15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][13]
KilpailuaSuomalaista

Tali

Etusivu Foorumit Yleistä Tali

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #182223 Ilmoita asiaton viesti

    Tiedän, että otsikon kentästä ja seurasta on jauhettu, mutta luettuani Tyryn jutun, tuli mieleeni ei-pelurin ja Talilaisen kohtaaminen pari vuotta sitten.

    ’Legendaarisen valmentaja Sigge Nyströmin entiseen työhuoneeseen kokoontuvat juomiaan nauttimaan Talin ’perusjäärät’. Siinä porukassa vierailija voi tuntea hetken olevansa ulkopuolinen.’

    Anteeksi kaikki mukavat golfarit ympäri maailman, mutta sanavalinta ’hetken’ on kaunisteltu. Ja ankarasti. Ennen kuin aloitan, niin todettakoon, että olen yleensä aina kysynyt ns. sisäpiiriläiseltä tietoja, koska kukapa muukaan niitä paremmin tietäisi , enkä missään tilanteessa ole kokenut olevani niin ulkopuolinen kuin Talin terassilla, kysyessäni paikalliselta isä-poika kisan säännöistä. Olimme isäni ja ystäväni kanssa tutustumassa rangeen ja sen jälkeen ostimme oluet baarista, joita nautimme siis terassilla. Seinällä oli kisojen tulostaulu ja ihmettelimme, että miten niitä pisteitä on laskettu (silloin ei edes tasoitussysteemi ollut ihan selkeä). Kysäisin siis taulua tutkivalta herralta, että miten pisteet oikein lasketaan. En tiedä oliko se asuvalinnasta, typerästä kysymyksestä (?) vai mistä kiinni, mutta vastaukseksi sain pitkän katseen nenän vartta pitkin ja kaupan tekijäisiksi minulle käännettiin selkä aloittaen muka kesken jäänyttä juttua toisen samaan klaaniin kuuluvan kanssa. Kyllä tipahti monttu auki kaikilta kolmelta.

    ’Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. HGK: on avannut oviaan ja toivottaa vieraat tervetulleiksi.’ Vaikka range on lähellä, enää en sinne rahojani vie. Enkä tulevaisuudessa griinfiinkään muodossa.

    Se mitä yritän sanoa on se, että vaikka seuran hallituksen kokouksessa puhutaan avoimmemmasta politiikasta, niin se ei tarkoita, että kaikki jäsenet toimivat asiaa edistävällä tavalla tai edes haluavat.

    Valitettavasti ymmärrän (en allekirjoita) tämän asenteen, olenhan ollut lapsi aikoinaan: ’Tää on meiän hiekkalaatikko ja sä et saa tulla tänne, koska sä et osaa tehä hiekkakakkuja. Ja meillä on hienommat ämpäritkin.’

    Jos palkintona 20 vuoden jonotuksesta on ikuinen asennevamma omasta paremmuudesta, niin olen pahoillani. Kaikkien golfin ympärillä elämää viettävien puolesta.

    Myönnän, että oma asenteeni on yhtä huono, jos en osaa ajatella tapahtunutta yksittäistapaukseksi, mutta koska etiketin mukaan KAIKKIA tervehditään, niin… Niin, no – I rest my case.

    Tulipahan taas vuodatettua, ehkä vähän liioitellenkin, mutta tilanne on tosielämästä. Ja sitten kirjoitetaan, että kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan. HV!

    Saman vastaanoton saa varmasti muuallakin, enkä missään tapauksessa halua moittia Suomen vanhinta seuraa seuratasolla. Toivon, että tällaisia tilanteita ei tulisi kenellekkään eteen. Tämä nimittäin ruokkii golfin vastaisuutta, eikä todellakaan nosta aloittavien määrää. Meinas oikeesti, juuh aikuisten oikeesti, jäädä meikäläisenkin aloittaminen siihen. ’Tuleeko musta tollanen? Onko KAIKKI golfarit tollasia?’ Ei ja aion itse olla kertomassa ilosanomaa kaikille kiinnostuneille. Teidän:

    #354319 Ilmoita asiaton viesti

    Jos se oli lyöntipelikisa niin herra ei ehkä todellakaan ymmärtänyt kysymystäsi. Tai sitten se oli asuvalinta tai jokin muu habituksessasi antoi väärän singnaalin. Ehkä herra piti Sinua jotenkin kakona ja siksi ei ollut huomaavinaan ja käänsi Sinulle selkänsä toivoen sinun häipyvän kuin pahan unen..?

    #354320 Ilmoita asiaton viesti

    Ihan kiva oli Teemu juttu. Vanhat asenteet muuttuu hitaasti…

    Muuten tyryn juttuun liittyvä pieni pointti:

    On se vaan hyvä, että yleisurheilijat eivät ole ammattilaisurheilijoita. Muutoin LETin kisä olisi vain toiseksi suurin yksilölajin ammattilaiskisa Suomessa :-).

    #354321 Ilmoita asiaton viesti

    Entäs ralliautoilijat? Niilläkin on jonkin verran isompi kisa tiedossa Suomessa elokuussa…

    #354322 Ilmoita asiaton viesti

    Hyvin kirjoitettu Antti. Napakasti, mutta kohteliaasti.

    Sisältöönkin ainakin joiltain osin on helppo yhtyä. Talin jäsenistöä sen enemmän morkkaamatta, itse asuin harrastukseni kaksi ensimmäistä vuotta parin sadan metrin päässä ykkösen greenistä ja juuri greencardin saaneena sain myöskin _erittäin_ epäystävällistä kohtelua herrahenkilön toimesta CM toimistossa.

    Enpä minä sinne nyt sen jälkeen ole kovasti kaivannutkaan, mutta juuri tuollaiset asenteet ovat omiaan ruokkimaan aloittavan pelaajan mielikuvia jäykkäniskaisista minäite paksumahoista, joiksi monet pelaamattomat ihmiset golffarit luokittelee. Onneksi käytäntö sittemmin osoitti että nämä ihmiset kuuluvat hyvin pieneen vähemmistöön ja myös onneksi kokoontuvat yleensä omiin ajanvietepaikkoihinsa suuriksi ryhmiksi, jottei minun tai Sinun tarvitse heihin juurikaan kentällä törmätä.

    Hyväksyttäviä motiiveja tällaiselle käyttäytymiselle minä olen vain useasti koettanut keksiä. En ole vielä siinä onnistunut.

    #354323 Ilmoita asiaton viesti

    Samanlaisia euroopan omistajia on jokaisella klubilla, enemmän tai useimmiten vähemmän. Joku korrelaatio siinä kyllä on seuran osakkeen hintaan, jäsenistön keski-ikään ja etäisyyteen eduskuntatalosta.

    Pieniä ihmisiä, mitäs niistä välittämään. Sääli vaan, että aloittelija saa väärän kuvan golfareista. Seuran johdon ja kapteenien pitäisi kyllä rohkeasti puuttua tällaisten elvisten pullisteluun.

    Onneksi kehitys on viimeisen 10 vuoden kulkenut uskomattoman paljon parempaan suuntaan. Nykyään ei enää jäykistellä läheskään niin paljon kuin edes silloin. Jotkut vanha tieteenharjoittajat voivat varmaan kertoa kauhutarinoita 70-80 -luvuilta.

    #354324 Ilmoita asiaton viesti

    Noh, nyt kun luin Teemun hyvän jutun aiheesta, niin hyvään suuntaan ollaan kuitenkin menossa. Jospa siellä joskus kuitenkin kävisi toisenkin kierroksen pelaamassa. En pitäisi vastenmielisenä ajatusta pelata esimerkiksi Sonjan kanssa. Saa siinnä muutama ökykin olla mukana jos on tullakseen. Tuskinpa minä niitä edes huomaisin.

    #354325 Ilmoita asiaton viesti

    Haluan uskoa siihen, että k**ipäisyys johtui ihan geeneistä, eikä seuravalinnasta. Samanlaiseen kopeaan käytökseen tahtoo törmätä melkein joka paikassa. varsinkin isommilla klubeilla siihen törmää. Pienemmillä kentillä keskitytään enemmän pelaamiseen ja pelistä nauttimiseen, kuin omien jäsenten tai vierailijoiden arvottamiseen. Yhdistelmä vanhat välineet, asusteet Seppälästä ja vieraspelaaja tuntuu monesta olevan syy pelätä tarttuvia tauteja.

    Mutta en anna sen masentaa. Ikäviä ja mukavia tyyppejä ja pelikavereita on kaikissa harrastuksissa, ammattiryhmissä, yhteiskuntaluokissa ja kaikissa golfseuroissa. Aion itse tervehtiä edelleen tapaamiani ihmisiä niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

    #354326 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Tali jääköön nykyisille sijoilleen, samoin dinosaurukset. Voin kuvitella, että käyn ensimmäistä tai toista lapsenlastani ulkoittumassa Talin kävelyteillä. Täällä golf on edelleen sitä samaa mitä oli kännykkä, kun Törhösen Lauri leventeli 10 kg:n matkapuhelimensa kanssa Mannerheimintiellä parikymmentävuotta sitten.

    Reliikeillä on oma arvonsa. Vaikkeivat sitä itse ymmärräkään.

    #354327 Ilmoita asiaton viesti

    tÄLLÄ KOLOHVILA ON SELLAINEN PERINNE,

    ETTÄ KLUBI SAA TEHÄ MITÄ HALUAA JA LUBIMESTARI ON DESPOOTTI – JOTUIHAN EESMENNY SETÄ- pING RAKENTAA OMAN KENTÄN KU FROUVA PING YRITTI MIESTEN AIKAAN YKSIN KENTÄLLE JA KAI EROTETTIIN MIESTELUBIST. JA EIKS HALALIS HARMIO SUUTTUNUT NEVAKSEEN KU EI PÄÄSSY PELAAN . JA NYT SYNTYII KULLOO ??

    TÄSTÄHÄN HEIKOT TYYPIT HALUAVATTEN PITÄÄ KIINI TÄSTÄ ERIARVOISUUDESTA. VAIKKA MONET ITALIALISET OLIIT KADEINÄ SALAPELUREITA ( vAHA WALTTERI HEIGANIN TYYLIIN ALIARVOSTETTUJA ) NI NYT NE ON PÄÄSSY VALOON , JOKA EI SAAA MUITA VALAISTA.

    eI TALIA KANNATA PALJON MUREHTIA – SE ON JAANYT KIPPURAAN VÄHÄN KU TURKU HESAN RINNALA PIÄKAUPUNKINA – MUT MUSEONA PUOLUSTAA PAIKKKANSA – KYLL KYTÄJÄ, ESPOO, VUOSAARI ON ENEMPI SUOMEN KOLOHVI TULEVAISUUTTA.

    #354328 Ilmoita asiaton viesti

    Törmäsit idioottiin, joita on joka paikassa.

    Olen aloittanut golfin Talin rangella pron tunnilla, saanut hamasta alusta lähtien hyvän kohtelun, paljon pelanneena tunnen talilaisia, enkä ole mokomaa nähnyt.

    En ole talilainen, enkä sinne jonota, joten en omaan pussiini puhu.

    Toivottavasti seuraavalla kerralla on vastassasi :)).

    #354329 Ilmoita asiaton viesti

    Yksittäiseen tapaukseen törmäsit ja kuten sanoitkin samanlaisiin törmää muuallakin. Minusta kannattaisi käydä siellä talissa vaikka kolme kertaa ja vasta sitten vetää jotain johtopäätöksiä.

    Väittäisin että talilaisiin suhtaudutaan paljon suuremmalla varauksella kuin muihin maamme golffareihin ja talissa koettu vastoinkäyminen ei jollain toisella kentällä olisikaan niin suuri.

    Minä ainakin valitsen kenttäni sen mukaan onko kenttä kiva pelata ja greenfee sopuhintainen, enkä sen mukaan olenko törmännyt klubin terassilla dorkaan vai en…ehkä ei pitäisi…

    Miksei täällä keskustella esim. talin kenttäarkkitehtuurista tai vaikka vertailla kytäjän kahta eri kenttää, vaan aina tätä ikuista itkemistä tiettyjen otskikoiden alla…?

    #354330 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Aivan upeaa, että Suomen golfille on siunaantunut henkilö, joka muutaman vuoden Paloheinä kokemuksella ymmärtää golfin ongelmat maailmanlaajuisesti ja sen lisäksi jaksaa vielä paneutua Talin tapaisiin paikallisongelmiin.

    #354331 Ilmoita asiaton viesti

    Nooh, eiköhän Ritari nyt ole muuallakin käynyt kuin Paloheinässä ja vaikei olisikaan, niin eihän se estä muodostamasta mielipidettänsä ko kentän kultturiarvosta. Olkoot kukakin sitten samaa mieltä, tahi ei, tokkopa tähän keskusteluun henkilökohtaisia kaunoja on tarpeellista sekoittaa.

    Ritarin kommentti oli kuitenkin aivan asiallinen, ottamatta sen enempää kantaa sisällön ja omien ajatusteni välisten yhteyksien tasapainoon.

    #354332 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Vihjailet henkilökohtaisiin kaunoihin. En ole mielestäni koskaan nähnyt Ritaria , en ole mielestäni koskaan tavannut tavannut häntä , eikä minulla ole harmainta aavistustakaan kuka hän on. Uskon, että Ritarin tilanne minun suhteeni on aivan sama. Olen käynyt kerran Paloheinän parkkipaikalla. Eli jos mielestäsi tiedät jotain enemmän niin kerro ihmeessä. Minusta Ritari on golfin Don Quihote ja ihan upeata niin.

    #354333 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Sehän voi mennä myös niin päin, että lajin pariin tulleet rookiet – nuoremmat ja varttuneemmat – näkevät homehtuneet kohdat paremmin kuin veteraanit.

    Tiedän kyllä, että sarkasmi on äärimmäisen vaikea tyylilaji, etenkin vastaanottajan näkökulmasta. Hyviä kierroksia ensi kesänä dinosauruspuistossa (jolla on minun kielessäni positiivinen arvovaraus, siis upea perinne, väännetään rautalangasta) Oldielle.

    Itse olen tosiaan bongannut vain noin 30 kotimaista kenttää ja pari rajojen ulkopuolella, joten vänrikki nappulamainen asenne saa toivottavasti ymmärrystä kaiken kokeneiden ja nähneiden konkarien taholta.

    #354334 Ilmoita asiaton viesti

    En minä mitään vihjaillut, vaan suoraan puhuin mahdollisesta ’nettikaunasta’ jota monella Ritaria vastaan eittämättä on, kuten olemme viimeaikoina kaikki lukeneet. Minä en miestä tunne, olen kerran nopeasti pari vuotta sitten Malmilla nähnyt, joten tuohon ei kannata sen enempää takertua.

    Ylipäätänsä vain puhuin ’henkilökohtaisuuksien’ sekoittamisesta keskusteluihin. Useastihan se tuntuu olevan (Välillä jopa itselläkin) tapana, mutta Ritarin kommentissa itse luin kuitenkin Ritarin jo mainitsemankin arvostuksen Talia kohtaan eräänlaisena golfille tärkeänä kultturi-ilmiönä, enkä paikallisongelmana, kuten itse tekstin luit.

    Myönnettäköön, että Ritarin sarkasmi ei välttämättä ihan valtavan nopeasti luettuna aukea, mutta positiivisesta palautteestahan kuitenkin oli kyse. Vaikkakaan sillä tietenkään ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

    #354335 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Juu muistan hyvin ohimennen moikkailut Malmilla pari vuotta sitten. Itse olen hommannut golfpiste.comin pyyhkeen, joten olisi mukava nähdä muita kolleegoja ruohoilla tänä kesänä. Minusta olisi hyvä tapa esitellä itsensä nimimerkillä?

    Pakko myöntää, että olen miettinyt onko syy (agressiivisiin reaktioihin) lukijassa vai kirjoittajassa?

    Tämän kielletyn kentän historian väitän tuntevani myös asiapohjalta. Strategiset kysymykset arvioi mielestäni jokainen omista lähtökohdistaan, osake-,vuokra- vai kaukopelaaja.

    Henkalle voisin sanoa, että vähän harmittaa kun arvaus kauden alusta meni pieleen, koska IH-ideanne on todella jotain mitä lippistään kiristävä laji tarvitsee.

    #354336 Ilmoita asiaton viesti

    ’Henkalle voisin sanoa, että vähän harmittaa kun arvaus kauden alusta meni pieleen, koska IH-ideanne on todella jotain mitä lippistään kiristävä laji tarvitsee.’

    Hmm. Uskoisinpa että tuohon mielipiteeseen löytyy kyllä vasta-argumenttejäkin läjäpäin 🙂

    Noh, OT:it omalta osaltani tähän. Palaan kaltaisteni seuraan.

    #354337 Ilmoita asiaton viesti

    Ihan hyvä, että Talikin muuttaa käytäntöjään järkevään suuntaan. Joskin hieman haiskahtaa siltä, että muutos tehdään pakosta. Vuokraisäntäkin olisi voinut ryhtyä asettelemaan ehtoja, jos olisi jääräpäisesti jatkettu vanhaan malliin.

    Joku kyseli kauhujuttuja 80-luvulta. Minun kokemukseni on kyllä 90-luvulta. Sekin on enemmän hupi- kuin kauhujuttu. Sain HGK:n jäseneltä kutsun tulla pelaamaan. Mutta kauhistus sentään, jäsen erehtyi varaamaan ajan 7 minuuttia myöhäisemmäksi kuin viimeinen sallittu vieraslähtö oli. Legendaarinen ex-toiminnanjohtaja sattui olemaan caddiemasterin toimistossa kun erhe paljastui. Herra ryhtyi huutamaan täyttä kurkkua omalle jäsenelleen ja vaati selitystä miksi vieras tuodaan tänne myöhässä. Jäsen seisoi asennossa toiminnanjohtajan edessä ja yritti änkyttää jotain muttei saanut suuvuoroa.

    Sitten aikansa raivottuaan tj huomasi, ettei kentällä ole juuri ketään rankkasateesta johtuen ja ajoi meidät välittömästi kentälle. Kahdeksan reikää kahlattiin.

    #354338 Ilmoita asiaton viesti

    Vähän ot, vaikka olenkin itse ko. jutun poustannut, mutta kyllä golfarit kuulostaa aika lailla Persialaisilta tiedustelijoilta, joita Herodotus kuvailee: ’Not snow, no, nor rain, nor heat, nor night keeps them from accomplishing their appointed courses with all speed.’…=)

    PS Sittemminhän ko. slogan on tullut tutuksi – kelle Aku Ankasta, kelle aina niin laadukkaista Hollywood taide-elokuvista – Jenkkien postin iskulauseena.

    Paras tee on ootee =)

Esillä 21 viestiä, 1 - 21 (kaikkiaan 21)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Tali