16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tasoituskortti vasta-alkajalle

Etusivu Foorumit Yleistä Tasoituskortti vasta-alkajalle

Esillä 10 viestiä, 76 - 85 (kaikkiaan 85)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts kirjoitti: (3.2.2015 9:23:46)
    vain tasoituskortin antamiseen se vaikuttaa. Jäsenyys on kokonaan eri ja irrallinen asia.

    Jos jäsenyys on tasoituskortista (?) irrallinen asia, niin mikä se tasoituskortti on, johon ei liity jäsenyyttä?

    TeesHot kirjoitti: (3.2.2015 10:32:00)
    Myönnän toistamiseen virheeni.

    Edesmennyt mummoni tapasi sanoa, että viisaampi antaa periksi.

    Täällä foorumilla on joitakin kirjoittajia, joiden viesteihin olen päättänyt olla kokonaan vastaamatta (joihin sinä TeeShot et kuulu, kuten nyt huomaat kun sinulle vastaan…!).

    Tein tuon vastaamattajättämis-päätöksen toisella foorumilla, jossa samat hemmot pyörii, mutta oman rauhallisuuden kannalta, olen huomannut että päätös on näissäkin keskusteluissa tosi hyödyllinen!

    Omasta puolestani voin myös kertoa, että olen useinkin ollut väärässä ja tehnyt elämässäni joskus myös virheitä.

    Jotta ei kenenkään tarvitse kaivaa ketjujen syövereistä tekemiäni erehdyksiä, voin heti kärkeen kertoa, että luultavasti tässäkin asiassa olen tehnyt virheitä, ja olen ehkä puolivahingossa joskus vastannut kyseisen nimimerkin juttuihin päätöseni jälkeen. Vajavainen ihminen kun olen!

    ts

    Ballmarker kirjoitti: (3.2.2015 10:46:50)

    ts kirjoitti: (3.2.2015 9:23:46)
    vain tasoituskortin antamiseen se vaikuttaa. Jäsenyys on kokonaan eri ja irrallinen asia.

    Jos jäsenyys on tasoituskortista (?) irrallinen asia, niin mikä se tasoituskortti on, johon ei liity jäsenyyttä?

    Miksi sun pitää jankata tuollaisesta selvästä asiasta.

    Jäsenyys on irrallinen asia, koska jäsenenä voi olla ilman tasoituskorttiakin tai ilman mitään pelitaidon osoittamista. Tasoituskortti sen sijaan osoittaa aina myös jäsenyyden.

    ts

    Kuuma putteri kirjoitti: (3.2.2015 10:51:31)

    Edesmennyt mummoni tapasi sanoa, että viisaampi antaa periksi.

    Varsinkin silloin kun ymmärtää olleensa väärässä. Tosi fiksut vieläpä varsin nopeasti.

    Kovin tuntuu olevan vaikea asia tämä GC. Meillä toimii homma niin, että ilman GC:a oleva pelaaja on tervetullut pelaamaan. Hänellä on oikeus ostaa greenfee tai vaikka maksaa kauden pelioikeusmaksu ja pelata näin ollen rajattomasti. Mutta, niin kauan kun hänellä ei ole Greencardia, hän voi vain pelata ryhmässä, jossa pelaa GC:n omaava henkilö, joka vastaa kortittoman/kortittomien pelaajien toiminnasta kentällä.

    Käytäntö on osoittautunut toimivaksi, jopa ihan nuorimmilla pelaajillakin. Lähes poikkeuksetta nämä useamman kerran ilman korttia pelaavat, suorittavat Greencardin kauden aikana ja liittyvät johonkin seuraan. Ainakin meidään seuraan liittyvällä jäsenellä tulee seuran sääntöjen mukaan olla Greencard.

    Mihin kortiton pelaaja tarvitsee tasoituskorttia? Nähdäkseni ei mihinkään, hän ei voi osallistua kilpailuihin, koska hän ei kuulu mihinkään seuraan ja näin ollen hän ei ole liiton järjestelmässä.

    ts

    Tässäkös ketjussa sitä joku vertasi golfia lasketteluun, todeten ettei sinnekään mitään kortteja tarvita. Niinpä niin.. nyt saadaan päivittäin lukea joko henegenlähdöstä tai liki siihen johtaneista tilanteista.

    KL

    ts kirjoitti: (21.2.2015 21:39:01)

    Tämä oli kerrassaan mauton kommentti!!! Yhtä hyvin olisit voinut vaatia jotakin korttia pulkkamäenlaskuun, siinäkin kun sattui erittäin valitettava kuolemantapaus kuluneella viikolla.

    ts

    KL kirjoitti: (21.2.2015 22:18:38)

    Helvatin kaukana mauttomasta ja aiheettomasta, vaan juurikin asiassa ja siinä mistä muutama tuon touhun kanssa lähemmin tekevä on puhunut jo pitkään. Meno villiintyy päivä päivältä ja likipititilanteita syntyy jatkuvalla syötöllä, koska kukaan ei ole ohjeistanut ja omaa ajattelua ei enää esiinny.

    Pulkkamäen vetäminen tähän mukaan oli mautonta ja asiatonta

    B kirjoitti: (31.1.2015 14:55:49)
    Suomessa on saadun tiedon mukaan golfinpelaaminen vapautunut GREENCARDIN osalta. Kyseistä suoritusta ei liitto enää vaadi.

    Kuitenkaan asia ei ole pääsyt yleiseen tietoisuuteen, koska monilla kentillä tuota tarpeetonta suoritusta vaaditaan joko maksullisen kurssin osana tai itseoppineilta tai muualta oppinsa hakeneilta golfareilta maksullisena kokeena, minkä jälkeen voi saada pelaamiseen useimmilla kentillä vaadittavan golfseuran jäsenkortin.

    Nyt haussa on golfseura, josta tasoituskortin aloittelijakin saa ilman niinsanottua GREECARD-koetta tai vastaavaa katselmusta.
    Löytyykö sellaista Suomesta?

    Kuinka greencardin voi saada ilman koetta? tuskin on mahdollista antaa korttia ilman koetta. Voin olla väärässä mutta so what.

    Helvatin kaukana mauttomasta ja aiheettomasta, vaan juurikin asiassa ja siinä mistä muutama tuon touhun kanssa lähemmin tekevä on puhunut jo pitkään. Meno villiintyy päivä päivältä ja likipititilanteita syntyy jatkuvalla syötöllä, koska kukaan ei ole ohjeistanut ja omaa ajattelua ei enää esiinny.

    Pulkkamäen vetäminen tähän mukaan oli mautonta ja asiatonta

    Saman minä olen huomannut tuolla liikenteessä. Pitäisikö sinnekin alkaa vaatia jotain korttia. Minulla olisi nimi jo valmiina. Nimettäisiin se ajokortiksi.
    Samoin tuonne lasketteluun. Suhteessa eniten onnettomuuksia sattuu näille kilpalaskijoille, pitäisikö heidänkin kuulua johonkin seuraan tai jotain.
    Mistä näitä sikiää…

Esillä 10 viestiä, 76 - 85 (kaikkiaan 85)
Vastaa aiheeseen: Tasoituskortti vasta-alkajalle

Etusivu Foorumit Yleistä Tasoituskortti vasta-alkajalle