16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tuusulassa takapakkia

Etusivu Foorumit Yleistä Tuusulassa takapakkia

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #178574 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Korkein hallinto-oikeus on juuri päättänyt, että Tuusulan Golfklubi ei saa laajentaa kenttäänsä poikkeusluvin turvin, vaan että hanke vaatii kaavamuutoksen. Päätöksestä ei voi valittaa. Tuusulan 18-reikäisen laajennuksen suunnitelma on valmis ja poikkeuslupakin oli saatu kunnalta. Kaavamuutos vie vuoden, pari ja sen jälkeen jokaisen valituksen käsittely vie saman verran aikaa – per valitus. Laajennushankkeen historian perusteella valituksia tullaan junailemaan sen verran, että hanke viivästyy vuosia, ehkä kymmeniä vuosia. Mitä tästä opitaan? Ainakin sen verran, että kunnan virkamiesten kanssa tehdyt herrasmiessopimukset eivät päde tosi paikan tullen. Kaavat ja luvat on syytä varmistaa etukäteen viimeistä pilkkua myöten. Sen jälkeenkin tulee valituksia mutta ainakin ollaan varmemmalla pohjalla. Sääliksi käy seuran johtoa, joka luotti virkamiesten sanaan. Onneksi meillä tuusulalaisilla on kuitenkin jo kenttä, joka palvelee klubilaisia vähintään tyydyttävästi. Tosin siellä pelatessa tuntuu joskus kuin syntiä tekisi, sen verran kohtuutonta on ollut mm. paikallislehtien kritiikki uutta kenttää ja koko lajiamme kohtaan.

    #343241 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kenties suurin syy hankaluuksiin/valituksiin on siinä että Tuusulan kenttä on hyvin esillä, kahden puolin päätietä. Kateellisten on helppo taivastella, kuinka kalliille tonttimaalle onkaan saanut rakentaa kentän, tyhjänpäiväistä ’pallon lyöntiä’ varten.

    Sinällään kenttä on ihan asiallinen, viime kesänä suurin osa greeneistäkin oli vallan mainiossa kunnossa.

    Ainoa hieman kyseenalainen paikka on rangen lyöntipaikka, jonka takalaidalla sijaitsee jonkun onnettoman/onnellisen? omakotitalo. Isännällä ei taatusti ole puutetta rangepalloista, hyvä jos ikkunat säilyy pallosateessa ehjinä..

    #343242 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tässä taas esimerkki siitä, että Suomea ei rakenneta enää enemmistön mielipiteiden mukaan vaan toimintaa ohjailevat (vastustavat) valituksia tehtailevat häirikköklikit, jotka käyttävät hyväkseen sinänsä hyvää tarkoittaen tehtyjä epäonnistuneita lakeja ja säädöksiä.

    Ja nämä valittajat tietävät tarkalleen, että KHO tekee ratkaisunsa pelkästään lakitekstiä tulkiten välittämättä siitä, rakennetaanko sillä yhteiskuntaa enemmistön mielipiteen mukaan vai ei.

    Jotain on persellään. Kenttiä saa tuskin enää rakentaa mihinkään. Vastakkaisista veikkailuista huolimatta vielä tulee käymään niin, että vain harva pääsee pelaamaan golfia lähempänä kuin 100 km kotoaan ja osakkeiden arvot nousevat pilviin.

    #343243 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Pienen valittajaklikin ansiosta Pirkanmaan Golf Tampereen keskustassa jää myös 9 -reikäiseksi torsoksi, vaikka kaikki maa-alueet täysimittaiselle kentälle ovat olemassa.

    Parempaa kuuluu Nokialle: kuolinpesä on myynyt lisää maata, niin että NRG:llä on tulevaisuudessa 18 + 18 -reikäiset kentät.

    Tuli hommattua sieltä(kin) joskus takavuosina osake…

    #343244 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Alkaa olla korkea aika että Golfliitto hommaa

    itselleen vahvemman VAIKUTTAJA roolin

    golfkenttien lupa ja kaavoitusasiossa.

    Tämä kannanotto perustuu siihen että viime aikoina esimerkiksi Uudenmaan ympäristökeskus on mielummin lähtennyt valittajien valheellisiin ja vääristyneisiin argumentointeihin mukaan kun esimerkiksi tukeutunut Espoon kaavoittajan näkemykseen ja ammattitaitoon.

    Perustelen vielä edellämainitun sillä että golfin

    kasvu meillä täällä Suomessa on paljolti siitä kiinni

    miten saadaan aikaiseksi harrastuspaikkoja kasvukeskuksien kupeisiin.

    Ei muuta kun Hemilä ja kumppanit HERÄTYS ja töihin.

    #343245 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tuusulassa jokunen valitus tuli luonnonsuojelijoilta. Varsinaiset valitukset tehtailtiin kuitenkin paikallisten asukkaiden taholta, perusteena uuden kentän tiesuunnitelmat.

    Valittajien mukaan tietä uudelle kentälle ei saisi rakentaa minnekään, eikä nykyisiä (veronmaksajien kustantamia) katuja saisi myöskään käyttää uuden kentän liikenteeseen.

    Tuusulan golfkentän liepeillä asuvilla on nyt syytä hymyyn: Heidän kiinteistöjensä arvo on korkealla, johtuen golfkentän läheisyydestä (tämä seikka tulee ilmi jokaisesta alueen asuntoilmoituksesta). Samanaikaisesti he ovat onnistuneet varmistamaan, että kiinteistöjen arvoa alentava liikenne heidän talojensa lähistöllä ei kasva, kun uutta kenttää ei tule.

    Klassinen win-win tilanne. Ei voi kuin onnitella näitä lintukodossa asuvia valittajia. Käsitykseni on, että jokunen heistä pelaa itsekin golfia.

    #343246 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Liitto tekee sen mitä seurat a) siltä edellyttävät ja ennenkaikkea b) suostuvat maksamaan. Maksut kerätään jäsenmaksuina seuroilta. Paljonko olet omalta osaltasi valmis maksamaan lisää seurasi jäsenmaksua, että golfliitto voisi ensin perehtyä tilanteeseen näillä paikkakunnilla ja alkaa sen jälkeen vaikuttaa Messukylän ja Tuusulan kentän kaavoitusasioihin?

    Kuinka suurella summalla meidän muiden on osallistuttava vaikkapa Sarfvikin ja Kytäjän mahdollisiin tuleviin kaavahankaluuksiin? Milä summalla näiden tulisi vastaavasti osallistua Tuusulan kentän murheisiin?

    #343247 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Suuri harmi. Yksi keskeinen asia on kuitenkin valmistelu. Kenttähankehan on ollut jo pitkään suunnitelmissa, minkä ihmeen vuoksi tätä tieasiaa ei otettu jo hyvissä ajoin esille ja varmistettu sen suunnittelu ja toteutuminen. Sitä tienpätkää sählättiin myöhässä ja milloin mihinkin. Ajatuksella, että kunhan se nyt johonkin saatas.

    Suomessa on voimassa toisaalta hyvä niin, helppo valitustie. Voi valittaa mistä hyvänsä millä perusteella hyvänsä ja jos häviää niin ei maksa mitään. Tämä on avoimen hallinnon hyvyys ja heikkous. Tämä antaa mahdollisuuden ammattivalittamiseen.Valitettavasti

    Kun Tuusulassa kaavoitettiin Saksantien aluetta, sinne tuli hyvin paljon lapsiperheitä. Jos sille tielle laitetaan meidän goffareiden autobaana ( kaikkihan tulee rauhassa, hyvissäajoin klubille, kukaanhan ei kaahaa viimetipassa), niin on ymmärrettävää ja selvää, että asiasta valitetaan.

    Ihmiset haluavat suojella lapsiaan. Mutta jos vaikkapa katsoo alas lentokoneesta, kun se laskeutuu Vantaalle, näkee hyvin, että tienpaikkoja löytyisi muualtakin. Avainasia on parempi etukäteistyö ja suunnittelu. Nyt piirreltiin kenttää ja klubia ja tietä ei ymmäretty pitää tärkeänä. Asukkaat mukaan suunnitteluun niin asiat hoituisivat ehkä vähemmillä valituksilla.

    #343248 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Asiaanko ei ole herätty jo?

    Lue lisää: Lainoppineet koolla

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Vastaa aiheeseen: Tuusulassa takapakkia

Etusivu Foorumit Yleistä Tuusulassa takapakkia