16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tiger tikissä

Etusivu Foorumit Yleistä Tiger tikissä

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • On näköjään kuherruskuukausi tehny tehtävänsä. Pitkästä aikaa näkee että poika osuu palloon! On se päästä kiinni, heti kun saa vähän koppaa selvitettyä ni johan lähtee!

    Kyl määki pesää sain muistaakseni pari vuotta sitte, mutten silti pelannu seuraavaa kierrosta pariin. Mikähän siinä nyssitte oli?

    Muttajotta asiaan: onhan se hyvä että maailman parhaiten palkattu urheilija edes yhden kisan vuodessa omassa lajissaan voittaa, vaikka olenkin periaatteesta Haasin puolella.

    GolfFinni ainakin hykertelee TW:n menestykselle, taitaa olla palstan fanaattisin fani?..:)

    Heh heh. En ole sinallaan Tiger-fani. Olen Els ja Sergio -fani, jos jonkun fani pitaa olla. Kiinnostukseni Tiikeriin, johtuu ihan vaan siita vaimo on Nike:lla duunissa ja sita kautta olen paassyt tutustumaan mm Tiikerin elamaan ja henkiloon erittain laheisesti.

    En kuitenkaan lahde vaheksymaan Tiikerin pelia (niin kuin valtaosa taalla), jos han sattuu pelaamaan ’niin kun muutkin’. Kaikki vahankin Tiikeria seuraavat (ja mina seuraan paljon) tietavat, etta varsinkin tama vuosi on ollut kaverin elamassa taytta myllerysta: uudenlainen ote golfiin (golf channelilla oli juuri puhetta, etta nykyisin tiikeri jopa puhuu rangella ihmisille), taysin uusi swingi ja uusi elama uuden vaimon kanssa. Ei kukaan tuollaista lapikay pelkalla olankohautuksella.

    Siihen nahden Tiikerin kausi ei ole ollut todellakaan mikaan katastrofi. Tahan mennessa 18 kisaa, joissa 17ssa top25ssa ja 13ssa top kympissa eika missattuja cutteja. Tanaan on tuloillaan jopa kauden toinen voitto. Ei montaa parempaakaan loydy taman hetken golfissa…

    Tiikeri kayttaa tana viikonloppuna muuten ekaa kertaa ’meikalaisen draiveria’ eli on siirtynyt Igniten 420cc:sta 460 cc:een. Ei fairwayt ole vielakaan kovin hyvin hallussa, mutta griineja tulee ja birdie-putit lahtee vanhaan hyvaan malliin.

    64 ja 65 edellisilla kierroksilla tukee Tiikerin voittoa Haasista. Saali toisaalta Haasille, jolle kylla vihdoin toivoisi voittoa. Onko viimeisimmasta jo yli 10 vuotta? Jayn pitaisikin kuunnella kavereitaan ja siirtya Champions Tourille, jossa han voisi ottaa kauden aluksi muutaman helpohkon voiton ja samalla ponkittaa egoaan.

    No juu, Tiikerin 3-putti 16:lla ja samaan aikaan Retiefin huikea kierros nayttaa tuovan mestaruuden Goossenille.

    On kylla huikean vaikeat nuo kolme viimeista reikaa tolla radalla. 30 parasta pelaa turnausta ja kolme vikaa reikaa on pelattu tahan mennessa 24 yli. Huh huh.

    Jeps, Teemun analyysi tämän aamuisessa tuossa uutisoinnissa on väärä. Tiikerin avauksissa ei mielestäni ollut kovin paljon huomauttamista. Kentän väylät vaan olivat tavanomaista kapeammat. Eilen yksikään näkemäni Tiikerin avaus ei mennyt metsään. Ne olivat huikean pitkiä (kisan pisimmät). Moni toki vieri raffin puolelle. Esim. Singhinkin väyläprosentti oli eilen vain 43.

    Ero tiikerin ja Goosenin sekä vaikkapa Singhin välillä syntyi eilen lähestymislyönneissä. Harjoittelemattomuus? näkyi lyöntien epävarmuutena. Useat kakkoslyönnit menivät pitkiksi tai kauaksi lipusta. Tiikeri joutui puttaamaan epätoivoisen kaukaa. Kun vielä puttijumala hylkäsi (33 puttia eilen – ainakin kaksi kolmen putin greeniä!) ei lopputulosta tarvitse ihmetellä. Goosenkaan ei putannut mitenkään erikoisesti. Esim. pari lyhyttä böröputtia meni ohi. Lähestymiset vain olivat superluokkaa.

    Tiikerin ystäville tämäkin kisa oli selvä lupaus paremmasta. Jos hän viitsii harjoitella herkkyytensä takaisin, alkaa voittojakin tipahdella. Eikä kakkossijakaan kuherruskukauden jälkeen ole huono suoritus muuta kuin Tiikerille.

    Parina päivänä näytettiin muuten kaveria, joka lähti huonosti menneen kierroksen jälkeen rangelle harjoittelemaan. Hän oli tietysti Singh. Vain harjoittelu tekee mestarin.

    Tikru on menneen talven lumia huippupelaajana. Pysynee ehkä vielä muutaman vuoden porukoissa.

    Tästä kertoo jo driverin vaihto isompimoloiseen, jotta osuisi paremmin palloon. Eikä sekään tainnut paljoa auttaa.

    Saattaa tulla vielä vaihto pitkään putteriin, kun rupee nypyttämään järkiään 3-putin greenejä.

    Sellaista se elämä on, huipulta pääsee vain yhteen suuntaan.

    Juu Tikru vaihtoi taas isompaan ’pannuun’, jotta osuisi palloon varmemmin.

    Ks. linkki

    Lue lisää: Tikrun uusi draiveri

    Nimetön

    Kun lukee Tigerin ja Philin ongelmia välineiden kanssa, tulee väkisin mieleen tämän palstan komponentti specialistit. Mikä apu noille maailmantähdille olisikaan tarjolla palstamme nerojen taholta.

    Oliko sulla viellä jäljellä se 600-kutioinen Integran nuppi?

    Eräs herra saattaisi siitä kiinnostua..

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Vastaa aiheeseen: Tiger tikissä

Etusivu Foorumit Yleistä Tiger tikissä