16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Vinkkejä aloittelijalle

Etusivu Foorumit Yleistä Vinkkejä aloittelijalle

Esillä 16 viestiä, 26 - 41 (kaikkiaan 41)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • No, tämä nyt on lähinnä tätä #muntapapelata -osastoa, mutta en minäkään erityisesti hingu täydelle kentälle tai täysiin ryhmiin. Mieluiten pelaan yksin tai omien junnujen kanssa siten että peli etenee jatkuvasti ilman pelirytmin katkaisevia odotteluja. Mutta on mulla nyt sen verran joustoa, että jos haluan pelaamaan ja kenttä on täysi, niin sitten mieluummin pelaan täydellä kentällä seurustelukierroksen kuin kerään päänsisäisiä kierroksia pelinopeudesta. Tai jos jonottelu ei vaan huvita, niin sitten menen pelaamaan ysin myöhempään illalla. Kevään ja syksyn hiljaisemmat ajat pyrin myös hyödyntämään täysimääräisesti. Kun pelaa 80-100 kierrosta kaudessa niin on vain pakko osata joustaa, muuten lähtee järki.

    Pitemmän päälle ja kokonaisuuden kannalta minusta on kuitenkin paljon parempi, että kotikentälläni on täyttä kuin että siellä on tyhjää…

    Ihan samanlaisia ajatuksia, pelaan keväällä ja erityisesti syksyllä keskellä päivää kun valtavirta on pois kentiltä. Meidän kentällä on tuolloin tilaa, riittää kun ilmestyy paikalle ja kertoo caddielle että lähtee kierrokselle. Yleensä käy niin että saavutan jonkun toisen yksin pelaavan ja sitten mennään yhtä matkaa kierroksen loppuun.

    Totta kai jos on täysi ryhmä niin sitten asennoituu sen mukaan. Siinä ehtii kuulumiset vaihtaa ja katsella maisemia samalla. Espanjan helteessä tuollainen 5-6 tuntia on vain minulle liikaa ja poistuin kesken kierroksen.

    KL1

    …pelaan 5-10 kierrosta kaudessa…

    Kovan luokan harrastaja.

    Niin harjoituskertoja on sitten toista sataa vuodessa, kun laskee talviharjoittelut mukaan. Joinakin vuosina pelasin noin 120 kierrosta vuodessa, mutta ei kiitos enää. On parempaakin tekemistä.

    Voidaan KL1 koska tahansa mennä Talman rangelle ja katsoa kumpi lyö pidemmälle. Eikös sinulla ollut jo 200 metriä tiukassa? Järjestän Trackmanin paikalle, numerot ei valehtele.

    Sitten ihan kuriositeettina voisit miettiä millaista mallia annat tänne kirjoitteleville aloittelijoille. Melko typerän kuvan annat itsestäsi, et sinä ainakaan täällä pätemisellä lisää jäseniä teille houkuttele.

    KL1

    Voidaan KL1 koska tahansa mennä Talman rangelle ja katsoa kumpi lyö pidemmälle. Eikös sinulla ollut jo 200 metriä tiukassa? Järjestän Trackmanin paikalle, numerot ei valehtele.

    Pelataan mieluummin 18 reikää ja katsotaan kumpi lyö vähemmän lyöntejä kierroksella, golf kun ei ole mikään pituuslyöntikilpailu. Tosin ethän sinä ole vielä(kään) ottanut sitä(kään) haastetta vastaan, että tullaan joukolla katsomaan kuinka sinä lyöt sen 300 metriä Tapiolan 18:lla alamäkeen. En muista kuka sen haasteen heitti, mutta kyllä se löytyy vanhoista ketjuista.

    Laitoin tuon edellisen kommenttini yksinkertaisesti siksi, että noilla kierrosmäärillä sinulta tulee aika lailla kokemuksen syvällä rintaäänellä juttuja, jotka niin minä kuin moni muukin kyseenalaistaa. Toki tuo uusi tieto takavuosien suuresta kierrosmäärästä antaa paljon paremman kuvan siitä, että olet edes joskus viihtynyt golfkentällä enemmänkin. Tosin sekään ei tee noista väitteistäsi yhtään sen todempia, mutta jokaisella on omat näkemyksensä.

    Taasko täällä verrataan pituuksia?

    Aloittaja sai ketjun alussa paljon hyviä neuvoja, itse ole sitä mieltä, että neuvoja tuli jo vähän liikaakin.

    Vaikka moderaattori jo toppuutteleekin tätä ketjua, annan vielä yhden vihjeen.

    Kannattaa kirjoittaa tulokset vasta kierroksen jälkeen. Samalla tulee kerrattua kierros – mikä meni hyvin ja mikä ei ihan. Tämä tarkoittaa samalla, että keskittyy pelaamiseen paremmin niin, että jokainen lyönti todella jää mieleen. Ennen kun muistini vielä toimi välttävästi, pystyin muistamaan yhden kauden kaikkien pelien (50-60 kierrosta) kaikki lyönnit. Nykyään tekee jo tiukkaa viimeisten 3-4 kierroksen muistaminen.

    Näin toimien peli myös nopeutuu merkittävästi – ainakin jos Svingikeisaria on uskominen 😉

    Niin minä jo unohdin että Talman tynkärangella loppuu pituus kesken. Minä kun en ole sielä vähään aikaan käynyt. Riittäähän se range senioreille, joita suurin osa jäsenistä siellä on.

    Se on katsos KL1 golfharrastus siitä ihmeellinen, että jokainen itse päättää kuinka paljon pelaa ja missä pelaa, jos pelaa. Kierrosmäärä ja tasoitus ei kerro paljon mitään, yleensä juuri päinvastoin.

    Jos nyt tuohon aloittajan viestiin vielä vastaisi että jossain vaiheessa pitää uskaltaa mennä kentälle. Vaikka menisi läpikävelyksi, mutta siitä se lähtee. Muutaman pelivuoden jälkeen voi sitten huumorilla muistella.

    KL1

    Ennen kun muistini vielä toimi välttävästi, pystyin muistamaan yhden kauden kaikkien pelien (50-60 kierrosta) kaikki lyönnit. Nykyään tekee jo tiukkaa viimeisten 3-4 kierroksen muistaminen.

    Hatunnosto Papalle moisesta muistista!

    Tuli tuosta mieleen vuosien takainen lehtiartikkeli eräästä suomalaismiehestä, joka oli jonkinasteinen kielinero. Puhui sujuvasti 40:ä kieltä ja pystyi kommunikoimaan 240:llä kielellä. Aika poikkeuksellista muistia vaatii moinen.

    Keskustelun aloittajan ajatukset olivat samoja kuin minulla viime syksynä. Aloitimme viime vuoden elokuussa vaimoni kanssa innokkaina golfharrastuksen, ja kierroksia kertyi lokakuuhun mennessä n. 25 kpl. Tasoitus laski pian jonkin verran, mutta huomasin pian, kun oma vaatimustasoni & itsekritiikkini nousi, että peli ei omilla mutu -opeilla kehity toivomallani tavalla. Niinpä otimme loppusyksyllä yhteyttä meille suositeltuun golfopettajaan, jolta otimme talven ajan säännöllisesti yksityistunteja, minkä lisäksi kävimme tekemässä hänen antamia kotiläksyjä lähiseudun golfsimulaattorissa. Saimme häneltä myös lajin ”henkistä” opetusta. Nykyinen golf tuntuu nyt täysin toiselta lajilta kuin viime syksyinen golfimme, eli suosittelen kysyjälle ammattilaisen puoleen kääntymistä.

    Hui,kamala määrä vastauksia. Kiitos.
    Kokeneempia kavereita löytyy kyllä, mutta jotenkin ei aikataulut osu ikinä yksiin.
    Tuossa loman aikana ei paljon palloa ehtinyt lyömään, tänään kävin yksikseni pelaamassa ysin ja meinasin heittää mailat jokeen.
    Kaverilta tuli vinkki, että toistoa ja toistoa mutta aina ei yksin tee mieli lähteä kentille pyörimään. Rangelle suuntaan huomenna, jos oppis taas osumaan palloonkin. Pk-seudulla pyörin ja olen oikeasti todella huono, joten jos Hepexi jaksaa lähteä rävellystä kattelemaan niin laittele viestiä.
    Seuraan kuulun kyllä, pitää selvittää tuo kapteeni-vaihtoehto.

    Itsekriittisyys tuskin loppuu koskaan, kun vaan osaisi olla alkuun muiden ajatuksista(joita ei todennäköisesti edes ole) välittämättä niin pääsisi pidemmälle.
    Ehkä tämä tästä, kyllä mä vielä tänä kesänä käyn täyden kierroksen pelaamassa, se on tavoitteena.

    Pelaan itse myös pääosin yksin joten peliseura vaihtelee isosti ja olen pitänyt sitä isona etuna niin sosiaalisesti kuin myös peliä kehittävänäkin. Jos kiinnostaa tulla Keimolaan pelaamaan niin ilmoittele, koska peliseura kelpaa aina ja osaan kyllä varmasti keventää raskasta kierrosta. 😀 Jos ei muuten niin autan katkomaan mailoja. 😛

    Pitää kattoa josko uskaltautuisi sinne, kun nyt jonkunlaisen tuntuman taas. Jotenkin vaan tulee auttamatta olo, että kun menet naisena random porukkaan etkä osaa oikeasti MITÄÄN, niin muut miettii että mitä mä siellä teen. Korvien väli jarruttaa eniten.

    KL1

    Saatan olla nyt heikoilla jäillä, mutta tämmöisestä osoitteesta aikanaan löytyi seuraa golfkentille erityisesti sinkuille, mutta myös niille, joiden puolisot eivät pelaa: golfbot@hotmail.com

    Voi olla että tuo on jo kuivunut kokoon, mutta se oli aika virkeä yhteisö vielä joitakin vuosia sitten.

    Jokainen golfari on ollut samassa tilanteessa kuin sinä nyt ja haluaa tukea sinua. Muistan itsekin miten ulkopuoliseksi tunsin itseni lajia aloitellesani, mutta tilanne muutti aika nopeasti kun alkoi kentällä aikaansa viettämään.
    Minun vinkkinä on että ota yhteyttä jonkun kentän lady-toimikunnan vetäjään tai ladykapteeniin. Olen satavarma että heiltä löytyy hyvää tukea ja peliseuraa aloittelevalle ladylle. Yhteystiedot saat caddimasterilta tai kentän nettisivuilta.
    Tervetuloa golfaamaan. Oikeasti tämä on hauskaa, vaikka alku voi olla hieman takkuista. Kun kierrät vähän pidemmän aikaa niin huomaat ettei kukaan siellä kentällä täydellinen golfari ole. Yleensä ei edes lähellä sitä. Mielenterveydelle ja kaikkien viihtymisen kannalta (eniten itsesi) on hyvä opetella se ettei vaadi itseltään täydellisyyttä. Tämän golfaaaminen opettaa pelaajalle väistämättä. Riippuu ihmisestä kuinka kivulias/pitkä tämä prosessi on.

    Tässä Espoo Ringsiden ladykapteenin maili-osoite ja puhelinnumero.
    ergladykapteeni@gmail.com
    040 548 2266
    Liisalta löytyy varmasti sinulle tukea golfin alkutaipaleella.

    Kun oma tyttäreni aloitti golfaamisen ja pelasi ekat kierroksensa niin emme aluksi laskeneet tuloksia vaan keskityimme pelirutiinien oppimiseen ja iloitsimme onnistuneista lyönneistä. Niitä bogipisteitä ehtii laskemaan sitten myöhemminkin. Ei golfia tarvitse aloittaa siitä.

    Vastauksia on tullut paljon, ja paljon hyvää asiaa, osa vähän asian vierestäkin. Ajattelin kuitenkin pistää vielä lusikkani soppaan, koska pidän itseäni kokemusasiantuntijana tässä asiassa. Pelaan kolmatta kautta, ja tasoituskin on vähän laskenut (ei tosin niin paljon kuin olisin halunnut:) Näin ollen aloittaminen on tuoreessa muistissa.

    Youtubesta löytyy todellakin loputtomasti opetusvideoita. Itse katsoin varmaan yhteensä useita tunteja videoita siitä, miten slaissi korjataan, mutta aina se pallo vain tahtoi sinne oikealle kaartaa. Kun rautalyönneissäkin törmäsin toistuvasti tiettyihin ongelmiin, otin lopulta lusikan kauniiseen käteen ja menin pron oppiin. Siellä löytyi heti syitä näihin ongelmiin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta eika halua käydä säännöllisesti yksityistunneilla, mutta suosittelen lämpimästi jossakin vaiheessa tuntia, paria pron kanssa.

    On totta, että on hyvä miettiä mihin kohti väylää lyöntinsä suuntaa, mutta siinäkin täytyy muistaa realismi. Kun itse pelasin ensimmäisen kierrokseni, mukaan lähti seurasta kokenut opastaja. Toisella väylällä pallo meni greenin taakse pitempään ruohoon. Oppaani neuvoi, sinänsä ihan oikein, että valitse greeniltä pallon laskeutumisalue, ja suuntaa lyönti siihen, kun minulla oli täysi työ saada pallo ruohosta ylipäätään liikkumaan johonkin suuntaan. Ja jos harrastuksen tässä vaiheessa haetaan matalaa drawia tai korekeaa fadea tms. on pakka lopullisesti sekaisin. Jos saat pallon väylälle, voit olla tyytyväinen. Itse olen pelannut reiän useammin kuin yhden kerra tiiltä greenille käymättä kertaakaan väylällä.

    Kun pelaat kokeneempien kanssa, älä välitä huonoista lyönneistä. Itse sorruin joskus selittelemään, että en vielä oikein osaa. Yleensä vastaus oli, että ei mekään vielä oikein osata. Ole armollinen itsellesi, muutkin ovat armollisia sinulle. Tsemppiä, äläkä myy mailojasi, vaikka välillä tekisi mieli:)

Esillä 16 viestiä, 26 - 41 (kaikkiaan 41)
Vastaa aiheeseen: Vinkkejä aloittelijalle

Etusivu Foorumit Yleistä Vinkkejä aloittelijalle