26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Valmistautuminen golfkierrokselle

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Valmistautuminen golfkierrokselle

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 93)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #219373 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Lipulle kirjoitti: (19.11.2010 22:27:27)
    Paljon puhutaan pre- shot rutiineista, mutta millaisia omakohtaisia ja hyväksihavaittuja pre- round ’rutiineja’ suosittelisitte?

    Tähän kyssäriin voi vastata mitä tahansa.
    Toiveena toki jotakin, josta saattaisi olla hyötyä myös muillekin palstan lukijoille.

    Aloitan omakohtaisista perusjutuista eli oikea sallittu mailojen määrä, riittävästi palloja sekä tiitikkuja bägissä.

    Jonkin verran on tullut katsottua eritasoisten kilpapelaajien valmistautumista pelikierrokselle. Se menee suunnilleen seuraavasti:

    1. Kenttään tutustuminen edellisenä päivänä tai aikaisemmin.
    2. Tulo klubille hyvissä ajoin, yleensä suunnilleen tuntia ennen tiiausaikaa. Kisajärjestelyihin tutustuminen ym.
    3. Kropan lämmittely rangella.
    4. Svingituntuman haku rangella sen mukaan, mikä on päivän fiilis, yleensä ensin wedgellä, sitten parilla pitemmällä raudalla ja muutama täysvauhtinen draivi.
    5. Siirtyminen chippi- ja puttigreenille kokeilemaan päivän olosuhteita.
    6. Paluu klubitalolle, vessakäynti, juomien ottaminen bägiin yms. ja siirtyminen ykköstiille. Startterin ohjeet yms.
    7. Normaalit lyöntirutiinit ennen pallon tiiausta.
    8.Hyvällä svingillä pallo väylälle.
    Koko ajan on käynnissä henkinen valmistautuminen hyvään suoritukseen.
    En väitä itse noudattavani enää moista rutiinia, mutta klubipelaajalle sen tunteminen on hyväksi. Eikä sitä moni muukaan noudata. Mitä mieltä ts?

    #219374 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    EFC

    ts:n kommenttia odotellessa…. vähän niukalle tuntuu toi tuntia ennen klubille.

    #219375 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    EFC kirjoitti: (21.11.2010 21:31:40)
    …. vähän niukalle tuntuu toi tuntia ennen klubille.

    Tämä valmistautuminen golfkierrokselle (siis muullekin, kuin kisakierrokselle) on yksilöllistä ja tuo Kuntiksen lista on kyllä suht´ kattava.

    Turhan hosumisen välttämisen ennen kierrosta ja riittävän aikaisen heräämisen (n. 3 tuntia riittänee) merkitys kropan optimaalisen vireystilan saavuttamiseksi kannattaa huomioida.

    Lisään pikku seikan eli jos tiedossa tulevan kisakierroksen oma starttiaika, niin harjoituskierros on mahdollisuuksien mukaan hyvä yrittää sovittaa samoihin kellonaikoihin.
    En tarkkaan tiedä miksi, mutta toimii – ehkä vuorokausirytmitys ja tulevan kierroksen ’simulointi’ helpottuu / täsmentyy.

    #219376 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Nii… jos kilpapelaajalla on startti klo 10, menisin kentälle noin 2h ennen. jos startti on klo 12, 4h ennen. Jos startti on vasta klo 14, 6h ennen.

    Poishan sieltä lähdetään sitten tuosa klo 20 aikoihin jos keritään.

    #219377 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (21.11.2010 22:32:52)
    Nii… jos kilpapelaajalla on startti klo 10, menisin kentälle noin 2h ennen. jos startti on klo 12, 4h ennen. Jos startti on vasta klo 14, 6h ennen.

    Poishan sieltä lähdetään sitten tuosa klo 20 aikoihin jos keritään.

    Ei kai tarkoitus ole, että pelaaja väsyttää itsensä jo ennen ykköstiitä tai kierroksen alkupuolella tai viimeistään kolmen tunnin pelin jälkeen 13. reiällä? Tarkoitushan on olla virkeä koko kierroksen ajan (ja varautua mahdollisille jatkoreiille). Jos startti on iltapäivällä, vatsaan pitää saada murkinaa muutama tunti ennen. Listaani pitää lisätä, että ennen lähtöä kentälle on kotona (tai hotellilla) maha tankattava ja henkinen valmistelu alkaa jo ajomatkalla. Jos tulee kentälle monta tuntia ennen starttia, on huolehdittava tankkauksesta ja rennosta lepohetkestä. Valmistautuminen on aika yksilöllistä, mutta pääasia on kiireettömyys ennen starttia.

    #219378 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 11:49:48)

    Jos kilpapelaaja tuosta itsensä väsyttää, hän on väärässä paikassa. Kolme – neljä viikkoa putkeen sitten vaatii varmaan jo hetken palautumisen.

    #219379 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (22.11.2010 12:27:45)

    Tottahan toki kilpaa pelaavan täytyy olla niin hyväkuntoinen, ettei ihan pienestä väsy. Mutta mitä hyötyä on maleksia kentällä aamusta alkaen, jos starttiaika on vaikkapa klo 14.00? ’Väsymys’ oli minulta huono sanavalinta, ’pitkästyminen’ on ehkä parempi. Voihan siinä tietysti seurata kisaa ja seurustella muiden kanssa, mutta miten se edistää omia suorituksia? Tyhjä maleksiminen klubin liepeillä ja kentällä ei lämmitä lihaksia eikä mieltä. Omasta kilpaurheilijaurastani opin ainakin sen, ettei kannata välittää muista kuin itsestään ja omasta joukkueestaan. Ja siis tehdä kaiken ja vain sen, joka hyödyttää omaa suoritusta ja joukkuetta. Laji ei tosin ollut golf, vaan harjoitusintensiteetiltään koko lailla rankempi, vaikka kilpailusuoritus ei kestänyt yhtä kauan kuin golfkierros.

    #219380 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 20:47:33)

    Ei kilpapelaajalla ole varaa jättää kisapäiviä käyttämätttä treenaamiseen. Kisapäivänä vedetään ihna normitreenit kisarutiinien lisäks. Näin ne näyttiävät tekevvän nuo parhaiten palkatutkin. ’Kilpapelaajat’ on sitten ihan eri asia.

    Jos se startti on vaikka vasta klo 14, niin eihän tuohon mahdottomia jää.

    Jos ei aamufysiikkaa tehdä, niin mennään wedgen kanssa temppuilemaan vaikka tunniks. Pikku kahvipaussi ja tunnin puttitreenit + puolisen tuntia lyömistä. Kello piru riensi jo kahteentoista, eikä vielä ole syömään ehtiny. .. no jätetääs tosta se lyöntitreeni pois ja mennään syömään 11.30. Takas mailojen kimppuun 12.30 ja siinähän ei sitten jäänytkään rundiin valmistautumiseen kuin 1,5h. Rundin jälkeen sitten vähän lyömistä ja vetämään iltafysiikka ja ruoka. Kymmenen aikaan pitäs sit jo olla levolla, koska seuraavan päivän lähtö tolla laskennalla onkin sitten jo klo 10., ellei aiemminkin.

    #219381 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Aika ennen starttia kuluu yllättävän nopeasti. Oman kauteni pääkisan näyttämölle olen pyrkinyt ilmestymään 1,5 tuntia ennen starttia. Kamppeiden järjesteleminen lähtökuntoon (varsinkin sadekelillä) kestää hyvinkin vartin verran, siihen päälle tuloskortin ja muiden tilpehöörien noutaminen kisapisteestä. Sitten puolisen tuntia rangea, sisältäen alkuvenyttelyt ja -lämmittelyt. Sen päälle puttaamaan 15-20 minuutiksi. Tämän jälkeen chippi- / bunkkerialueelle ja siellä 20-30 minuuttia. Mutta hups, nyt jo ylitettiinkin se 1,5 tuntia!

    Ja näin käy joka kerta, se viimeinen ja joskus viimeistä edellinenkin sessio jäävät turhan lyhyiksi.

    Hyvin sujunut chippisessio ennen kisaa tuo kummasti itseluottamusta peliin. Toisaalta huonosti sujunut sessio kertoo millaisia yritelmiä tulee kierroksella välttää. Kumminkin päin siitä sessiosta on suuri hyöty.

    #219382 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (22.11.2010 21:04:06)

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 20:47:33)

    ts kirjoitti: (22.11.2010 12:27:45)

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 11:49:48)

    ts kirjoitti: (21.11.2010 22:32:52)
    Nii… jos kilpapelaajalla on startti klo 10, menisin kentälle noin 2h ennen. jos startti on klo 12, 4h ennen. Jos startti on vasta klo 14, 6h ennen.

    Poishan sieltä lähdetään sitten tuosa klo 20 aikoihin jos keritään.

    Ei kai tarkoitus ole, että pelaaja väsyttää itsensä jo ennen ykköstiitä tai kierroksen alkupuolella tai viimeistään kolmen tunnin pelin jälkeen 13. reiällä? Tarkoitushan on olla virkeä koko kierroksen ajan (ja varautua mahdollisille jatkoreiille). Jos startti on iltapäivällä, vatsaan pitää saada murkinaa muutama tunti ennen. Listaani pitää lisätä, että ennen lähtöä kentälle on kotona (tai hotellilla) maha tankattava ja henkinen valmistelu alkaa jo ajomatkalla. Jos tulee kentälle monta tuntia ennen starttia, on huolehdittava tankkauksesta ja rennosta lepohetkestä. Valmistautuminen on aika yksilöllistä, mutta pääasia on kiireettömyys ennen starttia.

    Jos kilpapelaaja tuosta itsensä väsyttää, hän on väärässä paikassa. Kolme – neljä viikkoa putkeen sitten vaatii varmaan jo hetken palautumisen.

    Tottahan toki kilpaa pelaavan täytyy olla niin hyväkuntoinen, ettei ihan pienestä väsy. Mutta mitä hyötyä on maleksia kentällä aamusta alkaen, jos starttiaika on vaikkapa klo 14.00? ’Väsymys’ oli minulta huono sanavalinta, ’pitkästyminen’ on ehkä parempi. Voihan siinä tietysti seurata kisaa ja seurustella muiden kanssa, mutta miten se edistää omia suorituksia? Tyhjä maleksiminen klubin liepeillä ja kentällä ei lämmitä lihaksia eikä mieltä. Omasta kilpaurheilijaurastani opin ainakin sen, ettei kannata välittää muista kuin itsestään ja omasta joukkueestaan. Ja siis tehdä kaiken ja vain sen, joka hyödyttää omaa suoritusta ja joukkuetta. Laji ei tosin ollut golf, vaan harjoitusintensiteetiltään koko lailla rankempi, vaikka kilpailusuoritus ei kestänyt yhtä kauan kuin golfkierros.

    Ei kilpapelaajalla ole varaa jättää kisapäiviä käyttämätttä treenaamiseen. Kisapäivänä vedetään ihna normitreenit kisarutiinien lisäks. Näin ne näyttiävät tekevvän nuo parhaiten palkatutkin. ’Kilpapelaajat’ on sitten ihan eri asia.

    Jos se startti on vaikka vasta klo 14, niin eihän tuohon mahdottomia jää.

    Jos ei aamufysiikkaa tehdä, niin mennään wedgen kanssa temppuilemaan vaikka tunniks. Pikku kahvipaussi ja tunnin puttitreenit + puolisen tuntia lyömistä. Kello piru riensi jo kahteentoista, eikä vielä ole syömään ehtiny. .. no jätetääs tosta se lyöntitreeni pois ja mennään syömään 11.30. Takas mailojen kimppuun 12.30 ja siinähän ei sitten jäänytkään rundiin valmistautumiseen kuin 1,5h. Rundin jälkeen sitten vähän lyömistä ja vetämään iltafysiikka ja ruoka. Kymmenen aikaan pitäs sit jo olla levolla, koska seuraavan päivän lähtö tolla laskennalla onkin sitten jo klo 10., ellei aiemminkin.

    Muistelen suomalaissyntyisen Jarmo Sandelinin todenneen jossain haastattelussa uransa alkuajoilta seuraavaa eli kun kierros oli ohi menin treenaamaan, kun muut pelikaverit menivät terssille nauttimaan olusiaan.

    Nämä samat kaverit istuvat edelleen samalla terassille kierroksen jälkeen, mutta itse pidän kotiani Monacossa – totesi Jamo.

    Tämä siis Jamon toteamaa joskus ennen vuosituhannen vaihdetta (tarkkaa ajakohtaa en muista, mutta sanoma oli selkeä).

    Huomioitavaa myös on, vaikka Lappeenrannasta lähtöisin oleva Jamo on ruotsalaistunut, niin kokonaisansioissa on edelleen reilun miljoonan euron + merkkinen ’gäppi’ ’äyrikunkku’ Ilosen Mikkoon.

    Siis eniten tienannut suomalaissyntyinen golfari per 11 / 2010. Lähde ET career earnings.

    #219383 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Lipulle kirjoitti: (22.11.2010 21:55:53)
    [

    Muistelen suomalaissyntyisen Jarmo Sandelinin todenneen jossain haastattelussa uransa alkuajoilta seuraavaa eli kun kierros oli ohi menin treenaamaan, kun muut pelikaverit menivät terssille nauttimaan olusiaan.

    Nämä samat kaverit istuvat edelleen samalla terassille kierroksen jälkeen, mutta itse pidän kotiani Monacossa – totesi Jamo.

    Taisipa sama mies sanoa, että jossain vaiheessa totesi, että jos menen kentälle joka päviä ja vietän siellä 12 tuntia, niin opinhan tämän pelin väkisinkin.

    #219384 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (22.11.2010 22:01:09)

    Tapoja on monenlaisia. Visay Singh jää kierroksen jälkeen harjoittelemaan tuntikausiksi vaikka pimeässä illassa eikä jätä pitkiä harjoituksia väliin kisapäivien välillä. Ja ennen huipulle pääsyään hän harjoitteli, pelasi ja opetti aamusta iltaan. Toisin sanoen, vaikka on täyspäiväinen kilpagolfari, ei tarvitse ennen kilpakierrosta vetää itseään liian tiukoille.

    #219385 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 23:18:18)

    Pieni täydennys vielä. Ketjun aihe oli valmistautuminen golfkierrokselle. Siitä minä puhuin, en mitään kierroksen jälkeisestä toiminnasta. Kierroksen jälkeinen kunnon treeni on mitä parhain tapa kilpagolfarille. Ja olisi muillekin.

    #219386 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 23:42:04)

    Ei mitenkään OT, päinvastoin, tämähän on varsin pedanttia valmistautumista tulevalle kierrokselle esim. päivän kierroksella esiintulleiden ’hiomista vaativien’ yksityiskohtien kehittämistä / läpikäyntiä – vrt. esim. huonon chipin aiheuttama negatiivinen muistijälki vs. muutama kymmenen samanlaista onnistunutta chippii rundin jälkeen so. alle puoli tuntia.

    Unenlaatu kyllä paranee, kun ei ajatusten ’taustalla’ pyöri ’en osaa chipata- ajattelu’.

    Respectini heille, jotka rundin jälkeen vielä tuntikausia jaksavat ’hieroa’ kehityskohteitaan.

    #219387 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 23:42:04)

    Pieni täydennys vielä. Ketjun aihe oli valmistautuminen golfkierrokselle. Siitä minä puhuin, en mitään kierroksen jälkeisestä toiminnasta. Kierroksen jälkeinen kunnon treeni on mitä parhain tapa kilpagolfarille. Ja olisi muillekin.

    Avauksessa mainitsit myös että näistä voisi olla hyötyä myös muillekin palstan lukijoille.

    Aika kilpapelaajapainotteiseksi nämä vastaukset menneet, eikä siinä mitään, varmaan hyviä idiksiä, mutta eiköhän valtaosa pelaa tätä peliä hieman löysemmin rantein.

    Olis mielenkiintoisaa kuulla muidenkin ’not so serious’ klubipelaajien pre-round rutiineista.

    Kebax? Paksupekka? Johtaja XXL? No Eagle? ym. ym.

    #219388 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    MacG kirjoitti: (23.11.2010 8:51:35)

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 23:42:04)

    Pieni täydennys vielä. Ketjun aihe oli valmistautuminen golfkierrokselle. Siitä minä puhuin, en mitään kierroksen jälkeisestä toiminnasta. Kierroksen jälkeinen kunnon treeni on mitä parhain tapa kilpagolfarille. Ja olisi muillekin.

    Avauksessa mainitsit myös että näistä voisi olla hyötyä myös muillekin palstan lukijoille.

    Aika kilpapelaajapainotteiseksi nämä vastaukset menneet, eikä siinä mitään, varmaan hyviä idiksiä, mutta eiköhän valtaosa pelaa tätä peliä hieman löysemmin rantein.

    Olis mielenkiintoisaa kuulla muidenkin ’not so serious’ klubipelaajien pre-round rutiineista.

    Kebax? Paksupekka? Johtaja XXL? No Eagle? ym. ym.

    Totta. Kilpapainotteiseksi keskustelu kävi. Haluan korostaa vain sitä, että juuri ennen kilpailusuoritusta tehotreeni ei ole hyväksi, vaan kevennetty harjoitus. Voipi olla niin, että suomalaisten golfareiden verraten vaatimaton menestys kansainvälisissä kisoissa johtuu siitä, että innokkaasti treenataan paikat jumiin juuri ennen tärkeätä kierrosta.

    Itse olen nykyään ’not so serious’ klubipelaaja. Minusta tärkeintä on tulla klubille ja kentälle ajoissa, venytellä hieman, käydä rangella lyömässä pieni määrä palloja eri mailoilla, rentoutua chippi- ja puttigreenillä ja siirtyä klubitalon kautta ykköstiille. Siihen menee suunnilleen 30-40 minuuttia. Kierroksen jälkeen tärkeintä on jälkivenyttely, minkä valitettavan moni klubipelaaja jättää väliin. Ei siihen montaa minuuttia tarvita. Ja sitten voi tehdä kaikkea kivaa klubitalolla ja ajaa kotiin. Parasta klubipelaajalle on kiireettömyys. Juuri se tuntuu yleensä unohtuvan…

    #219389 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Kuntogolfari kirjoitti: (23.11.2010 12:20:28)
    [
    Totta. Kilpapainotteiseksi keskustelu kävi. Haluan korostaa vain sitä, että juuri ennen kilpailusuoritusta tehotreeni ei ole hyväksi, vaan kevennetty harjoitus. Voipi olla niin, että suomalaisten golfareiden verraten vaatimaton menestys kansainvälisissä kisoissa johtuu siitä, että innokkaasti treenataan paikat jumiin juuri ennen tärkeätä kierrosta.

    Miksi se ei iske muunmaalaisiin samalla tavalla? Oiskos pohjissa eroja?

    #219390 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    EFC

    Viime kesänä yhteen kisaan valmistautuminen about seuraavasti: Pelikaveri haki himasta ja saavuttiin kentälle joku 30 min ennen starttia. Seuraavaksi pelikengät jalkaan ja ruuhkan halki kamojen kanssa klubille jossa vietiin vaihtovaatteet pukukaappiin odottamaan ja sitten oli vuorossa tuloskorttien lunastus cädäriltä ja toteaminen että pre-oluet jäävät aikapulan takia väliin. Klubin edustalta löytyikin muu peliseurue ja niinpä lähdimme suorittamaan alkuverryttelyä (reipas kävely tiille.. oli muuten yhteislähtökisa) ja tiille saavuttua muutamat venyttelyliikkeet ja moukku mallastislettä taskumatista ja eikun palloa ilmaan…. Kyseessä oli seuramme Juhannuskisa.

    #219391 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    EFC kirjoitti: (23.11.2010 13:49:12)
    Viime kesänä yhteen kisaan valmistautuminen about seuraavasti: Pelikaveri haki himasta ja saavuttiin kentälle joku 30 min ennen starttia. Seuraavaksi pelikengät jalkaan ja ruuhkan halki kamojen kanssa klubille jossa vietiin vaihtovaatteet pukukaappiin odottamaan ja sitten oli vuorossa tuloskorttien lunastus cädäriltä ja toteaminen että pre-oluet jäävät aikapulan takia väliin. Klubin edustalta löytyikin muu peliseurue ja niinpä lähdimme suorittamaan alkuverryttelyä (reipas kävely tiille.. oli muuten yhteislähtökisa) ja tiille saavuttua muutamat venyttelyliikkeet ja moukku mallastislettä taskumatista ja eikun palloa ilmaan…. Kyseessä oli seuramme Juhannuskisa.

    Aika anteeksiantamon mokahan tuossa on, kun alkutankkaus jäi pahasti vajavaiseksi. Ei varmaan mennyt kisa kovinkaan hyvin.

    #219392 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (23.11.2010 12:28:29)

    Kuntogolfari kirjoitti: (23.11.2010 12:20:28)
    [
    Totta. Kilpapainotteiseksi keskustelu kävi. Haluan korostaa vain sitä, että juuri ennen kilpailusuoritusta tehotreeni ei ole hyväksi, vaan kevennetty harjoitus. Voipi olla niin, että suomalaisten golfareiden verraten vaatimaton menestys kansainvälisissä kisoissa johtuu siitä, että innokkaasti treenataan paikat jumiin juuri ennen tärkeätä kierrosta.

    Miksi se ei iske muunmaalaisiin samalla tavalla? Oiskos pohjissa eroja?

    Veikkaan, että pohjissa on eroja. Kaveri, joka asuu ympäri vuoden golfkentän kupeessa, pelaa ja harjoittelee luonnollisissa kenttäoloissa ilman talvituiskuja, on etulyöntiasemassa. Espanjassa ja Monacossa asuvat ruotsalaiset ovat asian oivaltaneet jo kauan sitten. Tehotreenit tehdään muualla kuin tourkisojen yhteydessä.

    #219393 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Kuntogolfari kirjoitti: (23.11.2010 15:43:00)

    Paljonko olet tuota touhua oikeesti seurannut?

    Ihan oikeesti. Ei kilpapelaajalla ole varaa jättää kisapäiviä käyttämättä treenaamiseen ja siellä tehdään pitkää settiä surimmalta osalta ihan rutiinina.

    Tuossa hyvä ja aktiivinen blogi seurattavaksi tour-pelaajan päivistä. Tosin voi olla vähän hiljaisempaa nyt, mutta vaikka talteen ensi kautta varten ja aktiivinen seuraaminen päälle.

    Tossa on se iso ero niiden välillä jotka on mielestään menossa tuonne ja niiden, jotka oikeesti menevät sinne.

    #219394 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (23.11.2010 16:08:25)

    Kiitos Alex Norenin mietteistä. Jos et tykkää kyttyrää, niin kerron, että nuorena talvella Otahalli ja kesällä Eltsu ja Olympiastadion olivat toinen kotini. Niillä radoilla olisin kevyesti kepittänyt Alex Norenin. Otahallin on myöhemmin korvannut Liikuntamylly ja Kisahalli. En ole niissä nähnyt suomalaisia kilpagolfareita. Taitavat treenata kaupallisilla kuntosaleilla. En minä edes väittänyt, että kisapäivinä ei treenata vaan että tehotreenit tehdään tourkisojen ulkopuolella. Niin taitaa tehdä Alex Norenkin.

    #219395 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Kuntogolfari kirjoitti: (23.11.2010 18:56:29)
    En minä edes väittänyt, että kisapäivinä ei treenata vaan että tehotreenit tehdään tourkisojen ulkopuolella. Niin taitaa tehdä Alex Norenkin.

    Niin tuota…

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 20:47:33)
    [
    Ei kai tarkoitus ole, että pelaaja väsyttää itsensä jo ennen ykköstiitä tai kierroksen alkupuolella tai viimeistään kolmen tunnin pelin jälkeen 13. reiällä? Tarkoitushan on olla virkeä koko kierroksen ajan (ja varautua mahdollisille jatkoreiille).
    Jos kilpapelaaja tuosta itsensä väsyttää, hän on väärässä paikassa. Kolme – neljä viikkoa putkeen sitten vaatii varmaan jo hetken palautumisen.

    Tottahan toki kilpaa pelaavan täytyy olla niin hyväkuntoinen, ettei ihan pienestä väsy. Mutta mitä hyötyä on maleksia kentällä aamusta alkaen, jos starttiaika on vaikkapa klo 14.00? ’Väsymys’ oli minulta huono sanavalinta, ’pitkästyminen’ on ehkä parempi.

    Aika liki väitit.

    Yllättävän rankkaa fysiikkaakin tuntuvat vetävän kisaviikoilla. Siinä ei muutaman tunnin lähipelitreeni tunnu kyllä missään.

    Sä vedät tähän nyt vaan omat ajatuksesi ja oman toimintasi mukaan kun mä koitan kertoa mitä noi isommasta rahasta pelaavat oikeesti tekee. Molemmat puhuu siis siitä minkä ovat nähneet ja kokeneet.

    #219396 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    get in the hole! kirjoitti: (19.11.2010 22:49:03)
    Näin marraskuun iltaan sun kysymys ei valitettavasti aiheuta kovia fiboja…; )

    No, puolisensataa vastausta on sentään muutamassa päivässä ’ropissut’.

    -no eagle- kirjoitti: (23.11.2010 19:25:11)
    Lähinnä tunnetasolla yhtäläisyyttä joka aiheutui epäkuranteista pelivälineista ja frustraatiosta joka siihen liittyi.

    Nimimerkin -no eagle- alkuperän mysteerio alkaa hiljalleen valottua eli golfkentällä eaglea ei toistaiseksi ole ’plakkarissa’ ja frustraatiotiota aiheuttaa, se, ettei Leko lennä kotkan lailla…;)

    #219397 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (23.11.2010 19:22:50)

    Kuntogolfari kirjoitti: (23.11.2010 18:56:29)
    En minä edes väittänyt, että kisapäivinä ei treenata vaan että tehotreenit tehdään tourkisojen ulkopuolella. Niin taitaa tehdä Alex Norenkin.

    Niin tuota…

    Kuntogolfari kirjoitti: (22.11.2010 20:47:33)
    [
    Ei kai tarkoitus ole, että pelaaja väsyttää itsensä jo ennen ykköstiitä tai kierroksen alkupuolella tai viimeistään kolmen tunnin pelin jälkeen 13. reiällä? Tarkoitushan on olla virkeä koko kierroksen ajan (ja varautua mahdollisille jatkoreiille).
    Jos kilpapelaaja tuosta itsensä väsyttää, hän on väärässä paikassa. Kolme – neljä viikkoa putkeen sitten vaatii varmaan jo hetken palautumisen.

    Tottahan toki kilpaa pelaavan täytyy olla niin hyväkuntoinen, ettei ihan pienestä väsy. Mutta mitä hyötyä on maleksia kentällä aamusta alkaen, jos starttiaika on vaikkapa klo 14.00? ’Väsymys’ oli minulta huono sanavalinta, ’pitkästyminen’ on ehkä parempi.

    Aika liki väitit.

    Yllättävän rankkaa fysiikkaakin tuntuvat vetävän kisaviikoilla. Siinä ei muutaman tunnin lähipelitreeni tunnu kyllä missään.

    Sä vedät tähän nyt vaan omat ajatuksesi ja oman toimintasi mukaan kun mä koitan kertoa mitä noi isommasta rahasta pelaavat oikeesti tekee. Molemmat puhuu siis siitä minkä ovat nähneet ja kokeneet.

    No, minäpä kerron hieman omista näkemisistä ja kokemisista. Season Golfissa Suomenojalla harjoittelee usein joukko Suomen parhaita golfareita. Olen muutaman kerran nähnyt Mikko Ilosen ja Timo Rauhalan yhteistyötä valmistauduttaessa tourkauteen. Nähtyäni sitä ja verrattuani sitä eräiden muiden harjoitteluun, jota olen myös läheltä seurannut, en ollenkaan ihmettele, että Ilosen Mikko on ainoa suomalainen, joka on pärjännyt kansainvälisillä toureilla. Sen verran intensiivistä ja tehokasta harjoittelu oli. En kuvittelekaan, että vastaavaa tehotreeniä tehtäisiin juuri ennen tärkeätä kisakierrosta. Mikko Korhonen saattaa olla seuraava kansainvälisesti menestyvä golfari. Hänen ja Markku Louhion yhteistyötä en ole nähnyt, mutta Make on minulle tuttu ja on kertonut yhtä ja toista erinomaisesta harjoituskurista. Sitä kautta tiedän myös yhtä ja toista Jenni Kuosan ja Sanna Nuutisen treeneistä. Jennin olen tuntenut 1990-luvun junnuvuosilta ja Sannan jo useita vuosia ennen tämän vuoden läpimurtoa Suomen amatöörieliittiin. Toni Karjalaisenkin treenejä olen voinut seurata sivusilmällä. Hänelle soisi myös pääsyn kansainväliselle huipulle, sen verran mainio tyyppi on kyseessä. Että sillai…

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 93)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #219387 kohteessaValmistautuminen golfkierrokselle