26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Talman huono kunto

Etusivu Foorumit Yleistä Talman huono kunto

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 32)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Miten on mahdollista että Talman väylät (Master) ovat niin huonossa kunnossa tähän vuodenaikaan, että pitää soveltaa siirtosääntöä! Edes toukokuussa ei yleensä ole noin huonokuntoisia väyliä (Etelä-Suomessa).
    Suurin odotuksin maksoimme 4×65€ green feet, mutta kentän kunto oli kyllä valtava pettymys. Pallopesureissa oli sentään puhdasta vettä ja ravintolan burgerit olivat erinomaisia, mutta siihen positiiviset asiat jäikin 😫. Cädäri oli kierroksen kiinni joten suoraa palautetta ei voinut antaa. Ei jatkoon!

    KL1 kyllä kertoo pian mitä on mieltä.

    KL1

    Hellejakso on tehnyt valitettavasti tehtävänsä Talmassa ja osa ruohosta on päässyt pahasti kärvähtämään. Siirtosääntö otettiin käyttöön taannoin tehdyn väylien holkituksen jälkeen (fiksu veto, mielestäni) eikä sitä ole poistettu johtuen juurikin siitä, ettei ruoho ole päässyt kasvamaan kunnolla kuivuuden vuoksi. Talmassa kasteluvesi otetaan Keravanjoesta ja käytölle on vuorokausimääräinen rajoitus. Vettä ei siis ole ollut käytettävissä läheskään niin paljon kuin sää olisi vaatinut.

    Itse kun toissapäivänä pelasin käytin siirtosääntöä ehkä kolme tai neljä kertaa täyden kierroksen aikana.

    Siirtosäännöstä on kyllä selkeä maininta Talman kotisivuilla, ihan heti siinä avaussivulla, joten hieman täytyy ihmetellä mistä ne suuret odotukset olivat syntyneet.

    Mikähän päivä kävit pelaamassa? Monella kentällä väylät kuivuivat tänä kesänä. Ainakin eilen minusta väylillä rupesi olemaan ruohon kasvu jo hyvässä vauhdissa ja greenit loisto kunnossa, kiitos luontoäidille sateista.

    Uno

    Viikko sitten tiistaina väylät 1, 4, 5,7,9,10,17,18 olivat kuivia.

    Heikoimpia olivat ainakin 1 ja 10.

    Kun harvoin käy Talmassa, niin mieleen tuli muutaman vuoden takainen lannoiteepisodi.

    Ravintolan viereinen puttigreeni oli erinomainen, mutta hyvin vähän muistutti kentän greenejä.

    KL1

    Pelasin tänään Masterin etuysin eikä sen väylät olleen mitenkään huonossa kunnossa, pikemminkin päinvastoin. Toki paikoin oli edelleen kuivuuden aiheuttamia vaurioita, mutta kertaakaan ei tarvinnut käyttää siirtosääntöä.

    Viheriöthän ovat olleet koko ajan erittäin hyvässä kunnossa, niistä ei pahaa sanaa. Kummastelen, etteivät kelvanneet tämän ketjun aloittajalle ystävineen.

    Miksi kasteluveden määrää on rajoitettu? Eikö Keskolla ole pohjaton kassa, eli rahasta ei ainakaan pitäisi olla kiinni?

    KL1: ”täytyy ihmetellä mistä ne suuret odotukset olivat syntyneet”
    Olisiko mahdollisesti green feen hinnasta?

    Itse pelasin kentän viime viikolla ja huonompikuntoisia väyliä ja lyöntipaikkoja saa eteläisestä- Suomesta hakea.
    Tiedän että lyöntipaikkaremontti ja kuiva kesä jne,jne, mutta pettymys kentän kunto todellakin oli.

    PG

    Miksi kasteluveden määrää on rajoitettu? Eikö Keskolla ole pohjaton kassa, eli rahasta ei ainakaan pitäisi olla kiinni?

    Talmassa on yli 900 osakkeenomistajaa. Kesko omistaa osakkeista alle 5 %.

    Talmassa on yli 900 osakkeenomistajaa. Kesko omistaa osakkeista alle 5 %.

    Onhan tuo suurin yksittäinen osakkeenomistaja ja yhtiön johtoa siellä käsittääkseni pelaa. Kaikki siellä myös aina muistaa mainita kuinka on ”Keskon kenttä”.:)

    PG

    Keskon pohjattomasta kassasta ei Talmalle kuitenkaan taida olla pajon hyötyä. Hoito- ja investointikustannuksista Keskon osuus on vain n. 5 %.

    KL1

    Itse pelasin kentän viime viikolla ja huonompikuntoisia väyliä ja lyöntipaikkoja saa eteläisestä- Suomesta hakea.

    Nyt menee jo tahallisen liioittelun puolelle. On tässä muutkin käyneet pelaamassa Uudenmaan kenttiä ja siitä hieman ylemmäksikin ja perin harvassa ovat olleet virheettömät väylät. Lyöntipaikkojen osalta koko vaikuttaa niin paljon, että pienet lyöntipaikat ovat kauttaaltaan huonossa kunnossa likimain koko Etelä-Suomessa.

    Sitä minä aina ihmettelen, että miksi pitää mennä pelaamaan omasta mielestään huonokuntoista kenttää. Nykymaailmassa saa hyvin nopeasti kommentteja yksittäisen kentän kunnosta sieltä somesta, että tuntuu pikemminkin tyhmyydeltä tulla tänne itkemään, että tuli pelattua huonokuntoinen kenttä, jonka kunnon olisi voinut etukäteen helposti selvittää.

    Tiedän että lyöntipaikkaremontti ja kuiva kesä jne,jne, mutta pettymys kentän kunto todellakin oli.

    Öööö… siis että lyöntipaikkaremontti? Ei Masterilla ole sitä vielä edes aloitettu. Ping lienee pelannut Laakson, jossa lyöntipaikkaremontti on hiljattain saatu päätökseen ja senpä vuoksi uudistetut tiipaikat ovat vielä perin raakileita. Tuonkin ymmärtää jokainen täysjärkinen, etenkin kun senkin tiedon on halutessaan saanut ko. kentän kotisivuilta.

    Ihme itkemistä. Tullaan pelaamaan kentälle, jolla on juuri tehty remonttia ja sitten itketään, että remontin jäljet vielä näkyvät. Ei hyvää päivää…

    Sitä minä aina ihmettelen, että miksi pitää mennä pelaamaan omasta mielestään huonokuntoista kenttää.

    Niin, ketjun avaaja on vieraspelaaja joka ei tiennyt kentän kuntoa ennen kuin pelasi sen. Tämä sinun logiikka taas ontuu pahasti ja menet henkilökohtaisuuksiin kun argumentit loppuvat.

    Kaikki eivät pidä kenttäsi kunnosta, hyväksy se.

    KL1

    Niin, ketjun avaaja on vieraspelaaja joka ei tiennyt kentän kuntoa ennen kuin pelasi sen.

    Tässä vaiheessa Maantiekiitäjän kannattaa opetella lukemaan. Tuo vieraspelaaja olisi voinut tutustua Talman kotisivuihin ja todeta, että kentällä on käytössä siirtosääntö. Jos kentällä on käytössä siirtosääntö, niin täysjärkiset ymmärtävät kentän kunnossa olevan syystä tai toisesta toivomisen varaa. Jos siinä vaiheessa lähtee pelaamaan ja jälkikäteen itkee kentän huonoa kuntoa, kannattaa katsoa peiliin.

    Kaikki eivät pidä kenttäsi kunnosta, hyväksy se.

    Totta kai sen hyväksyn. Omaa pelaamistani ei haittaa pätkääkään, jos joku vieraspelaaja ei ole tyytyväinen kentän kuntoon, emmehän me omatkaan pelaajat voi olla tyytyväisiä, mutta ymmärrämme nykykuntoon johtaneet syyt ja pelaamme kenttiämme sellaisina kuin ne ovat.

    En tiedä miten muut , mutta itse lähtiessäni pelaamaan vieraskentälle käyn vilkaisemassa kyseisen kentän nettisivuilta onko mahd. jotain erikoista tapahtumassa kentällä.(Rempat yms. yms.) Pienellä vaivalla säästyy monelta mielipahalta. Talman sivuilla mainitaan siirtosäännöstä etusivulla , joten ei tarvii edes pahemmin etsiä! Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis pätee tässäkin. Just saying!

    Yleensä jos kenttä on niin huonossa kunnossa että on siirtosääntö käytössä, on alennetut green feet myynnissä (Talma golfissa ei ole). Sitähän ketjun aloittaja kritisoi, että ei ollut hinta/laatusuhde kohdallaan.

    Luulen että tuossa veden nosto luvassa ei edes raha auttaisi, sitä kun pitää riittää muuallekin. Talman sivuilla hyvä blogi aiheesta.

    Miksi myydä alennettua greenfeetä kun kenttä nytkin täynnä, niin kuin ovat monessa muussakin paikassa. Itse pelaan kentän sellaisena kuin se on, siinähän se taito mitataan.

    Greenit ovat Talmassa olleet tänä kesänä loistokunnossa, muutamaa nurkkaa lukuun ottamatta. alastulojälkiä on toki riittänyt, mutta taitaa olla yleinen ongelma että niitä ei korjata.

    Ei siitä nyt mihinkään pääse että kenttä ei ole hyvässä kunnossa (viittaan ketjun aloitukseen). Ei siellä huvikseen siirtosääntöä ole. Veden käytöllä tuosta olisi selvitty, mutta kun on pihistelty.

    Eikä kentän kuntoa se bunkkerihiekan väri miksikään muuta, siihen kun joku viittaa seuraavaksi.:)

    Olen pelannut niin vähän vieraskenttiä että en voi greenfee alennuksista antaa kattavaa listaa mutta aloitetaan vaikka Annilasta. 49€>40€.
    Siihen vedenkäyttöön Keravanjoesta varmaan joku elykeskus tai vastaava määrittelee kuinka paljon vettä saa ottaa eikä siihen auta raha.

    KL1

    Olen pelannut niin vähän vieraskenttiä että en voi greenfee alennuksista antaa kattavaa listaa mutta aloitetaan vaikka Annilasta. 49€>40€.

    Pelasimme Annilassa heinäkuun lopulla ja gf taisi tosiaan olla tuo 40 egee. Vaimo maksoi, joten en tietä kertoivatko mitään syytä. Nettisivuilla ei silloin eikä nyt ole mitään mainintaa mistään alennuksesta.

    Siihen vedenkäyttöön Keravanjoesta varmaan joku elykeskus tai vastaava määrittelee kuinka paljon vettä saa ottaa eikä siihen auta raha.

    Juurikin näin. Päivässä Talma saa ottaa max 1 800 m3 vettä ja se riittää normaalitilanteessa. Tänä kesänä ollaan oltu kaukana normaalitilanteesta.

    Olisihan sitä poikkeuslupaa varmasti voinut hakea, perusteita olisi löytynyt. Varsinkin jos tuntee oikeat tyypit. Oma kotikenttä ollut hyvässä kunnossa koko kauden, ei siirtosääntöä missään vaiheessa vielä.

    Kyllä kelpaa.

    Mikä mahtaa olla Maantiekiitäjän kotikenttä?

    Nimetön

    Rinkussa oli vaurioita greeneillä ja alennettu gf. Nyt on greenit kunnossa. Hirsalassa alkaa vesialtaat olla tyhjät joten sateet on tervetulleet.

    Tää on tälläinen kesä, minkäs tälle voi golf kenttäkään. Talmassa en ole käynyt tänä vuonna. Kaveri kävi eilen ja ylisti huippukuntoiseksi. Ehkä sen peli kulki hyvin.

    Uno

    Minusta pitäisi etukäteen kertoa kentän kunto esim. Valokuvin.
    Myös maininnat runsaista hiekotuksista

    Näin jokainen voi päättää haluaako pelata kentällä, erityisesti kesä-, heinä- elokuussa.

    Pickalan seaside oli perjantaina erinomaisessa kunnossa.

    Arvoisalle maantiekiitäjälle tiedoksi kyllä Talmassakin on alennettuja gf hintoja joka päivä.
    Esim osakkaan ja myös vuokrapelioikeudella pelailevan vieraana muistaakseni 45 tai 49 euroa ja kun sinun hyvällä ystävälläsi on joko osake tai pelioikeus Talman loistavakuntoisessa yhtiössä niin suosittelen käyttämään etua hyväksesi ja tulla nauttimaan hienoista kentistä ja peliseurasta Talmassa ystäväsi kanssa ja samalla voitte yhdessä pohtia ja päättää mikä on Talman kenttien kunto ja tila nykyään.
    Tähän teidän mahdolliseen yhteiseen nautintoon Talmassa maksan yhden greenfeen kolmannelle pelaajalle jonka toinen teistä ehkä tuntee ja joka voisi olla oppaana ja dumarina.
    Voisi olla kaikille ikimuistoinen golfelämys mistä voitaisi vääntää koko ensi talvi.
    Ravintolan terassilla odottaa 3 tuoppia maksettuna pelin jälkeen teille.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 32)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1342806 kohteessaTalman huono kunto

Etusivu Foorumit Yleistä Talman huono kunto