26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Teemu Tyry ääneen

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Teemu Tyry ääneen

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Aina sitä kokee jonkinasteisen pettymyksen kun odottaa vuoden The Openia ja Teemu Tyryn sinivalkoista ääntä, se on kuin jouluaatto ilman lahjoja. Selostus menisi jotenkin näin, -Näin Sergio Garcian eilen Espalla, tosin niin pitkästä matkasta että hän saattoi olla myös Ringo Star, Maria Ohisalo tai Tarja Halonen.

    Kyllähän tämä on suoranaista vittuilua Viasatin, Vsportin tahi Ville Klingan taholta, että kun tulee yksi vuoden ykköskisoista niin silloin joku pari kierrosta golfia pelannut puoliamatööri jupisee omiaan kotisohvalta.

    No, eihän se yllätä. Potkupallon puolelta studiosta löytyy Pasi Rautiainen, äänet pois, puoli minuuttia sitä pystyy katsomaan melkein nauramatta sit alkaa itkettämään, onko tuo vielä vapaalla jalalla.

    Osoittaa hyvin Ville Klingan käsityksen hyvästä urheilujournalismista.

    Kaksi kanavaa Vsportilla käytössä, eikä kummastakaan löydy alkuperätstä englanninkielistä selostusta. Ainoastaan suomi ja ruotsi, siis mute -päällä taas mennään nämä neljä päivää.

    Nimetön

    Taasko tämä halpamainen mollaus nimimerkin takaa alkoi.. jos ei kiinnosta ei kiinnosta. Mua taas ei kiinnosta kiinnostaako sua. Raha puhuu. Älä osta tuotetta jos ei kiinnosta.

    Kukahan tuo pari kierrosta golfia pelannut puoliamatööri on? En tunnista häntä tässä selostamassa.

    Jk

    Hirveä pettymys kun ei taaskaan saa Viasatin kautta englanninkielistä selostusta.

    Olen laittanut palautetta Viasatille useamman kerran aiheesta, mutta ei näytä kiinnostavan. Täytyy katsoa Featured Groups lähetystä, siellä alkuperäinen englanninkielinen selostus. Vähän jää yksipuoliseksi kauan odotetun The Openin katselu. Tästä en kyllä jatkossa maksa Viasatille.

    Olisiko Foorumilla tietoa mistä saisi Sky Sportsin näkyviin? Joku muu vaihtoehto kuin Golf TV? Olisiko Neloselle tulossa paketteja esim. Olympialaiset + Ryder Cup? Maksaisi mielelläni tällaisesta paketista, jos saisi varmasti englanninkielisenä.

    Ei kumpaakaan Tyryä, kiitos. Vaalas on hyvä.

    Golf.tv on tarjonnut alle 6 euron kuukausimaksusta aamusta alkaen Nick Faldon laadukasta kommentointia, eikä Viasattia tule ikävä.

    Uno

    Nuorempi Tyry on ihan ok. Tarvitsee myös rinnalle toisen kommentaattorin. Joka on erilainen kuin itse.

    Vaalas on hyvä/erinomainen, mutta tarvitsee ehdottomasti rinnalle Ahokkaan tai K.Kakon, muuten toinen päivä ei enää toimi.

    Vanhemmassa Tyryssä on samaa kuin Mertarannasa 90 luku meni jo

    Alkuperäinen selostus on paras, mutta Vaalas/Ahokas on hyvä yhdistelmä. Vaalaksen asiantuntemus parasta Suomessa ja Ahokas tietää miten selostusta täydennetään. Muut kommentoijat eivät yllä läheskään tälle tasolle. Nytkin kuunnellessa ei millään jaksaisi kuunnella kommentoijan jatkuvaa puhetta, Vaalas on äänessä niinkuin pitääkin.

    Mistähän kohtaa Golf.tv:n sivulta tuo Open löytyy?

    Löytyy ihan pääsivulta ensimmäisenä. Näkyminen edellyttää kuitenkin, että olet sellaisessa maassa, jossa ei ole lähetysrajoitusta. Tällä hetkellä katselen kisaa VPN:n avustamana Singaporesta.

    Kiitos, sieltä löytyi. Erikoista kun avaa GolfTV:n ilman VPN:ää, niin tuo kisa ei siellä ylhäällä näy!

    Kun katsoi ja kuunteli Ruutu-palvelun lähetystä Turusta ja vähän lopussa Ylenkin, heräsi kysymys. Miksi golfselostajat luulevat, että katsojia kiinnostaa golfista ensisijaisesti kaikki muu paitsi ko. kisan intensiivinen seuraaminen. Erinäköisiä löpinöitä golfin parista tulee solkenaan. Niistä keskivertokatsojalle 90 prosenttia on tuttua jo ennen lähetystä. Sen sijaan kisatapahtumista erityisestä 1. ja 2. päivänä selostajiĺla oli heikko tietämys. Voisiko ne ns. asiantuntijat korvata yhdellä kenttähenkilöllä, joka antaisi selostajan korvanappiin vähän oikeaakin tietoa.

    Uno

    Ylen selostajat Juha Valvio ja Minea Blomqvist-Kakko eivät myöskään loistaneet Auragolfin selostuksissa.

    Äidinkieltä kuunnellessa huomaa selkeästi enemmän nyansseja sekä reagoi niihin kuin englannin kielissä selostuksissa.

    Vaalas-Ahokas ja Vaalas-Kakko ovat olleet hyviä ja usein myös erinomaisia.

    Ilonen sopii myös usealle selostajalle pariksi.

    Piltz sopii osalle pariksi, olisi ehkä ollut Valvioille parempi vaihtoehto kuin Minea.

    Rauhala ollessa äänessä, niin lopetan lähes aina kuuntelun. Puhetavassa on jotain hyvin erikoista ”kuin tv-shoppien juontajat’

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1341043 kohteessaTeemu Tyry ääneen

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Teemu Tyry ääneen