26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

tilapäinen vesi

Etusivu Foorumit Säännöt tilapäinen vesi

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 62)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL kirjoitti: (1.10.2012 0:47:30)

    vieraspelaaja kirjoitti: (30.9.2012 23:22:03)

    yeux de serpent kirjoitti: (30.9.2012 22:30:20)
    Alkuperäiseen caseen liittyen yksi asia jäi vielä vaivaamaan. Ensimmäisessä viestissähän ei mainittu mitään siitä, että kyseessä olikin kaksi erillistä tilapäistä vettä. Jos tilapäisen veden alue olisi ollut yhtenäinen, ja pelaaja olisi siitä osittain vapautunut väylälle, niin olisiko vakavan virheen edellytykset täyttyneet? Väylältä useimmiten on parempi pelilinja, ja pallo on helpommin lyötävissä, flyerin vaara on pienempi, pallo pysyy paremmin griinillä etc. Raffiin vapauduttaessa pelilinjan edessä olisi saattanut olla puita, raffi olisi saattanut olla pitkää ja tuuheaa, tai pahimmillaan jopa pohjoispohjanmaalaista heviraffia, josta ei pääse pois kuin taitolyönteellä..

    Tietysti aina tapauskohtaista, mutta väittäisin, että yllä mainitsemillani parametreillä kyse olisi ollut vakavasta rikkeestä, josta ei kahdella pentillä selviäisi.

    Asiasta annetut deccarit viittaavat siihen, että vakava rike on kyseessä silloin kun mittaetu oikeaan paikkaan on huomattava, mieluummin kymmeniä metrejä, tai sitten tullaan ulos esteestälä sääntöjen vastaisesti. Kun ollaan esteiden ulkopuolella, muutama metri sinne tai tänne on kahden rankkarin arvoinen suoritus, vaikka tultaisiin raffista väylälle. Poikkeuksia tietysti on aina, mutta kovin hienojakoinen erittely paremmista ja huonommista lähestymissuunnista johtaa samaan kuin pärstäkertoimen käyttö.

    Matkan lisäksi tai peräti sen sijaan voi myös miettiä hyötyykö pelaaja rikkeestään vain kosmeettisesti vaiko todellisia tulokseen vaikuttavia lyöntejä. Jos metrisestä heinästä droppaa väylälle satasen lätkän kohdalla, niin vakavan rikkeen tunnusmerkit saattavat hyvinkin täyttyä.

    puhe oli siitä, mitä deccarit asiasta sanovat. Jostain syystä tuohon liittyviä ei ole.

    Tätä viestiketjua kukiessaihmettelen sitä että pelaaja itse pyytä vapautusta tialiapäisestä vedestä ja merkkari sen hyväksyy (ylensä) tai sitten ei. Dropin jälkeen pelaajan mielestä tilapaistä vettä ei enää ollut harmiksi asti, eli so what?

    ts

    sixties kirjoitti: (1.10.2012 3:48:59)
    Tätä viestiketjua kukiessaihmettelen sitä että pelaaja itse pyytä vapautusta tialiapäisestä vedestä ja merkkari sen hyväksyy (ylensä) tai sitten ei. Dropin jälkeen pelaajan mielestä tilapaistä vettä ei enää ollut harmiksi asti, eli so what?

    Se, että sääntö vaatii vapautumaan täysin jos vapautumaan lähdetään. Ei siinä kysellä pelaajan mielipidettä että vieläkö se haittaa, vaan määritelmien mukaista vaikuttamista.

    KL

    vieraspelaaja kirjoitti: (1.10.2012 2:27:34)

    KL kirjoitti: (1.10.2012 0:47:30)

    vieraspelaaja kirjoitti: (30.9.2012 23:22:03)

    yeux de serpent kirjoitti: (30.9.2012 22:30:20)
    Alkuperäiseen caseen liittyen yksi asia jäi vielä vaivaamaan. Ensimmäisessä viestissähän ei mainittu mitään siitä, että kyseessä olikin kaksi erillistä tilapäistä vettä. Jos tilapäisen veden alue olisi ollut yhtenäinen, ja pelaaja olisi siitä osittain vapautunut väylälle, niin olisiko vakavan virheen edellytykset täyttyneet? Väylältä useimmiten on parempi pelilinja, ja pallo on helpommin lyötävissä, flyerin vaara on pienempi, pallo pysyy paremmin griinillä etc. Raffiin vapauduttaessa pelilinjan edessä olisi saattanut olla puita, raffi olisi saattanut olla pitkää ja tuuheaa, tai pahimmillaan jopa pohjoispohjanmaalaista heviraffia, josta ei pääse pois kuin taitolyönteellä..

    Tietysti aina tapauskohtaista, mutta väittäisin, että yllä mainitsemillani parametreillä kyse olisi ollut vakavasta rikkeestä, josta ei kahdella pentillä selviäisi.

    Asiasta annetut deccarit viittaavat siihen, että vakava rike on kyseessä silloin kun mittaetu oikeaan paikkaan on huomattava, mieluummin kymmeniä metrejä, tai sitten tullaan ulos esteestälä sääntöjen vastaisesti. Kun ollaan esteiden ulkopuolella, muutama metri sinne tai tänne on kahden rankkarin arvoinen suoritus, vaikka tultaisiin raffista väylälle. Poikkeuksia tietysti on aina, mutta kovin hienojakoinen erittely paremmista ja huonommista lähestymissuunnista johtaa samaan kuin pärstäkertoimen käyttö.

    Matkan lisäksi tai peräti sen sijaan voi myös miettiä hyötyykö pelaaja rikkeestään vain kosmeettisesti vaiko todellisia tulokseen vaikuttavia lyöntejä. Jos metrisestä heinästä droppaa väylälle satasen lätkän kohdalla, niin vakavan rikkeen tunnusmerkit saattavat hyvinkin täyttyä.

    puhe oli siitä, mitä deccarit asiasta sanovat. Jostain syystä tuohon liittyviä ei ole.

    Usampikin deccari käsittelee vakavaa rikettä siitä näkökulmasta onko pelaaja asettanut toiminnallaan jonkun toisen pelaajan huomattavan epäedulliseen asemaan. Muistan lukeneeni myös sellaisen, jossa pelaajan katsotaan syyllistyneen vakavaan rikkeeseen asettamalla itsensä huomattavan edulliseen asemaan muihin pelaajiin nähden. Lyönnin tai kahden voittaminen lyöntipelissä droppaamalla väärään paikkaan ei nähdäkseni voi olla mitään muuta kuin vakava rike.

    KL kirjoitti: (1.10.2012 10:19:05)

    Näin. Olisin taipuvainen komppaamaan kl:ä tässä. Tietenkään asiasta ei voi olla olemassa yksityiskohtaisia määritelmiä, mutta esim. esittämässäni fiktiivisessä esimerkissä vaihtoehtoina olisivat olleet lyönti pohjoispohjanmaalaisesta heviraffista, jossa puskat tai puusto osittain haittaavat lyöntilinjaa vs. lyönti väylältä. Lyöntimatkassa ei olisi merkittävää eroa, mutta onhan tuossa merkittävä ero..

    Mistäköhän noita dekkareita löytyisi, nopealla silmäyksellä ei tullut vastaan?

    KL

    yeux de serpent kirjoitti: (1.10.2012 16:45:29)

    Onko sinulla kirja vai etsitkö netistä? Kirjan Indexistä löytyy kattava lista, mutta tuo muistamani ’deccari’ onkin säännön 1-2 Huomautus:

    Note 1: A player is deemed to have committed a serious breach of Rule 1-2
    if the Committee considers that the action taken in breach of this Rule has
    allowed him or another player to gain a significant advantage or has placed
    another player, other than his partner, at a significant disadvantage.

    Kysymys kuuluukin, voiko tätä periaatetta sellaisenaan soveltaa lähtökohtaisesti kaikkiin tapauksiin, joissa pitää punnita onko vakava rike tapahtunut vaiko ei? Kuten vieraspelaaja totesi, tuon huomautuksen kuvailemasta hyöty-/haittanäkökulmasta ei löydy deccareita. Voisiko syynä olla se, että ko. huomautus on niin yksiselitteinen, ettei esimerkkideccareita ole ollut tarvis tehdä tai pikemminkin että ne johtaisivat liian suoraviivaisiin tulkintoihin vaihtelevissa tilanteissa (joita on pirun paljon)?

    Mielenkiintoista.

    Tämän perusteella pallon paikkaa voi (tässä poikkeuksellisessa tapauksessa) parantaa merkittävästi, sillä märkä väylä oli PALJON helpompi paikka jatkaa kuin märkä karheikko (tiheää ja sitkeätä).

    Vielä jatkokysymys – entäpä, jos väylän vesi olisi ollut näkyvissä, mutta se on eri vesi. Voiko se silloin olla lähin vapauttava paikka?

    KL kirjoitti: (1.10.2012 17:07:35)

    Netistä kattelen..
    Tuo nootti koskee sääntöä 1.2, eikä sen perusteella voine tehdä laajempia johtopäätöksiä.
    Lyönti- ja reikäpelissä perusteet ovat erilaisia, etc.

    Mielenkiintoista kyllä.. Missä kohtaa väärästä paikasta pelaaminen on ’serious breach’? Jos metri ei ole, niin ei kai ole kaksikaan metriä. Tuskinpa tuossa tapauksessa edes kolme, jne. Missä kohtaa raja menee?? Tuosta varmasti ollaan yksimielisiä, että kaikenkattavaa sääntöä, tulkintaa tai desitsioonia ei oikein voi olla, erilaisia tapauksia kun voi olla noin n kappaletta.

    No, tämä dilemma ei minun peliini ole vaikuttanut, eikä tod.näk. tule vaikuttamaankaan, mutta onhan näitä välillä mukava pohita.

    ts

    Happosetä kirjoitti: (1.10.2012 17:54:26)
    Mielenkiintoista.

    Tämän perusteella pallon paikkaa voi (tässä poikkeuksellisessa tapauksessa) parantaa merkittävästi, sillä märkä väylä oli PALJON helpompi paikka jatkaa kuin märkä karheikko (tiheää ja sitkeätä).

    Vielä jatkokysymys – entäpä, jos väylän vesi olisi ollut näkyvissä, mutta se on eri vesi. Voiko se silloin olla lähin vapauttava paikka?

    Golfin säännöt eivät tässä kohti, eikä monessa muussakaan, erittele väylää ja karheikkoa, vaan molemmat ovat ’through the green’

    Eli tämän johdosta casessa on vain kaksi asiaa: lähin vapauttava paikka ja tuo nimenomainen tilapäisen veden kertymä, kuten tuo mainittu deccari kertoo.

    Mikäli siis lähin vapauttava paikka on toisessa tilapäisen veden kertymässä, tuo deccari sallii vapautumisen siihen ja sen jälkeen joko lyömisen siitä tai uuden vapautumisen tuolta alueelta, mutta ei siis erottele alustaa mihin pudotetaan, kunhan se on edelleen through the green.

    Kun tilapäistä vettä on oikein kunnolla saattaa tämä keskustelu kiinnostaa. Vaatii tosin kirjautumisen jotta näkee upeasti piirretyt graafiset kartat väylästä;)

    PG

    Happosetä kirjoitti: (30.9.2012 13:40:16)
    Tapahtui seuraavaa.

    Pelaaja löi pallon väylän vieressä olevaan (karheikko) tilapäiseen veteen. Tutkittaessa tilannetta selvisi, että lähin vapauttava paikka karheikossa on 3 metrin päässä ja väylällä 2 metrin päässä. Silmäiltyään sopivan droppipaikan väylältä pelaaja droppasi pallon. Asettuessaan lyömään kenkien alta nousi vesi esiin. Lyötyään loistavan lähestymisen metriin kanssapelaaja sanoi, että penttiä pukkaa ja lyönti pitää uusia. Peruste oli, että pelaaja ei vapautunut vedestä ja näin lähin vapauttava paikka on karheikossa. Pelaaja taas perusteli, että vettä ei näkynyt päätöstä tehtäessä.

    Mikä on oikea tuomio?

    Oletetaan vielä, että tilapäisen veden alue oli yhtenäinen ja kuten mainittiin, lähin vapauttava paikka oli väylällä (lyöntiasennossa pelaajan kenkien alta ei noussut vesi esiin, kun LVP määritettiin).

    Pelaajan olisi pitänyt pudottaa pallo uudelleen ilman rangaistusta (20-2c(v)), koska pudotettu pallo päätyi sellaiseen paikkaan, että pelaaja joutui seisomaan samassa tilapäisessä vedessä, josta vapautus saatiin.

    Pelaaja löi palloa väärästä paikasta, kaksi penalttia. Vakavan rikkomuksen mahdollisuutta ei mielestäni ole.

    ts

    PG kirjoitti: (1.10.2012 20:23:42)

    Jos paikaa märitettäessä vettä ei ole, mutta myöhemmin kyllä, voiko se olla samaa tilapäistä vettä josta vapautuminen aloitettiin?

    Kunhan kyselen…

    PG

    ts kirjoitti: (1.10.2012 20:32:14)

    Kyllä.

    ts

    PG kirjoitti: (1.10.2012 20:35:26)

    Varmastiko? Miten pelaaja voi olla vastuussa asiasta johon hän ei voi vaikuttaa, kuten taivaalta odotusaikana satava vesi?

    KL

    yeux de serpent kirjoitti: (1.10.2012 18:04:18)

    KL kirjoitti: (1.10.2012 17:07:35)

    Onko sinulla kirja vai etsitkö netistä? Kirjan Indexistä löytyy kattava lista, mutta tuo muistamani ’deccari’ onkin säännön 1-2 Huomautus:

    Note 1: A player is deemed to have committed a serious breach of Rule 1-2
    if the Committee considers that the action taken in breach of this Rule has
    allowed him or another player to gain a significant advantage or has placed
    another player, other than his partner, at a significant disadvantage.

    Kysymys kuuluukin, voiko tätä periaatetta sellaisenaan soveltaa lähtökohtaisesti kaikkiin tapauksiin, joissa pitää punnita onko vakava rike tapahtunut vaiko ei? Kuten vieraspelaaja totesi, tuon huomautuksen kuvailemasta hyöty-/haittanäkökulmasta ei löydy deccareita. Voisiko syynä olla se, että ko. huomautus on niin yksiselitteinen, ettei esimerkkideccareita ole ollut tarvis tehdä tai pikemminkin että ne johtaisivat liian suoraviivaisiin tulkintoihin vaihtelevissa tilanteissa (joita on pirun paljon)?

    Netistä kattelen..
    Tuo nootti koskee sääntöä 1.2, eikä sen perusteella voine tehdä laajempia johtopäätöksiä.

    Miksei? Perustele.

    Siis tämä ei olekaan tarjoamasi ratkaisu:

    PG kirjoitti: (30.9.2012 18:48:20)
    Pelaaja vapautui siis karheikossa olevasta tilapäisestä vedestä ja droppasi kuivalle harjanteelle ja löi siitä. Oikein meni.

    Dropin jälkeen pelaaja olisi voinut vielä vapautua väylällä olevasta tilapäisestä vedestä, jotta olisi voinut seisoa palloa lyödessään kuivalla maalla.

    KL

    ts kirjoitti: (1.10.2012 20:59:24)

    Voiko pelaaja ylipäätään vaikuttaa mihinkään tilapäiseen veteen muutoin kuin noudattamalla sääntöjä..?

    ts

    KL kirjoitti: (1.10.2012 21:54:26)

    Täh? Nyt menee taas vagglen… eikun vatuloinnin puolelle. Kyse on siitä, että dropin ja lyönnin välissä tilapäisen veden alue laajenee tai syntyy uusi sellainen. Eikä tuo ole näillä sateilla lainkaan mahdoton yhtälö esim alkuperäisen tapauksen kohdalla

    KL

    ts kirjoitti: (1.10.2012 22:00:05)

    Aivan. Pelaaja määrittää lähimmän vapauttavan paikan (NPOR) sen hetkisen tilanteen mukaan. Jos pallon ympärille/alle dropin jälkeen sataa lisää vettä, niin pelaaja joko pelaa palloaan siitä missä se on tai ottaa uuden vapautuksen tilapäisestä vedestä.

    En ymmärrä mikä ongelma tässä oikein on. Voitko valaista?

    ts

    KL kirjoitti: (1.10.2012 22:20:31)

    Valaistut varmaan ihan itse kun luet sen mihin tuon postaukseni osoitin, eli PG:n väittämiin.

    KL

    ts kirjoitti: (1.10.2012 22:21:52)

    Ah, tuo riitti, valaistuin jo riittävästi 😀

    PG

    KL kirjoitti: (1.10.2012 21:52:12)

    PG kirjoitti: (1.10.2012 20:23:42)

    Happosetä kirjoitti: (30.9.2012 13:40:16)
    Tapahtui seuraavaa.

    Pelaaja löi pallon väylän vieressä olevaan (karheikko) tilapäiseen veteen. Tutkittaessa tilannetta selvisi, että lähin vapauttava paikka karheikossa on 3 metrin päässä ja väylällä 2 metrin päässä. Silmäiltyään sopivan droppipaikan väylältä pelaaja droppasi pallon. Asettuessaan lyömään kenkien alta nousi vesi esiin. Lyötyään loistavan lähestymisen metriin kanssapelaaja sanoi, että penttiä pukkaa ja lyönti pitää uusia. Peruste oli, että pelaaja ei vapautunut vedestä ja näin lähin vapauttava paikka on karheikossa. Pelaaja taas perusteli, että vettä ei näkynyt päätöstä tehtäessä.

    Mikä on oikea tuomio?

    Oletetaan vielä, että tilapäisen veden alue oli yhtenäinen ja kuten mainittiin, lähin vapauttava paikka oli väylällä (lyöntiasennossa pelaajan kenkien alta ei noussut vesi esiin, kun LVP määritettiin).

    Pelaajan olisi pitänyt pudottaa pallo uudelleen ilman rangaistusta (20-2c(v)), koska pudotettu pallo päätyi sellaiseen paikkaan, että pelaaja joutui seisomaan samassa tilapäisessä vedessä, josta vapautus saatiin.

    Pelaaja löi palloa väärästä paikasta, kaksi penalttia. Vakavan rikkomuksen mahdollisuutta ei mielestäni ole.

    Siis tämä ei olekaan tarjoamasi ratkaisu:

    PG kirjoitti: (30.9.2012 18:48:20)
    Pelaaja vapautui siis karheikossa olevasta tilapäisestä vedestä ja droppasi kuivalle harjanteelle ja löi siitä. Oikein meni.

    Dropin jälkeen pelaaja olisi voinut vielä vapautua väylällä olevasta tilapäisestä vedestä, jotta olisi voinut seisoa palloa lyödessään kuivalla maalla.

    Otetaanpa lainaamasi viesti kokonaisuudessaan:

    PG kirjoitti: (30.9.2012 18:48)

    Happosetä kirjoitti: (30.9.2012 17:34:47)
    Tarkennuksia.

    Kyseessä oli lyöntipeli. Unohtui myös mainita, että väylän ja karheikon välissä oli harjanne, eli teknisesti kyseessä on kaksi eri vettä. Keskustelussa otettiin esille sekin, että pelaajan ei ole pakko vapautua, vaan voi pelata vedestä. Tähän lyönnin lyönyt pelaaja vetosi. Muuttaako tilannetta?

    Pelaaja vapautui siis karheikossa olevasta tilapäisestä vedestä ja droppasi kuivalle harjanteelle ja löi siitä. Oikein meni.

    Dropin jälkeen pelaaja olisi voinut vielä vapautua väylällä olevasta tilapäisestä vedestä, jotta olisi voinut seisoa palloa lyödessään kuivalla maalla.

    eli aiemmin vastasin Happosedän tarkennettuun kysymykseen, jossa pelaaja seisoi lyöntihetkellä eri lätäkössä, missä pallo alun perin oli. Mitään rangaistavaa ei silloin ole, vakavasta rikkomuksesta puhumattakaan.

    Tuossa tuoreemmassa viestissäni vastasin Happosedän alkuperäiseen viestiin olettamuksella, että kyseessä on yhtenäinen tilapäisen veden alue. Rangaistus tulee, mutta vakavasta rikkomuksesta ei nytkään voida puhua. (Lähin vapauttava paikka ei voi olla karheikossa 3 m päässä, jos se on väylällä 2 m päässä).

    PG

    ts kirjoitti: (1.10.2012 20:59:24)

    PG kirjoitti: (1.10.2012 20:35:26)

    ts kirjoitti: (1.10.2012 20:32:14)

    PG kirjoitti: (1.10.2012 20:23:42)

    Happosetä kirjoitti: (30.9.2012 13:40:16)
    Tapahtui seuraavaa.

    Pelaaja löi pallon väylän vieressä olevaan (karheikko) tilapäiseen veteen. Tutkittaessa tilannetta selvisi, että lähin vapauttava paikka karheikossa on 3 metrin päässä ja väylällä 2 metrin päässä. Silmäiltyään sopivan droppipaikan väylältä pelaaja droppasi pallon. Asettuessaan lyömään kenkien alta nousi vesi esiin. Lyötyään loistavan lähestymisen metriin kanssapelaaja sanoi, että penttiä pukkaa ja lyönti pitää uusia. Peruste oli, että pelaaja ei vapautunut vedestä ja näin lähin vapauttava paikka on karheikossa. Pelaaja taas perusteli, että vettä ei näkynyt päätöstä tehtäessä.

    Mikä on oikea tuomio?

    Oletetaan vielä, että tilapäisen veden alue oli yhtenäinen ja kuten mainittiin, lähin vapauttava paikka oli väylällä (lyöntiasennossa pelaajan kenkien alta ei noussut vesi esiin, kun LVP määritettiin).

    Pelaajan olisi pitänyt pudottaa pallo uudelleen ilman rangaistusta (20-2c(v)), koska pudotettu pallo päätyi sellaiseen paikkaan, että pelaaja joutui seisomaan samassa tilapäisessä vedessä, josta vapautus saatiin.

    Pelaaja löi palloa väärästä paikasta, kaksi penalttia. Vakavan rikkomuksen mahdollisuutta ei mielestäni ole.

    Jos paikaa märitettäessä vettä ei ole, mutta myöhemmin kyllä, voiko se olla samaa tilapäistä vettä josta vapautuminen aloitettiin?

    Kunhan kyselen…

    Kyllä.

    Varmastiko? Miten pelaaja voi olla vastuussa asiasta johon hän ei voi vaikuttaa, kuten taivaalta odotusaikana satava vesi?

    Varmasti. Enpä olisi uskonut, että tässä rautalankaa tarvitaan. Pudotettu pallo voi päätyä jopa kolmen mailanmitan päähän lähimmästä vapauttavasta paikasta ja silti olla sääntöjen mukaisessa paikassa. Tilapäisen veden alue taas voi olla muodoltaan vaikka minkälainen, esim. hevosenkengän tai renkaan muotoinen. Palloa lyödessään pelaaja saattaa hyvinkin seisoa samassa lätäkössä, josta vapautus saatiin, vaikka NPOR:ää määritettäessä näin ei ollut. Ei tässä sadetta tarvita.

    KL kirjoitti: (1.10.2012 21:37:37)

    yeux de serpent kirjoitti: (1.10.2012 18:04:18)

    KL kirjoitti: (1.10.2012 17:07:35)

    Onko sinulla kirja vai etsitkö netistä? Kirjan Indexistä löytyy kattava lista, mutta tuo muistamani ’deccari’ onkin säännön 1-2 Huomautus:

    Note 1: A player is deemed to have committed a serious breach of Rule 1-2
    if the Committee considers that the action taken in breach of this Rule has
    allowed him or another player to gain a significant advantage or has placed
    another player, other than his partner, at a significant disadvantage.

    Kysymys kuuluukin, voiko tätä periaatetta sellaisenaan soveltaa lähtökohtaisesti kaikkiin tapauksiin, joissa pitää punnita onko vakava rike tapahtunut vaiko ei? Kuten vieraspelaaja totesi, tuon huomautuksen kuvailemasta hyöty-/haittanäkökulmasta ei löydy deccareita. Voisiko syynä olla se, että ko. huomautus on niin yksiselitteinen, ettei esimerkkideccareita ole ollut tarvis tehdä tai pikemminkin että ne johtaisivat liian suoraviivaisiin tulkintoihin vaihtelevissa tilanteissa (joita on pirun paljon)?

    Netistä kattelen..
    Tuo nootti koskee sääntöä 1.2, eikä sen perusteella voine tehdä laajempia johtopäätöksiä.

    Miksei? Perustele.

    Enkä perustele! Perustele itse, että miksi! 🙂

    No jos kuitenkin.. Tuo sääntö 1.2 käsittelee paria nimettyä asiaa, ja mainitsemasi nootti ko. sääntöä. Miten olisi mahdollista laajentaa tuota noottia koskemaan kaikkea toimintaa gofkentällä tai kaikkia sääntöjä, kun se nimenomaan liittyy vain sääntöön 1.2?

    Periaatteessa olen aivan samaa mieltä kanssasi, mutta eipä tuota säännöistä tai dekkareista löydy. Pitäisikö tässä hakea sitä kuuluisaa ’pelin henkeä’, jota ei kirjoitettuna mistään löydy?

    ts

    PG kirjoitti: (1.10.2012 23:54:31)

    Varmasti. Enpä olisi uskonut, että tässä rautalankaa tarvitaan. Pudotettu pallo voi päätyä jopa kolmen mailanmitan päähän lähimmästä vapauttavasta paikasta ja silti olla sääntöjen mukaisessa paikassa. Tilapäisen veden alue taas voi olla muodoltaan vaikka minkälainen, esim. hevosenkengän tai renkaan muotoinen. Palloa lyödessään pelaaja saattaa hyvinkin seisoa samassa lätäkössä, josta vapautus saatiin, vaikka NPOR:ää määritettäessä näin ei ollut. Ei tässä sadetta tarvita.

    Sorry, mutta olet väärässä.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 62)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #278137 kohteessatilapäinen vesi