26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Vuoden nuori urheilija

Etusivu Foorumit Yleistä Vuoden nuori urheilija

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olipa piristävää, että eilen valittiin Vuoden nuoreksi urheilijaksi vaihteeksi keihäänheittäjä. Näin tuo suomessa aikaisemmin vähälle huomiolle jäänyt laji sai hieman julkisuutta ja ehkä suomalaiset nuoret nyt innostuvat harrastamaan keihäänheittoa sankoin joukoin. Sanni Utriaisen valintaan vaikuttivat eittämättä nuorten MM-voitto murskaavalla 5 sentin erolla toiseksi tulleeseen huipputuloksella 56,91. Sanni voitti myös SM-kultaa NAISTEN sarjassa tuloksella 56,29. Mainittakoon että 3. sija meni tuloksella 52m 7-ottelija Nina Kelolle. Sanni räjäytti pankin Suomi-Ruotsi maaottelussa kiskaisemalla voiton niinikään NAISTEN huipputasokkaassa sarjassa ennätystuloksellaan 57,26, jolla hän sijoittuu juniorinaisten kauden maailmantilastossa toiselle sijalle. Lajin naisten kärkitulos Suomessa oli kuluneella kaudella Oona ’Seppo’ Sormusen 57,50 ja maailman kärkitulos vain 68,89, joten kärki ei ole kaukana. Vuoden urheiluteko oli vähintäänkin yhtä sykähdyttävä. Pesäpallossa on suoritettu viime kaudella Läpilyönti! Tuo läpilyönti jätti varjoonsa kaikki muiden lajien tuuletukset, mitalit ja muut saavutukset. Perustellusti, sillä tuossa lajissa Läpilyöntejä tehdään aniharvoin ja lajin Suomenmestaruuskin voitetaan vain kerran vuodessa. Lajia taidetaan harrastaa nykyään muuallakin kuin Suomessa. Ainakin suomalaiset harrastavat… Mitähän golfarilta vaaditaan että sijoittuisi noissa pippaloissa joskus palkinnoille. Nuoren golfarin pitäisi kai voittaa vähintäänkin ET:lla, että Suomessa noteerattaisiin. Toimittajareppanat voisivat tulla alas puusta, avata silmänsä ja alkaa arvostaa muistakin urheilijoita kuin näitä iänikuisia ’marjaliisoja’.

    Täällähän on monenkin kirjoittajan toimesta aikaisemmin todisteltu, ettei golf ole urheilua – tuskin oikeasti liikuntaakaan. Itse olen kyllä asiasta eri mieltä.

    Golfissa ei kuitenkaan ole asiaa millekään tuollaisille ehdokaslistoillekaan ilman major-voittoa.

    Mitäs mieltä olette sitten Vuoden Urheilijan kommenteista omaa lajia kohtaan?
    Tai miten hän totesi Peetu Piiroisen lajista.

    IMO olisin pitänyt nuo omana tietona. Menivät ja sulkivat aika nopeesti hänen vieraskirjankin…

    Minna Kauppi

    Tosi ikävät kommentit. Menetti maineensa hetkessä. Tässä oli hyvä esimerkki juuri uutisissa olleesta sosiaalisen median kääntöpuolesta ja sen seurauksista.

    ts

    Minja kirjoitti: (11.1.2011 13:58:44)
    Mitäs mieltä olette sitten Vuoden Urheilijan kommenteista omaa lajia kohtaan?
    Tai miten hän totesi Peetu Piiroisen lajista.

    IMO olisin pitänyt nuo omana tietona. Menivät ja sulkivat aika nopeesti hänen vieraskirjankin…

    Minna Kauppi

    Sanoisin tuota vallan loistavaksi sarkasmiksi ja jopa erittäin osuvaksi. Toimittajien lajiarvostus on monessa kohti 60-luvun tasolla. Valitettavasti muu ammattiosaaminen taas selkeästi 2000-luvun puolella. Jälkimmäinenkään ei ollut kehu jos joku sitä erehtyi sellaiseksi luulemaan.

    ts kirjoitti: (11.1.2011 14:14:55)
    Sanoisin tuota vallan loistavaksi sarkasmiksi ja jopa erittäin osuvaksi. Toimittajien lajiarvostus on monessa kohti 60-luvun tasolla. Valitettavasti muu ammattiosaaminen taas selkeästi 2000-luvun puolella. Jälkimmäinenkään ei ollut kehu jos joku sitä erehtyi sellaiseksi luulemaan.

    Tekstin sävy sopii forumeille, ei ammattiurheilijan omaa blogiiin. Totuuksien kirjoittaminen katkeruudella ja kateudella väritettynä kääntyy itse totuutta vastaan, valitettavasti.

    ts kirjoitti: (11.1.2011 14:14:55)
    Sanoisin tuota vallan loistavaksi sarkasmiksi ja jopa erittäin osuvaksi.

    Sarkasmi on vaan niin vaikeaa ymmärtää. Tämä nyt tulkittiin täällä samoin, kuin minä sanoisin näitten kirjoittajien olevan hyvinkin älykästä väkeä.

    Sitä tarkoitinkin, että olisin jättänyt sen kirjoittamatta kun kaikki ei sarkasmia ymmärrä.
    Nyt häntä pompotellaan ihan syyttä ja suotta.
    Toisaalta taas nostan hattua, hänen kynä on terävä 🙂

    Minja kirjoitti: (11.1.2011 14:41:46)
    Sitä tarkoitinkin, että olisin jättänyt sen kirjoittamatta kun kaikki ei sarkasmia ymmärrä.
    Nyt häntä pompotellaan ihan syyttä ja suotta.
    Toisaalta taas nostan hattua, hänen kynä on terävä 🙂

    Juuri näin. Terävää tekstiä mutta väärässä paikassa.

    ts

    Johtaja XXL kirjoitti: (11.1.2011 14:38:38)

    ts kirjoitti: (11.1.2011 14:14:55)
    Sanoisin tuota vallan loistavaksi sarkasmiksi ja jopa erittäin osuvaksi.

    Sarkasmi on vaan niin vaikeaa ymmärtää. Tämä nyt tulkittiin täällä samoin, kuin minä sanoisin näitten kirjoittajien olevan hyvinkin älykästä väkeä.

    Meinaat että tyylitajua on kuin verkkosivujen uudistajalla?

    Äh.. perskales… terävää tekstiä väärässä paikassa taas kerran…

    Nimetön

    Minja kirjoitti: (11.1.2011 14:41:46)
    Sitä tarkoitinkin, että olisin jättänyt sen kirjoittamatta kun kaikki ei sarkasmia ymmärrä.
    Nyt häntä pompotellaan ihan syyttä ja suotta.
    Toisaalta taas nostan hattua, hänen kynä on terävä 🙂

    Eihän nyt omaa luontoaan ja mielipiteitään kannata kahlita. Jos tuosta Kaupin kirjoituksesta ei jollekulle välity sarkasmi niin lukijalla on maailma muutenkin hyvin yksinkertaista.

    Miettikääpä jos Seppo Räty olisi kirkoittanut kyseisen tekstin, niin sehän olisi upeaa ja suoraa puhetta raavaalta äijältä. Kun nuori ja kaunis nainen osaa ajatella, niin vanhat äijänkäppänät säikähtää ;-D

    Voinen osallistua keskusteluun, kun se on jo valmiiksi OT:ssa.

    Mielestäni Minna Kauppi on niin vilpittömän ja järkevän oloinen urheilija, että hänen on jatkossakin syytä nakata paskat kaikille sarkasmia ymmärtämättömille pikkusieluille ja kirjoittaa OMAAN blogiinsa ihan mitä huvittaa.

    En ole Peetu Piiroisen mahdollisia blogeja lukenut, mutta saatan hyvinkin kuvitella hänen kirjoittavan samaan tyyliin.

    Mitä sitten tulee varsinaiseen otsikon aiheeseen, niin melko hedelmätöntä on nostaa golfareitten arvostusta haukkumalla muiden lajien harrastajia. Sanni Utriainen on, edelleen mielestäni, noillakin tuloksilla täysin ansainnut meriittinsä, etenkin heittäessään juniori-ikäisenä naisten sarjan SM:ksi.

    Ja lisäksi Sanni kuuluu verbaalisesti Kaupin kastiin.

    Joo, ilman muuta olisi pitänyt palkita suomalainen golfari, joka esimerkiksi oli juuri Afrikassa kahden kierroksen jälkeen + 8 kun parhaat huiteli hieman edellä -10.
    on se niin väärin.

    Onhan se tietty selvää, että joku vetää herneitä nenäänsä Minnan kirjoituksista ja lausunnoista.
    Itse tutustuin hänen vanhempiinsa ja Minnaan 80 luvun alussa jolloin käytin paljon aikaa Vääksyn
    urheilukentällä. Siihen aikaan Raikkaan juniorityö oli maan parasta ja muutama silloisista nuorista
    tulikin maan huippuja. Kun Minna oppi kävelemään ja juoksemaan niin hän oli siskonsa kanssa päivittäin kentällä. Kuten me kaikki nyt tiedämme niin Minnasta piti tulla juoksija ja hiitäjä, mutta joskus 80-90 lukujen taitteessa suunnistus nosti jällen päätään Asikkalassa ja vei pikkuhiljaan
    Minnan mennessään.
    Hatunnosto Minnalle olet ’pyttysi’ ansainnut, eikä sinun tarvitse keneltäkää pyytää anteeksi.

    Minna on varmasti pystinsä ansainnut, kuten muutkin menestyneet. Marja-Liisaa ja Lassea unohtamatta, kyllä useimmat suomalaiset ovat heidän saavutuksistaan kiksejä saaneet.

    Listalla kymppisakkiin riittivät Jarkon ja Tanjan saavutukset. Ehkä tuosta voisi joku golfari katsoa, mitä tarvitaan, jos meinaa noita pystejä saada. Sari Multala 4-sijalla painii jo ihan eri sarjassa.

    Golfarit ei oikein nykykunnossa tuolle tasolle yllä.

    TeesHot kirjoitti: (11.1.2011 11:18:28)
    Olipa piristävää, että eilen valittiin Vuoden nuoreksi urheilijaksi vaihteeksi keihäänheittäjä. Näin tuo suomessa aikaisemmin vähälle huomiolle jäänyt laji sai hieman julkisuutta ja ehkä suomalaiset nuoret nyt innostuvat harrastamaan keihäänheittoa sankoin joukoin.

    Sanni Utriaisen valintaan vaikuttivat eittämättä nuorten MM-voitto murskaavalla 5 sentin erolla toiseksi tulleeseen huipputuloksella 56,91. Sanni voitti myös SM-kultaa NAISTEN sarjassa tuloksella 56,29. Mainittakoon että 3. sija meni tuloksella 52m 7-ottelija Nina Kelolle. Sanni räjäytti pankin Suomi-Ruotsi maaottelussa kiskaisemalla voiton niinikään NAISTEN huipputasokkaassa sarjassa ennätystuloksellaan 57,26, jolla hän sijoittuu juniorinaisten kauden maailmantilastossa toiselle sijalle. Lajin naisten kärkitulos Suomessa oli kuluneella kaudella Oona ’Seppo’ Sormusen 57,50 ja maailman kärkitulos vain 68,89, joten kärki ei ole kaukana.

    Vuoden urheiluteko oli vähintäänkin yhtä sykähdyttävä. Pesäpallossa on suoritettu viime kaudella Läpilyönti! Tuo läpilyönti jätti varjoonsa kaikki muiden lajien tuuletukset, mitalit ja muut saavutukset. Perustellusti, sillä tuossa lajissa Läpilyöntejä tehdään aniharvoin ja lajin Suomenmestaruuskin voitetaan vain kerran vuodessa. Lajia taidetaan harrastaa nykyään muuallakin kuin Suomessa. Ainakin suomalaiset harrastavat…

    Mitähän golfarilta vaaditaan että sijoittuisi noissa pippaloissa joskus palkinnoille. Nuoren golfarin pitäisi kai voittaa vähintäänkin ET:lla, että Suomessa noteerattaisiin. Toimittajareppanat voisivat tulla alas puusta, avata silmänsä ja alkaa arvostaa muistakin urheilijoita kuin näitä iänikuisia ’marjaliisoja’.

    Makuja on monia. En tiedä, onko aloittaja sarkasmissaan jättänyt kaivelematta taustoja. Ehdokaslista ja valitsijaraadista kerrotaan seuraavaa.

    ’Nuori Suomi ja Urheilutoimittajain Liitto jakavat Vuoden nuori urheilija palkinnon Suomen Urheilugaalassa 10.1.2011. Urheilun lajiliitot ovat nimenneet oman ehdokkaansa kyseiseen palkintoluokkaan ja valitsijaraati valitsee yli 30 ehdokkaan joukostaan voittajan. Valitsijaraati koostuu Nuoren Suomen, Urheilutoimittajain Liiton ja Suomen Urheilugaalan edustajista sekä itse nuorista.’

    Kuten yllä olevassa todetaan, että ehdokkaita on 30. Yksi valittiin. PISTE. Ehdokkaiden joukossa on myös golfari ja varmasti ansaitusti, mutta niin on moni muukin oman lajinsa lupaus.

    Mitä tulee vuoden urheilutekoon, niin eiköhän siinä ollut kyse kankikaikkos-ilmiöstä. Pohjanmaan kepulaiset ovat päättäneet äänestää joukolla jokojoko-pallosta ’kansansuosikin’. Tuskin kummemmasta kansanilmiöstä, mutta kotikulumilla voirahan vähän röyhistellä.

    Kun hiihtäjä tai keihäänheittäjä menestyy maailmalla, tai edes eurooppalaisella tasolla mitattuna, takaa se noissa valinnoissa aina kärkitilan.

    Lopulta, pointtini kiteytyy tuohon aloitukseni viimeiseen lauseeseen. Ei pelkästään tähän Nuori urheilija valintaan.

    Tää kansanäänestys on joka asiassa sama juttu…..kuten aikanaan lasten laulukilpailuissa. Se oma kultakurkku saatiin äänestettyä omalla porukalla (ja naapurista lainaamalla kännykällä) voittajaksi. Miltä se Liljankukka kuulostaa,ei ole kansanäänestyksessä mitään merkitystä. Yliarvostettu palkinto. Sopii kyllä hyvin tämmöiseen kansainväliseen,rehellisen suomalalaisen (4 tasapeliä sattumalta,mut eihän sitä tarvi enään muistaa) harrastamaan lajiin. Olisihan sen voinut palkita ’Veikkauksen pokaalillakin’ :).

    Taas on mennyt kirjoittajilla puurot ja vellit sekaisin. Jere Dahlströmin läpilyöntiä ei suinkaan palkittu vuoden urheilutekona, vaan äänestys oli vuoden sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä. Näillä asioilla on aikamoinen ero.

    Huvittavinta tuossa gaalassa oli urheiluväen jäykkäperseinen kankeilu – istuttiin kuin seipään nielleinä ja oltiin niin juhlallisia, niin juhlallisia. Onneksi säbäjoukkue ja Kauppi toivat vähän eloa areenalle. Heidän asenteestaan kaikki urheilijat voisivat ottaa oppia, niin saisivat kisasuoritusiinsakin vähän rentoutta.

    Golfareilla ei kyllä viime vuoden suorituksilla ollut mitään asiaa palkittavien joukkoon eikä tulekaan ennen kuin uusi sukupolvi (Hippu ja kumppanit) ovat valmiita haastamaan maailman huiput.

    PG

    Kouvolalaisille ehkä vain veret seisauttava, mutta vimpeliläisiä varmasti suuresti sykähdyttävä oli Jere Dalhströmin veto. Sykähdyttävä oli Jeren äänisaaliskin – lähes 50 % annetuista äänistä. Olisi mielenkiintoista tietää riittikö voittoon pelkästään vimpeliläisten äänet. Onko kellään tietoa äänimäärästä?

    TeesHot kirjoitti: (11.1.2011 22:20:59)
    Kun hiihtäjä tai keihäänheittäjä menestyy maailmalla, tai edes eurooppalaisella tasolla mitattuna, takaa se noissa valinnoissa aina kärkitilan.

    Lopulta, pointtini kiteytyy tuohon aloitukseni viimeiseen lauseeseen. Ei pelkästään tähän Nuori urheilija valintaan.

    Luulisin että Iso-Britanniassa jotku kritetin tai rugbyn pelaajat, jopa dartsin ammattilaiset ovat suuren kansan keskuudessa suositumpia kuin golfarit, joten sielläkin vastaavassa äänestyksessä golfari häviäisi. Vaikka Enlanti jne ovatkin golfin suurmaita, on laji kuitenkin vielä ’yläluokan’ suosikki.

    JuKo kirjoitti: (13.1.2011 11:24:48)
    Luulisin että Iso-Britanniassa jotku kritetin tai rugbyn pelaajat, jopa dartsin ammattilaiset ovat suuren kansan keskuudessa suositumpia kuin golfarit, joten sielläkin vastaavassa äänestyksessä golfari häviäisi. Vaikka Enlanti jne ovatkin golfin suurmaita, on laji kuitenkin vielä ’yläluokan’ suosikki.

    Vertaus kyllä ontui pahasti. Kriketti ja rugby ovat pienen kansanosan, osittain sen ’yläluokan’ harrastuksia, darts menee samaan kategoriaan biljardin kanssa pubiurheiluna. Golf on suosittu harrastus ja ammattilaiset arvostettuja joka ’kansanluokasta’ maineeseen nousseita.

    Nyt meni pieleen, kriketti on maailmallakin pelaajamäärissä laskettuna top 5 joukossa.

    Golf on korkealla rekisteröytyjen pelaajien lukumäärän perusteella, mutta varsinaisia harrastajia jotka joskus kilpailevatkin (ihan oikeissa kilpailuissa) on vain murto-osa, veikkaukseni on alle 30%. Jos kaikki muutaman kerran vuodessa jääkiekkoa tai futista pelaavat laskettaisiin harrastajamääriin luvut olisivat tähtitieteelliset, lätkän osalta tietysti vain pohjoisessa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #448925 kohteessaVuoden nuori urheilija

Etusivu Foorumit Yleistä Vuoden nuori urheilija