26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Tilastoja pohjaksi

Etusivu Foorumit Yleistä Tilastoja pohjaksi

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 91)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Rauski kirjoitti: (1.10.2010 11:23:34)
    Jos puhutaan taustojen tietämisestä niin luulisi fiksun kaverin olevan sen jälkeen hiljaa eikä jatkavan aiheesta. Kannattaa hetki uhrata ajatukselle ja miettiä miksi näin sanottiin.

    Saatat päätyä johonkin josta et voinut mitenkään tietää ja saat anteeksi.

    Noniin, tähän on pakko vastata kun syytetään tyhmyyttään tai ilkeämielisyyttään vyön alle lyömisestä. Tasoitusjärjestelmä on kaikille sama, mielestäni ei ole tarpeen alkaa yksilökohtaisesti pohtimaan mikä syy on ’hyväksyttävä’ selitys sille miksi henkilö A ei ole syyn N takia saavuttanut tasoitusta X. Meitä kun ei ole samasta puusta veistetty emmekä lähde samalta viivalta tähänkään kisaan. Tiedän monta pelaajaa, jotka eivät vuosien enemmän tai vähemmän ahkeran pelaamisen jälkeen ole saavuttaneet tuota 36 tasoitusta – kullakin heistä on varmasti oma taustansa ja rajoitteensa, eikä täten mielestäni ole ainakaan Golfliiton asia asettaa suosituksia, joilla heidän pelaamisensa muilla kuin kotikentällään estettäisiin. Kentillä on toki täysi oikeus vieraspelaamista rajoittaa haluamallaan tavalla ja monet niin tekevätkin valitsemistaan syistä.

    Pahoittelen, jos joku otti nokkiinsa tästä näkökulmasta – tarkoitus ei ollut ivallisesti kenenkään taitotasoa tai sen syitä ruotia vaan esittää oma näkemys siitä miksi minkäänlaisen keinotekoisen tasoitusrajan, oli se sitten 36, 22 tai 2, käyttäminen pakkokeinona sitouttamisessa liiton toimesta ei ole hyväksyttävää. Muistanette L. Tilanderin kirjoitukset aiheesta ja minkälainen kohu siitäkin nousi?

    Mutta nyt ollaan taas jo niin poissa alkuperäisestä aiheesta, että eiköhän jatketa siitä. 🙂

    Kuka on nyt pahoittanut mielensä?

    Marja Helle

    Jos jo olet jäsenenä ’hattulassa’, etkä halua liittyä seuraan, jota ostamasi osake ’edustaa’ ei osakkeen ostamisesi kentän yhteydessä toimivaa s e u r a a juurikaan hyödytä.

    Pointti lienee siinä, että Suomessa on lukuisia kenttäyhtiöitä, joissa vastikkeen/pelikausimaksun maksavat vain osakkaat, jotka aktivoivat osakkeensa, ts pelaavat sillä itse tai vuokraavat sen tuottaman pelioikeuden toiselle. Näille kentille hyöty on siinä, että aktiiviset (sitoutuneet) osakkaat näin sitoutuvat maksamaan vuosittaiset peli-ja hoitovastikkeet. Tälllaisen kentän yhteydessä toimiva seura toivoo tietenkin, että liityt jäseneksi maksamalla liittymis- ja jäsenmaksun ja osallistut omalla panoksellasi urheiluseuran toimintaan.

    par5 kirjoitti: (1.10.2010 17:36:26)
    Marja Helle

    Jos jo olet jäsenenä ’hattulassa’, etkä halua liittyä seuraan, jota ostamasi osake ’edustaa’ ei osakkeen ostamisesi kentän yhteydessä toimivaa s e u r a a juurikaan hyödytä.

    Minä taas ymmärrän Marjaa oikeinkin hyvin. Osakkeen ostaminen ja pelaaminen jollain kentällä on ihan hyvä valinta. Kuuluminen sen kentän seuraan ei välttämättä nappaa.

    joko rahallisen syyn takia (säästöä monta kymppiä) tai se että sattuu viihtymään jonkun toisen seuran toiminassa paremmin, joko porukan tai toiminnan sisällön takia. Saattaa olla myös muita syitä kuten lomapaikkakunta yms sidonnaisia syitä liittyä naapuriseuraan jos se on mahdollista. Eikös se Suomessa oo vielä valinnanvapaus. Pohjois-Koreassa nämä liiton ’hemmot’ saattais viihtyä paremmin.

    PS Itsellä sama tilanne.

    par5 kirjoitti: (1.10.2010 17:36:26)
    Marja Helle

    Jos jo olet jäsenenä ’hattulassa’, etkä halua liittyä seuraan, jota ostamasi osake ’edustaa’ ei osakkeen ostamisesi kentän yhteydessä toimivaa s e u r a a juurikaan hyödytä.

    Pointti lienee siinä, että Suomessa on lukuisia kenttäyhtiöitä, joissa vastikkeen/pelikausimaksun maksavat vain osakkaat, jotka aktivoivat osakkeensa, ts pelaavat sillä itse tai vuokraavat sen tuottaman pelioikeuden toiselle. Näille kentille hyöty on siinä, että aktiiviset (sitoutuneet) osakkaat näin sitoutuvat maksamaan vuosittaiset peli-ja hoitovastikkeet. Tälllaisen kentän yhteydessä toimiva seura toivoo tietenkin, että liityt jäseneksi maksamalla liittymis- ja jäsenmaksun ja osallistut omalla panoksellasi urheiluseuran toimintaan.

    Osakeyhtiö on osakeyhtiö ja urheiluseura on urheiluseura. Nämä kaksi instituutiota ovat kaksi eri asiaa. Vaikka kuinka niissä olisi samat jäsenet. Minä olen maksanut pelaamisestani poikkeuksetta osakeyhtiölle, joka on toivottavasti käyttänyt rahani oikein. Seuraalleni maksan jäsenmaksua, jotta minulla on vakuutus ja osallistun omalta pieneltä osaltani seurani junnutoiminnan, kilpailutoiminnan ja muun rahoittamiseen. Pieni osa jäsenmaksusta menee liitolle sen toiminnan kulujen kattamiseksi mm. puheenjohtaja Peltoniemen ja selvityshenkilö Ekströmmin kokouspulliin. Arvatkaakaa mitkä roposet käyttäisin toisin?

    Pieni osa jäsenmaksusta menee liitolle sen toiminnan kulujen kattamiseksi mm. puheenjohtaja Peltoniemen ja selvityshenkilö Ekströmmin kokouspulliin. Arvatkaakaa mitkä roposet käyttäisin toisin?

    (Poodri Hoo 1.10.2010 17:49:33)

    Tästä puuttuu mm. Golfliiton runsaslukuinen tutustuminen parhaillaan käynissä olevaan
    Ryder Cup:iin.

    kebax kirjoitti: (1.10.2010 17:32:28)
    Kuka on nyt pahoittanut mielensä?

    Oletin, että nimimerkki Rauski, sillä hän ystävällisesti tarjosi anteeksiantoaan jo etukäteen. Toivottavasti ei kukaan muu – eivät ainakaan sitä ole ilmaisseet.

    Juu kannattaa yksilöidä niin ei jää vääriä käsityksiä.

    par5 kirjoitti: (1.10.2010 17:36:26)
    Marja Helle

    Jos jo olet jäsenenä ’hattulassa’, etkä halua liittyä seuraan, jota ostamasi osake ’edustaa’ ei osakkeen ostamisesi kentän yhteydessä toimivaa s e u r a a juurikaan hyödytä.

    Pointti lienee siinä, että Suomessa on lukuisia kenttäyhtiöitä, joissa vastikkeen/pelikausimaksun maksavat vain osakkaat, jotka aktivoivat osakkeensa, ts pelaavat sillä itse tai vuokraavat sen tuottaman pelioikeuden toiselle. Näille kentille hyöty on siinä, että aktiiviset (sitoutuneet) osakkaat näin sitoutuvat maksamaan vuosittaiset peli-ja hoitovastikkeet. Tälllaisen kentän yhteydessä toimiva seura toivoo tietenkin, että liityt jäseneksi maksamalla liittymis- ja jäsenmaksun ja osallistut omalla panoksellasi urheiluseuran toimintaan.

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi.

    Olin ajatellut siirtyä taustayleisöön ketjussa jo aiemmin kertomistani syistä, mutta on ilo vastata kun saa tukea.

    Kaikille niille, jotka ette ole lukeneet viestejäni tai niitä ymmärtäneet, tässä lyhyesti oma motiivini lähteä tähän keskusteluun sitoutumattomista yms. linnuista: yritän edustaa sitä vähemmistöä, jonka tulevaisuuden pelejä yritetään nyt rajata. Uskon vakaasti, että tällainen ehdotus ei tule toteutumaan, mutta äänensä on meidänkin, siipeilijöiden, annettava.

    Kyllä minä olen koko ajan tiennyt, että velaton seura ei saa ostamastani osakkeesta mitään hyötyä. Itse olen valmis kaikki samat kustannukset maksamaan, mitä nykyisin osakkeenomistaja, jos saan samat oikeudet eli ensisijaisesti rajoittamattoman pelioikeuden. Olen valmis myös toimimaan seurassa erinäisissä tehtävissä, jos minun kokemustani sellaisiin tarvitaan ja seurani on järkevän matkan päässä kotoani.

    Kerran vielä: osakekauppa tehdään jossain muualla kuin seurassa (ellei ole kysymyksessä seuran osake). Miksi ihmeessä maksaisin henkilölle A sellaisesta osakkeesta, jonka hän on ostanut B:ltä, tämä C:ltä… tai perustajajäseneltä. Jokainen heistä saa/ei saa omansa pois. Seura elää omaa elämäänsä ja sitä olen valmis tukemaan.
    Se on valitettavaa omistajien kannalta, että golfosakkeet eivät ole pörssiosakkeita, joista maksetaan osinkoa tai siitä saa vastineeksi kiinteää omaisuutta (asunto-osake, loma-osake esim.). Jos näin olisi, voisin jopa harkita asiaa. Se ettenkö pystyisi osaketta ostamaan (ehken ihan Sarfvikia), ei ole esteenä, vaan terve maalaisjärki. Minulla on niille rahoille muuta käyttöä.

    Mietimme tänään mieheni kanssa seuraavia kysymyksiä tästä sitoutumisesta:

    * Jos ostan mieheni osakkeen, tuleeko minusta sitoutunut ja hänestä sitoutumaton (pelaamme yhtä paljon joka puolella sekä yhdessä että toisten kanssa)?
    * Ja tuleeko minusta enemmän sitoutunut kuin mitä hän nyt on, sillä osakkeenarvo on noussut ainakin pyyntihintojen perusteella hurjasti?
    * Entä onko ystävämme, joka asuu provinssissa sellaisen kentän äärellä, josta ei voi edes ostaa osakkeita ja pelaa yli 50 kierrosta kaudessa siellä, sitoutunut ja mihin? Lisäksi hän on lokki, koska hän pelaa pitkin Suomea Superin pelioikeuksilla. Hän maksaa sinne kotikentälleen sekä jäsen- että pelioikeusmaksun.
    * Kuka on sitoutunut yritysosakkeessa? Yritys vai ne monet henkilöt, jotka pelaavat sen oikeuksilla, monet kymmeniä kierroksia kaudessa?

    En tarvitse näihin vastauksia, nämä ovat retorisia kysymyksiä, jotka osoittavat millaisesta pilkun viilaamisesta täällä väännetään kättä, sensijaan, että mietittäisiin, miten jokainen voisi omaa golfintoaan toteuttaa.

    Tässä yksi rakentava ehdotus siihen suuntaan:
    Osakkeissahan on tämä junnuosuus, niin meilläkin. Käyttämättömänä. Ehdotin jo aiemmin, että rupeamme golfkummiksi ja joku nuori pääsee pelaamaan ilman, että isäpapan tarvitsee ostaa osaketta. Muut maksut tietenkin kuuluu hänen suorittaa ja nehän ovat halvempia kuin esim. minun, vaimon. Maksan suurempaa jäsenmaksua ja greenfee olisi vieraspelaajan hinta. Minä käytän Superia.
    Vaihtoehto olisi, että junnuosuus muutettaisiin vaimo-osuudeksi kohtuullisin korvauksin. Silloin tuo käyttämätön ’varaus’ hyödyntäisi seuraa ja olisin ikäänkuin ’sitoutuneempi’.

    HCP:hen vielä: Ei meidän tarvitse tietää kenenkään taustoista yhtään mitään, jos meillä on kunnioitusta toista kohtaan. Onhan se aika kummallista, jos tässä pitää ruveta perustelemaan, miksi minun tasoitukseni on sitä mitä on. Pelaaminen kertokoon asiasta. Voin omasta puolestani kertoa, että omat kokemukseni hidastavista tekijöistä eivät ole klubitasoituksella pelaajat vaan mm. ne, joiden palloja etsitään joka puskasta ja lätäköstä. Ihan kuriositeetin vuoksi kerrottakoon, että takavuosina alkutaipaleella pelasin kierroksen herrojen kera, joiden pelimuoto oli ’kadonneen pallon metsästystä’. Siinä minä tikutin parhaimmillaan 12 lyöntiä per väylä ja odottelin herroja saapuvaksi griinille.

    Poodri Hoo kirjoitti: (1.10.2010 17:49:33)
    Osakeyhtiö on osakeyhtiö ja urheiluseura on urheiluseura. Nämä kaksi instituutiota ovat kaksi eri asiaa. Vaikka kuinka niissä olisi samat jäsenet. …

    Nyt halutaan taas erottaa kentällä toimiva seura ja yhtiö toisistaan. Yhtälön historiaa ei ymmärretä eikä edes halutakaan. Ja kaikki mitä ei ymmärretä on tietenkin tarpeetonta. Olisiko asiaa kuitenkin syytä pohtia?

    Seuran ja kenttäyhtiön tehtävät ovat tietenkin toisistaan poikkeavat. Ei olisi mitään järkeä tehdä samoja asioita kahteen kertaan. Roolitus tuo myös joustavuutta toiminnallisen selkeytyksen lisäksi. Kaikki kuitenkin tähtää kentän ja sen pelaajien hyvinvointiin. Yhteistä asiaa ajetaan sataprosenttisesti yksimielisesti.

    Jos kentällä oleva seura ei toimi yhtiön kanssa saumattomasti niin loogisintahan tässä on se että se seura saa kenkää. Suomen golfin historiassa tämä on tapahtunut pari kertaa ja molemmissa tapauksissa kenttäyhtiön omistus on poikennut valtavirran laajasta pohjasta. Siitä huolimatta nämäkin yksityisyrittäjät ovat halunneet kentälleen golfliitoon kuuluvan seuran. Miksi ihmeessä? Kuinka moni kirjoittaja on miettinyt tätä kuviota?

    kebax kirjoitti: (1.10.2010 19:35:17)

    Poodri Hoo kirjoitti: (1.10.2010 17:49:33)
    Osakeyhtiö on osakeyhtiö ja urheiluseura on urheiluseura. Nämä kaksi instituutiota ovat kaksi eri asiaa. Vaikka kuinka niissä olisi samat jäsenet. …

    Nyt halutaan taas erottaa kentällä toimiva seura ja yhtiö toisistaan. Yhtälön historiaa ei ymmärretä eikä edes halutakaan. Ja kaikki mitä ei ymmärretä on tietenkin tarpeetonta. Olisiko asiaa kuitenkin syytä pohtia?

    Tennishalliosakkeen omistajan ei tarvitse olla jäsen missään tennisseurassa. Silti hänen rahansa kelpaavat muihin tennishalleihin ja pelikentät aukeavat… eikö?

    Miksi golfkentälle pitäisi vaatia jotain jäsenkorttia, mikäli on riittävä osoitus kyvystä pelata?

    Minä olen ihan tyytyväinen omaan seuraani ja myös liiton toimintaan tähän syksyyn asti.

    Mitä helvattua tenniksellä on tän asian kanssa tekemistä? Miten tarinasi muutenkaan liittyy kirjoittamaani? Älä vastaa näihin kysymyksiin suoraan vaan siihen mitä todella kirjoitin.

    ts

    Näprääjä kirjoitti: (1.10.2010 15:23:44)
    Eräällä kentällä vastikkeet ~55%, ~818tEUR, ja kenttäkorvaukset ~27%, ~430tEUR, liiketoiminnan tuotoista.

    Ry kuittaa kenttäkorvauksista ~60tEUR.

    Mistä 370tEUR tulee, halpapelaamisesta?

    Minuakin kiinnostaa mistä tuo 370t tulee. Tuon postauksen perusteella siitä ei voi saada mitään käsitystä. Eli mikä ihmeen luku on tuo 370t?

    kebax kirjoitti: (1.10.2010 21:25:40)
    Mitä helvattua tenniksellä on tän asian kanssa tekemistä? Miten tarinasi muutenkaan liittyy kirjoittamaani? Älä vastaa näihin kysymyksiin suoraan vaan siihen mitä todella kirjoitin.

    Erinomainen kysymys, jota voisit itsekin vaihteeksi pohtia. Siis tuota kysymykseen vastaamista… Ei millään pahalla, mutta jos täällä pidettäisiin äänestys parhaasta harhaanjohtajasta, niin epäilen etten pärjää siinä skabassa.

    Suomessa on oli 150-vuotta urheiluseurahistoriaa takana. Urheiluseuralla ei historiallisessa katsantokannassa ole ollut juuri tekemistä omistamisen näkökulmasta. Golfissa on ollut vallalla omistamisen ja seuran kytkös muutamia vuosikymmeniä. Se ei tarkoita, että näin pitäisi jatkaa loputtomiin. Varsinkin Uudellamaalla useampi golfkenttä hanke on ollut ns. grynderihanke, jossa seuratoiminta on ollut se välttämätön paha. Siis jos rehellisesti asiaa tarkastellaan.

    Poodri Hoo kirjoitti: (1.10.2010 21:38:01)… mutta jos täällä pidettäisiin äänestys parhaasta harhaanjohtajasta, niin epäilen etten pärjää siinä skabassa. …

    Älä suotta pelkää, hyvin tuo sujuu.

    Nimetön

    Tämä on Näprääjä muistaakseni Paloheinän propagandanimmari, joten please…

    Näytä Näprääjä faktat, niin omalta kun muidenkin osalta äläkä täällä himmaile epämääräisillä väitteillä.

    +15 vuotta Suomen Golf-kenttien tulevaisuutta kaikkine investointineen. Sitähän tässä pyydettiin, vai kuinka?

    Elämässä on kiva saada kaikki ilmaiseksi, mutta …

    Tässä faktan poikasta, lokkien ’vihollisten’ toimittamaa faktaa, että ei voi syytellä vääristä faktoista.

    Karua luettavaa siitä, että ainakin joku kenttäyhtiö on tunaroinut siis viimeiset 20 vuotta. Jos pelitilanne muuttui 2006 niin sitä ennen oli vain 14 vuotta aikaa hoitaa asiat kuntoon.

    Lihavoinnit allekirjoittaneen eli kohdat, missä tukka nousi pystyyn.

    Lähde: Golfliiton Uudenmaan alue keskusteli sitoutumattomasta pelaamisesta
    Golfpiste.comin artikkeli 21.9.2010:

    Golfliiton seuroissa jäsenten lukumäärä tulee Peltoniemen mukaan kasvamaan noin 4000 pelaajalla, virallinen luku vahvistuu kun viimeisetkin seurat ilmoittavat omat lukunsa. Pelikierrosten määrä kotimaisilla kentillä ei ole noussut viimeisten vuosien aikana jäsenmäärän mukaisesti. Kuluvasta kaudesta lukuja ei ole valmiina, mutta yleinen käsitys on, että helteisestä heinäkuustakin johtuen kierrosmäärät putosivat kesästä 2009.[/I]

    Nevas Golfin puheenjohtaja Markku Kosken ehdotus oli työryhmän ehdotustakin kovempi mutta selkeä:
    ’Liitto voisi antaa tasoituskortin vain niillle pelaajille jotka ovat sitoutuneita, muut pelatkoon omalla kentällään’, kuului Kosken resepti sille, että pelaajia saataisiin sitoutumaan kentille. Tämä ehdotus sai kannatustakin, jos salista kuului varoittaviakin mielipiteitä.

    Työryhmä oli tilannut elokuun alussa Pekka Montoselta selvityksen siitä, kuinka paljon Uudenmaan alueella olisi vapaana osakkeita tai pelioikeuksia.

    ’Määrä on luokkaa 8500. Kun tähän ynnätään piilevästi myyntihaluiset , ollaan jo yli 10.000 osakkeen määrässä. Muutaman vuoden kuluttua uusien kenttien myötä tämä määrä on arvioni mukaan noin 13.000, Montonen kommentoi.

    Tämä on varmasti suuri haaste, mutta peruskysymys kuuluu, kenen tehtävänä kenttien taloudesta huolehtiminen on? Nevaksen tavoin myymättömiä osakkeita on enemmässä määrin muutamalla muullakin kentällä.

    ’Meillä on 700 osaketta joista maksetaan vastiketta, samanverran on pöytälaatikossa odottamassa ostajaa. Taloudellinen tilanne on varsin vaikea, Koski kertoi kokouksen jälkeen. Nevaksen osakkeet ovat pölyttyneet laatikoissa yli 20 vuoden ajan.

    Siis 20 vuoden ajan. Sinä aikana on Neuvostoliitto romahtanut, yksi sukupolvi vaihtunut, Nokia noussut ja laskenut. Lokit ovat liidelleet kaiketi siitä 2006 lähtien.

    Pelikierrosten määrä kotimaisilla kentillä ei ole noussut viimeisten vuosien aikana jäsenmäärän mukaisesti.

    ja tässä on se pointti, jota ei tunnuta tajuavan: Jäsenmäärä alkoi nousta, kun golfia saattoi harrastaa ilman, että se on pääasiallinen vapaa-ajan käyttö. Iso osa viime vuosina alottaneista on niitä, jotka pelaavat sen ’muutaman kierroksen vuodessa’, tuokin tilasto sen näyttää. Osa noista viime vuosina alottaneista on varmasti ostanut osakkeenkin, ja loput ovat potentiaalisia tulevia osakkeenostajia. Ja selvää on, että jos tuo ryhmä hätistetään pois golfin parista ja aloituskynnystä näin paljon nostetaan, niin potentiaalisten tulevien osakeenostajien määrä romahtaa. Golffarit vanhenevat, niin samaan aikaan tarjonta pompsahtaa. Jos esitykset toteutetaan, niin mun arvaus osakkeiden hinnan kehityksestä nykytasosta vuoteen 2020 on -80%.

    Ootkos JuḰu huomannu sellasta että täällä on myös sellaisia jotka kehuvat myyneensä osakkeensa, hylänneet velvoitteensa ja siirtyneet ”helpompaan” tapaan harrastaa? Eli tuo potentiaali on myös toiseen suuntaan.

    kebax kirjoitti: (1.10.2010 23:16:38)
    Ootkos JuḰu huomannu sellasta että täällä on myös sellaisia jotka kehuvat myyneensä osakkeensa, hylänneet velvoitteensa ja siirtyneet ”helpompaan” tapaan harrastaa? Eli tuo potentiaali on myös toiseen suuntaan.

    Tietenkin. Jotkut lopettaa, jotkut aloittaa. Mutta kuis meille pitemmän päälle käy, jos lopettavia on alkaa joka vuosi olla selvästi enemmän kuin aloittavia? Tätä mä tässä pelkään.

    Niinpä, tuossa on aikamoinen suuri totuus.

    Nyt olen lokki, tai en kohta sitäkään jos liitto sössii tämän jutun.

    Olen 3-7 vuoden päästä potentiaalinen osakkeen ostaja, kun lapset kasvavat itsenäisemmäksi, työstä osaa olla erossa jne .. mutta

    Tasan varma juttu on, että esimerkiksi Nevaksen osaketta en osta, vaikka sijainti voisi olla hyväkin
    a) ne 700 osaketta myymättä, ihan sama onko grynderillä vai kenellä, roskapaperiltahan toi kuulostaa
    b) taloushallinto tuntuu olevan persiillään, jos liittoa pitää huutaa apuun eikä taloutta ole saatu kuntoon 20 vuodessa
    c) kyseisellä kentällä riski joutua pelaamaan sitoutuneen oikean golfarin kanssa on liian suuri

    Reiluuden nimissä pitää todeta, että on tästä informaatiotulvasta tullut bongattua muutama muukin kenttä, jonka paperia en kyllä rahalla osta em. a,b,c syistä

    P.s Hra Koski ei myyten taida olla markkinoinnin ammattilaisia uskoisin.

    JuKu kirjoitti: (1.10.2010 23:23:26)
    Tietenkin. Jotkut lopettaa, jotkut aloittaa.

    Et tainnut lukea mitä kirjoitin. Ei se mitään, eipä ne muutkaan.

    kebax kirjoitti: (2.10.2010 11:31:42)

    JuKu kirjoitti: (1.10.2010 23:23:26)
    Tietenkin. Jotkut lopettaa, jotkut aloittaa.

    Et tainnut lukea mitä kirjoitin. Ei se mitään, eipä ne muutkaan.

    Kommentoin tosiaan hiukan ohi. Joo, on myös niitä, jotka myyvät osakkeensa ja ajtkavat muilla tavoin. Jos mun kotikentällä vois pelata sen verran kun mä pelaan reilusti pienemmillä kuluilla, seuratoiminta ei kiinnosta ja osakemarkkinat toimii, niin olisi tietty järkeä vaihtaa pelitapaa. Olisiko vika minussa, seurassa vai liiton asettamissa suosituksissa?

    Vastaan itse: Liitolla ei pitäisi olla tämän asian kanssa yhtään mitään tekemistä. Siis minä vai seura? Seura saa päättää: jos se haluaa tarjota eri mahdollisuuksia eri käyttäjaryhmille, niin oikein hyvä. Kentän suosio kasvaa, ja sitä myöten osakkeen arvostus, toista kautta green fee- ja muut tulot, jotka taas laskee vastiketta. Jos seura ei osaa päättää, niin seuran vika. Jos mikään seuran vaihtoehdoista ei mulle sovi, niin mä oon valinnut väärän seuran. (Tässä niputan seuran ja kenttäyhtiön, kokonaisuuspaketista on kuitenkin kyse.)

    Ja väärinkäsityksen välttämiseksi: Mulle henkilökohtaisesti tää on ihan ajatusleikkiä. Mä pelaan kotikentällä niin paljon (ja joskus virallisten aukioloaikojen ulkopuolella), ettei muussa kuin täydessä pelioikeudessa ole mulle järkeä. Seuratoiminta on kivaa. Tosin meillä ei paljon muuta ole kuin erilaisia kisoja. En juuri kisaile, joten käytännössä aika +-0. Osakkeen hinta tai markkinoiden toimivuus ei kiinnosta; en ole omaani myymässä enkä tarvitse toista.

    JuKu kirjoitti: (2.10.2010 11:51:58)
    Kommentoin tosiaan hiukan ohi. Joo, on myös niitä, jotka myyvät osakkeensa ja ajtkavat muilla tavoin. Jos mun kotikentällä vois pelata sen verran kun mä pelaan reilusti pienemmillä kuluilla, seuratoiminta ei kiinnosta ja osakemarkkinat toimii, niin olisi tietty järkeä vaihtaa pelitapaa. Olisiko vika minussa, seurassa vai liiton asettamissa suosituksissa?

    Olisko tässä tilanteessa käynyt juuri näin? Eli liiton suositukset ovat tähän mennessä kannustaneet pelaamaan näillä muilla tavoin. Tämä on koettu kentällä ongelmalliseksi ja liitossa päädyttiin perustamaan työryhmä miettimään miten suosituksia voitaisiin parantaa.

    En loppupeleissä tiedä auttavatko nämä ehdotetut suositukset ja onko mietintö kokonaisuudessaan järkevä. Näkisin kuitenkin hyväksi sen että asiasta keskustellaan ja sen pohjalta syntyy joustavia tapoja harrastaa niin sehän on pelkkää plussaa. Kaikille osapuolille.

    kebax kirjoitti: (2.10.2010 12:07:25)

    Jos liiton suositukset aiheuttavat ongelmia paikallistasolla, niin suosituksia muuttamalla (varsinkin jos ryhmäpaineen takia niitä aletaan yleisesti noudattaa) ne eivät paikallistasolla korjaannu; toki ongelma voi siirtyä muualle ja muuttaa muotoaan. Nokka irti, pyrstö tarttuu.

    Ja viimeisestä kappaleestasi olen aivan samaa mieltä.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 91)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #456643 kohteessaTilastoja pohjaksi

Etusivu Foorumit Yleistä Tilastoja pohjaksi