16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tiikeristä vielä

Etusivu Foorumit Yleistä Tiikeristä vielä

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kävin lukemassa saksalaista iltapäivälehteä ja siellä valoitettiin Tikrun tämän hetken tilannetta. Huhujen mukaan hänellä olisi ollut iso riita Elinin kanssa ja pari olisi eronnut. Tämän lisäksi hänen isänsä on hyvin sairas. Sairastaa syöpää, joka on silmän takana ja levinnyt selkää. Kyseinen lehti on noin sata kertaa pahempi, kun meidän kotimaiset, joten varauksella koko asia. Toisaalta aika vaikea uskoa näitä juttuja, kun eihän mies niin huonosti ole pelanntu…ei vaan ole voittanut. Lue lisää: Bild

    Nimetön

    Aftonbladetissa huhuttiin myös erosta, ja samassa jutussa syyksi epäiltiin sitä että Tikru on pihi, niin pihi että kantaa ennemmin itse laukkunsa kuin antaa muutaman latin niiden kantajalle.

    Lue lisää: Tiger Woods snålar med dricksen

    Tottakai Aftonbladetin pitää päästä mollamaan Tigeria, kun oma tyttö sai pakit. Ja lähdekriittisyyden nimissä en ehkä ihan heti luottaisi jonkun parkkipojan sanaan. Todennäköisempää on, että Tiger ei suostunut kirjoittamaan tussilla nimmariaan parkkipojan perseeseen, ja siitä tuohtuneena poika kilautti lehdistöön… 😉

    Ps. Mitä jos olikin Elin, joka on pihi…

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Tiikeristä vielä

Etusivu Foorumit Yleistä Tiikeristä vielä