26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Väärä tasoitus

Etusivu Foorumit Säännöt Väärä tasoitus

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Eräs kaverini kertoi ongelmasta, mihin en osannut kertoa ratkaisua. Hänellä oli seuran tasoitusjärjestelmässä kirjattu yksi kierros väärin ja sen johdosta tasoitus oli 0,2 liian korkea. Hän valitti asiasta cädärille, mutta väärää kierrosta ei korjattu.

    Seuraavassa kisassa asialla ei ollut merkitystä, koska pelitasoitus pysyi ennallaan. Ongelma on ja pysyi, ja sitä myötä tulos oli järjestelmässä koko ajan väärä. Kysymys liittyi siihen, että kumpi on oikea tasoitus ja pitääkö korjata todellista tasoitusta maailman tappiin asti?

    Seuran tulee korjata tasoitus.

    Seuran tulee korjata tasoitus.

    Juu juu. Mutta mikä on pelaajan rooli varsinkin, jos tuo korjaaminen kestää. Ja ennen kuin tasoitus on korjattu, pelaaja kaiketi jokaiseen kilpailuun oikaisee itse tasoituksensa. Jos ja kun menee useampi kisa/tasurikierros, voi olla vaikea pysytellä laskuissa perässä. Ja hyväksyykö kisa tuon pelaajan itse kertomansa tasoituksen, jos järjestelmä kertoo jotain muuta?

    KL1

    Tilanne on kieltämättä aika ahterista, jos pelaajan tasoitusta ylläpitävä seura ei suostu korjaamaan virhettään. Toisaalta, pelaaja on vastuussa tasoituksensa oikeellisuudesta, joten pelaajan ilmoittama tasoitus on tuon periaatteen mukaisesti se oikea. Järjestelmän ilmoittama tasoitushan voi olla väärä monesta eri syystä, jopa nykyisellä digitalisoinnin aikakaudella.

    Tuo on toki helppo korjata jättämällä pari korttia(tai miksei enemmänkin) vaikkei se lähtökohtaisesti oikein olisikaan. Tietenkin se edellyttää, että seura ylipäätään ylläpitää tasoitusta.

    KL1

    Miten se tasoitus mahtaa korjautua, jos seura ei nykyistäkään halua pitää ajan tasalla..?

    Eikä niiden laskevien korttien pelaaminen aina niin helppoa ole 😉

    Tarkoitin lähinnä sitä, että jos jättää kortteja niin kyllä se tasoitus on siellä missä sen kuuluisi ollakin. Mikään itseisarvo laskusuunta ei kuitenkaan ole. 😀 Ja aloituksesta ymmärsin, että tasoituskierros oli kirjattu, mutta väärin. Eli ei muutakuin jättämään kostoksi kasa kortteja niin eiköhän se tasoitus ole sitten kuten kuuluu ellei se seura sitten seuraavissakin korteissa hölmöile…

    Eli ei muutakuin jättämään kostoksi kasa kortteja

    Mutta tuo vääristää vuositarkastusta ja vääristää 1.1.2020 tulevaa WHS-tasoitusta.
    Ei muuta kuin minulle ilmoitus mistä seurasta on kyse, niin olen yhteydessä kyseiseen seuraan…

    Pelasin vapaalähtöisen kisakierroksen tosi kurjasti ja tiesin, että tasoitukseni nousisi 0,1 (CBA ei käytössä ko kilpailussa). Ongelma asiassa oli, että ko kisan tulokset syötetään seuraavana päivänä, joten heti seuraavan päivän aamulla alkavassa kilpailussa systeemi tarjoaa minulle yhtä pykälää liian alhaista PHCP:tä. Ilmeisesti liian pienellä tasoituksella pelaamisesta ei ole minulle (rangaistus)seuraamuksia, muuta kuin putoaminen tulosluettelossa muutaman pykälän.

    KL1

    Mutta tuo vääristää vuositarkastusta ja vääristää 1.1.2020 tulevaa WHS-tasoitusta.

    Nyt putosin kärryiltä. Miten suuren korttimäärän jättäminen voisi vääristää tasoitusta? Eikä se pikemminkin anna siitä entistä tarkemman kuvan?

    P.S. Kuulin, että Briteissä WHS otetaan käyttöön vasta 1.10.2020. Meillä kuitenkin vuoden alusta, eikö?

    KL1

    Pelasin vapaalähtöisen kisakierroksen tosi kurjasti ja tiesin, että tasoitukseni nousisi 0,1 (CBA ei käytössä ko kilpailussa). Ongelma asiassa oli, että ko kisan tulokset syötetään seuraavana päivänä, joten heti seuraavan päivän aamulla alkavassa kilpailussa systeemi tarjoaa minulle yhtä pykälää liian alhaista PHCP:tä. Ilmeisesti liian pienellä tasoituksella pelaamisesta ei ole minulle (rangaistus)seuraamuksia, muuta kuin putoaminen tulosluettelossa muutaman pykälän.

    4par, sinä olet vastuussa omasta tasoituksestasi, joten sinun tulee korjata tuloskorttiisi se oikea tasoitus, jota sitten toimikunta käyttää ko. kilpailun pelitasoituksesi määrittämiseen.

    KL: Kuulin, että Briteissä WHS otetaan käyttöön vasta 1.10.2020. Meillä kuitenkin vuoden alusta, eikö?

    Tässä vaiheessa vielä hieman epäilen tuota 1.1.2020 päivämäärää ja etenkin sitä, että 2019 tuloksia käytetään takautuvasti.

    Laskentasäännöt muuttuvat ja tulee uusia elementtejä, kuten päiväkohtainen ”CBA” ja kerroin, joka on huhujen perusteella jotain 93-96%. Lisäksi muutoksia saattaa tulla näihin pelimuotoihin, eli hyväksytäänkö reikäpelitulokset (arvioimalla annetut reiät) ja entä joukkuepelit. Olennainen ero liittyy siihen, onko jokin kierros tasoituskelpoinen vai ei.

    Looginen ratkaisu siten olisikin, että kierrosten laskeminen alkaisi vasta 1.1.2020, mutta uusi tasoitus tulisi voimaan vasta kauden päätyttyä, esim vuositarkistuksessa. Ans kattoo kuinka käy, mutta melkomoisia yllätyksiä saattaa tulla: jos esim marraskuussa pelaa räntäsateessa ja tuulessa monta heikkoa tasurikierrosta. Menee sitten Tallink-kisat ihan uusjakoon ensi vuonna.

    KL1

    Epäile sinä vain. Kysymykseni oli kohdistettu Baystreamille, ja liittohan tuon asian viime kädessä päättää. En itse näe minkäänlaisia esteitä tuossa siirtymisessä, eihän kukaan varmaankaan kuvittele, että mahdollisten uusien hyväksyttyjen pelimuotojen tuloksia otettaisiin tapautuvasti huomioon, eihän niistä ole kukaan edes jättämässä kortteja nykysäännöillä.

    Mitä tulee marraskuun räntäsateissa pelattaviin tasoituskierroksiin, niin ne ovat jokaisen oma valinta. Jos tasoitusmuutos pelottaa, niin marraskuun tasoituskierrokset kannattaa jättää pelaamatta, tai ainakin pelata ne silkan liikunnan vuoksi.

    Ihmettelen muutenkin tuota negatiivista asennettasi, P-P. Tasoitus ei ole elämää suurempi asia, ja jos se jotenkin tuntuu ensi vuoden alussa väärältä, niin sen kun vain pelaat kasan tasoitukseen vaikuttavia kierroksia ennen Tallink-kisaan osallistumista. Perin yksinkertaista, eikö?

    KL: Ihmettelen muutenkin tuota negatiivista asennettasi, P-P. Tasoitus ei ole elämää suurempi asia, ja jos se jotenkin tuntuu ensi vuoden alussa väärältä, niin sen kun vain pelaat kasan tasoitukseen vaikuttavia kierroksia ennen Tallink-kisaan osallistumista. Perin yksinkertaista, eikö?

    Kriittinen pohdinta ei ole sama kuin ”negatiivinen asenne” eikä tasoitus (ainakaan omani) ole elämää suurempi asia. Se ei tarkoita sitä, että tasoitusjärjestelmä olisimyhdentekevä. Heitto Tallink-kisaan liittyy siihen varsin kärjekkääseen keskusteluun, kun muutama vakiopari voittaa joka vuosi kalliita palkintoja noista parikisoista. Kun hcp-kisojen palkinnot nousevat, samalla tasoituksesta tulee ”elämää suurempi” (tosin tänä vuonna verottaja ottaa omansa).

    Pohdinta liittyy myös siihen, miksi UK päätti ilmeisesti lykätä siirtymistään. Jos Briteillä oli siihen yhtä hyvät perusteet, miksei sitten EGA maat?

    KL1

    Kuulemani mukaan briteillä on haasteita kenttien slouppauksen ja tietojärjestelmien rakentamisen kanssa. Baystream tietänee tarkempia faktoja. Meillä Suomessa (kuten Manner-Euroopassakin) kentät on jo sloupattu aikaa sitten ja ylipäätään tasoitusjärjestelmien sähköinen toteutus ollut toiminnassa vuosikausia. Brittien CONGU hyväksyy vain ja ainoastaan kilpailutulokset, joten tilanne heillä on aivan toinen kuin EGA-maissa.

    tph

    Brittien CONGU hyväksyy vain ja ainoastaan kilpailutulokset,

    Onko noin? Mikä on ”Supplementary score”?

    KL1

    Olen tässä asiassa toisen käden tietojen varassa, koska en ole tutustunut järjestelmään, mutta näin ovat minulle brittiläiset tuomarikollegani kertoneet. Kenties olen käsittänyt asian väärin.

    Pelaan maanantaista perjantaihin kestävän viikkokisan pelikierroksen tiistaina ja se muuttaa tasoitusta. Tuleeko uusi tasoitus voimaan vasta kun kilpailu on ohi ja tulokset julkaistaan ja laitetaan myös rekisteriin lauantaina? (Perjantaina minulla on jo toinen kisa tulossa, eli pelaisinko sen ennen viikkokisaa olevalla tasoituksella)

    Ongelma tässä on se , että jos vain ilmoitan uuden tasoituksen perjantain kisaan ja se muuttuu, lähtee systeemi sitten ilmeisesti lauantaina korjaamaan tiistaina pelatun kierroksen tuloksella perjantain jälkeisen päivityksen mukaista tasoitusta. Kuulostaa kyllä sekavalta mutta pelkään, että systeemikin sekoa tässä (ellei tuohon 1. Kysymykseeni vastaus ole myöntävä)

    Falcon: Pelaan maanantaista perjantaihin kestävän viikkokisan pelikierroksen tiistaina ja se muuttaa tasoitusta.

    Oma tulkintani on, että yhden kierroksen kilpailuissa pelattu tasoitus tulee voimaan vasta kilpailun päätyttyä. Tämä jo senkin johdosta, että kilpailuissa käytetään CBA -olosuhdemuunninta, joka on käsittääkseni koko kilpailussa sama, vaikka olosuhteet kilpailun aikana muuttuisivatkin. CBA:n johdosta et siis voi tietää omaa tasoitusmuutosta ennen kilpailun päättymistä. Ensi vuonna tilanne ilmeisesti hieman korjaantuu, kun olosuhdekerroin määräytyy kyseisen päivän kaikkien tasoituskelpoisten kierrosten perusteella, jolloin tasoitus päivittyy seuraavana päivänä myös myös viikkokisojen kierrosten jälkeen.

    Tästä aiheutuu tosiaan sellainen ongelma, että voit joutua pelaamaan monta kisaa ja tasoituskierrosta vanhalla tasoituksella ja järjestelmä ei osaa laskea tasoitusta oikein näissä tapauksissa. Toisaalta, kuten KL aikaisemmin totesi: ”Tasoitus ei ole elämää suurempi asia”. Kun pelaa monta tasoituskelpoista kierrosta, tasoitus pysyy suht oikealla tasolla vaikka sisään mahtuisi muutamia virheitäkin.

    Pelaan maanantaista perjantaihin kestävän viikkokisan pelikierroksen tiistaina ja se muuttaa tasoitusta. Tuleeko uusi tasoitus voimaan vasta kun kilpailu on ohi ja tulokset julkaistaan ja laitetaan myös rekisteriin lauantaina? (Perjantaina minulla on jo toinen kisa tulossa, eli pelaisinko sen ennen viikkokisaa olevalla tasoituksella)

    Ongelma tässä on se , että jos vain ilmoitan uuden tasoituksen perjantain kisaan ja se muuttuu, lähtee systeemi sitten ilmeisesti lauantaina korjaamaan tiistaina pelatun kierroksen tuloksella perjantain jälkeisen päivityksen mukaista tasoitusta. Kuulostaa kyllä sekavalta mutta pelkään, että systeemikin sekoa tässä (ellei tuohon 1. Kysymykseeni vastaus ole myöntävä)

    Tasoituksesi muuttuu heti eli sinun tulee pelata kierroksesi perjantaina uudella tasoitusellasi. CBA oletetaan nollaksi, koska sit ei ole pystytty laskemaan tai kun sitä ei tiedetä.
    Jos seurasi köyttää NexGolfia, niin tällöin se ”aavistuksesi” mukaan tulee laskemaan lauantaina uuden tasoituksesi tiistain perusteella ja ”ylikirjoittanee” perjaintain muutoksen (jos oikein arvaan). Tältä osin Nex ei toimi oikein ja joudut korjauttamaan tasoituksesi oikeaksi seuran toimiston avustuksella. Tämä on usein ongelmana useampi päiväisen viikkokisan kanssa ja kun pelataan kisan voimassa olon aikana muitakin tasoituskierroksia.
    BolfBoxin osalta tätä ongelmaa ei taida tulla, jos viikkokisasi kirjaantuu oikealle päivälle. Jos se kirjaantuu perjaintai-illalle ja perjaintain kierros sen edelle, niin tällöin molemmat kierrokset ovat mukana ja riippuen tuloksistasi voi tasoituksesi olla oikeassa tai väärässä.

    KL1

    Minulle on epäselvää mitä tarkoittaa ’useampipäiväinen viikkokisa’. Onko se kisa, jossa viikon aikana saa pelata useita kierroksia tuohon samaan kisaan? Jos näin, on niin käsittääkseni koko kisan ajan pelaaja käyttää siinä nimenomaisessa kisassa sitä tasoitusta, joka hänellä oli kisan ensimmäisen kierroksen alkaessa. Jos hän pelaa tuon viikon aikana muita tasoitukseen vaikuttavia kierroksia, niin niissä hänen tulee käyttää kunkin päivän tasoitusta, joka voi hyvinkin poiketa tuossa viikkokisassa käytetystä tasoituksesta.

    Jos taas ’useampipäiväinen viikkokisa’ on semmoinen, jossa pelaaja pelaa viikon aikana yhden ja vain yhden kierroksen tuohon kisaan, niin kuten Baystream totesi, uusi tasoitus on voimassa heti eikä vasta viikkokisan tulosten julkaisemisen jälkeen.

    Baystream: CBA oletetaan nollaksi, koska sit ei ole pystytty laskemaan tai kun sitä ei tiedetä.

    Saanko vielä rautalangasta tämän uusiksi, eli tulkitsenko oikein toisin sanoin:
    – jos siis pelaa viikkokisan keskiviikkona, tasoitusmuutos tulee heti voimaan ilman CBA korjausta
    – jos pelaa perjantaina uuden kisan, tämä pelataan tällä keskiviikkona muutetulla tasoituksella
    – jos lauantain jälkeen CBA määritellään muuksi kuin nolla, keskiviikon kierroksen tasoitusmuutos ja myös perjantain kisan tasoitusmuutos korjaantuu (Golfboxissa itsestään ja Nextgolfissa ei, joten se pitää tehdä käsin)
    – perjantain kisan tuloksia ei kuitenkaan muuteta, vaan se tältä osin pelattiin ”väärin tasoituksin” (siis ilman CBA muutosta)

    P.S. Kuulin, että Briteissä WHS otetaan käyttöön vasta 1.10.2020. Meillä kuitenkin vuoden alusta, eikö?

    Meillä pyritään siihen, että kaikki olisi valmista 1.1.2020, mutta viimeistään kauden alkaessa. Tässä tarvitaan vendoreiden kanssa hyvää yhteistyötä, jota ainakin tähän mennessä on löytynyt.
    CONGUn siirtyminen 1.10.2020 voi olla tottakin, mutta he päättävät tuon asian 7.7. pidettävässä kokouksessa ja syksyn aikana siirtyvät.
    Suurin syy tähän on se, että heille tulee eniten muutoksia nykyisestä järjestelmästä siirryttäessä uuteen ja heillä on useampi vendori joidenka kanssa joutuvat asiat sovittelemaan. Skoteissa taisi olla pelkästään 7 eri toimijaa. Eivätkä he halua kesken kesää siirtyä uuteen järjestelmään.
    Tämä oli epävirallisen virallista tietoa eräältä CONGUn toimikunnan jäseneltä aamulla kuultua…

    KL1

    Mitä mahtaa tarkoittaa ’vendori’ tässä yhteydessä?

    – jos siis pelaa viikkokisan keskiviikkona, tasoitusmuutos tulee heti voimaan ilman CBA korjausta

    Kyllä

    – jos pelaa perjantaina uuden kisan, tämä pelataan tällä keskiviikkona muutetulla tasoituksella

    Kyllä

    – jos lauantain jälkeen CBA määritellään muuksi kuin nolla, keskiviikon kierroksen tasoitusmuutos ja myös perjantain kisan tasoitusmuutos korjaantuu (Golfboxissa itsestään ja Nextgolfissa ei, joten se pitää tehdä käsin)

    Olettaisin, että GolfBoxissa voisi toimia varsinkin, jos molemmat kierrokset on pelattu GolfBox-kentällä, sillä he taltioivat reikäkohtaiset tulokset ja voivat jälkikäteen uudelleen laskea pb-pisteet.
    Voi kuitenkin olla, että GB:kään ei välttämättä laske noita uudestaan, jos kisakierros kirjaantuukin vasta perjantaille/lauantaille. Kannattaa siis katsoa kierrosten jälkeen miltä näyttää.

    – perjantain kisan tuloksia ei kuitenkaan muuteta, vaan se tältä osin pelattiin ”väärin tasoituksin” (siis ilman CBA muutosta)

    Perjantain kierros tulee tietenkin laskea tasoituslaskentaa oikealla tasoituksella, jos tasoitus on muuttunut siten, että pelitasoitus on muuttunut. Perjantain CBA otetaan normaalisti huomioon, jos tuo on kilpailussa pelattu kierros.

    Toivottavasti selkisi, jos ei niin soittele…

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1292286 kohteessaVäärä tasoitus

Etusivu Foorumit Säännöt Väärä tasoitus