26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Tarvitaanko tämän muotoisia golf-messuja

Etusivu Foorumit Yleistä Tarvitaanko tämän muotoisia golf-messuja

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pari tuntia tämän kevään messuilla hakemassa vastauksia golf-matkailuuni jätti todella aneemisen kuvan. Kotimaan kentistä suurin osa loisti poissaolollaan niin, että perinteisen kotimaan matkan suunnitteluun ei saanut mitään apua. Eikö messujen tarkoituksena ole tuoda esiin kenttiä ja niiden palveluja. Kiitos niiden muutaman kentän, jotka vielä uskovat asiaansa ja olivat edustettuina messuilla. Muut kentät ottakaa oppia Viron kenttien markkinoinnista,. Se antoi jotakin ja matkasuunnitelmat selvisivät näin, valitettavasti pois Suomen kentiltä. Ulkomaille suuntauvan omatoimisen golf-matkan tiimoilta erehdyin vierailemaan liittomme osastolla. Siellä ainoastaan Janne suostui keskustelemaan mahdollisuuksista vaikka totesi, että se ei varsinaisesti ole hänen työtään Muut osaston henkilöt tyytyivät vain hyväntahtoisesti hyvmyilemään asialleni. Arvokkuuteni ei riittänyt ylittämään heidän palvelurimaansa. Ihmettelen! Hyvät messujärjestäjät eikös olisi aihetta palata satamaan ja yrittää saada aikaan taas oikeat golf-messut.

    S.Laissi kirjoitti: (21.3.2009 18:48:00)
    Ulkomaille suuntauvan omatoimisen golf-matkan tiimoilta erehdyin vierailemaan liittomme osastolla. Siellä ainoastaan Janne suostui keskustelemaan mahdollisuuksista vaikka totesi, että se ei varsinaisesti ole hänen työtään Muut osaston henkilöt tyytyivät vain hyväntahtoisesti hyvmyilemään asialleni. Arvokkuuteni ei riittänyt ylittämään heidän palvelurimaansa. Ihmettelen!

    Siis Suomen Golfliiton olisi pitänyt auttaa sinua omatoimisen golfmatkasi järjestämisessä ja selata nettiä ja soitella ulkomaille puolestasi? Miksi? Ei kai se mikään matkatoimisto ole?

    S.Laissi kirjoitti: (21.3.2009 18:48:00)
    Hyvät messujärjestäjät eikös olisi aihetta palata satamaan ja yrittää saada aikaan taas oikeat golf-messut.

    Meinaatko että pienempi, ahtaampi ja sekavampi tila takaisi paremmat messut?

    Jos et ole huomannut, niin tässä samassa osiossa on viime kuukausien aikana ollut viljalti keskusteluja golfosakkeen huonosta haluttavuudesta. Sitä taustaa vasten minun on vaikea ymmärtää vuodatustasi. Kun osakkeet eivät tällä hetkellä millään mene kaupaksi, paikoin edes ilmaiseksi, niin mikä on mielestäsi golfseuran/-yhtiön motiivi olla messuilla? Gf-pelaajien ja yritysten houkutteleminen? Vähän kallis rupeama siihen tarkoitukseen.

    Tämä täältä kala-altaasta katsottuna.

    Jos kiinnostuksen kohteina ovat golfmatkat ulkomaille niin ehdottomasti parhaat messut ovat silloin vuosittain tammikuun puolivälissä Helsingissä järjestettävät Matkamessut. Siellä on aina lukuisia pienten erikoismatkatoimistojen, suurten matkatoimistojen ja eri maiden turistiorganisaatioiden osastoja, joilla on jaossa runsaasti golfmatkailuun liittyvää aineistoa. Viime tammikuussa sellaista oli mm. Espanjasta, Italiasta, Tunisiasta, Egyptistä, Turkista, Virosta, Irlannista, Kyprokselta, Tsekistä, Unkarista ja Sloveniasta.

    S. Laissi kaipaili kotimaisten kenttien messuosastoja?

    Veikkaan, että suurin syy kotimaisten seurojen/kenttien poissaoloon oli kustannuskysymys. Messuilu ei nimittäin ole ihan halpaa lystiä ja kustannukset nousevat helposti aika korkeaksi. Pienen ( 6 neliötä) messuosaston vuokra on paltiarallaa 2 500 euroa (korjatkoon joku, jos on parempaa tietoa) + päälle useamman hengen matkakulut, yöpymiset, mahdolliset ruokailut, palkat/palkkiot, jne. Siinä vaiheessa moni seura miettii, että sillä rahalla saa jo aika monta uutta ’rangekuulaa’ :o). Samasta syystä moni golfliike sanoi jo viime vuonna, että ei kannata lähteä messuille, vaan mieluummin järjestää liikkeessä erilaisia kanta-asiakas-, ym. tapahtumia.

    Syy taas siihen, miksi Viron golf-kentät ovat siellä ehkä hyvin edustettuna, johtuu siitä, että luin jossain vaiheessa jonkun haastattelun, jossa muistaakseni sanottiin, että jopa 85 % ??? pelaajista tulee Suomesta – joten heidän kannattaa olla ehdottomasti mukana :o).

    GolfBot kirjoitti: (23.3.2009 8:30:26)

    Syy taas siihen, miksi Viron golf-kentät ovat siellä ehkä hyvin edustettuna, johtuu siitä, että luin jossain vaiheessa jonkun haastattelun, jossa muistaakseni sanottiin, että jopa 85 % ??? pelaajista tulee Suomesta – joten heidän kannattaa olla ehdottomasti mukana :o).

    Viron golf kentät ovat panostaneet messuihin suomessa ja muutenkin markikinointiin kohderyhmänä suomalaiset golffarit. Sillä ja perinteillä matkustaa Viroon on tullut tuo 85%.
    Suomalaisia golf kenttiä jotka panostavat markkinpointiin niitä ei montaa ole.
    Nämä pari jäi viimekaudelta mieleen: Vihti keväällä, Kulloo tuomalla kuukausipelioikeudet.

    Länsinaapuriin pitäisi markkinoida golf kulttuurilla niin johan tulisivat het ja mielellään varsinkin nyt kun valuuttakurssit on kohdallaan…

    Näprääjä kirjoitti: (23.3.2009 11:00:04)

    Länsinaapuriin pitäisi markkinoida golf kulttuurilla niin johan tulisivat het ja mielellään varsinkin nyt kun valuuttakurssit on kohdallaan…

    Tuo meni kyllä ohi, tuskin ’het’ kultturin takia tulisivat ja tuo valuuttakurssikin on kääntynyt nimenomaan heille epäedulliseen suuntaan. Ruotsi sensijaan alkaa olla meille entistä halvempi kaikilla ’mittareilla’.

    No tarvitaan ja ei tarvita!!

    Itse en ole kertaakaan käynyt golfmessuilla, vaikka harrastuksen alkuvaiheessa hiukan polttelikin. Nyttemmin reilun kolmen vuoden golfauksen kokemuksella, minun on vaikea kuvitella mitä siellä minulle olisi – ja tämän palstan kirjoitukset ovat tätä käsitystäni vahvistaneet.

    Golfmessujen oikea paikka on ehdottomasti juuri tämmöinen, muiden messujen ohessa oleva lajin markkinontitapahtuma. Siellä voi joku aktiivi saada kipinän kokeilla lajia ja vaikkapa ilmottautua greencard kurssille.

    S.Laissi kirjoitti: (21.3.2009 18:48:00)
    Ulkomaille suuntauvan omatoimisen golf-matkan tiimoilta erehdyin vierailemaan liittomme osastolla.

    Tuossa on se pieni dilemma, että omatoimi-matka on nimenomaan omatoimi-matka, eli ihan itse täytyy hoitaa…eihän se muuten ole omatoimi-matka (’,)…

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #396846 kohteessaTarvitaanko tämän muotoisia golf-messuja

Etusivu Foorumit Yleistä Tarvitaanko tämän muotoisia golf-messuja