26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Tasoitushuijaus

Etusivu Foorumit Säännöt Tasoitushuijaus

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 164)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • januz kirjoitti: (10.7.2007 13:05:59)

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 12:57:58)
    Mitä järkeä siinä sitten on, että tasoitus kertoo pelaajan parhaimmmista kierroksista???
    Ei mielestäni yhtikäs mitään!

    Ai mitä järkeä? Se on tasoitusjärjestelmän koko idea. Eli kertoo sen tuloksen mihin pelaaja parhaimmillaan yltää ja hyvänä päivänä tietenkin vielä paremmin. (Olettaen että kyseessä on kehittyvä pelaaja)

    Mä komppaan tässä vielä Januzia, koska hän on oikeassa.
    Käyppäs Lasky tutustumassa tasoitusmääräyksiin .
    Lainaan tuolta tähän oleellisesti liittyvän tekstin:
    saada aikaan oikeudenmukaiset tasoitukset, jotka vastaavat pelaajan tuloksentekokykyä, ja joka tekee mahdolliseksi taidoiltaan eritasoisten pelaajien kilpailemisen yhtäläisin perustein

    Tasoitusten idea on nimenomaan se, että pelaaja hyvänä päivänä pelaa ~tasoitukseen menevän tuloksen, eli ~bufferiin tai niukasti alle (34-37). Erinomainen päivä menee alle (38-), normipäivä ei riitä epätasaisella pelaajalla (kuten minä) edes välttämättä bufferiin (30-35). Huonommat päivät ovat sitten jotain ihan muuta.

    Taidan arvata mikä tässä on takana…Milla Magia onkin Lois Lane ( toinen sarjis hahmo ) ja mies itse Clark Kent eli TERÄSMIES !

    Pelaa muka vaan 27 pintaa kavereiden kanssa, mutta epähuomiossa Loisin kanssa näyttää supervoimiaan ja pamauttaa paariin ja joskus allekin jos mulligan on mahdollinen. : )

    Paksupekka kirjoitti: (10.7.2007 13:28:10)

    januz kirjoitti: (10.7.2007 13:05:59)

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 12:57:58)
    Mitä järkeä siinä sitten on, että tasoitus kertoo pelaajan parhaimmmista kierroksista???
    Ei mielestäni yhtikäs mitään!

    Ai mitä järkeä? Se on tasoitusjärjestelmän koko idea. Eli kertoo sen tuloksen mihin pelaaja parhaimmillaan yltää ja hyvänä päivänä tietenkin vielä paremmin. (Olettaen että kyseessä on kehittyvä pelaaja)

    Mä komppaan tässä vielä Januzia, koska hän on oikeassa.
    Käyppäs Lasky tutustumassa tasoitusmääräyksiin .
    Lainaan tuolta tähän oleellisesti liittyvän tekstin:
    saada aikaan oikeudenmukaiset tasoitukset, jotka vastaavat pelaajan tuloksentekokykyä, ja joka tekee mahdolliseksi taidoiltaan eritasoisten pelaajien kilpailemisen yhtäläisin perustein

    Tasoitusten idea on nimenomaan se, että pelaaja hyvänä päivänä pelaa ~tasoitukseen menevän tuloksen, eli ~bufferiin tai niukasti alle (34-37). Erinomainen päivä menee alle (38-), normipäivä ei riitä epätasaisella pelaajalla (kuten minä) edes välttämättä bufferiin (30-35). Huonommat päivät ovat sitten jotain ihan muuta.

    No kyllä väitän tässä vastaan ja niin kovasti että lopulta taivutte! 😉
    Siis nythän tuolla (kiitos linkistä Paksupekka) liiton sivuilla on esim. mainittu juuri tämä uusi tarkennettu käytäntö:
    Harjoituskierroksen tulos hyväksytään tasoitustulokseksi vain jos pelaaja ennen kierrosta on kirjautunut harjoituskierroksen tekijäksi.

    Eli tämähän tarkoittanee sitä, että kierrokset jotka tasoitukseen vaikuttavat eivät voi olla luokkaa: ’tulipas hyvä kierros, jätänpä kortin’

    Nythän itse tasoitusjärjestelmän kertoimet eri tasoitusryhmissä on kaiketi luotu juuri tuomaan sen ominaisuuden, joka muodostaa pelaajille tasoituksen, mikä on hieman parempi kuin pelaajan keskimääräinen kierrostulos. Tämä mielestäni on täysin riittävä vaikutus.

    Eli kyllä olen sitä mieltä, että tasoituksen tulee kuvata pelaajan tasoa sanotaanko vaikkapa keskimääräisiä onnistuneita kierroksia, eikä huippuhuippu kiekkoja, jolloin pullihuukit pomppii outin rajamerkeistä keskelle baanaa, chipit kaverin pallon kautta mugiin jne. jne.

    Mika Hekkanen kirjoitti: (10.7.2007 13:08:14)

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 12:27:56)
    Esim. jos pelaajan tasoitus on vaikkapa 25, voisi hänen keskimääräinen kierrostuloksensa par72 kentällä olla vaikkapa 100 lyöntiä.

    Vaikuttavatpas aika tasaisilta tuollaiset kierrokset.

    Oma vuoristoratagolfini on tämän kauden aikana 17 pelatulla kierroksella tehnyt kierroskeskiarvoksi 98,5 lyöntiä. Paras kierros on ollut 91, huonoin karmaisevat 111 lyöntiä.

    Nuo tulokset ovat tulleet koko kauden voimassa olleella tasoituksellani 17,9. Kerran olen pelannut alle tasoitukseni, olin tuolloin tosin yksin kentällä joten tasoituskierroksesta ei voinutkaan olla kyse.

    USGA:n laskutavalla tasoitukseni tämän kauden kierrosten perusteella olisi vähäisen korkeampi kuin mitä se on eli 19,6.

    öö siis mikä tuossa vaikuttaa tasaiselta?

    jos tuo keskimääräinen kierrostulos on 100 lyöntiä niin ei kai se vielä hajonnasta kerro yhtään mitään? häh?

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 13:57:48)
    öö siis mikä tuossa vaikuttaa tasaiselta?

    jos tuo keskimääräinen kierrostulos on 100 lyöntiä niin ei kai se vielä hajonnasta kerro yhtään mitään? häh?

    Se tuossa vaikuttaa tasaiselta, että 25 händärillä pelaava ei varmasti usein pelaa alle 90 eikä edes alle 95 mutta silti kierrostensa keskiarvo olisi 100 lyöntiä, jolloin yli 105 tai jopa yli 110 lyönnin kierrosten on myös pakko olla hyvin harvassa.

    Jos hcp määräytyisi kierrosten keskiarvon mukaan, pelattaisiin ennen hyväpalkintoisia tasoituksellisia kisoja hyvin paljon 200 lyönnin kierroksia 😉

    No jos tässä nyt sen verran omasta tasostani niin paras kierrostulos on par71:lla 73 lyöntiä ja alle 80 kierroksia löytyy jo tältä kesältä. 9 reikää on tullut par -tulokseen pelattua hiljattain.

    Tästä huolimatta voin helposti tuupata sen 50 lyöntiä 9 reiälle.

    Kyllä siinä pelikaverit katselisivat varmasti huuli pyöreänä, että mitä tapahtuu kun 6 tasurilla pelaava pelaaja joutuu kaivamaan 350 metrisellä nelkulla puufemmaa lähestymiseen vaikka driven osumassa ei vikaa ollutkaan!

    Tähän liittyen vielä tuohon menetelmään: ’oho, tulipas hyvä kortti, jätetäänpä niin händäri komistuu kummasti’ sen verran, että siinähän edelleen paljon pelaavilla huippukierrosten absoluuttiinen määrä voi olla huomattavankin suuri, jolloin edelleen näitten todella onnistuneiden kierrosten painoarvo kasvaa erityisen suureksi.

    Onko tämä sitten tarkoitus? Väittäisimpä että ei ainakaan golfliiton mukaan, vaan pikemminkin päinvastoin!

    siis hetkinen..[

    QUOTE]Mika Hekkanen kirjoitti: (10.7.2007 14:11:21)

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 13:57:48)
    öö siis mikä tuossa vaikuttaa tasaiselta?

    jos tuo keskimääräinen kierrostulos on 100 lyöntiä niin ei kai se vielä hajonnasta kerro yhtään mitään? häh?

    Se tuossa vaikuttaa tasaiselta, että 25 händärillä pelaava ei varmasti usein pelaa alle 90 eikä edes alle 95 mutta silti kierrostensa keskiarvo olisi 100 lyöntiä, jolloin yli 105 tai jopa yli 110 lyönnin kierrosten on myös pakko olla hyvin harvassa.

    Jos hcp määräytyisi kierrosten keskiarvon mukaan, pelattaisiin ennen hyväpalkintoisia tasoituksellisia kisoja hyvin paljon 200 lyönnin kierroksia 😉

    olen kai ihan pihalla ku en millään saa tuosta kiinni.

    Kyllä kai Hekkanenkin voi vuoden aikana pelaamilleen kierroksilleen keskiarvon laskea?

    Hajontahan on sitten edelleen mitä on. Toki jos tarkoitat sitä, että pelaaja voi valita jättääkö kortin vai ei tilanne muuttuu dramaattisesti!

    Siitähän tässä koko ajan väännetään!

    Kyllä meitä kaikkia muita Lasky OIKEASTI jurppii, kun itse pelaa kisassa huipputuloksen 36 pb, ja sinä tulet ja korjaat voiton pelaamalla yhdellä lyönnillä keskiarvoasi paremman kierroksen 37 pinnaa.

    Tasoituksen idea ei ole laskea keskiarvokierroksia, vaan palauttaa kaikki pelaamasi kortit.

    Lainatakseni Tilanderin tasoitushuijareita käsittelevää blogikirjoitusta:

    ’Suomen Golfliiton vastikään eläkkeelle jääneen järjestöpäällikön Osmo Saarisen mukaan koko tasoitusjärjestelmä lähtee siitä, että golfari pelaa tasoitukseensa tai sen alle keskimäärin vain joka 20:lla kierroksella.’

    Lelli kirjoitti: (10.7.2007 15:09:51)
    Tasoituksen idea ei ole laskea keskiarvokierroksia, vaan palauttaa kaikki pelaamasi kortit.

    Tämä on totta..aikoinaan innostuneena 25-30 v iässä jätin kortteja jotta alentunut tasoitus päivittyisi. Nyt kun pääsääntöisesti on tullut vain 15 yli meneviä kierroksia en olekaan kortteja jättänyt kovinkaan tiuhaan ja nykyiseen tasoitukseen 17,6:een on jo vaikea päästä…harmittaa kun ei oikeastaan mitenkään voi voittaa tasoituksellisia tai muitakaan kisoja. Siksi ilmeisesti kuumeisesti yritän vihdoinkin saada kasaan stiffin mailasetin, jota olisin tarvinnut aikoinaan huippukunnon kautena 1997-2000..mutta hei voittihan Niklauskin vielä 60 + v iässä PGA kisoja..aikaahan siis vielä on..vai onko ?

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 13:55:04)
    Eli kyllä olen sitä mieltä, että tasoituksen tulee kuvata pelaajan tasoa sanotaanko vaikkapa keskimääräisiä onnistuneita kierroksia, eikä huippuhuippu kiekkoja, jolloin pullihuukit pomppii outin rajamerkeistä keskelle baanaa, chipit kaverin pallon kautta mugiin jne. jne.

    Tämän takia tasoitus ei laske yksi:yhteen, eli yksi huippuhuippukiekka ei laske sitä siihen arvoon minkä tällä kierroksella pelasit. Silloin se kuvaa sitä normaalia onnistunutta kierrosta. Jos tällaisen huippuhuippukierroksen pelaa useammin kuin kerran, niin silloinhan on tuloksentekokyky jo todistetusti parempi ja tasoituskin laskee lähemmäs oikeaa lukemaa.

    Eihän siellä enää katsota, että tulipas hyvä kortti! Puotetaan tasoitusta!

    Ei katsota ei, nyt on tasoitukset pudotettu ja yritetään pelata oikeata golfia. Saas nähdä tuleeko siitä mitään vai pitääkö koko laji lopettaa.

    En minä tätä mitenkään omalta kantilta puhunutkaan vaan noin niinkuin yleisesti oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

    double-eagle kirjoitti: (10.7.2007 15:23:52)

    Tämä on totta..aikoinaan innostuneena 25-30 v iässä jätin kortteja jotta alentunut tasoitus päivittyisi. Nyt kun pääsääntöisesti on tullut vain 15 yli meneviä kierroksia en olekaan kortteja jättänyt kovinkaan tiuhaan ja nykyiseen tasoitukseen 17,6:een on jo vaikea päästä…

    Toi on muuten kanssa hieno ilmiö!

    Olen muutaman kerran pelannut vanhojen konkareiden seurassa (eläkkeellä olevia herroja, joilla golfia takana yli 20 vuotta). Ukoilla on tasotukset olleet 12-17 ja kierrostulokset yleensä yli 100. Ohi mennen kun on kysellyt, niin sanovat, ettei kortteja ole jätetty kymmeneen vuoteen ja silti tasotukset ei ole nousseet..

    Olis järjestelmässä parantamista.. Toisilla taas nousee, kun ei jätä tarpeeksi kortteja. Onhan se kuitenkin hieno kehua kapakissa pelaavansa alhaisella tasurilla.. Tuskin sillä iällä enää mitään lohkee vaikka sepittäis mitä.

    Nimetön

    Pienenä tarkennuksena sinänsä totuuden sisältävään viestiisi: pelaaja yltää tasoitukseensa tai parempaan keskimäärin joka 20. kierroksellaan HYVISSÄ OLOSUHTEISSA.
    Tarkennus oli siis tämä versaalilla eli tikkukirjaimilla laadittu.

    tmmi kirjoitti: (10.7.2007 15:21:55)
    Lainatakseni Tilanderin tasoitushuijareita käsittelevää blogikirjoitusta:

    ’Suomen Golfliiton vastikään eläkkeelle jääneen järjestöpäällikön Osmo Saarisen mukaan koko tasoitusjärjestelmä lähtee siitä, että golfari pelaa tasoitukseensa tai sen alle keskimäärin vain joka 20:lla kierroksella.’

    HEHHHHEEE!

    Satuitko vilkaisemaan kommentit osiota?????

    Sattuipas somasti!!!

    januz kirjoitti: (10.7.2007 15:57:55)
    [

    Tämän takia tasoitus ei laske yksi:yhteen, eli yksi huippuhuippukiekka ei laske sitä siihen arvoon minkä tällä kierroksella pelasit. Silloin se kuvaa sitä normaalia onnistunutta kierrosta. Jos tällaisen huippuhuippukierroksen pelaa useammin kuin kerran, niin silloinhan on tuloksentekokyky jo todistetusti parempi ja tasoituskin laskee lähemmäs oikeaa lukemaa.

    [

    Niin aivan oikeassa olet januz. Tässä kuitenkin on juuri se seikka josta tuossa mainitsin, että on pelaajia, jotka pelaavat kesässä 15 kierrosta ja niitä jotka 150. Näin paljon pelaava saa absoluuttisesti esim. kymmenen kertaa sen määrän huippukierroksia kuin edellinen. Näin jos vanhaan tyyliin kortteja jätetään kun se hyvä kiekka sattuu kohdalle, putoaa paljon pelaavan tasoitus jopa dramaattisesti kun taas toisen ei välttämättä ollenkaan! Tästä huolimatta pelitaidoissa ei ole mtään eroa.

    Lelli kirjoitti: (10.7.2007 15:09:51)
    Kyllä meitä kaikkia muita Lasky OIKEASTI jurppii, kun itse pelaa kisassa huipputuloksen 36 pb, ja sinä tulet ja korjaat voiton pelaamalla yhdellä lyönnillä keskiarvoasi paremman kierroksen 37 pinnaa.

    Tasoituksen idea ei ole laskea keskiarvokierroksia, vaan palauttaa kaikki pelaamasi kortit.

    Siis HÄÄH?

    nyt taas meni niin aalloille että ei voi ku olla…. siis ei s***…. tässähän minä olen juuri yrittänyt puolustaa nykyistä järjestelmää! Ei, ei, ei……… hajos………..

    hikiki….AAAAAAAAaarrghhh……

    Kingfish kirjoitti: (10.7.2007 16:09:05)

    double-eagle kirjoitti: (10.7.2007 15:23:52)

    Nyt kun pääsääntöisesti on tullut vain 15+ yli meneviä kierroksia en olekaan kortteja jättänyt kovinkaan tiuhaan ja nykyiseen tasoitukseen 17,6:een on jo vaikea päästä…

    Toi on muuten kanssa hieno ilmiö!

    Onhan se kuitenkin hieno kehua kapakissa pelaavansa alhaisella tasurilla.. Tuskin sillä iällä enää mitään lohkee vaikka sepittäis mitä.

    Kyllä joo…näin se menee. Tosin syksyllä 2006 pelasin ysin 3 yli parin…oikein säikähdin ja pulssi nousi 140 pintaan ja takaysi sitten + 11. Mitään ei oo lohjennut…ei edes hammas. Tosin baareissakaan en oo roikkunut vuosiin.

    Aina kun viettää aikaa rangella ja määrätietoisesti treenaa tulee uusia oivalluksia ja homma etenee…vaikka talvi sitten taas tappaa koko kehityksen ja joka suvi aletaan taas melkein nollasta. Viimekesänä unohdin rangen…nyt muutan tilanteen ja vasta sitten kentälle. Virpiniemeen painottuu pelit tänä suvena.

    KL

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 13:55:04)

    Paksupekka kirjoitti: (10.7.2007 13:28:10)

    januz kirjoitti: (10.7.2007 13:05:59)

    Lasky kirjoitti: (10.7.2007 12:57:58)
    Mitä järkeä siinä sitten on, että tasoitus kertoo pelaajan parhaimmmista kierroksista???
    Ei mielestäni yhtikäs mitään!

    Ai mitä järkeä? Se on tasoitusjärjestelmän koko idea. Eli kertoo sen tuloksen mihin pelaaja parhaimmillaan yltää ja hyvänä päivänä tietenkin vielä paremmin. (Olettaen että kyseessä on kehittyvä pelaaja)

    Mä komppaan tässä vielä Januzia, koska hän on oikeassa.
    Käyppäs Lasky tutustumassa tasoitusmääräyksiin .
    Lainaan tuolta tähän oleellisesti liittyvän tekstin:
    saada aikaan oikeudenmukaiset tasoitukset, jotka vastaavat pelaajan tuloksentekokykyä, ja joka tekee mahdolliseksi taidoiltaan eritasoisten pelaajien kilpailemisen yhtäläisin perustein

    Tasoitusten idea on nimenomaan se, että pelaaja hyvänä päivänä pelaa ~tasoitukseen menevän tuloksen, eli ~bufferiin tai niukasti alle (34-37). Erinomainen päivä menee alle (38-), normipäivä ei riitä epätasaisella pelaajalla (kuten minä) edes välttämättä bufferiin (30-35). Huonommat päivät ovat sitten jotain ihan muuta.

    No kyllä väitän tässä vastaan ja niin kovasti että lopulta taivutte! 😉
    Siis nythän tuolla (kiitos linkistä Paksupekka) liiton sivuilla on esim. mainittu juuri tämä uusi tarkennettu käytäntö:
    Harjoituskierroksen tulos hyväksytään tasoitustulokseksi vain jos pelaaja ennen kierrosta on kirjautunut harjoituskierroksen tekijäksi.

    Eli tämähän tarkoittanee sitä, että kierrokset jotka tasoitukseen vaikuttavat eivät voi olla luokkaa: ’tulipas hyvä kierros, jätänpä kortin’

    Nythän itse tasoitusjärjestelmän kertoimet eri tasoitusryhmissä on kaiketi luotu juuri tuomaan sen ominaisuuden, joka muodostaa pelaajille tasoituksen, mikä on hieman parempi kuin pelaajan keskimääräinen kierrostulos. Tämä mielestäni on täysin riittävä vaikutus.

    Eli kyllä olen sitä mieltä, että tasoituksen tulee kuvata pelaajan tasoa sanotaanko vaikkapa keskimääräisiä onnistuneita kierroksia, eikä huippuhuippu kiekkoja, jolloin pullihuukit pomppii outin rajamerkeistä keskelle baanaa, chipit kaverin pallon kautta mugiin jne. jne.

    Lasky hyvä, et ole ymmärtänyt tasoitusmääräysten ideaa edes sinne päinkään, ikävä kyllä. Ehkä olisi parempi, ettet niin kovaan ääneen julistaisi tuota täysin virheellistä näkemystäsi käytössä olevan tasoitusjärjestelmän tarkoituksesta ja tavoitteista.

    vaikka Lasky onkin muotoillut asian hiukan erikoisesti, niin kirjoituksen henki on mielestäni oikea. Jos hyvien kierrosten keskiarvo tarkoittaa 5 parasta kierrosta vaikka 50 kierroksen pelimäärällä, niin silloinhan tasuri on kokolailla kohdallaan.

    En muuten usko tuohon Saarisen tasoituskommenttiin, että vain joka 20 kierroksen pitäisi osua händäriin. Tai sitten paino on senioreilla, joilla ei pakita pallo vaan peli.

    Tietysti tässä Magian tapauksessa oli kyse major-luokan händäriväännöstä, mutta muuten näkee kyllä suhteella 50:1 ihmisillä liian pieniä kuin suuria häntskyjä. Nämä puheet händärihuijareista on kyllä aina niin OT -tälläkin foorumilla on melkein joka huijauksesta threadi…

    Katsoin 20 kisan tulokset kotiseurastani:
    – Keskimäärin 10% on pelannut händäriin tai alle
    – Vain neljässä kisassa olisi irronnut voitto händäriin pelaamalla

    Yleensä ei voitto irtoa 36 pisteellä eikä pitäisikään. Miksi pitäisi palkita siitä, että pääsee omalle tasolle? Eikö urheilussa ole tarkoitus parantaa omaa tasoa?

    Kierroksia on takana reilut 30. Händäriin tai alle on tullut pelattua 3 kertaa, vaikka osa näistä 30 kierroksesta on tullut pelattua huonoissa olosuhteissa. Olen Paronin kannalla siinä, että Saarisen kommentti on tarkoitettu lähinnä senioreille.

    Alkuperäiseen otsikkoon viitaten: Tarkoittaa lähelle kentän parin pelaamista (punaisilta) esim. tulosta 75 vai tarkoitetaanko lähellä pariin pelaamisella reiän pelaamista bogiin, joskus paarin ja välillä tuplabogiin? Lähelle kentän paria ei 27,5 tasoituksella pelata, ei edes punaiselta teeltä. Siihen ’tarvitaan’ reilut 10 yksikköä alempi händäri.

    Etkai KingFish sinäkään yritä lohkoa baarissa händärilläsi? Onko herunut? Vai toimiiko se aasinsilta vaan keskusteluun sun draiverin nupin koosta?

    Mutta tuohon tasoitukseen vielä. Täytyyhän kaikkien olla samaa mieltä siitä, että kisaa ei JUMA***** saa voittaa keskivertopelillä (taas siis PB- kisa)?!

    Paksupekka kirjoitti: (10.7.2007 13:28:10)
    … Huonommat päivät ovat sitten jotain ihan muuta.

    Ei, vaan todellisuutta.

    KL kirjoitti: (10.7.2007 19:04:50)

    Lasky hyvä, et ole ymmärtänyt tasoitusmääräysten ideaa edes sinne päinkään, ikävä kyllä. Ehkä olisi parempi, ettet niin kovaan ääneen julistaisi tuota täysin virheellistä näkemystäsi käytössä olevan tasoitusjärjestelmän tarkoituksesta ja tavoitteista.
    Heips! Takaisin vääntöön! Siis voisitko KL ystävällisesti selittää mitä en ole ymmärtänyt?
    Olisiko sittenkin niin, että Tillander vai Saarinen on oikeassa, että pelaaja yltää tasoitukseen vain 1/20 kierroksista? Ehheeii kai nyt sentäs?

    Siksi toisekseen se mitä tasoitusmääräykset Suomen tai Euroopan tasolla määräävät ei tarkoita sitä, että järjestelmä olisi paras mahdollinen.

    elmou kirjoitti: (11.7.2007 10:36:12)
    Etkai KingFish sinäkään yritä lohkoa baarissa händärilläsi? Onko herunut? Vai toimiiko se aasinsilta vaan keskusteluun sun draiverin nupin koosta?

    Tottakai yritän! Kaikkea on aina koitettava..

    Ikinä ei ole ollut haittaa, kun vähän kehuu händäriään, ’formulataustaa’, ’ammattimotocross-ajamista’, ’elokuvataustaa’, ’pörssimeklariammattia’ tms. Sitten siitä kotia tarkastelemaan draiverin nuppia/vaihdekeppiä tms. yhdessä.

    Kovat metsämiehet erottuvat aina joukosta saaliin määrän perusteella!

    Taas karkaa jutut..

    Tässähän voisi oikeastaan esittää seuraavan kysymyksen:

    Millä tavalla tasoituksella 20 pelaavalla pelaajalla pelattuun 100:aan kierrokseen tulisi erilaisia kierroksia esiintyä?

    Kierrokset:

    tasoitusta parantavat x kpl
    buffer zone x kpl
    tasoitusta huonontavat x kpl

    Mitäpä mieltä olette?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 164)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #294528 kohteessaTasoitushuijaus

Etusivu Foorumit Säännöt Tasoitushuijaus