16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tasoituskortti vasta-alkajalle

Etusivu Foorumit Yleistä Tasoituskortti vasta-alkajalle

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 85)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts

    B kirjoitti: (2.2.2015 12:06:13)
    GREENCARD-nimikkeeellä ratsastaminen alkeiskurssien markkinoinnissa on kurssibusinesta, joka tulee jatkossa kolahtamaan kurssittajien omaan nilkkaan ja GREENCARD ja PAKKOJÄSENYYS tulevat jäämään historiiaan ennemmin tai myöhemmin.
    Kenttien ja lajin kannalta ennemmin on parempi.

    Alkuosasta täsmälleen samaa mieltä. Loppu ei tule toteutumaan koska se on seurojen ja kenttien käsissä ja alle prosentti ajatuksesi kannalla.

    Mutta siis kurssien myyminen green card kursseina on syvältä ja johtaa jo oppilaat täysin väärille urille.

    B kirjoitti: (2.2.2015 12:06:13)
    GREENCARD-nimikkeeellä ratsastaminen alkeiskurssien markkinoinnissa on kurssibusinesta, joka tulee jatkossa kolahtamaan kurssittajien omaan nilkkaan ja GREENCARD ja PAKKOJÄSENYYS tulevat jäämään historiiaan ennemmin tai myöhemmin.
    Kenttien ja lajin kannalta ennemmin on parempi.

    Eikai kukaan nykypäivänä enää kaupittelekkaan GC -.kurssina vaan alkeiskurssina – senjälkeen monissa paikoissa on GC mahdollista suorittaa jälkikäteen, jos sellainen kyseisessä yhteisössä jostainsyystä vaaditaan.

    Pakkojäsenyydestä hirmee itku ! .. Joissain paikoissa jäsenyys vaaditaan toisissa taas ei. Ei se mikään maailmanloppu ole, valitkaa sellainen paikka joka vastaa just teidän ikiomiin ’uskomuksiinne’ parhaiten.

    Mä voin sulle sen verran valaista, että esim Green card kokeesta on kyllä ihan liitonkin toimesta luovuttu vuosia sitten.

    Pitääköhän tämä todella paikkansa?
    Linkissä kohta GreenCard Ohjeistus 2014 pdf.
    Golfliitto

    KL

    jappna kirjoitti: (2.2.2015 3:25:18)
    No jos on seuran jäsen niin tasoituksen voi tehdä esim netissä ei tarvii kiertää yhtään kierosta missään kentällä.Tämä koskee 2-5 ryhmää.Eli jos tarvii elvistelyyn tasoituksen ei muuta kun nettii tekemään.

    Miten kyseinen huijaaminen liittyy käytyyn keskusteluun?

    Tuo kuvailemasi ei muuten ainakaan omassa kotiseurassani kovin pitkään onnistu.

    Joskus tuntuu, että tämä forkka ja sen keskustelut on jotenkin sisäsiittoisia. Ehkä se selittää väitetyn idiotismin 😀 (hymiö, missä muuten viipyy). Sinänsä koko tämä ketju on insinööriaivoisten/pilkunnussijoiden väittelyä lillukanvarsista väittelyn vuoksi.

    Suuri antini ketjuun: Autokoulua ei ole pakko käydä kunhan joku luvan saanut opettaa. Suurin osa käy autokoulun, koska siinä ULKOPUOLINEN opettaa rahalla.

    Olen muutaman kerran rangella käynyt ei-golfari kaverin kanssa, ja olen näyttänyt perusotteen ja peruspyörähdyksen ja sen jälkeen käynyt minuutin parin vastuuvapauskeskustelun. Niin huono kaveri en kenelläkään ole, että muka osaavana neuvoisin ummikolle oikeaa golflyöntiä.

    ts

    mauno kirjoitti: (2.2.2015 14:47:09)

    Mä voin sulle sen verran valaista, että esim Green card kokeesta on kyllä ihan liitonkin toimesta luovuttu vuosia sitten.

    Pitääköhän tämä todella paikkansa?
    Linkissä kohta GreenCard Ohjeistus 2014 pdf.
    Golfliitto

    Ja edelleen pitää osata ymmärtää sana ’koe’ tuosta. Suoritus kun voi olla hyvinkin tietyn opin saaminen, koe taas on testi joka on läpäistävä.

    Entisaikoina oli olemassa nimenomaan GC koe, jossa oli erilaisia suorituksia peli eri osa-alueilta, jotka oli saatava hyväksytysti läpi. Lisäksi oli kenttäpelikoe, johon niinikään oli asetettu vaatimukseksi hcp 54 tasolle saavutettu tulostaso, eli ka. +3 / väylä.

    Uudistuksessa kaikista noista luovuttiin ja tilalle tuli pelin sujuvuuden kriteeri taitotasojen sijaan. Siitäkään ei ole mitään tiukkaa kriteeriä vaan eri kentillä asia hoidetaan eri tavoin. Meillä se on korvattu peliopetuksella ja kyvyllä edetä 8 reikää alle 2h aikataulussa, vaikka sitten pallo taskussa osan kävellen, kunhan ei ole muiden tukkeena eikä vaaraksi.

    Eli pelaajan tulee osoittaa että on noista asioista oppia saanut ja pystyy toimimaan sen mukaan. Muotoseikoista tuon osoittamisessa on luovuttu.

    Juuri näin! Pakkoa ei ole, mutta kurssi on varmasti paras tapa aloittaa ja mieluiten paikassa jossa aiot myös pelaamisen sitten aloittaa. Tietää kurssin vetäjäkin että tulette tapaamaan vielä monen monta kertaa.

    Olen tästä aivan samaa mieltä, pelaamisen aluksi on elintärkeää muodostaa pysyvä suhde valmentajaan. Sijoita rahasi valmennukseen aloittaessasi, välineisiin ehdit varmasti sijoittaa tarpeeksi rahaa pelaamisesi aikana.

    ts kirjoitti: (2.2.2015 9:14:44)
    Nyt tuli kyllä modelta aika paha ylireagointi.

    Viestissäni kysyttiin Teeshotilta, että ihanko oikeasti on sitä mieltä että seuran jäseneksi ei pääse ilman green cardia tai vastaavaa näyttöä.

    Kyllä. Tuossa esimerkin tapauksessa. Vahinko että missasin poistetun viestin kokonaan. Ilmeisen värikästä tekstiä.

    ts

    TeesHot kirjoitti: (2.2.2015 21:50:19)

    Itse asiassa ei lainkaan värikästä. Ilmeisesti modea suivaannutti vain lause ’ olis tää tylsä foorumi jos kaikilla olis ymmärrys näistä asioista’

    Mutta siis väärässä olet täysin tuon asian suhteen. Kyllä seuran jäsenyyden saa varmaan joka paikassa, oli sitten green cardia tai ei. Meilläkin niitä jäseniä on vaikka kuinka paljon.

    ts kirjoitti: (2.2.2015 22:13:10)

    Ei ts. En voi olla väärässä asiassa, koska en ole väittänyt ettei saa.

    Kyllä ts. Seuran jäsenyyden voi saada myös ilman green cardia. Meilläkin on niitä useita. Tuon ettei GC tarvita, olen myöntänyt itsekin tässä ketjussa aikaisemmin, mutta tässä aloittavan golfarin esimerkkitapauksessa ei nyt asia onnistunut.

    GC ei siis tarvita, vaan myös sitä vastaava katselmus riittää ja monessa tapauksessa ei tarvita sitäkään. Minulla on myös ymmärrys tästä asiasta. Ei voi vain levittää sitä ilosanomaa, ettei seuraan liittymiseksi tarvita GC:a, koska silloin annamme täysin väärän signaalin asiasta. Joissain seuroissa on edelleen tiheämpi seula tuon jäsenyyden saamiseksi. Siksi ei voi yleistää.

    Sain muuten oman green cardini Hyvinkäällä, muistaakseni 1998 syksyllä. Ei ollut koe, vaan katselmus, josta kirjoitettiin minullekin kortti, joka on muuten visusti tallessa. Pelattiin muutama väylä (nykyiset 16, 15 ja 1) golfia ja opettaja (JV) esitti pelaamisen ohessa sääntö- ja etikettikysymyksiä. Ryhmässämme meitä oli kolme alokasta, joista kahdelle kortti lohkesi ja yksi jäi perustellusti ilman.

    ts

    TeesHot kirjoitti: (2.2.2015 23:05:29)

    Ei ts. En voi olla väärässä asiassa, koska en ole väittänyt ettei saa.

    Ai. Taas kerran yrität vääntää itsesi irti ihan omista selkeistä sanomisistasi

    TeesHot kirjoitti: (1.2.2015 23:15:51)

    Eihän tossa ole enää mitään selitettävää. Molemmissa tapauksissa tuo katselmus (arvio) tehdään, eikä ilman tuota katselmusta ole asiaa seuran jäseneksi.

    ts

    TeesHot kirjoitti: (2.2.2015 23:16:25)

    Kyllä tuohon aikaan oli voimassa vielä ihan oikea green card koe vaatimuksena. Vastahan tuo asia kolmisen vuotta sitten muuttui.

    Mutta ihan mukava että valistat minua näin hyvin päivittäiseen työhöni liittyvistä asioista.

    ts kirjoitti: (2.2.2015 23:26:16)

    Vaikka sä lainaat mun kirjoituksia, silti et näytä ymmärtävän yksinkertaista kirjoitettua tekstiä. Alun perin väitit minun sanoneen ettei ilman green cardia ole asiaa seuraan. Missä kohtaa tuossa lainaamassasi tekstissä puhutaan green cardista? Missä kohtaa olen väittänyt ettei ilman green cardia pääse missään tapauksessa seuraan. Näytä nyt meille kaikille se vielä uudestaan ja tee itsestäsi vielä suurempi tollo. Voi hyvä isä että ihminen on sokea, kun yrittää naulata toista seinään, eikä huomaa itse seisovansa betonissa. Lue nyt jälleen kerran vaikka koko ketju kertauksen vuoksi.

    ts kirjoitti: (2.2.2015 23:28:49)

    Mitenköhän sä ton väänsit valistukseksi? Ooksä ihan oikeasti yksinkertainen?
    Kerroin vain kuinka sain oman green cardini. Minkähän takia sitä ohjetta, tai peräti vaatimusta silloin kierrettiin??

    ts

    TeesHot kirjoitti: (3.2.2015 1:08:35)

    ts kirjoitti: (2.2.2015 23:26:16)

    TeesHot kirjoitti: (2.2.2015 23:05:29)

    Ei ts. En voi olla väärässä asiassa, koska en ole väittänyt ettei saa.

    Ai. Taas kerran yrität vääntää itsesi irti ihan omista selkeistä sanomisistasi

    TeesHot kirjoitti: (1.2.2015 23:15:51)

    Eihän tossa ole enää mitään selitettävää. Molemmissa tapauksissa tuo katselmus (arvio) tehdään, eikä ilman tuota katselmusta ole asiaa seuran jäseneksi.

    Vaikka sä lainaat mun kirjoituksia, silti et näytä ymmärtävän yksinkertaista kirjoitettua tekstiä. Alun perin väitit minun sanoneen ettei ilman green cardia ole asiaa seuraan. Missä kohtaa tuossa lainaamassasi tekstissä puhutaan green cardista? i.

    No juuri tuossa lainatussa tekstissä ja ihan yksiselitteisesti. Omin sanoinesi tuossa lukee että katselmus tehdään (= green card vaatimuksen tarkistus) ja ilman sitä ei ole asiaa seuran jäseneksi.

    Oot sää melkonen epeli kun noin selvästä tekstistäsi vielä yrität vääntää mustan valkoiseksi. Ei se tosin ensimmäinen kerta ole.

    ts kirjoitti: (3.2.2015 8:34:11)

    Ja sä jatkat tuota typeryyttäsi. Tuon minun lainauksen olet ottanut ketjussa kohdasta, jossa sillä viitataan tuohon kuvitteelliseen Talman tapaukseen, jossa ilman tuota GC tai vastaavaa katselmusta ei jäseneksi sinne pääse. Se me todettiin jo jäsen KL:n kanssa molemmat. Ei siinä ole sanottu ettei milloinkaan tai minnekään.

    Luepa nyt uudelleen viestit 10, 21, 32 ja 60. Kaikissa niissä totean että Jäsenyyden voi saada Ilman green cardia.

    ts

    TeesHot kirjoitti: (3.2.2015 8:58:16)

    Ja sä jatkat tuota typeryyttäsi. Tuon minun lainauksen olet ottanut ketjussa kohdasta, jossa sillä viitataan tuohon kuvitteelliseen Talman tapaukseen, jossa ilman tuota GC tai vastaavaa katselmusta ei jäseneksi sinne pääse. Se me todettiin jo jäsen KL:n kanssa molemmat. Ei siinä ole sanottu ettei milloinkaan tai minnekään.

    Luepa nyt uudelleen viestit 10, 21, 32 ja 59. Kaikissa niissä totean että Jäsenyyden voi saada Ilman green cardia.

    Tuota.. ennen kuin alat nimittelemään enempää niin kyllä tässä väki on sinulle yleisesti nauranut ja kiemurtelullesi. Olet varsin yksin nyt mielipiteesi kanssa.

    Eli todettakoon vielä tuohon kuvitteelliseen Talman tapaukseenkin, että aivan varmasti pääsee. GC:llä tai siihen verrattavalla katselmuksella ei ole mitään tekemistä seuran jäsenyyden kanssa, vain tasoituskortin antamiseen se vaikuttaa. Jäsenyys on kokonaan eri ja irrallinen asia.

    Eli väitteesi oli ihan puhdasta palturia ja toivottavasti tämä oikaisu nyt kaikki tavoittaa.

    ts

    TeesHot kirjoitti: (3.2.2015 1:08:35)

    Vaikka sä lainaat mun kirjoituksia, silti et näytä ymmärtävän yksinkertaista kirjoitettua tekstiä. Alun perin väitit minun sanoneen ettei ilman green cardia ole asiaa seuraan. Missä kohtaa tuossa lainaamassasi tekstissä puhutaan green cardista? Missä kohtaa olen väittänyt ettei ilman green cardia pääse missään tapauksessa seuraan. Näytä nyt meille kaikille se vielä uudestaan ja tee itsestäsi vielä suurempi tollo. Voi hyvä isä että ihminen on sokea, kun yrittää naulata toista seinään, eikä huomaa itse seisovansa betonissa. Lue nyt jälleen kerran vaikka koko ketju kertauksen vuoksi.

    No minäpä luin ja poimin siitä iloksesi ne väitteet ja vastaukset:

    TeesHot kirjoitti: (1.2.2015 23:15:51)

    Eihän tossa ole enää mitään selitettävää. Molemmissa tapauksissa tuo katselmus (arvio) tehdään, eikä ilman tuota katselmusta ole asiaa seuran jäseneksi.

    ts kirjoitti: (2.2.2015 9:14:44)
    .

    Viestissäni kysyttiin Teeshotilta, että ihanko oikeasti on sitä mieltä että seuran jäseneksi ei pääse ilman green cardia tai vastaavaa näyttöä.

    TeesHot kirjoitti: (2.2.2015 21:50:19)

    Kyllä. Tuossa esimerkin tapauksessa. .

    TeesHot kirjoitti: (2.2.2015 23:05:29)

    Ei ts. En voi olla väärässä asiassa, koska en ole väittänyt ettei saa.

    Jostain syystä tää muistuttaa taannoista keskustelua firmakisojen järjestelyistä jossa Teeshot vuoroin vaati sääntöjä noudatettava ja vuoroin oli niistä valmis luopumaan. Siitäkin jäi käteen vain olo että Jekyll & Hyde siellä kirjoittelee..

    Ei sulle tässälin tapauksessa ton lapsellisen vänkäämisen sijaan tullu mieleen todeta että ’kävipä ilmaisullinen lapsus ja tarkoitin että pelaamaan ei ole asia, en seuran jäsenyyteen’

    Olisit nimittäin antanut itsestäsi ihan täysjärkisen kuvan tuolla lauseella.

    Joo, käytin sanaa jäsen, tasoituskortin sijaan. Se oli virhe. Olin väärässä.
    Tässä ketjussa nuo kaksi asiaa on yhdistetty avauksesta lähtien ja jokainen ketjua lukenut on ymmärtänyt että tuota tasoituskorttia sillä jäsenyydellä on myös tarkoitettu. En taida tuntea yhtään golfseuran jäsentä, jolla ei olisi tasoituskorttia, mutta valehtelisin jos väittäisin sinun olevan tuossa väärässä. Tuossa Talman tapauksessa kun oli kysymys jäsenyydestä ja pelioikeudesta tekstissä mainitulle kentälle, joten kannattaa myös olla tarkkana mitä lainaa.
    Missäs siellä se väki nauraa? 😃

    Sä kiirehdit sinne toiselle foorumille kertomaan, kuinka täällä neuvotaan sua sun päivätöihisi liittyvissä kysymyksissä. Täällä kukaan sua neuvo. Ei sua voi neuvoa. Sähän lopetit green card kokeiden vastaanottamisenkin jo pari vuotta ennen kuin siitä vaatimuksesta yleisesti luovuttiin. Mee nyt tekemään niitä päivätöitäsi, mä meen omiani.

    ts kirjoitti: (3.2.2015 9:23:46)

    TeesHot kirjoitti: (3.2.2015 8:58:16)

    Ja sä jatkat tuota typeryyttäsi. Tuon minun lainauksen olet ottanut ketjussa kohdasta, jossa sillä viitataan tuohon kuvitteelliseen Talman tapaukseen, jossa ilman tuota GC tai vastaavaa katselmusta ei jäseneksi sinne pääse. Se me todettiin jo jäsen KL:n kanssa molemmat. Ei siinä ole sanottu ettei milloinkaan tai minnekään.

    Luepa nyt uudelleen viestit 10, 21, 32 ja 59. Kaikissa niissä totean että Jäsenyyden voi saada Ilman green cardia.

    Tuota.. ennen kuin alat nimittelemään enempää niin kyllä tässä väki on sinulle yleisesti nauranut ja kiemurtelullesi. Olet varsin yksin nyt mielipiteesi kanssa.

    Eli todettakoon vielä tuohon kuvitteelliseen Talman tapaukseenkin, että aivan varmasti pääsee. GC:llä tai siihen verrattavalla katselmuksella ei ole mitään tekemistä seuran jäsenyyden kanssa, vain tasoituskortin antamiseen se vaikuttaa. Jäsenyys on kokonaan eri ja irrallinen asia.

    Eli väitteesi oli ihan puhdasta palturia ja toivottavasti tämä oikaisu nyt kaikki tavoittaa.

    ts

    TeesHot kirjoitti: (3.2.2015 10:02:39)
    Joo, käytin sanaa jäsen, tasoituskortin sijaan. Se oli virhe. Olin väärässä.
    Tässä ketjussa nuo kaksi asiaa on yhdistetty avauksesta lähtien ja jokainen ketjua lukenut on ymmärtänyt että tuota tasoituskorttia sillä jäsenyydellä on myös tarkoitettu. En taida tuntea yhtään golfseuran jäsentä, jolla ei olisi tasoituskorttia, mutta valehtelisin jos väittäisin sinun olevan tuossa väärässä.

    No niin..olisit heti tuon sanonut.

    Loppuosaan voin todeta mulla tiedossa olevan muutaman kymmentä tuollaista tasoituskortitonta jäsentä, eikä sen sullekaan pitäis yllätys olla kun hetken vähän tarkemmin mietit.

    ts kirjoitti: (3.2.2015 10:29:02)

    Kyllä. Tajusin heti keitä tarkoitat. Myönnän toistamiseen virheeni.

    ts kirjoitti: (3.2.2015 9:23:46)
    GC:llä tai siihen verrattavalla katselmuksella ei ole mitään tekemistä seuran jäsenyyden kanssa, vain tasoituskortin antamiseen se vaikuttaa. Jäsenyys on kokonaan eri ja irrallinen asia.

    Mikä on sellainen tasoituskortti, johon ei liity seuran jäsenyyttä?

    ts

    Ballmarker kirjoitti: (3.2.2015 10:34:54)

    ts kirjoitti: (3.2.2015 9:23:46)
    GC:llä tai siihen verrattavalla katselmuksella ei ole mitään tekemistä seuran jäsenyyden kanssa, vain tasoituskortin antamiseen se vaikuttaa. Jäsenyys on kokonaan eri ja irrallinen asia.

    Mikä on sellainen tasoituskortti, johon ei liity seuran jäsenyyttä?

    No nythän tää hauskaks menee. Mitäs jos kyse onkin jäsenyydestä johon ei liity tasoituskorttia?

    ts

    TeesHot kirjoitti: (3.2.2015 10:02:39)

    Sä kiirehdit sinne toiselle foorumille kertomaan, kuinka täällä neuvotaan sua sun päivätöihisi liittyvissä kysymyksissä. Täällä kukaan sua neuvo.

    Niin ja tuostakin voit jättää sanan ’kukaan’ pois. Ei tuo sinuun juurikaan kohdistunut, mutta muutenhan täällä väitteet on samaa luokkaa kun sulle tultas sanomaan että pesukonetta voi käyttää lietenä 😉

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 85)
Vastaa aiheeseen: Tasoituskortti vasta-alkajalle