26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Vasureiden lyöminen oikealta, vinkkejä

Etusivu Foorumit Yleistä Vasureiden lyöminen oikealta, vinkkejä

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tulipa mieleeni tänään rangella palloja hutkiessani, että onko kukaan tietoinen spesiaalivinkeistä jotka koskisivat meitä ’väärältä’ puolelta lyöviä. Itse olen umpivasuri ja lyön oikealta, mutta sama problematiikka koskee tietysti myös vasemmalta lyöviä oikeakätisiä pelureita. Meillähän vartalon vahvempi puoli (minulla vasen) on svingin ’ohjaava’ puoli ja heikompi puoli (minulla siis oikea) on se varsinainen ’sivalluspuoli’. Ajattelin että voisiko tätä nurinkurisuutta mitenkään hyödyntää svingatessa. Periaatteessahan tästä on haittaa ainakin lyhyempinä lyönteinä koska palloa ’lyödään’ vartalon heikommalla puolella ja heikommalla kädellä. Tiedän kyllä että pituuden menetys ei kaikissa tapauksissa ole totta (Mickelsonkin on muistaakseni oikeakätinen ja tinttaa palloa halutessaan +300 m) mutta väittäisin että yleisesti ottaen tilanne on tämä. Samoin tiedän että svingi on ’kokovartaloliike’ jossa kädet toimivat yhdessä, mutta kyllä vartalon vasemmalla ja oikealla puolella, sekä vasemmalla ja oikealla kädellä on svingin aikana vähän eri tehtävät. Siis, jos jollakin olisi vinkkejä siitä miten ’väärältä’ puolelta lyömistä voisi käyttää hyväkseen, niin otetaan kiitollisuudella vastaan.

    Itse olen myös tällainen vasuri joka lyö oikealta, mutta nämä puolethan eivät ole aina niin yksiselitteisiä, sillä itse esim. sulkapalloa pelatessani (vasemmalla kädellä) olen huomannut että rysty nosto on vahvimpia lyöntejä ja sehän taas on teknisesti aika lähellä golfpyöntiä. Tosin kyllä se kämmen syöttö olisi ehkä vielä lähempänä vasemmalta puolelta lyötyä lyöntiä 🙂 Tiedä näistä.

    Kummempia vinkkejä en kyllä osaa antaa, itse mun pitäis mennä lähipelialueelle treenaamaan chippejä ja putteja 🙂 Niiden treenaamisella ainakin oma tulos paranee.

    Minä olen oikeakätinen vasemmalta pelaaja.

    Ja voin vahvistaa tuon lyöntipituuden menetyksen. Kokeilen tässä päivänä muutamana swinginopeusmittarin kanssa yhden käden lyöntejä, sekä oikealta että vasemmalta puolelta ja ns. rysty- ja kämmenlyöntinä.

    Sain selkeästi eniten vauhtia mailanpäähän lyömällä oikealla kädella oikealta puolen ns. kämmenlyöntinä. Aivan selkeästi. Ero vasurin kämmeneen oli luokkaa 15% – 60mph vs 70mph. Tämän saman eron siirto oikeaan golflyöntiin tarkoittaisi draiverilla 10-15 mph lisää mailanpäännopeutta, joka meinaa tuollaista ~25 metriä lisää pallon lentoa.

    Tällä hetkellä lyön mailalla suunnilleen yhtä kovaa sekä oikealta että vasemmalta. Vasurilta kuitenkin osun palloon, oikealta en 🙂

    Joskus on tullut kokeiltua oikeakätistä mailaa. Vahingossa hyvällä osumalla tuli 1′ alimittaisella rautaysillä sellainen 90 metrin kaari rangepallolla. Omalla rautaysillä lyön rangepallolla ~100 metriä.

    Mullakin tenniksessä, sulkapallossa jne., joita pelaan oikeakätisesti, rystylyönti on paljon kontrolloidumpi ja tarkempi kuin kämmen. Golfissa vahvinta osaamistani ovatkin sitten pituuskontolli vajaissa swingeissä, siis sekä pitchit että chipit ja IHan varmasti puttaaminen.

    Samaan porukkaan lukeudun minäkin, kuten nimimerkkikin kertoo. Jäin miettimään kirjoituksestasi sitä, että oliko mittaamissasi rystylyönneissä suuri ero oikean ja vasemman käden välillä. Kun kämmenissä oli noin suuri ero ja sanoit, että mailalla lyöt (=2 kättä) kuitenkin suunnilleen yhtä kovaa molemilta puolilta, niin tasoittaako mielestäsi oikean käden vahvempi rystyvetäisy eron? Vai selittyykö yhtä kova lyönti sillä, että olet treenannut niin paljon enemmän leftin puolelta?

    Saako osallistua keskusteluun, vaikka on oikeakätinen ja pelaa oikealta;-). Mulla on itselläni sellainen tunne, että swingi tapahtuu enemmän hartioden kierrolla kuin käsillä. Kätisyyttä tärkeämpänä pidän siis sitä, kummalta puolelta pelaa esim kiekkoa tai lapioi. Olen aina hämmästellyt sitä, että suurin osa golffareista pelaa oikealta, mutta kiekkoa pelaa suurin osa leftiltä. Ilmeisesti mun teoriassa on siis vakava aukko:).

    Rystylyönneissä ei eroa ollut juuri lainkaan, toki oikea on aavistuksen vahvempi mutta ero ei ollut mitenkään merkittävä. Vasurilta saan siis kompensoitua voiman puutetta paremmalla tekniikalla, kuten arvelitkin.

    Minä otan kaikesta mahdollisesta samoin päin kiinni, rautakangesta, haravasta, lapiosta, golfmailasta, lätkämailasta, tennismailastakin (joskus aikoinaan junnuvuosina tarvin rystylyöntiin 2 kättä), pesäpallomailasta…

    Ainoa jonninmoinen poikkeus listassa on pesäpallon lyöminen. Lyön sitä oikealta mutta vasenkätisellä gripillä toki. Pitäisi kokeilla nyt parin vuoden tauon jälkeen kummalta puolen pesäpallomaila toimisi paremmin – voi olla että vaihtaisin vasurille.

    YKI

    liityn keskusteluun , olen UMPI oikeakätinen ja pelaan vasemmalta. Alkuun löin yhtä pitkiä kummaltakin puolelta mutta päädyin vasuriin pron opastuksella, ainoa selitys miksi oli PELAAT GOLFFIA SILTÄ PUOLELTA MILTÄ LYÖT PESÄPALLOA, tosin monet pelaavat pesistä kummaltakin puolelta mutta minä en. 🙂

    Pelaan myös vasemmalta oikeakätisenä. Vasen käteni on vahvempi, teen sillä lähes kaikki kantohommat, pesistä lyön vasemmalta jne.

    Pelasin ekan vuoden golfia pron suosituksesta oikealta, mutta loppukesästä selkään tuli melkoinen kramppi, koska vartalonkierto ei vaan meinannut luonnistua oikealta vasemmalle.

    Vaihdoin vasurille ja tyytyväinen olen ollut.

    Itsekin oikeakätisenä ja vasurilta luontaisesti pelaavana totean vain pro:n neuvoille: MINÄ EN PELAA PESÄPALLOA !

    Vedonlyöntiä tosin harrastan golfkentällä ja usein palaan kierrokselta tuntuvasti köyhempänä. ehkä se johtuu pelipuolesta…

    Olen myös vasemmalta pelaava ’umpi’ oikea. Minun vasen puoli on todellankin niin paljon oikeaa heikompi, että jos yritän esim. heittää palloa vasemmalla kädellä niin kaverit repeää aina nauramaan.

    Golfia pelaan vasemmalta ainoastaan siitä syystä että se tuntui aluksi sekä yhä edelleen PAljon luonnollisemmalta. Oikealta en osu palloon. Lätkä(left)- ja muulla mailapelitaustalla on lienee jotain vaikutusta asiaan.

    En tiedä toimiiko muilla, mutta pyrin svingissä laajaan kaareen ja keskityn oikean käden selkämykseen. Muussa tapauksessa minulla on tapana tulla pallolle liiaksi ulkoa sisään.

    Lyöntipituuksilta olen ihan normaalia tasoa, vaikka käytän ranteita melko passiivisesti.

    Niin, nostitkin esille viestissäsi Mickelsonin, mutta onhan noita useita muitakin ’väärältä’ puolelta huipulla lätkiviä. Yksi kohtuullisen hyvin menestynyt itsesti lailla vasurina oikealta lyövä on Tiger Woods. Tiikeriltä tosin saisit tod.näk. parempia kaipaamiasi spesiaalivinkkejä kuin allekirjoittaneelta, joten jääköön neuvot tällä kertaa antamatta.

    Joskus ihmetyttää, miksi kaikki leftiltä pelaavat huippupelaajat jotenkin tunnutaan luokittelevan eri kategoriaan muiden kanssa, olivat he alun perin kumman kätisiä tahansa. Sen sijaan jos vasemmassa kädessä kynää pitävä kaveri pelaa rightin puolelta, kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota…

    Itse yhdyn täysin edellisiin oikeakätisiin vasemmalta lyöviin. Itselläni taitaa olla enemmän ongelmana välillä ryntääminen pallon päälle ja eteenpäin ja olen itse siinä uskossa, että tämä johtuu osittain juuri siitä, että oikea puoleni on niin selkeästi vahvempi. Mielestäni kuitenkin peruslyönti ei ole se suurin ongelma vaan (ainakin omalta osaltani) lähipeli. Chipeissä olen todellisissa vaikeuksissa, koska oikea käsi on liian aktiivinen. Eli kaikki jotka kuvittelivat nimimerkkini lähtökohdaksi Mickelsonin kaltaiset otteet greenin ympärillä, voin kertoa, että enempää ei voisi olla väärässä….

    Tästä tuli vähän pitkä viesti kun kokosin tähän monta kommenttia/kysymystä mutta koettakaa kestää.

    Alunperin valitsin kätisyyden sillä perusteella (kuten näköjään moni muukin) että kaikissa aikaisemmin pelaamissani mailapeleissä (lätkä, tennis, pesis) olin pitänyt mailan päästä kiinni vasemmalla kädellä, joten se tuntui luontevalta myös golfmailan kanssa. Kokeilin eilen rangella tuota yhdellä kädellä eri puolilta lyömistä ja ’suhinatestin’ perusteella allekirjoitan Mikan huomion: vasemmalta puolelta vasemmalla kädellä lyödessä mailanpäähän tuli selvästi eniten vauhtia, ainoa ongelma vaan että siltä puolelta en osu palloon. Yhdellä kädellä lyöminen on muuten ihan hyvä lämmittelyharjoitus.

    Yksi juttu mitä heikommalta puolelta lyövien kannattaa kokeilla on kymmensormigrippi, koska kaikilla viidellä sormella kiinni pitäminen on jämäkämopää kuin neljällä sormella. Oma teoriani Vardon-gripin suosiosta on että sillä on tarkoitus heikentää vahvemman käden ja vahvemman puolen ’ylivaltaa’ svingissä. Mitään muuta loogista syytä pikkurillin irroittamiselle mailasta en ole keksinyt.

    Mika: Kumpi käsi sinulla ’hallitsee’ noissa vajaissa ja lähilyönneissä?

    Vasen Pakki: Olen samaa mieltä kommentistasi hartiakierron tärkeydestä ja olenkin pyrkinyt pitämään kädet/käsivarret vain mahdollisimman rentona ja keskittymään hartia/vartalokiertoon. Minulla toimiva svingiajatus on ’lyö palloa oikealla puolella / oikealla hartialla’. Lätkää leftiltä pelaavien suuri määrä voisi johtua siitä että kiekkomailaa pidetään kuitenkin paljon vain yhdellä kädellä joka useimmilla on oikea, se vahvempi käsi.

    Akim: Kun keskityt oikean käden selkämykseen niin haetko sillä kontrollia a la ’tenniksen vanha yhden käden rystylyönti ranne jäykkänä’, vai haetko jotakin muuta?

    OiVa: luulen että vasemmalta lyövien ihmettely johtuu siitä että se on golfkentällä kuitenkin niin harvinainen näky, varsinkin jos vertaa vasenkätisten määrään noin yleensä. Ja välinepuolella vasurit ovat pahasti alakynnessä, tarjonta on selvästi niukempi. Tigerin svingin ottaisin mielelläni mutta valitettavasti herran voima- ja notkeustaso ovat jotakin ihan muuta kuin meikäläisen :-). Sitä paitsi luulen että sillä svingillä särkee alaselkänsä ennen kuin täyttää 40.

    P.S. Meillä on kahvipöytäporukassa neljä innokasta golffaria joista yksi on oikealta lyövä oikeakätinen, yksi (minä) oikealta lyövä vasuri, yksi vasemmalta lyövä oikeakätinen ja löytyypä porukasta vielä vasemmalta lyövä aito vasurikin. Meitä on moneksi, onneksi :-).

    Ettäkö kumpiko puoli hallitsee lähipelissä?

    Puteissa ja chipeissä hartiat. Kun ranteet tulevat mukaan lyöntiin vahvistuu oikean käden dominointi. Ja taas päästään yhden käden harjoituksiin: parhaiten saan kontrollia yhden käden lähipeliin oikean käden kämmeneltä, sitten tulevat oikea rysty, vasen kämmen ja vasen rysty. Vasurin rysty on voimaton mutta epätarkka 🙂

    Tjaa-a, kun pidän svingin aikana mielessä oikean käden kämmenen selkämyksen, niin saan mailan oikealle radalle. Ts. sisältä ulos ja lisäksi tämä ajatus auttaa minulla siihen, että mailan lapa sulkeutuu ennen osumaa – tai ei ainakaan jää liian auki. Kyllähän siinä vähän sellaista rystylyönnin makua on.

    Olen itse yrittänyt päästä pois tuosta rystylyönnin fiiliksestä, toisin sanoen olen pannut ajatuksia alemman käden ranneliikkeelle osumahetkellä. Tuloksena tarkkuus on parantunut huomattavasti, niin pitcheissä kuin draiveissakin.

    Olen oikeakätinen vasuri.

    Suurin syy miksi vaihdoin oli se, että oikealta puolen lyönnit jäivät lyhyiksi ja oikealle. Oli maila mikä tahansa. Puumailoilla meni aika hyvin, mutta varsinkin pitkät raudat olivat tosi onnettomia.

    Tärkeimmäksi näin tämän mitä tässä keskustelussa on puhuttu rystypuolen lyönniksi. Nimittäin oikeapuoli on vahvempi ja oikeata puolta vasten lyönti menee. Näin se tiettyjen oppien mukaan tulisi ollakin. Golflyönti on ennenkaikkea veto, tässä tapauksessa vahvemman puolen veto. Alakäsi ohjaa palloa. Ymmärrän, että alakädellä kyllä lyödäänkin, mutta olen nähnyt tämän vedon vahvempaa puolta vasten tärkeäksi.

    Vielä tärkeämpi syy minulla oli se, että vartalo kääntyy backswingissä paremmin ja pidemmälle oikelta vasemmalle. Toisin päin se on jäykkä, enkä saa 90 asteen hartiakulmaa luonnollisesti. Nyt vasurilta saan paremmin backswingissä käännön niin, että kädet eivät lähde irti. Ja kun kädet menevät vartalon mukana backswingissä, niin heilahdusliike tuo riittävän käännön lyönnin loppuvaiheessa vartalon kääntyessä loppuasentoon vasemmalta oikealle.

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #376509 kohteessaVasureiden lyöminen oikealta, vinkkejä

Etusivu Foorumit Yleistä Vasureiden lyöminen oikealta, vinkkejä