26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Tarvitsenko Suomen Golfliiton tasoituskorttia?

Etusivu Foorumit Yleistä Tarvitsenko Suomen Golfliiton tasoituskorttia?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 241)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Vakuutuksen pystyy aina saamaan myös muita kautta kuin golfliiton, esim. miksei golfpisteen korttiin liitettynä tai supergolfin kautta. Miksei supergolf voisi ylläpitää tasoituksia? Nämä kaikki on tavalla tai toisella sovittavissa, jos todellakin halutaa, ettei golfliiton alaisissa seuroissa ole nykyistä 130 t jäsentä, jotka lunastavat lisenssin.

    Oliko näin, että Brittein saarilla oli 4 eri liittoa? Pienen otannan perusteella Suomessa noin puolella ei ole aktiivista tasoitusta ja noin kolmasosalla on tasoitus yli 36. Taitaa olla niin, että liitto tarvitsee kaikkia (lue status, jäsen- ja lehtimaksut), mutta vain osa, korkeintaan puolet tarvitsee oikeasti liittoa. Ja nyt omilla toimillaan liitto haluaa häätää lajista merkittän määrän jäsenmaksun maksajia ja ihan vain sen takia, että joillakin on myynnissä osakkeita ja niiden arvo on laskenut.

    Hyvin pienelle joukolle golf on urheilua, sitä ei kaikki pysty ymmärtämään.

    ts

    Fantti kirjoitti: (1.10.2010 21:24:52)
    Vakuutuksen pystyy aina saamaan myös muita kautta kuin golfliiton, esim. miksei golfpisteen korttiin liitettynä tai supergolfin kautta. Miksei supergolf voisi ylläpitää tasoituksia? .

    Voi apua…. tämä taas kertoo, että pätkän vertaa ei ole tutustuttu koko eurooppalaiseen järjestelmään eikä mietitä asioita kuin oman navan ympärillä.

    Kotivakuutus sisältää myös normaalisti vastuuvakuutuksen.

    Miksi vain Pohjola kaikkina näinä 15v on kelvannut SGL:lle.

    Onko kartoitettu koskaan muita vaihtoehtoja?

    KL

    Paksupekka kirjoitti: (30.9.2010 21:50:36)

    Fantti kirjoitti: (30.9.2010 19:09:25)
    …Jos liitto on niiiden 130 t asialla, pakkojäsenyys on jotenkin hyväksyttävissä. Joillei ole, niin suurin osa ei hyväksy pakkojäsenyyttä ja liiton jäsenmäärä tippuu about 30 tuhannellla (+ valtionapujen menetykset).

    Golfliitossa taitaa olla palttiarallaa 128 jäsentä…

    Paksis, milloin olet viimeksi vilkaissut Jäsen- ja Tasoituskorttisi etupuolta…? Jäsen ja jäsenseura ovat pikkaisen eri asioita…

    KL

    ts kirjoitti: (1.10.2010 21:34:37)

    Fantti kirjoitti: (1.10.2010 21:24:52)
    Vakuutuksen pystyy aina saamaan myös muita kautta kuin golfliiton, esim. miksei golfpisteen korttiin liitettynä tai supergolfin kautta. Miksei supergolf voisi ylläpitää tasoituksia? .

    Voi apua…. tämä taas kertoo, että pätkän vertaa ei ole tutustuttu koko eurooppalaiseen järjestelmään eikä mietitä asioita kuin oman navan ympärillä.

    Niin niin, mutta kun halvalla pitää päästä pelaamaan!

    ts

    KL kirjoitti: (1.10.2010 21:40:06)

    Paksupekka kirjoitti: (30.9.2010 21:50:36)

    Fantti kirjoitti: (30.9.2010 19:09:25)
    …Jos liitto on niiiden 130 t asialla, pakkojäsenyys on jotenkin hyväksyttävissä. Joillei ole, niin suurin osa ei hyväksy pakkojäsenyyttä ja liiton jäsenmäärä tippuu about 30 tuhannellla (+ valtionapujen menetykset).

    Golfliitossa taitaa olla palttiarallaa 128 jäsentä…

    Paksis, milloin olet viimeksi vilkaissut Jäsen- ja Tasoituskorttisi etupuolta…? Jäsen ja jäsenseura ovat pikkaisen eri asioita…

    Paksis on varmaan lukenut säännöt, jonka olen monen kehottanut tekemään.

    Siellä sanotaan:

    Liiton jäsenet ja organisoituminen

    8 § Jäseneksi liittoon voidaan hyväksyä Suomessa toimivat rekisteröidyt golfseurat. Jäseneksi hyväksymisestä päättää liittohallitus.

    Niin se tasotuskorttimonopoli on taas vallan toinen juttu. SGL ny vaa o hommannu sen lisenssin tehä sitä touhua.

    Jii

    KL kirjoitti: (1.10.2010 21:41:38)
    Niin niin, mutta kun halvalla pitää päästä pelaamaan!

    Parahin KL

    Vanhan hyvän ajan golfetiketin noudattamisen toivossa
    odotan vastauksiasi alkuperäiseen kysymykseeni (ehkä jopa olet lukenut myös kommenttini, joihin et ole vielä vastannut?)

    Mihin ja milloin tarvitsen Golfliiton (kilpailu?)lisenssiä?

    (Vastaukseni: En ainakaan golfin aseman heikentämiseen järjettömillä rajoituksilla.)

    Golfkierroksistaan edelleen nauttien

    Jii kirjoitti: (1.10.2010 22:20:29)

    Joku voisi varmaan vastatakin jos tietäisi mikä on golfliiton kilpailulisenssi, en ole koskaan sellaiseen törmännyt, vaikka eräs perheenjäsen on paljon golfliiton alaisia kilpailuja pelannutkin lähes kaikilla tasoilla.

    Mä voin vastata. Ei ole mitään kilpialulisenssiä ja sä et vieläkään ole lukenut liton sääntöjä ja seurojen jäsenkriteereitä.

    Jii

    Rauski kirjoitti: (1.10.2010 22:33:25)

    Joku voisi varmaan vastatakin jos tietäisi mikä on golfliiton kilpailulisenssi, en ole koskaan sellaiseen törmännyt, vaikka eräs perheenjäsen on paljon golfliiton alaisia kilpailuja pelannutkin lähes kaikilla tasoilla.

    Siis suomennos pilkun viilaajille:
    Suomen Golfliiton jäsenkortti – kertokaa nyt minulle, miten se eroaa monen muun urheilulajin kilpailijoille pakollisesta lisenssistä. Eikä nyt sotketa seurajäsenyyttä tähän.

    Olen myös lukenut SGL:n säännöt – eikö siinä olennaista ole vain seurojen jäsenyys?

    Jii kirjoitti: (1.10.2010 23:19:24)
    Suomen Golfliiton jäsenkortti – kertokaa nyt minulle, miten se eroaa monen muun urheilulajin kilpailijoille pakollisesta lisenssistä.

    Siten, että se tarvitaan jo harrastamiseen yleensä, vaikka ei kilpailisikaan. Ihan heti ei tuu mieleen muuta lajia, jossa on pakko olla liiton jäsen ennenkuin pääsee edes suorituspaikalle.

    Jii

    JuKu kirjoitti: (1.10.2010 23:26:45)

    JuKu, olen samaa mieltä kanssasi. MIKSI?
    Palaa lähtöruutuun ja esimerkkeihin.

    Hyviä öitä!

    Jii kirjoitti: (1.10.2010 23:19:24)

    Rauski kirjoitti: (1.10.2010 22:33:25)

    Joku voisi varmaan vastatakin jos tietäisi mikä on golfliiton kilpailulisenssi, en ole koskaan sellaiseen törmännyt, vaikka eräs perheenjäsen on paljon golfliiton alaisia kilpailuja pelannutkin lähes kaikilla tasoilla.

    Siis suomennos pilkun viilaajille:
    Suomen Golfliiton jäsenkortti – kertokaa nyt minulle, miten se eroaa monen muun urheilulajin kilpailijoille pakollisesta lisenssistä. Eikä nyt sotketa seurajäsenyyttä tähän.

    Olen myös lukenut SGL:n säännöt – eikö siinä olennaista ole vain seurojen jäsenyys?

    No jos analogiaa haet niin sinulla tulee olla:
    – bussikortti, jos matkustat bussilla
    – tulityökortti jos aiot tehdä hitsaus yms hommia
    – työturvallisuuskortti jos aiot työskennellä alalla jossa osoitat että olet koulutettu ja ymmärrät työturvallisuuden merkityksen
    – ajokortti, jolla osoitat että olet saanut riittävää opetusta ja suorittanut insinööriajon
    – tasoituskortti jolla osoitat, että olet edes välttävästi opetellut golfin säännöt, osaat perusasiat, voit osallistua tasoituksellisiin yms kilpailuihin. Kellään golfseurassa ei yksinkertaisesti ole aikaa lähteä katsomaan joka kerta kun menet kentälle että voiko sinua sinne päästää. Eikä olekin kätevää, kun on keksitty niin yksinkertainen tapa, että vilautat korttia tiskillä niin pääset kentälle sen sijaan, että joutuisit joka kerta kentälle pelaamaan mennessäsi osoittamaan sääntötuntemuksesi, pelitaitosi, ymmärrät etiketin yms. olisi muuten pelaaminen aika kallista kun sen jälkeen, jos tuosta luovuttaisiin. Ei sitten sullakaan tullut mieleen, että joku tuonkin on keksinyt aikoinaan ja ihan hyvästä syystä.

    Jaa,

    Näistä ainostaan golf on urheilua. Vrt. esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Urheilu

    Kaikissa urheilulajeissa on sääntöjä ja mm. turvalliseen ja kaikille osapuolille järkevään harrastamiseen liittyviä ohjeita.

    Maailman golfin harrastajista Suomessa verovelvollisia on vain mitätön osa. Oletamme, että suomalaisella kortilla saa harrastaa maailmanlaajuisesti.

    Lukematta nyt läpi kaikkea Suomen lakia, oletan, että ajokortista tieliikenteessä on siellä aika selviä merkintöjä. Golfista en ole vielä löytänyt erillistä lakitekstiä.

    Tulityö- ja työturvallisuuskortit taas liittyvät vahvasti ammatinharjoittamiseen ja toiselle vastikkeellisesti työn tekemiseen. Toki laissakin on näihin liittyviä kohtia, kuten esim. ’valelääkäri’ asioissa on ollut esillä.

    Bussikorttia ei minulta ole koskaan kysytty, rahalla olen selvinnyt, eikä bussiajelu ole tiettävästi tulossa olympialajiksi.

    Vip-kortti voisi näistä olla lähin vertaus.

    Rauski kirjoitti: (2.10.2010 0:13:45)
    No jos analogiaa haet niin sinulla tulee olla:
    – bussikortti, jos matkustat bussilla
    – tulityökortti jos aiot tehdä hitsaus yms hommia
    – työturvallisuuskortti jos aiot työskennellä alalla jossa osoitat että olet koulutettu ja ymmärrät työturvallisuuden merkityksen
    – ajokortti, jolla osoitat että olet saanut riittävää opetusta ja suorittanut insinööriajon
    – tasoituskortti jolla osoitat, että olet edes välttävästi opetellut golfin säännöt, osaat perusasiat, voit osallistua tasoituksellisiin yms kilpailuihin. Kellään golfseurassa ei yksinkertaisesti ole aikaa lähteä katsomaan joka kerta kun menet kentälle että voiko sinua sinne päästää. Eikä olekin kätevää, kun on keksitty niin yksinkertainen tapa, että vilautat korttia tiskillä niin pääset kentälle sen sijaan, että joutuisit joka kerta kentälle pelaamaan mennessäsi osoittamaan sääntötuntemuksesi, pelitaitosi, ymmärrät etiketin yms. olisi muuten pelaaminen aika kallista kun sen jälkeen, jos tuosta luovuttaisiin. Ei sitten sullakaan tullut mieleen, että joku tuonkin on keksinyt aikoinaan ja ihan hyvästä syystä.

    Esimerkkisi eivät liittyneet harrastukseen… jos sellaista haet.. ei varmaan ihan heti löydy.

    Mutta aiheeseen…

    Miten ihmeessä brittein saarilla, tuolla lajin syntyseutujen liepeillä useimmat eivät kuulu mihinkään seuraan. Heillä ei ole mitään kortteja tai tasoituksia. Kentälle pääsee ilman ruotsalaisten keksimää green cardia.

    Sama pätee ausseihin. Ystäväni, hankki viime pelikaudelleen (ausseissa pääasiassa talvikausi) tasoituskortin (tasoitus asettui 5n kieppeille), koska halusi kilpailla. Puoli vuotta aiemmin ei kelvannut pelaajaksi suomen kentälle, koska ei ollut suomalaista tasoituskorttia, eikä siten ollut turvallinen pelaaja. (kuten esim. Luukissa maanantaisin kaikki ovat (paljonko muuten saattunut onnettomuuksia)).

    Ausseissa, kuten briteissä ja irkuissa saa myös suomalaiset pelata menemällä suoraan CM tiskille ja maksamalla maksu. Mutta miten käy kun ulkomainen tulee suomeen… Silloin iskee protektionismi ja liiton säännöllä lyödään päähän. Vastavuoroisuutta riittää. (jotenkin tulee mieleen jonkin -ismin periaatteet).

    PS olen edelleen osakkeenomistaja, perheestäni löytyy kaksi. Ja olen maksanut mukisematta kaikki määrätyt maksut (ja ylimääräiset korjaus/rakennusrahaston kartuttamiset). Eikä tämä viestini liity siihen, että haluan harjoittaa lajia halvalla, vaan ihmettelen että suomalainen golffari maailmalla odottaa muuta kuin mitä toisinpäin tarjoaa.

    ts

    Jii kirjoitti: (1.10.2010 23:19:24)

    Suomen Golfliiton jäsenkortti – kertokaa nyt minulle, miten se eroaa monen muun urheilulajin kilpailijoille pakollisesta lisenssistä. Eikä nyt sotketa seurajäsenyyttä tähän.

    Jäsen ja tasoituskortti todistaa haltijansa omaavan järjestelmän mukaisen tasoituksen (pelitaidon) ja samalla kertoo kyseisen pelaajan maksaneen kotikentälleen sen vaatimat pelaamiseen liittyvät maksut.

    Molemmat nuo kohdat ovat yhdessä sovittuja periaatteita, joiden pohjalta sallitaan vierailut toisilla kentillä.

    JuKu kirjoitti: (1.10.2010 23:26:45)

    Jii kirjoitti: (1.10.2010 23:19:24)
    Suomen Golfliiton jäsenkortti – kertokaa nyt minulle, miten se eroaa monen muun urheilulajin kilpailijoille pakollisesta lisenssistä.

    Siten, että se tarvitaan jo harrastamiseen yleensä, vaikka ei kilpailisikaan. Ihan heti ei tuu mieleen muuta lajia, jossa on pakko olla liiton jäsen ennenkuin pääsee edes suorituspaikalle.

    Kuka tahansa saa perustaa Suomeen golf-kentän, johon päästää kenet tahansa ilman mitään korttia. Joitakin halpoja P&P kenttiä jopa löytyy. Ei täällä ole mitään SGL monopolia – tosin osakkaiden subventoimat GF:t tekee kilpailutilanteen aika vaikeaksi todellisille kaupallisille toimijoille.
    Suomen golfliiton jäsenseurat ovat sopineet keskinäisitä pelisäännöistä, joilla päästetään porukkaa kentille. Näissä on päätetty vaatia osaamisesta jonkinlainen osoitus – greencard tai vastaava.
    Ne jotka väheksyvät turvallisuusnäkökkohtia eivät ilmeisesti ole koskaan käyneet pelaamassa esim. Luukin mustassa maanantaissa. Aikoinaan tuli sitä kautta vedettyä kavereita lajiin mukaan, vaikka toiminta kentällä olikin pahimmillaan kaukana golfista.
    Kierrokset kestivät helposti yli 6 tuntia ja vaaratilanteita syntyi solkenaan. Kentällä oli tyyppejä, jotka saivat satunnaisesti pallon lentämään 100m ja ollessaan kernistä 150m päässä löivät surutta puumailoilla kohti.

    KL

    Keskustelu tuntuu kiertävän kehää, koska jotkut kirjoittajat eivät edelleenkään ymmärrä mitä eroa on golfilla ja muilla urheilulajeilla. Yritän vielä kerran selventää, sitten riittää.

    Golfia pelataan yleensä golfkentällä. Mikään ei estä ihmistä hankkimasta mailoja sun muita välineitä ja mennä lyömään palloa vaikka Nuuksion metsiin. Siinä ei tarvita mitään lupia, Suomen laissa määritelty jokamiesoikeus on tarpeeksi.

    Tilanne muuttuu, jos haluaa pelata vasiten tarkoitusta varten rakennetulla golfkentällä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, ylivoimaisesti suurin osa kentistä on rakennettu yksityisin varoin. Siispä nämä rakentamisen suorittaneet tahot sidosryhmineen mielellään näkevät, että kentillä pyörii väkeä, jonka toiminta on kentille sopivaa. Se tarkoittaa sitä, että pelaajat osaavat tietyt perusasiat. Rauski jo kirjoittikin tuosta tasoituskortista todistuksena näiden perusasioiden hallinnasta. Suomessa on tapana, että jokaisella kentälle pyrkivällä on tasoituskortti. Sen hankkiminen on täysin vapaaehtoista, kuten golfin pelaaminen ylipäätäänkin.

    Sitten ovat ne kaikki muut lajit. Lentämään pääsee yksinään, jos on lentolupakirja suoritettuna. On muuten perkeleen kallis paperi. Lentäminen golfin tavoin saa joko ei lainkaan tai hyvin vähän valtion tukea. Lentokenttiä kyllä tuetaan, muutoin lentäminen olisi vielä kalliimpaa. Hiihtää saa ihan ilmaiseksi, ladut tekee yleensä kunta, viulut maksetaan siis verovaroista. Sama koskee luistelemista, painonnostoa, pingistä, tennistä, petankkia, jne jne, harrastuspaikkojen kulut maksaa kunta joko kokonaan tai osittain. Siis likimain kaikkia liikunta- ja urheilulajeja tuetaan verovaroista PAITSI golfia osakepohjaisilla kentillä (joita siis melkein kaikki kentät ovat).

    Jos valtio tai kunnat maksaisivat leijonanosan golfkenttien rakentamisesta ja hoitamisesta, niille varmastikin pääsisi pelaamaan kuka tahansa ja ilman mitään jäsenkortteja. Mutta kun eivät maksa.

    Mitä taas vakuutuksiin tulee, niin ainakin Helsingissä kunta on vakuuttanut liikuntapaikkojen käyttäjät ulkopuolisten vahinkojen varalta. Jos minä siis latasen himolämärini tekojääradan aidan yli autoon, niin kunta maksaa. Jos minä taasen draivaan golfpalloni Keimolan Kirkan ykkösellä parkkipaikalla kököttävän auton katolle, niin vahingon korvaa kentän vakuutus. Verorahoista tai niiden puuttumisesta siis on kyse.

    Jäsenkorttia (joka siis onkin seuran eikä liiton jäsenkortti, kiitos ts oikaisusta) tarvitaan siis kentälle pääsemiseen. Tasoituskorttia tarvitaan kilpailemiseen. Jos joku seura haluaa päästää jäsenensä kentälleen (tai siis Oy:n kentälle) ilman tasoitusta, sillä on siihen oikeus, edellyttäen ettei moista ole yhdistyksen säännöissä kielletty. Liitolla ei ole asiaan mitään sananvaltaa. Ilmeisesti nykyinen järjestely on kuitenkin todettu kaikkein toimivimmaksi niin seurojen kuin liitonkin kannalta.

    Koska kukaan ei kuitenkaan ole selvittänyt liiton osuuden suuruutta seuran jäsenmaksusta, niin raotan verhoa sen verran, että tuo osuus on kovin pieni, vain 14 euroa. Nimimerkki jii säästäisi siis 14 euroa vuodessa, jos hänen ei tarvitsisi kuulua liiton jäsenseuraan. Kerrassaan mahtava säästö, kyllä siitä kannattaa melua pitää!

    Summa summarum: jäsenmaksuilla rahastava taho ei siis ole SGL, vaan kentällä toimiva seura. Kaikki kritiikki kannattaa siis kohdistaa suoraan sinne seuraan. Vaihtoehtoisesti voi siirtyä lyömään golfpalloa metsään tai kentälle, jolla ei jäsen- ja tasoituskortteja vaadita. Terve menoa vain! Itse pelaan mieluummin kunnollisella golfkentällä ja maksan tuon vaaditun jäsenmaksun. Valinta on jokaisen oma.

    KL

    Bogikone kirjoitti: (2.10.2010 9:56:32)
    Sama pätee ausseihin. Ystäväni, hankki viime pelikaudelleen (ausseissa pääasiassa talvikausi) tasoituskortin (tasoitus asettui 5n kieppeille), koska halusi kilpailla. Puoli vuotta aiemmin ei kelvannut pelaajaksi suomen kentälle, koska ei ollut suomalaista tasoituskorttia, eikä siten ollut turvallinen pelaaja. (kuten esim. Luukissa maanantaisin kaikki ovat (paljonko muuten saattunut onnettomuuksia)).

    Kyllä ulkomaiset jäsen- ja tasoituskortit kelpaavat kaikkialla Suomessa. Tuossa on taas ollut joku pässi cädäri muka palvelemassa asiakasta.

    Paksupekka kirjoitti: (2.10.2010 10:11:23)

    Suomen golfliiton jäsenseurat ovat sopineet keskinäisitä pelisäännöistä, joilla päästetään porukkaa kentille. Näissä on päätetty vaatia osaamisesta jonkinlainen osoitus – greencard tai vastaava.
    Ne jotka väheksyvät turvallisuusnäkökkohtia eivät ilmeisesti ole koskaan käyneet pelaamassa esim. Luukin mustassa maanantaissa. Aikoinaan tuli sitä kautta vedettyä kavereita lajiin mukaan, vaikka toiminta kentällä olikin pahimmillaan kaukana golfista.
    Kierrokset kestivät helposti yli 6 tuntia ja vaaratilanteita syntyi solkenaan. Kentällä oli tyyppejä, jotka saivat satunnaisesti pallon lentämään 100m ja ollessaan kernistä 150m päässä löivät surutta puumailoilla kohti.

    Paksupekka ei koskaan ole käynyt ulkomailla katsomassa kuinka golfia pelataa ilman pakkolisenssiä. Pekka ei ota huomioon, että myös muualla kuin Suomessa pelataan golfia ei tosin varmaan yhtä laadukasta kuin ei ole pakollista green gard kurssia ja pakollista seurajäsenyyttä ja pakollista keskusliitto jäsenyyttä ja pakollista jäsenlehteä.

    ts kirjoitti: (2.10.2010 9:57:04)
    Jäsen ja tasoituskortti todistaa haltijansa omaavan järjestelmän mukaisen tasoituksen (pelitaidon) ja samalla kertoo kyseisen pelaajan maksaneen kotikentälleen sen vaatimat pelaamiseen liittyvät maksut.

    Molemmat nuo kohdat ovat yhdessä sovittuja periaatteita, joiden pohjalta sallitaan vierailut toisilla kentillä.

    Nykysysteemi on mielestäni oikein hyvä. Se ei ole rikki, eikä sitä tarvitse väkisin korjata.

    Jäsenkortti todistaa, että alkeet osataan (green card tasolla ainakin) ja että vakuutus on kunnossa. Jos meidän kenttä katsoo että tämä riittää, niin mikä tässä muita harmittaa? Miksi meidän pitäisi tarkistaa onko vieraspelaajalla maksukykyä ja -haluja maksaa meille riittävän green feen lisäksi vielä tuntuvia summia jonnekin muualle? Miksi mun puolesta halutaan päättää, että mun peli on hauskempaa yksinäni kuin seuratasoituksella pelaavan vieralijan kanssa?

    Sen ymmärrän oikein hyvin, ettei Luukin maanantaikokeilut ole yleistyneet, Paksupekan kertomista syistä.

    KL kirjoitti: (2.10.2010 10:14:53)
    Kaikki kritiikki kannattaa siis kohdistaa suoraan sinne seuraan.

    Mutta seura toimii nyt ihan hyvin. Ei ole seuran vika, että peliseuran saaminen on lomakauden ulkopuolella vaikeaa. Krittiikki meneekin liittoon, jonka asettama työryhmä asenteellisella tehtävänannolla sai aikaan esityksen, joka toteutuessaan aiheuttaa haittaa joillain kentillä välittömästi (green feet ja jäsenmäärät putoavat) ja pitkällä tähtäimellä kaikille (harrastajamäärä pienenee).

    ts

    visionääri kirjoitti: (2.10.2010 10:37:55)

    Paksupekka ei koskaan ole käynyt ulkomailla katsomassa kuinka golfia pelataa ilman pakkolisenssiä. Pekka ei ota huomioon, että myös muualla kuin Suomessa pelataan golfia ei tosin varmaan yhtä laadukasta kuin ei ole pakollista green gard kurssia ja pakollista seurajäsenyyttä ja pakollista keskusliitto jäsenyyttä ja pakollista jäsenlehteä.

    Vo herran peräsin ja ihmisen käsi. Kuka tän visionäärin päästi irti taas tänne jakamaan älyttömyyksiä.

    Keeropa nyt suurissa visioissasi ne eruoopan maat, joissa pelaaja pääsee harrastamaan ilman liiton jäsenyyttä?

    ts kirjoitti: (2.10.2010 10:50:44)

    Keeropa nyt suurissa visioissasi ne eruoopan maat, joissa pelaaja pääsee harrastamaan ilman liiton jäsenyyttä?

    Tälläistä Suomen kaltaista ajokortin kaltaista green gard rahastusta ei muualla ole ja esim Yhdysvalloissa ei tälläisiä pakkojäsenyyksiä ole ollenkaan. Seillä voi esim. eläkeläiset perustaa oman seuran joka pitää tasoitusta yllä ja vuorotellen sitten toimivat kirjureina.

    Säästyy paljon rahaa omaan käyttöön kuin ei tarvitse elättää muita ja jokainen maksaa itse omat harrastuksensa.

Vastaa aiheeseen: Vastaus #456317 kohteessaTarvitsenko Suomen Golfliiton tasoituskorttia?

Etusivu Foorumit Yleistä Tarvitsenko Suomen Golfliiton tasoituskorttia?