Aihe: Viheriöiden taso Eke:ssä - Golfpiste.com

7.2.–14.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][10]
KilpailuaSuomalaista

Viheriöiden taso Eke:ssä

Etusivu Foorumit Yleistä Viheriöiden taso Eke:ssä

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 40)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kävin Eke Golfin kentällä pelaamassa n. viikko sitten ja pettymys oli suuri. Viheriöt olivat ala-arvoisessa kunnossa ja näin kentän hoidon ulkoistaminen on jo nyt osoittautunut virhepäätökseksi. Olen käynyt kentällä vuodesta 2009 alkaen ja näin huonossa kunnossa olevia viheriöitä en ole vielä Tammisaaresa nähnyt juhannusviikolla. Kenttämestarin puuttuminen näkyy selkeästi ja työnjohtajaa käy sääliksi kun joutuu tarjoamaan tälläistä golfareille. Onko valtakunnassa muita kenttiä joita tulee välttää huonokuntoisten viheriöiden tai väylien takia? Sääliksi käy niitä jotka maksavat Tammisaaressa täyden hinnan kierroksestaan. Itse olisin vaatinut rahoja takaisin jos en olisi ollut osakkaan seurassa ja pelannut pelilipulla!

    Loimijoella osa viheriöistä ilman yhtään vihreää kohtaa. Trendi jatkuu eli ei kannata vierailla
    parittomina vuosina.

    Mitä muuta voi odottaa kun maansiirtoyritys ’luulee’ tietävänsä kaiken niinkin yksinkertaisesta asiasta kun ruohon kasvattaminen.Näin todella monet arvostelevat pelaajatkin ajattelevat,senkun vain leikkaat niin hyvä tulee.Mutta kun halvalla pitää golfkenttää pyörittää niin tulos on jokaisen nähtävillä.Kotisivuilla ilmoitetaan juuri talkoista että vapaaehtoiset tulisivat apuun sammaleen ym.osalta.Hirvittää jo pelkkä ajatuskin mutta tuleepahan ainakin HALVALLA.

    champ kirjoitti: (27.6.2013 18:56:00)

    Mä olen kyllä ymmärtänyt että sitä ruohoa pitää kituuttaa oikein ettei kasva liian paksuksi ja tuuheaksi, mutta kuitenkin on hyvä puttilausta ja tasainen Ei puutarhuri tai maansiiirtoyritys varmaankaan ole ihan oikeita greenien hoitajia jos eivät ymmärrä mistä tästä pelistä on kysymys. Ihan oma tieteenala taitaapi olla.

    Teijolla sai osa greeneistä liikaa kylmää ja palelevat kai vieläkin. Tämä on huomioitu green feessä sopivana alennuksena. Liput pyritään laittamaa paikkaan, jossa on enemmän vihreää, mutta aina kuula ei osu ihan tyveen ja joutuu puttaamaan klanin kohdan yli. Väylät on kyllä hyvässä ruohossa. Ja rough’it.

    Tervehdys champ!

    Osuit naulan kantaan eli halvalla ei saa hyvää.

    Kyllähän joulukuussa eronnut hallitus jätti uppoavan laivan kun ulkoistivat kentän hoidon. Ihmetellä täytyy paikallisen maanviljelijäpankin eli Raaseporin Osuuspankin ajatusmaailmaa kun olivat tehdyn päätöksen takana. Nyt kenttä on samanlaisessa kunnossa kun kenttää hoitavan maansiirtolikkeen muutkin projektit ja Osuuspankin asiakaspalvelu.

    Kyllähän rantaruåttalaisia taas viedään kun pässiä narussa kun ryhtyvät talkoilla hoitamaan kenttä jonka hoidon ovat ulkoistaneet ’isolla’ rahalla (huhu on 100k). Eikö maansiirtoliikkeen tulisi pitää kenttä kunnossa sen sijaan että eläkeläiset griiniharukoillaan poistavat sammalta?

    Niin muuten, kävin Kytäjällä pelaamassa eikä sielläkään griinien taso ole hyvä 🙁

    MOD Q8
    Moderaattori

    Stintti kirjoitti: (28.6.2013 13:17:10)
    Niin muuten, kävin Kytäjällä pelaamassa eikä sielläkään griinien taso ole hyvä 🙁

    Kumman pelasit? griineissä on eroja.

    Pelasin North-Westin.

    MOD Q8
    Moderaattori

    Stintti kirjoitti: (28.6.2013 22:23:50)
    Pelasin North-Westin.

    NW selkeästi heikommassa kunnossa griineiltään. Viime vuonna uusitut griinit ovat mielestäni nyt ok. Väylä 8 meni tänä vuonna uudelleen kylvöön eikä ole vielä mitenkään hyvä. Muut griinit olivat ainakin viikko sitten päästetty aika pitkiksi ja tupsuisiksi. Oletan tähän syynä olevan CT:n lähestyminen, vaikka voin olla väärässäkin.

    No nyt Eke:n kotisivuilla on ilmoitus griinien viistoleikkauksesta ja dressauksesta. Varmaan hyvå toimenpide mutta eikö tuo samalla tarkoita että kenttä ei ole pelattavassa kunnossa muutaman viikon?

    Onkohan nyt päätös tehty vähän harkitsematta, sillä menossa on ymmärtääkseeni parasta vieraspelaaja kautta. Sana griinien työstämisestä leviää äkkiä ja silloin vieraspelaajat valitsevat mielummin hyvin hoidetun kentän jossa giineillä on mukava putata.

    Masterissa ja Sarfvikissa on hyvät giinit!

    ts

    Stintti kirjoitti: (30.6.2013 8:41:23)
    No nyt Eke:n kotisivuilla on ilmoitus griinien viistoleikkauksesta ja dressauksesta. Varmaan hyvå toimenpide mutta eikö tuo samalla tarkoita että kenttä ei ole pelattavassa kunnossa muutaman viikon?

    !

    Mun täytyy nyt todeta tietämättömyyteni, mutta ensimmäistä kertaa kuulen termin viistoleikkaus. Mikä mahtaa moinen toimenpide oikeesti olla?

    Yleensä puhutaan pystyleikkuusta ja toisaalta viiltoilmastoinnista. Siis kaksi eri toimenpidettä, joiden molempien vaikutus pelattavuuteen on varsin vähäinen. Yleisesti ottaen tuntuu että monessa paikassa noita joutaisi tehdä paljon enemmän. Dressauksen kanssa sama tilanne, eli hyvin tehtynä haitta ohi muutamassa tunnissa (jos ei pidä kasvanutta nopeutta haittana) ja vähän isommastikin tehtynä haitta häipyy parissa päivässä. Toki jää jäljelle aina sekin vaihtoehto, että kaikki varastoissa oleva hiekka sinne griineille kannetaan, mutta eipä ole moiseen enää viime vuosina tullut törmättyä kentänhoidon ammattilaisten tekemänä.

    ts kirjoitti: (30.6.2013 9:42:24)

    Siihen minulla ei ole edellytyksiä ottaa kantaa, ovatko Tammisaaressa kentänhoitoa tekevät ammattilaisia, mutta eikös aloitusviestissä puhuttu jotain kentänhoidon ulkoistamisesta ja ettei kentällä olisi varsinaisesti kenttämestria? Silloinhan dresssaus saattaisi tarkoittaa ’hieman runsaampaa’ hiekan levitystä. Tuo viistoleikkauksesta puhuminenkin voi kyllä viitata siihen, että oikein ammattilaisista ei olisi kyse. Mutta saattaa olla viittaamattakin.

    ts

    aakoo64 kirjoitti: (30.6.2013 13:30:53)
    Tuo viistoleikkauksesta puhuminenkin voi kyllä viitata siihen, että oikein ammattilaisista ei olisi kyse. Mutta saattaa olla viittaamattakin.

    Vilkaisin sivuille ja siellä kyllä puhuttiin selkeästi pystyleikkauksesta.

    Kotisivuilla lukee pystyleikkaus eli vertikalskärning ruåttalaisittain.
    Kuulemani keskustelu sisälsi varmaankin käännösvirheen tai sitten puhuja EI tiennyt mistä puhui tai mitä oli menossa tekemään! Eli pikkuinen hoitovirheen mahdollisuus vielä piilee tulevassa.

    kyllä Ekessä toimii sama henkilökunta kentänhoidossa pitkälti kun viime vuonna, greenien kunto johtuu jostain mikä viime vuonna jäi tekemättä,

    koskaan ekegolfissa ei ole väylät olleet näin hyvässä kunnossa ja ei bunkkeritkaan…

    se että ulkoistetaan on vain tulevaisuuden trendi, ei se että ulkoistamalla pystyisi paljon halvemmalla työtä tehdä mutta se että yrittäjä voi hyödyntää henkilökunnan jossain muissa töissä talvella kun tällaisilla ’pikku’ kentillä ei ole kumminkaan 10 hengelle tarjota töitä talvella golfin parissa.

    tuntuu tyhmältä ja turhalta kritiikiltä jos ei tiedä miten asiat on, tietysti jos olet kenttämestari tai tj jollain pikkuklubilla niin voi olla aiheellista kritisoida koska tähän ollaan menossa….

    Hyvä jallitus!

    Hienoa että osallistutte keskusteluun, mutta valitettavasti varsin vähällä ymmärryksellä. Aluksi tiedoksi etten ole Suomessa golfkentällä työskentelevä, mutta sen sijaan olen ollut golfalalla aktiivinen toistakymmentä vuotta ja niillä kentillä kentän hoito on erinomaisessa kunnossa!

    Kun teillä näyttää olevan tuota tietämystä kentänhoidon tulevaisuudesta niin olisi hienoa kuulla kuinka monella Suomen n. 160:stä kentästä ja varsinkin 18r-kentästä, kentän hoitotyöt on ulkoistettu? Samalla voinette myös valistaa tietämätöntä siitä, moniko golfkenttä jolla ulkoistamista on kokeiltu vuoden 2000 jälkeen, edelleen ostaa kaikki kentänhoitoon liittyvät palvelut ulkopuoliselta?

    Lyhyt pelikausi ei työllistä koko kenttähenkilöstöä 12 kuukautta, mutta siksi monella kentällä kaikki paitsi kenttämestari lomautetaan. Lomautetut voivat työllistyä muualla talvikauden tai sitten he saavat työkkäriltä korvausta ko. ajalta. Keväällä he ovat taas golfkentän käytettävissä ja näi hoitotyön laatuun ei tule katkosta.

    Eken kenttä on ollut erittäin hyvässä kunnossa vuoden 2009 syksystä alkaen. Apilaongelmat ja uuden kentän synnytyskivut ovat kylläkin näkyneet (ja näkyvät edelleen). Bunkkereista en osaa sanoa koska pelaan yleensä nurmelta!

    Viime vuoden lopulla kun kiersin kenttää viimeistä kertaa (marraskuussa) kenttä oli kuiva ja loistokunnossa väylien ja griinien osalta, laidioltakin oli raivattu kunnolla. Lumen peittäessä griinit ne olivat tod.näk. edelleen hyvässä kunnossa joten tämän vuotinen ongelma on kyllä ihan itse aiheutettua keväällä. Toivottavasti kyseessä ei ole säästöistä johtuva ongelma.

    Tapasin Eken viimevuotisen kenttämestarin Nordcenterissä työskentelemässä ja ainakin siellä griinit ovat erinomaisessa kunnossa. Itse asiassa yhtä hienossa kunnossa kun Eke:ssä viime vuonna.

    Jos katselee EKEGolfin naapuriseurojen greenejä, niin Hangossa ja Nordcenterissä hyvät ja Ruukissa erinomaiset.
    Kyllä Jousmaan tekemiset on ihan pelleilyä alusta loppuun!

    hyvä Stintti,

    kyllä eken greenit ovat huonot sentakia mikä jäi tekemättä viimevuonna,

    ei greenejä saa huonoksi siitä että talvella ulkoistaa kentänhoidon.. lisäksi en tiedä muita kenttiä missä oltaisi ulkoistettu koko toiminnan joten en sitä osaa kommentoida, muutenkin tuo lomauttaminen tms ei ole tuttua joten en sitäkään kommentoi.

    veikkaanpa että muutamien vuosien sisällä on tuo ulkoistaminen aika monella kentällä, se että vastikkeet vaan nousee koska työllistäminen on kallista ei jatku, nytkin osakkaat ovat jo niin ’luovia’ myydessään osakkeensa muualle

    lisäksi se että entinen kenttämestari aloitti keväällä Nordcenterissä ei vaikuta heidän greenien kuntoon, siellä on tällä hetkellä 3 tai 4 kenttämestaria ja 30-40 henkeä töissä

    lisäksi uusi kenttä on yleensä hienossa kunnossa kun uudet greenit ei vielä ole saaneet mitään tartuntaa, en sano että ekessä hoidettu asiat aikasemmin huonosti, jotain jäi vain tekemättä 2012.
    Hanko ja Ruukki on kenttinä ehkä verrattavissa, siellä greenit on kunnossa kyllä mutta ei ne ekessä nyt niin huonot ole että siitä kärsisi..

    hienoa että pelaat väylillä, suosittelisin optikolla käyntiä jollet huomannut väylien parasta kuntoa ja hienoa ettet ’iljennyt’ pyytää rahoja takasin kun pelasit kaverisi pelilipulla

    kaverisi (osakas ilmeisesti ) on todella ylpeä että pyysi sinut pelaamaan ja hienoa että olet

    me osakkaat voimme tulla yhtiökokoukseen ja kuulla totuus ja vaikuttaa asiaan… rantaruotsiksi jopa

    jääkööt nämä kirjoitukset nyt vaan tyhmäksi ja turhaksi mustamaalamiseksi, ehkä me saadaan lisää kokeilijoita kirjoituksesi ansiosta,

    Green fee ja kävijämäärä on parempi kun koskaan ja muutenkin jokainen osaalue on edellä aikaisempia…

    ja tietämystä voin sanoa että on, tiedän myöskin 5 henkilön tarkkuudella kuka kirjoittaa siellä päässä, millainen golftietämys siellä onkaan 🙂

    Kommentti jallitukselle!

    Olen täysin samaa mieltä että kenttä on uusi ja osittain siksi aika hyvässä kunnossa etenkin väylät. Joka vuosi tapahtuu kehitystä ja ihme olisikin jos ei Eke:ssä asiat olisi tänä vuonna paremmin kuin aikaisempina vuosina. Kyllä neljättä kautta toimivalla kentällä muutoksia parempaan suuntaan tulee tapahtua lähes joka kuukausi tai ainakin yhden toimintavuoden aikana. Onhan siellä palkattu väkeä tekemään tätä kehitystyötä, joko omia tai ulkopuolisia.

    Kumpihan meistä on optikon tarpeessa vai onko siellä päässä vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa? Kirjoitin 26.6. – ’olisin vaatinut rahoja takaisin jos en olisi ollut osakkaan seurassa ja pelannut lipulla’. Eiköhän tätä lukeville varmaan selviä kummalla on ymmärrystä kummalla ei!

    Asiakkaiden määrästä saadaan varmaankin yhteenveto yhtiökokouksessa, jolloin tilinpäätöksestä voidaan lukea pelikauden greenfeetulot 🙂 Eken kokoisella kentällä kierrosmäärän tulisi olla n. 18 tuhatta ja tulojen yli 100 tuhatta €. Tilinpäätöstä ei yleensä kylläkään ole voinut lukea Eken kotisivuilta mutta ne on saatavilla muualta.

    ts

    Jallitus kirjoitti: (3.7.2013 22:28:24)

    kyllä eken greenit ovat huonot sentakia mikä jäi tekemättä viimevuonna,

    Tämä on varmasti hyvinkin totta. Erittäin harvoin pystytään kauden aikana griinejä pilaamaan, valitettavasti ei myöskään edellisen kauden virheiden tuloksia korjaamaan.

    ts kirjoitti: (4.7.2013 10:53:29)

    Jallitus kirjoitti: (3.7.2013 22:28:24)

    kyllä eken greenit ovat huonot sentakia mikä jäi tekemättä viimevuonna,

    Tämä on varmasti hyvinkin totta. Erittäin harvoin pystytään kauden aikana griinejä pilaamaan, valitettavasti ei myöskään edellisen kauden virheiden tuloksia korjaamaan.

    Ihan näin suoraa yleistystä en tekisi, kyllä viheriöt saa kauden aikana taantumaan aika helpostikin. Ja heinäkuun alkuun saa edellisenä vuonna kunnossa olleet viheriöt kyllä useimmiten palautettua.

    Yleisesti ottaen koko homman kulminaatio on kevät. Ensimmäisen kasvuunlähdön täytyy onnistua, silloin homma on kotona. Ja siinä useimmiten punnitaan osaaminen ja herkkyys tehdä oikeat asiat ajallaan, paino kaikilla sanoilla. Epäonnistuneet syystyöt vaarantavat talvehtimisen ja epäonni näkyy aikaisin keväällä kunnossa.

    Kanveesista kuitenkin yleensä noustaan, mutta tietenkin poikkeuksiakin on. Näin on käynyt itsellenikin, huippukunto venyi pitkälle heinäkuuhun, mutta itselleni (ehkä muutamalle tutullekin) olen myöntänyt ne virheet joita tuona keväänä tein. Talvehtiminen oli ollut heikko kevätkin oli surkea, mutta ainakin näin jälkikäteen viisastellen löysin muutaman ratkaisevankin tekijän, jotka hidastivat kuntoutumista.

    Sitä vastoin jos kesän aikana käy kämmi, niin se kausi on käytännössä lusittu.

    Ja kuten yleensäkin, tämä oli täysin otsikon ulkopuolelta, koska minkään kentän asioihin en tietenkään voi ottaa kantaa. Vastasin siis vain ts:n kommenttiin.

    KL

    Keeper kirjoitti: (4.7.2013 13:39:23)

    Jälleen kerran asiantunteva ja mielellään luettava puheenvuoro Keeperiltä. Vähempää ei häneltä yleensä tarvitse odottaakaan.

    Sammaltalkoot osakkaille! Hei hurraa!
    Seuraavaksi ruohonleikkuutalkoot ja sitten bunkkeritalkoot.
    Kohta voikin lopettaa varsinaisen kentänhoidon kokonaan,
    niin tulee vielä halvemmaksi!

    Ja kun laittaa osakkaat itse hoitamaan kentänhoidot niin ei voi tulla urakoitsijalle valituksiakaan.
    Hienosti hoidettu!

    Onko Ekestä mitään uutisia. On vähän ajatusta käväistä siellä kuukauden päästä. Greenithän on silloin vielä joka paikassa ihan hanurista (paitsi Aurassa, jossa todennäköisesti on jo virheettömät greenit ja ET stimpit..), että en tiedä onko avauksessa mainituista asioista juurikaan meille haittaa. Mutta mitä sinne muuten kuuluu? En ole kentällä koskaan käynyt ja olen kuullut että se on ihan kaunis.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 40)
Vastaa aiheeseen: Viheriöiden taso Eke:ssä

Etusivu Foorumit Yleistä Viheriöiden taso Eke:ssä