16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Virpiniemi – SAUNA

Etusivu Foorumit Yleistä Virpiniemi – SAUNA

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kovin huolestuin 9.9.2004 Virpiniemen kentän esittelyssä, kun kuulin kahden perustajan vahvistavan, että Virpiniemen klubitaloon ei välttämättä tule saunaa ollenkaan. Nykyisessä hahmotelmassa se kuulemma puuttuu. Perustelut tulevien osakkaiden keskuudessa kuulemma tähän tyyliin: Eihän me Sankivaarassakaan kierroksen jälkeen saunassa käydä. MINUN mielestä tuo kommentti on vähän ontuva, koska totta on, että Sankivaarassa ei ole mukava saunassa kierroksen jälkeen käydä, koska sauna on kylmä. Sauna on lämmin vain joidenkin harvojen (yritys)kisojen yhteydessä. Silloinkin saunan lämmitys _luullakseni_ on järjestäjälle maksullinen. MINUN mielestäni sauna kuuluu olennaisena osana golfiin. Vieraskentällä, josta sauna (ja pyyhkeet) löytyvät, olen poikkeuksetta käynyt saunomassa. MINUN mielestäni lämmin sauna lisää myös klubihenkeä merkittävästi. Varsinkin kesällä kentällä hikoilee sen verran, että melkeinpä pakko on peseytyä pelin jälkeen ennen kun ilkiää edes mennä klubille. Miksipä ei sitten peseytyminen saunan kera. Kun saunan vielä rakentaa, kuten esim. Aura golfissa niin lauteilta voi seurailla viimeisen väylän ja griinin tapahtumia niin jopas on luksusta. Vielä jos pidemmälle vie ideaa niin hieman suojaisan (ei herkemmätkään häiriinny) vilvoittelupaikan kun rakentaa viimeisen griinin suuntaan niin kylläpä virvokkeet maistuu katsellessa jäljessä tulevien putteja. Tämä nyt varmana on jo liikaa toivottu :) Elikkäs näin julkinen toive Virpiniemen suuntaan. Tehkää se sauna!!! 🙂 Ettei vaan Oulun seudulle tule toista parkkipaikkaklubia. Muuttuisi kisoissakin termi ’Leader in the parking lot’ –> ’Leader in the clubhouse’. Samoin ajattelevat kirjoittakaa omat mielipiteenne tai edes lyhyt kannatus tähän ketjuun. Erilaisen mielipiteen omaavat kirjoittakaa myös, mutta mielellään perustelujen kera. Kiitos.

    Hear! Hear! (ja vielä ekalla kerralla osasin vastata jopa tyylikkäästi uudeksi viestiksi… 🙂

    kyllä sauna kuuluu suomalaiselle golfklubille siinä missä pukuhuoneet ja suihkutkin.

    Tietysti jos säästää halutaan, voi samalla vaivalla jättää rakentamatta myös klubitalon ja ravintolan ainakin. Ei omien jäsenten tarvitse piikittömiä kenkiään klubitalolla vaihtaa, eikä Ouluun kukaan mistään kauempaa tule kuitenkaan golfia pelaamaan. Jos joku vieras kentälle eksyy, ei klubitalon kannata kilpailla Oulun ruokapaikkojen kanssa, joten keittiö ja ruokailutila on aivan turha, ja marketista saa kahvia, olutta ja kolmioleipiä paljon halvemmalla. Birdie-pullosta voi ottaa tarvittaessa hörpyt päälle.

    Ajanvaraus hoituu jo nyt netin kautta, pienellä ohjelmanpätkällä rahastus voidaan hoitaa samalla tavalla. Vartiointiliike pitää sitten maksamattomat pois kentältä.

    Mitä sillä saunalla tekee? Eihän golfissa tule hiki ja silloin kun helteillä tulee hiki niin silloin ei sauna kiinnosta.

    Minulla golfiin käytetty aika on hyvin rajallinen ja harvoin käyn löylyissä. Sauna on hyvä olla olemassa yritystapahtumia, seuran saunailtoja ym. tapahtumia varten. Ei siellä löylyissä tavapäivinä tungosta ole. Onko oy:n resussien hukkaamista pitää sauna joka päivä lämpimänä. Lämmitys- ja siivoskulut rasittavat kuitenkin osakkaiden kukkaroa.

    Nyt saattaa käydä niin, että sitä saunaa ei tule ollenkaan.

    Onkohan jollakin oikeita lukuja saunan kuluista? Lähtökohtana: Aina päällä = heti valmis kiuas + pyyhkeet + saunan siivous. Pesutilat kai nyt vähintään tarvitaan, joten sen siivousta ei tarvitse laskea. Jos todelliset kulut on selvillä niin sittenhän on helppo järjestää äänestys, että kuka haluaa ko. hinnalla saunan käyttöön. Demokratia rullaamaan ja sillä sipuli.

    Nimetön

    Totta kai suomalaisella golf-klubilla pitää olla saunomismahdollisuus!

    Eli saunaa tarvitaan sekä silloin kun kierroksella kastui tai tuli kylmä, että silloin kun tuli hiki ja pitää peseytyä + saada puhdasta päälle, jotta ilkeää taas ihmisten ilmoille tai klubille mennä.

    Ja mikään ei ole sen mukavampaa eikä terveellisempää kuin 18 reiän urakan jälkeen rentouttaa lihaksensa ja mielensä saunan lauteilla, kerraten peliporukan kanssa kierroksen tapahtumia. Ja tähän kun yhdistää vielä saunakaljan puraisun, niin elämältä ei voi sillä hetkellä enää paljon enempää vaatia.

    Olemme jopa silloin tällöin tuossa seesteisessä mielentilassa lauteilla porukalla todenneet, että kansainvälisiin sääntöihin pitäisi ensin laittaa suositus saunomismahdollisuudesta ja sitten seuraavaan uusittavaan sääntökirjaan muuttaa se sauna pakolliseksi ;-).

    Ekana itse aiheeseen. Tottakai sauna pitää olla klubilla. Se siitä.

    Tuollainen aina valmis-kiuas on mainio. Voi käydä ennen kierrostakin saunomassa.

    Kyllähän klubille sauna tarvitaan vaikka vaan klubihengen kohottamiseksi. Eräs työkaverinikin sanoo, että uusi projekti kun perustetaan niin kunnon porukkahenki syntyy vasta kun on nähty toisten munat!

    vpo

    Kyllä golfklubilla sauna pitää olla ja mieluummin lämpimänä 🙂 Sankivaarassa on toki sauna, mutta kylmä sauna ei tosiaan hirveästi lämmitä. Ennen, kun klubirakennus oli kaupungin omaisuutta, piti sauna tilata kaupungilta ja lasku tuli sitten kilpailun järjestäjälle. Nykyisestä käytännöstä en sitten tiedä, mutta aika harvoin Sankivaarassa saunomaan pääsee. Tähän on klubirakennuksen korjauksen myötä tiettävästi tulossa muutos, eli hetivalmis sauna olisi rakenteilla, mistä kiitos Oulun Golfille. Olen Ollin kanssa samaa mieltä, että sauna varmasti parantaa klubin ilmapiiriä.

    Parhaat mielikuvat, riippumatta kierroksen sujumisesta, ovat jääneet kentiltä, joilla on saunomismahdollisuus. Olen myös aina pyrkinyt käyttämään mahdollisuuden sanomiseen klubilla, se kun on näin oululaisittain niin eksoottista 🙂 Jossakin direktiivissä pitäisi määrätä näköalasauna ja vilvoitteluparveke, kuten esim. Porvoossa, klubin vakiovarusteisiin.

    Kummallista, että Virpiniemen osakkaat viittaavat Sankivaaraan, ovathan OGK ja Virpiniemigolf kaksi täysin eri klubia. Onhan se sauna palvelu siinä missä harjoitusaluekin, eikä kukaan kysele harjoitusalueen hoitokustannusten perään, vaikkei siellä koskaan vierailisikaan 😉

    Kyllä se sauna kuuluu Suomessa golfklubin peruspalveluihin.Eikä sen kustannuspuolen voida sanoa olevan sitä luokkaa että sen lämpimänä ja puhtaana pitäminen siitä olisi kiinni.Jopa meillä täällä Pohjois-Portugalin parilla klubilla on sauna ja tarvittaessa lämmin vaikka lämmintä riittäisi monta kertaa muutenkin.Mutta se ulkolämmin on toinen juttu;kyllä ulkona hikoamisen jälkeen saunassa käynti on eri asia.Saunomisen jälkeen tuntuu että hellettä ei ole ollut koko päivänä.

    Lue lisää: Pohjois-Portugali

    On se vaan kummallista jos kentän budjetti kaatuu yhden saunan rakentamisesta.

    Jokaisella itseään kunnioittavalla kentällä pitää olla sauna. Se on etenkin kilpailujen yhteydessä sekä vieraspelaajille tärkeä.

    Noissa pitäisi olla jo tarpeeksi syitä jos oululaiset ei itse tykkää saunoa.

    Nimetön

    Kannattaisi ehkä kääntyä entisen kulttuuriministerin puoleen,jos vaikka järjestäisi nämä saunarahat valtion kirstusta.

    Kiitos mukavasta huhusta: Heti valmis sauna Sankivaaraan. Pitääpä kysellä Patsalta tarkemmin. On sitä kyllä odotettukin. Toivottavasti se remontti toteutuu pian.

    Jos vaikka saisivat myytyä loput osakkeet helpon kentän mainospuheillaan niin tulisi rahaa saunan korjaukseen 🙂 Jesh!

    Pistää silmään ja korvaan tuo Virpiniemen leimaaminen oululaiseksi kentäksi ja klubiksi. Se on Haukiputaalla, tietäkää se 🙂

    Mutta kyllä, kyllä klubilla pitää olla mahdollisuus päästä saunomaan. Ja kyllä klubillakin pitää viihtyä eikä vaan kentällä ja rangella.

    Sankivaara ei ole mitenkään klubin malliesimerkki, caddiemasterin toimisto & proshop ovat eri puolella parkkipaikkaa kuin ravintola, paremmin ihmisiin törmää tuolla rangella ja todellakin parkkipaikalla kuin klubilla. Virpiniemen kannattaisi varmaan ottaa mallia Klubeistakin eikä vaan Sankivaarasta. Sangin leppoisin paikka taitaapi olla väyläkahvio 🙂

    Hyvä jos oululaiset tietää missä Haukipudas on………saatikka sitten nuo etelän tollot ;D

    Huomatkaa nyt tuo iso hymiö sitten ennen kun suututte 🙂

    Ylikiiminki ja Muhos kyllä tiedetään, mutta Oulu ja Haukipudas…? 😉

    Nimetön

    Kyllä sauna kannattaa ehdottomasti rakentaa, mutta sitä golfkenttää kannattaisi harkita vielä uudemman kerran

    Nimetön

    Onnin kanssa samaa mieltä.Kyllä ensin rakennetaan sauna ja riuku.Sitten aletaan lauteilla miettimään väylien paikkoja.Kyllä nyt on oulussa aloitettu rakentaminen väärässä järjestyksessä.

    Virpiniemi www-tiedottaa: ’22.09

    Keskustelu ja sättäilysivuilla on käynnistynyt keskustelu Virpiniemen klubirakennuksesta ja sen saunomismahdollisuuksista. Todetaan, että viesti on tullut voimallisesti perille ja neliöt menevät uudelleensuunnitteluun.’

    Kiva homma.

    Lue lisää: http://www.virpiniemigolf.fi/index.php?areaid=kentta&artid=13

    Hienoa! Excellenttiä!

    … ja minäkin kuvittelin, että täällä jutustelu on lähinnä lämpimikseen puhumista, mutta on aikuisten oikeasti upeaa että puheenaihe ja mielipiteet ovat menneet oikeaan osoitteeseen ja saaneet jotain aikaankin!

    Autto varmaan, kun pistin linkin asianomaisille maililla ja mouhosin kenttäesittelyssä 😉

    Hyvä pojat! Tässä sen näkee, että pelaajien aktiivisuudella on merkitystä. Toivottavasti hokaavat, että tässä vaiheessa saunan lisääminen suunnitelmiin on vielä halpaa. Jossain vaiheessa se joka tapauksessa tulisi sinne. Eli Zapalille ja muille aktiivisille vapaa pelioikeus Virpiniemeen! 😉

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
Vastaa aiheeseen: Virpiniemi – SAUNA

Etusivu Foorumit Yleistä Virpiniemi – SAUNA