laskennasta pois … ja tämä siis ihan Suomalaisilla kentillä. Mutta osaako kotiseura sitten ottaa huomioon pelatun kentän PCC:n kyseisenä päivänä?

    Eli mitenköhän nämä ulkomaankierrokset tulisi ottaa mukaan ja mitenköhän tuo PCC saadaan toimimaan. Minä olisikin kyllä valmis laittamaan roponi likoon sen puolesta, että järjestelmiä ei mitenkään saada toimimaan 1.1.2020 ja voi olla, että koko ensi vuosi on yhtä härdelliä.

    KL1

    En kantaisi huolta tuosta PCC:stä, sen vaikutus tasoitukseen on kuitenkin pidemmällä aikavälillä täysin mitätön. Oma mielipiteeni on edelleen se, että moinen kerroin olisi pitänyt haudata tämän uudistuksen myötä ja syvälle. Kuten sanottu, sen merkitys on mitätön ja tuotta vain turhaa hässäkkää juurikin vieraskentillä pelattavien tasoituskierrosten osalta.

    Mitä tulee kenttien tilapäisiin pituusmuutoksiin, niin eipä noista ole Suomessa tähänkään asti suuremmin pidetty lukua. Kenttiä on etenkin miesten klubitiiltä peluutettu miten milloinkin ja kirkkain silmin hyväksytty jätetyt kortit, vaikka kenttä olisi yli 100 metriä liian lyhyt tai liian moni tiipaikka poikkeaisi yli 10 metriä reiän mittapisteestä. Ja nämä siis ilman mitään todellista syytä, ihan vain tiipaikkojen säästämiseksi tai muuten vain. Aivan liian monella kentällä asia menee ihon alle, jos mennään julistamaan kentän tasoituskelvottomuutta. Niinpä kenttää peluutetaan muka tasoituskelpoisena ja melkein kaikki ovat tyytyväisiä. Tosin eipä tuollakaan asialla ole pidemmällä aikavälillä mitään merkitystä, jos liian lyhyen lentän peluuttaminen ei ole ko. kentän tapa ja kunhan yksittäinen pelaaja jättää riittävän monta korttia kauden aikana.

    Maailmanlaajuisen tasoitusjärjestelmän käyttöönotto siirtyy helmikuulle

    Tasoituksen laskennan taustajärjestelmä valmistuu vuoden alkuun mennessä

    SaaS nähä riittääkö tuo helmikuu… Oma veikkaus on, että vielä kaudella 2020 järjestelmää ei saada toimimaan luotettavasti. Käyttöön se toki saatetaan ottaa. Eihän tuossa kenenkään terveys vaarannu. Toisin kuin Apotissa.

    Tanskassa ollaan viisaita ja tasoitusjärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2021 alusta. On tarpeeksi aikaa testata toimivuus ja säästää monia monilta ongelmilta.

    Ja näköjään löytyy golfliiton päätöksestä vastainenkin näkemys. Itse olen enemmän Jere Polven linjoilla. Hän kuitenkin taitaa tietää paremmin kuin liiton herrat.

    Hauska tuo Juha Korhosen kommentti: ”Kuuntelimme kaikkia osapuolia…”

    Syyskuussa Nexgolfin toimitusjohtaja Jere Polvi kritisoi Golfliittoa tiukasta aikataulusta. Nexgolf lähetti tuolloin asiakaskentilleen poikkeuksellisen tiedotteen, jossa se pyysi kenttiä vaikuttamaan Golfliittoon siten, että uusi tasoitusjärjestelmä otettaisiin käyttöön vasta vuonna 2021 eli vuoden alkuperäistä aikataulua myöhemmin.

    https://www.gogolf.fi/golfliitto-siirt%C3%A4%C3%A4-uuden-tasoitusj%C3%A4rjestelm%C3%A4n-aloitusta-kuuntelimme-kaikkia-osapuolia

    #1300945 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ”Nettotuplabogey lasketaan seuraavasti: Reiän PAR + 2 +/- kyseisellä reiällä saatavat (+) tai annettavat (-) tasoituslyönnit. ”

    Kun ei ymmärrä niin on varmasti tyhmä. Mistä tasoituslyöntejä saa ja kuka niitä antaa? Jos mulla on tasoitus 18 niin onko se 1? Eli maksimi on PAR4:lla 4+2+1? Vai miten? Peruskäsitteen määrittely sisältää (lehdessä) määrittelemättön käsitteen.

    #1300946 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Mistä tasoituslyöntejä saa ja kuka niitä antaa?

    Aivan villi arvaukseni on: slope-taulukko.

    Onko pelitasoitus sinulle aivan uusi käsite, Möllikkä? Se on siis tasoitus, jota sinä käytät pelatessasi tasoitukseen vaikuttavaa kierrosta. Pelitasoitus voi olla sama kuin tarkkatasoituksesi kokonaisluku tai voi olla eri. Se selviää slope-taulukosta.

    Pelitasoituksen antamat tasoituslyönnit jaetaan reikien indeksien perusteella. Jos pelitasoituksesi on tuo mainitsemasi 18, niin jokaiselle reiälle saat yhden tasoituslyönnin. Plussatasurilla pelaavat joutuvat antamaan yhden lyönnin joillekin rei’ille, siitä tuo kaavan +/- tulee.

    Tämä asia ei ole muuttumassa, vaan pelitasoitus on jatkossakin riippuvainen kentän vaikeudesta.

    #1300947 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Arvasin ivailevan vastauksen. Mikäs siinä, se pitää kysyjät kaukana. Jutussa ei tosin puhuttu slope taulukosta mitään. Pitää siis olettaa että sellainen on jatkossakin. Ja siellä on sekä + että – lukuja. Kivaa.

    #1300948 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Älä Möllikkä huolehdi, ei tuo järjestelmä vielä 2020 toimi kunnolla kuitenkaan…

    #1300949 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Mulle on jäänyt muutenkin epäselväksi missä on pihvi. Jos kentällä on PAR, Slope ja CR niin niilläkö ei pysty laskemaan tulosta nykyjärjestelmässä? Olen pelannut vain Euroopan kentillä joten en tiedä. Mulle ainakin on ykshailee miten aussi, britti tai am. laskee tasoituksensa. Jos tarvittavia tietoja ei löydy niin ei kai laskentakaava auta.

    Varmasti joku viisaus tässä on. Suurimmalle osalle tuuppareita hcp on vaan joku numero.

    #1300950 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Luin huolella läpi Golflehden s.88 olevan artikkelin koskien WHS järjestelmää. Voisin lyödä vetoa, että 95% golfareista ei ymmärrä uudesta tasoituslaskennasta, vaikka olisi lukenut tekstin pariinkin kertaan. Aika monta uutta termiä – kuten differentiaali – ja suurimmalle osalle on tuo CR ja SR aika vaikeaselkoisia. Myös tuo 10-17 reiän laskenta ja millä edellytyksillä ne ovat hyväksyttäviä on auki. Eikä tekstissä ole lainkaan CBA tai PPC muunnosta, eli onko ne jostain syystä tippuneet pois.

    Luulen, että keväällä yli 90% on saanut tasoituksen, mutta heillä ei ole mitään käsitystä siitä, onko se laskettu oikein. Pelaajaa ei kaiketi voi ainakaan vuoteen olemaan itse vastuussa tasoituksensa oikeellisuudesta eli pitää vain sokeasti luottaa järjestelmän antamaan lukuun. Samoin klubikilpailuissa voidaan nähdä aika yllättäviä tasoituslukuja alkukaudesta.

    #1300951 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Putti-Possu: Voisin lyödä vetoa, että 95% golfareista ei ymmärrä uudesta tasoituslaskennasta, vaikka olisi lukenut tekstin pariinkin kertaan.

    Lyödään vaan vetoa. Paljonko? 95% ei nimittäin riitä :).
    CR, SR, CBA, PPC, AHR… kuten mainitset, tilanne oli jo haastava aikana, jolloin oli vain CR ja SR.

    95%+ golfareista ei ole perillä tasoituslaskennan nyansseista. Jäljelle jäävästä osasta 95% tietää, että 99% katsoo tasoitusmääräyksiä hieman läpi sormien. Ja taas jäljelle jäävästä osasta parhaimmat 1% analysoivat miten tasoitusjärjestelmää saataisiin vielä tarkemmaksi.

    Kumpi on tärkeämpää: HCP tarkkuus millilleen (jos kaikkia pykäliä noudatetaan) vai yksinkertaisen selkeä systeemi. Kallistun jälkimmäiseen.

    #1300952 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Mulle on jäänyt muutenkin epäselväksi missä on pihvi.

    Se löytyy klubiravintolasta, kuten ennenkin.

    Jos kentällä on PAR, Slope ja CR niin niilläkö ei pysty laskemaan tulosta nykyjärjestelmässä?

    EGA:n tasoitusjärjestelmässä (= nykyjärjestelmä Suomessa) tuloksen pystyy laskemaan, jos kyse ei ole kilpailusta. Jälkimmäisissä lasketaan vielä CBA (= kilpailukohtainen olosuhteiden mukainen vaikeuskerroin), joka voi lisätä tai vähentää pelaajan saamia tasoituslyöntejä. CBA:n laskettaa klubi, joten kilpailija ei voi määrittää omaa tasoitustaan ilman klubin apua.

    Olen pelannut vain Euroopan kentillä joten en tiedä.

    Onko kotiseurasi kuitenkin Suomessa? Kotiseura pitää yllä pelaajan tasoitusta ja opastaa sen ylläpitämisessä.

    Mulle ainakin on ykshailee miten aussi, britti tai am. laskee tasoituksensa.

    Luultavasti valtaosa suomalaisista jakaa näkemyksesi, niin nyt kuin jatkossakin.

    Varmasti joku viisaus tässä on. Suurimmalle osalle tuuppareita hcp on vaan joku numero.

    Viisaudesta voi olla montaa mieltä, mutta tuuppareiden osalta lienet täsmälleen oikeassa.

    #1300953 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Putti-Possu: Voisin lyödä vetoa, että 95% golfareista ei ymmärrä uudesta tasoituslaskennasta, vaikka olisi lukenut tekstin pariinkin kertaan.

    Lienet oikeassa, mutta kuinka monen tarvitsee ylipäätään ymmärtää tasoituslaskennan koukeroita? Kotiseura pitää yllä pelaajan tasoitusta, pelaajan ei tarvitse huolehtia muusta kuin tulosten kirjaamisesta.

    Mikä tässä siis on oikeasti ongelma?

    #1300954 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1: Lienet oikeassa, mutta kuinka monen tarvitsee ylipäätään ymmärtää tasoituslaskennan koukeroita? Kotiseura pitää yllä pelaajan tasoitusta, pelaajan ei tarvitse huolehtia muusta kuin tulosten kirjaamisesta.

    Onko tuloskortissa olevasta tasoituksesta vastuussa mainitsemasi kotiseura vai pelaaja? Mikäli säännöt sattuisivat sanomaan vastuussa olevan pelaajan, tulisi pelaajan tietää miten tasoitus lasketaan. Kun 95% pelaajista ei tiedä miten tarkka tasoitus lasketaan, on hienoa jos kotiseura on tuloskortissa vastuullinen tasoituksesta. Myös postilakon aikana.

    KL1: Mikä tässä siis on oikeasti ongelma?

    Mitä hyötyä on hiplata erilaisia kertoimia kaikenlaisista hilavitkutin vaikuttimista, jonka johdosta 99% pelaajista on tipahtanut kärryiltä tasoituksen laskemisesta. Olemme saaneet HCP-tarkkuutta (ehkä) lisää 0,00x pykälän verran HCP-epämääräisyyteen, jonka suuruutta emme tiedä. Metsä on hukkunut puilta. Löytyyköhän puitakaan.

    #1300957 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mitä hyötyä on hiplata erilaisia kertoimia kaikenlaisista hilavitkutin vaikuttimista, jonka johdosta 99% pelaajista on tipahtanut kärryiltä tasoituksen laskemisesta. Olemme saaneet HCP-tarkkuutta (ehkä) lisää 0,00x pykälän verran HCP-epämääräisyyteen, jonka suuruutta emme tiedä. Metsä on hukkunut puilta. Löytyyköhän puitakaan.

    Cervelo on asian ytimessä. WHS:ää laadittaessa on unohtunut se kaikkein tärkein eli selkeys ”käyttäjän” näkökulmasta.

    #1300973 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Nykyisessä EGA-järjestelmässä kansallinen kotiseura on vastuussa tasoituksen ylläpitämisestä – ellei sitten Golfliitto ole ottanut vastuuta itselleen (kohta 14). Pelaajalla voi yhdessä maassa olla vain yksi kotiseura, mutta kotiseura voi olla useammassa maassa – joissa kaiketi voi olla siten eri tasoitus. Tämä erikoisuus kaiketi poistuu uudessa järjestelmässä.

    Golfliitto on ymmärtääkseni kertonut, että kansallisen tasoitusjärjestelmän ylläpito siirtyy Golfliitolle. Siirtyykö samalla tasoituksen ylläpidon vastuu Golfliitolle, vai säilyykö se edelleen kotiseuralla. … ja käsitelläänkö tasoitusvalitukset edelleen tasoitustoimikunnissa vai siirtyykö sekin tehtävä liitolle.

    Mikäli oikein ymmärsin, pelaaja ei ole siis lainkaan vastuussa omasta tasoituksestaan – ainoastaan siitä, että hän on jättänyt tasoituskorttinsa oikein täytettynä kotiseuraansa tai eBirdie-järjestelmään tavalla tai toisella. Tähän mennessä tilanne on ollut se, että aika usein tasoituksen päivittymisessä on ollut merkittävä viive ja tänään pelattu kisakierros ei välttämättä ole päivittänyt tasoitusta kuin vasta muutaman päivän kuluttua.

    Jos siis pelaan tänään 45 bogeyopisteen kierroksen eikä järjestelmä ole vielä tätä huomioinut, voin huomenna osallistua uuteen kisaan vanhalla järjestelmässä olevalla tasoituksella. Tähän asti on ollut tapana korjata kortissa ollutta tasoitusta, mikäli on ollut tällainen tilanne tiedossa. Ensi vuonna kuitenkin laskenta on sen verran hankalaa ainakin aluksi, ettei 99% pelaajista kykene tätä muutosta laskemaan. Siis kaiketi pelataan vanhalla tasoituksella niin kauan, kunnes uudet kierrokset päivittyvät.

    #1300978 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Mitä hyötyä on hiplata erilaisia kertoimia kaikenlaisista hilavitkutin vaikuttimista, jonka johdosta 99% pelaajista on tipahtanut kärryiltä tasoituksen laskemisesta. Olemme saaneet HCP-tarkkuutta (ehkä) lisää 0,00x pykälän verran HCP-epämääräisyyteen, jonka suuruutta emme tiedä. Metsä on hukkunut puilta. Löytyyköhän puitakaan.

    Muutenhan tasoituksen laskeminen ei uudessakaan järjestelmässä ole vaikeaa, mutta se pahuksen päiväkerroin sotkee asian totaalisesti. Ko. kertoimen käyttöä olen kritisoinut aina siitä alkaen, kun 10% sääntö muutettiin kertoimeksi.

    Onko tuloskortissa olevasta tasoituksesta vastuussa mainitsemasi kotiseura vai pelaaja? Mikäli säännöt sattuisivat sanomaan vastuussa olevan pelaajan, tulisi pelaajan tietää miten tasoitus lasketaan.

    Puoliksi totta. Jos ja kun pelaaja toimittaa tasoituskierroksensa tuloksen kotiseuraansa, tulisi hänen varmistua siitä, että kyseinen tulos on rekisteröity järjestelmään. Tämän jokainen voi todeta oman kotiseuransa järjestelmästä vaikkapa internetin välityksellä. Siinä vaiheessa, kun pelaajan kisakortissa on sama tasoitus kuin kotiseuran järjestelmässä, homma on kaikin puolin hanskassa. Jos kotiseuran laskema tasoitus sattuisikin olemaan väärä, pelaaja on tehnyt kaiken tarvittavan tasoituksensa ylläpitämiseksi eikä häntä ainakaan minun nähdäkseni voida rangaista väärän tasoituksen käyttämisestä.

    Tätä kautta palataankin takaisin tuohon edelliseen kappaleeseen ja siihen typerään päiväkertoimeen. Jatkossa käykin niin, ettei pelaaja välttämättä tiedä mikä on hänen oikea tasoituksensa, koska kotiseurakaan ei sitä tiedä, koska päiväkerrointa ei vielä ole määritetty siinä vaiheessa, kun pelaaja lähtee pelaamaan uutta kisaa. Tässä on tämän uuden järjestelmän ylivoimaisesti suurin kompastuskivi.

    EDIT: Ei tämän WHS-tasoituksen laskeminen ole oikeasti niin vaikeaa kuin monet antavat ymmärtää. Tarvittavat luvut sijoitetaan omille paikoilleen tiedossa olevaan laskentakaavaan ja tulos löytyy ihan laskinta näpyttelemällä. Jos päiväkerroin puuttuu, niin se merkitään nollaksi ja taas mennään! Mahdollisesti virheellinen tasoitus korjataan sitten, kun päiväkerroin löytyy. Tällä tavalla elämä voi jatkua Putti-Possun mainitsemista viiveistä huolimatta.

    #1300987 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    PG

    Tarvittavat luvut sijoitetaan omille paikoilleen tiedossa olevaan laskentakaavaan ja tulos löytyy ihan laskinta näpyttelemällä.

    Tiedossa olevalla kaavalla saadaan vasta tulospoikkeama (Score Differential). Jäljellä on vielä se pahin homma – keskiarvon laskeminen. Miten se taas menikään? (Jeren jutussa sitä ei sanottu). Ja mistä ne kaksikymmentä viimeisintä tulospoikkeamaa löytyy? Jos löytyy niin hyvä, mutta niistä kahdeksan parhaan löytäminen ei välttämättä olekaan mikään helppo juttu. Ja vaikka olisikin, niin usein jokaiseen niistä sisältyy paljon merkkejä, jopa neljä. Niiden näpyttelemisessä laskimeen (jos se on tarpeen), voi tulla helposti virheitä..

    #1300988 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ei tämän WHS-tasoituksen laskeminen ole oikeasti niin vaikeaa kuin monet antavat ymmärtää.

    Kyllähän grand master tekee tän vaikka päässälaskuna, hänellä on ne liukuvat 20 kierrosta muistissa ja kaavat eri kentille on povarissa tupakka-askin kannessa. Me muut ollaan ihmeissään.

    Ennen (kilpailuja lukuunottamatta) riitti kun tiesi pelitasoituksen. Pistebogipisteet ja uuden tasoituksen sai laskettua vaikka päissään.

    #1300989 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Täytyy varmaan näpytellä ne tulokset eBirdieen/GameBookiin, joka toivon mukaan laskee suoraan oikein uuden tasoituksen – ja korjaa sitten seuraavana päivänä sen PPC:n.

    Miten muuten ne vajaat kierrokset 10-18 reikää. Jeren jutusta ei selvinnyt sitä, missä vaiheessa pitää ilmoittaa, monta reikää pelaa. Vai riittääkö iltakierroksella se, että pelaa niin monta kuin ehtii ennen pimeää ja syöttää sen sitten GameBookiin. Tai kääntäen, jos lähtee pelaamaan tasoituskierrosta ja merkitsee sen etukäteen 18r ja tuleekin pimeä vastaan – voiko sen muuttaa vai keskeyttää (jolloin tulee NR), ja miten tämä NR sitten vaikuttaa tasoitukseen.

    #1301017 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Onko tämä nyt tulkittava siten, että suomalaiset golffarit ovat merkittävästi tyhmempiä kuin jenkit ja aussit? Lukujonon laittaminen suuruusjärjestykseen on jo ylivoimaista 8 luvun keskiarvon laskemisesta puhumattakaan?

    Älkää nyt viitsikö, isot ihmiset…

    #1301020 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Lukujonon laittaminen suuruusjärjestykseen on jo ylivoimaista 8 luvun keskiarvon laskemisesta puhumattakaan?

    Tarkoitatko, että pystyt tekemään tämän ilman muistiinpanovälineitä tai elektronisia laitteita… ihan päässälaskuna? Olet sä kyllä hurja… siksi ilmeisesti oletkin grand master…

    #1301022 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL1: Onko tämä nyt tulkittava siten, että suomalaiset golffarit ovat merkittävästi tyhmempiä kuin jenkit ja aussit? Lukujonon laittaminen suuruusjärjestykseen on jo ylivoimaista 8 luvun keskiarvon laskemisesta puhumattakaan?

    Älkää nyt viitsikö, isot ihmiset…

    Mielestäni olet ymmärtänyt suomalaisen luonteenpiirteen ja kyvyt tyystin väärin. Se ei ole diskuteerausta, ylenpalttista englantilaista monimutkaisuuden tavoittelua tms. Yksinkertainen on kaunista! Suoraviivaisuus on kaunista!

    Matemaattisesti puolestani voisi käyttää keskiarvoa, mediaania, keskihajontaa… kaikkia näitä jopa yhtäaikaa ikäänkuin ”HCP very accurate”. Saatais oikein tarkkaa tietoa. Tehrään oikein fourier-muunnosta tai muuta vastaavaa, jotta saadaan pirun tarkat kuvaajat osoittamaan vielä paremmin… öö… mitä. What’s the point?

    Englannissa jokunen tovi duunia tehneenä arvostan paljon saaren asukkaita. Mutta huh huh, jos suomalaista suoraviivaisuutta aletaan kutsua tyhmyydeksi. Suoraviivaisuuden puute on brittien suurimpia ongelmia. Tarvii miettiä vaan brexit-uutisia, Heathrown lenttokenttää, ylellisiä kaksivipuisia suihkuhanoja, ehkäpä golfin sääntöjä ja huomaa, että pari suomalaista suoraviivaistajaa saattais tehdä eetwarttia. Vai oliko se Edwardia.

Esillä 25 viestiä, 201 - 225 (kaikkiaan 722)
Vastaa aiheeseen: WHS-tasoitusjärjestelmä 2020

Etusivu Foorumit Säännöt WHS-tasoitusjärjestelmä 2020