26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Supergolf ja yrityspelioikeudet

Etusivu Foorumit Yleistä Supergolf ja yrityspelioikeudet

Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kovasti on Supergolfia arvosteltu yrityspelioikeuksien hyväksikäytöstä. Mistään en ole kyllä lukenut, kuinka monella kentällä on Superin kanssa ihan kahdenvälinen sopimus ja kuinka monella kentällä yhtiö käyttää ’hyväksi’ yrityspelioikeuksia. Olisikohan tästä mitään faktaa tarjolla? Itse tunnen kaksi ko. palvelua käyttävää pelaajaa. Toisella on oma osake ja toinen pelaa pelilipuille eli on ’halpis’. Tämän tutkimuksen perusteella puolet Supergolfin käyttäjistä on sitoutuneita golffareita ja heidän händärikeskiarvonsa on alle 20. Monelleko kentälle Supergolf on hankaluuksia aiheuttava riesa?

    Superin yrityspelioikeudet ovat yhden pelaajan päiväpelioikeuksia (Rinkku yksi kierros/päivä) eli niitä ei tehokäytetä päivän sisällä.

    Ainakin SuperGolfin pomon mukaan ’monet’ kentät tekevät vuosittain uusittavan sopimuksen Superin kanssa. Näissä tapauksissa ainakin kyse on toivotusta vieraasta.

    Mun käsittääkseni toi Superin varaussysteemi vaatii kentältäkin joitain erityisjärjestelyjä varaamisen suhteen. Tällöin ei Superi voisi mennä kentälle, minne sitä ei haluata. Mutta tosiaan minuakin kiinnostaa, että onko Superi tosiaan jossain kentän vastustuksesta huolimatta? Se nyt sotii jopa mun mielestä joitain periaatteita vastaan.

    Oikein hinnoiteltuna toi voi kuitenkin olla kentillekin ihan hyvä asia. Korkeat ja vuosittain maksettavat yhtiövastikkeet tulevat joka kevät. Ja vastoin täällä mainittua, Superin oikeus on päiväpelioikeus, eli useampi kuin yksi henkilöä ei voi sitä käyttää saman päivän aikana. Sama henkilö saa kyllä pelata koko päivän.

    Olen kuullut, että yhdellä Superin pelioikeudella pelataan keskimäärin n. 100 kierrosta. Jos tämä pelioikeus on ns. nimeämätön yrityspelioikeus osakekentälle niin sillonhan kenttäyhtiö on saanut siitä vain yhden vastikkeen verran tuottoa (esim. vastikkeen hinta 1000€)? Superin pelioikeudet maksavat 25-35€ kpl riippuen minkälaisen paketin ostaa. Silloinhan Superi saa yhdestä pelioikeudesta n. 2500-3500€ potin.

    Greenfee-pelajilta tulee siis kentille paljon paremmin rahaa/kierros kuin Superilta. Voisi jopa sanoa, että Supergolf on oikein malliesimerkki siitä, että rahat menevät bisnesmiesten taskuun eikä golfkenttien kunnossapitoon.

    Lisäksi moni osakkeenomistaja miettii kannattaako vastiketta maksaa, kun samalla hinnalla saa esim. 30 pelioikeuden Supergolf-paketin, jonka pelioikeudet käyvät myös muilla lähiseudun kentillä. Laitetaan osake lepäämään ja pelataankin lähiseudun kentillä Superin pelioikeuksilla. Taas jäi kenttäyhtiöltä tuloja saamatta ja suurin osa menee bisnesmiesten taskuun… kierre on valmis.

    hkgolf kirjoitti: (30.9.2010 16:43:43)
    Ainakin SuperGolfin pomon mukaan ’monet’ kentät tekevät vuosittain uusittavan sopimuksen Superin kanssa. Näissä tapauksissa ainakin kyse on toivotusta vieraasta.

    Ota siitä listalta ne jotka ovat ry kenttiä niin tiedät montako niitä on. Äkkipikaa muistikuvaan perustuen katsottuna 3-4, no onhan se monet, mutta alle 10%. Sanoisin valikoivaa tiedottamista, toivoisinkin superin tulevan kertomaan miten asiat oikeasti ovat ettei tarvitse spekuloida ja mahdollisesti antaa väärää tietoa. Jos superi käyttää kentillä henkilöosakkeita ja niillä kullakin pelataan keskimäärin 100 kierrosta kaudessa niin onhan se lievästi sanottuna aikamoista tehokäyttöä. Tosin veikkaan että monilla niillä mahdollisilla henkilöosakkeilla pelataankin 150-200 kierrosta kaudessa. Jos se vastaisi henkilöosakkeen keskiarvo pelaamista niin kierrosmäärä kaudessa on noin 35-50. Jos tilanne olisi tuo minkä kuvasin tarkoittaa se sitä, että kyseisellä kentällä ei välttämättä ole mahdollisuutta myydä niin montaa 300€+ pelioikeutta kuin haluaisi ja silloin jotkut jäävät ilman lähikenttäänsä.

    Rauski kirjoitti: (30.9.2010 18:50:59)

    En siis ole mikään Supergolfin puolestapuhuja. Noi hinnat kuitenkin sovitaan aina kenttäkohtaisesti. Jos supergolf maksaa osakkeestaan 1000e vuosi hoitovastiketta, on se tosiaan kentälle aika huono diili.

    Kopioin tän saman tänne jo aiemminkin, mutta se on mun mielestä hyvä esimerkki miten tosta hommasta voi kaikki hyötyä. Rinkku hinnoittelee yrityspelioikeudet seuraavasti:

    Kaikilla osakkeilla on 650e perusmaksu, jonka päälle asiakas saa valita lisämaksun käyttöasteensa mukaan seuraavasti,

    Lisämaksu, nimeämätön pelioikeus:
    * Light 350 € 1-25 kierrosta
    * Medium 1100 € 1-50 kierrosta
    * Large 2350 € 1-100 kierrosta
    * Heavy 3100 € rajoittamaton kierrosmäärä

    Tolla tavalla superi maksaa osakkeesta vastiketta 3750e. Vaikka pelattaisiin 100 kierrosta, on kentän saama hinta per kierros 37,50e. Tämä vielä sitä toivottua keväällä tulevaa ja helposti budjetoitavaa rahaa. Mä en nää tossa mitään pahaa ja varmasti hyvä tulovaihtoehto kentälle.

    Ehto kuitenkin, että kenttä saa kierroksesta järkevän hinnan. Samalla superi osallistuu kentän markkinointiin ja tuo sinne uusia asiakkaita.

    hkgolf kirjoitti: (30.9.2010 19:55:48)

    Mä tiedän yhden kentän joka saa yhdestä kierroksesta vähän alle puolet viikonlopun gf:stä. Meille nämä ei ole ollut mikään ongelma koska lähtöaikoja on vain kuusi päivässä eikä nekään aina täynnä.

    hkgolf kirjoitti: (30.9.2010 19:55:48)

    Rauski kirjoitti: (30.9.2010 18:50:59)

    hkgolf kirjoitti: (30.9.2010 16:43:43)
    Ainakin SuperGolfin pomon mukaan ’monet’ kentät tekevät vuosittain uusittavan sopimuksen Superin kanssa. Näissä tapauksissa ainakin kyse on toivotusta vieraasta.

    Ota siitä listalta ne jotka ovat ry kenttiä niin tiedät montako niitä on. Äkkipikaa muistikuvaan perustuen katsottuna 3-4, no onhan se monet, mutta alle 10%. Sanoisin valikoivaa tiedottamista, toivoisinkin superin tulevan kertomaan miten asiat oikeasti ovat ettei tarvitse spekuloida ja mahdollisesti antaa väärää tietoa. Jos superi käyttää kentillä henkilöosakkeita ja niillä kullakin pelataan keskimäärin 100 kierrosta kaudessa niin onhan se lievästi sanottuna aikamoista tehokäyttöä. Tosin veikkaan että monilla niillä mahdollisilla henkilöosakkeilla pelataankin 150-200 kierrosta kaudessa. Jos se vastaisi henkilöosakkeen keskiarvo pelaamista niin kierrosmäärä kaudessa on noin 35-50. Jos tilanne olisi tuo minkä kuvasin tarkoittaa se sitä, että kyseisellä kentällä ei välttämättä ole mahdollisuutta myydä niin montaa 300€+ pelioikeutta kuin haluaisi ja silloin jotkut jäävät ilman lähikenttäänsä.

    En siis ole mikään Supergolfin puolestapuhuja. Noi hinnat kuitenkin sovitaan aina kenttäkohtaisesti. Jos supergolf maksaa osakkeestaan 1000e vuosi hoitovastiketta, on se tosiaan kentälle aika huono diili.
    .

    Ei muuten sovita, eikä kyseessä ole mikään luulo vaan ihan tieto ajalta jolloin omistin osakkeita eräältä kentältä jollla oli tuo supergolf rasitteenaan

    hinta perustui tuolloin ainakin ko. kentän osakkeiden kohdalla ihan puhtaasti ko. kentän yhtiöjärjestykseen.

    tuolloin yhden pelioikeuden vastike oli n.600€ / vuosi eli esim 4 pelioikeuden osakkeesta superi maksoi vastiketta n. 2400€ ja sai liikevaihtoa ihan kivasti (n. 10 000€) kun myi GF:n 50% halvemmalla kuin ko. kenttä…

    kun yhtiön hallitus ja tj vain levittelivät käsiään ongelman edessä samalla kun parkuivat tilanteen vittumaisuutta, totesin että nyt noille osakkeille pitää löytää uusi koti kun vielä joku ne huolii, enkä ole tuota tekoani katunut vaikka halvalla menivätkin.

    eipähän tarvitse ainakaan maksaa vastikkeita siitä hyvästä ettei mahdu superilaisten sekaan omalle kentälleen.

    Nuo superin kierrosmäärät esim. Rinkussa ylittävät 150 rundia ja ovat alle osakkaan vieraan hinnan ,eli hinta lähentelee 20e/kierros.
    Ensi kausi voi olla hyvinkin erilainen????

    Jooseppi kirjoitti: (30.9.2010 20:42:15)

    Tuota siis nimenomaan tarkoitin, kun puhuin kenttäkohtaisesta sopimisesta. Eli maksaa kentän pyytämää summaa, mikä on siis joka kentällä erilainen. Noissa tapauksissa, missä summa on halpa, toi superi on tosiaan kentälle aika problemaattinen.

    Miksi diiliin on suostuttu, jos se on problemaattinen? Olen käyttänyt SG:tä ahkerasti alusta saakka. Jokaisella kentällä olen aina ollut tervetullut. Mitä jos se onkin kentille hyvä diili?

    Rauski kirjoitti: (30.9.2010 18:50:59)

    hkgolf kirjoitti: (30.9.2010 16:43:43)
    Ainakin SuperGolfin pomon mukaan ’monet’ kentät tekevät vuosittain uusittavan sopimuksen Superin kanssa. Näissä tapauksissa ainakin kyse on toivotusta vieraasta.

    Ota siitä listalta ne jotka ovat ry kenttiä niin tiedät montako niitä on. Äkkipikaa muistikuvaan perustuen katsottuna 3-4, no onhan se monet, mutta alle 10%. Sanoisin valikoivaa tiedottamista, toivoisinkin superin tulevan kertomaan miten asiat oikeasti ovat ettei tarvitse spekuloida ja mahdollisesti antaa väärää tietoa. Jos superi käyttää kentillä henkilöosakkeita ja niillä kullakin pelataan keskimäärin 100 kierrosta kaudessa niin onhan se lievästi sanottuna aikamoista tehokäyttöä. Tosin veikkaan että monilla niillä mahdollisilla henkilöosakkeilla pelataankin 150-200 kierrosta kaudessa. Jos se vastaisi henkilöosakkeen keskiarvo pelaamista niin kierrosmäärä kaudessa on noin 35-50. Jos tilanne olisi tuo minkä kuvasin tarkoittaa se sitä, että kyseisellä kentällä ei välttämättä ole mahdollisuutta myydä niin montaa 300€+ pelioikeutta kuin haluaisi ja silloin jotkut jäävät ilman lähikenttäänsä.

    Tästä oli jossain golf-lehdessä juttua jokin aika sitten, mutta en kyllä muista mikä lehti se oli.

    Ei tuo Rauskin kaava aivan toimi sillä ainakaan Gumbölessä ei ole yrityspelioikeutta mutta superi toimii silti. Ja viimevuonna oli Peuramaan toinen kenttä listassa kans ilman yrityspelioikeutta. Ja ilmeisesti supergoffilla on jokin ’sopimus’ kenttien kanssa koska yhdellä oikeudella voi pelata vain yks henkilö/päivä kun taas normaalisti firmaosakkeella vois pelata useampikin henkilö.

    Ruis kirjoitti: (30.9.2010 21:57:36)

    Mä kyllä puhin henkilöosakkeesta, mutta eihän se voi olla mahdollollista, että henkilöosakkeella pelaa eri henkilöt eri päivinä, joten unohtakaa tuo juttu. Gumbölessä täytyy olla joku muu sopimus.

    Muistelen jostain lukeneeni, että suurin osa Supergolf-kentistä on sopimuksessa SG:n kanssa. Siellä on kaiketi vain muutama kenttä, jossa pelataan yrityspelioikeudella. Mitä kenttiä ne ovat, en tiedä. Voisi kuitenkin veikata, että joukossa on Vierumäen Classic, joka nyt ei tosiaankaan tarvitsisi yhtään ylimääräistä markkinointia. Sehän on yleensä aina täynnä.

    Rauski kirjoitti: (30.9.2010 18:50:59)

    hkgolf kirjoitti: (30.9.2010 16:43:43)
    Ainakin SuperGolfin pomon mukaan ’monet’ kentät tekevät vuosittain uusittavan sopimuksen Superin kanssa. Näissä tapauksissa ainakin kyse on toivotusta vieraasta.

    Ota siitä listalta ne jotka ovat ry kenttiä niin tiedät montako niitä on. Äkkipikaa muistikuvaan perustuen katsottuna 3-4, no onhan se monet, mutta alle 10%. Sanoisin valikoivaa tiedottamista, toivoisinkin superin tulevan kertomaan miten asiat oikeasti ovat ettei tarvitse spekuloida ja mahdollisesti antaa väärää tietoa. Jos superi käyttää kentillä henkilöosakkeita ja niillä kullakin pelataan keskimäärin 100 kierrosta kaudessa niin onhan se lievästi sanottuna aikamoista tehokäyttöä. Tosin veikkaan että monilla niillä mahdollisilla henkilöosakkeilla pelataankin 150-200 kierrosta kaudessa. Jos se vastaisi henkilöosakkeen keskiarvo pelaamista niin kierrosmäärä kaudessa on noin 35-50. Jos tilanne olisi tuo minkä kuvasin tarkoittaa se sitä, että kyseisellä kentällä ei välttämättä ole mahdollisuutta myydä niin montaa 300€+ pelioikeutta kuin haluaisi ja silloin jotkut jäävät ilman lähikenttäänsä.

    Aika vakuuttavasti vetelit lukuja…

    Poodri Hoo kirjoitti: (1.10.2010 19:23:10)

    Suomen kielessä on sellainen kummallisuus kuin konditionaali (esin -isi muoto) ja sitä käytettään jos esim. spekuloidaan jotain. Ymmärsitkö, että tuo oli siis spekulointia? Tosin jo pari viestiä sen jälkeen korjasin, että eihän tuo ole mahdollista, kysyn siis mikä mättää?

    Poodri Hoo kirjoitti: (30.9.2010 16:17:22)
    Olisikohan tästä mitään faktaa tarjolla?

    Olisko aloitusviestissä riittävästi vinkkiä?

    jjhAIOIUH

    sgL

    Kun katselee tuota Supergolfin kenttälistaa, niin korkeintaan 15 kentällä on nimeämättömiä yrityspelioikeuksia. Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että loput SG:n kentistä/pelioikeuksista perustuvat kenttäyhteisöjen ja SG:n tekemään kahdenkeskeiseen sopimukseen, jolloin varmaankin kenttäyhtiöt ovat tehtyyn sopimukseen tyytyväisiä.
    Supergolfin pelioikeudellahan ei pääse pelaamaan kuin ainoastaan yksi pelaaja saman päivän aikana, joten mistään tehokäytöstä ei sen suhteen voida puhua. Tämä lienee suurin syy myös siihen, että niinkin moni kenttä on tehnyt sopimuksen SG:n kanssa?

    Kun tehokäytöstä puhutaan, niin mikään golfin virallinen taho (SGL/Ekstömin työryhmä yms) ei ole ottanut mitään kantaa Suomen Golfliiton Senioreihin, joiden toiminta on sitä paljon parjattua ja puhuttua pelioikeuksien tehokäyttöä/lokkeilua/halpapelaamista!
    Seniorit omilla Liiton virallisilla sivuilla kertovat kyllä avoimesti tästä toiminnasta Seniorit. Senioreiden pelioikeuksillahan voi näköjään pelata niin monta ihmistä päivän aikana kuin valoa vaan riittää esim Wiurilassa on yhdellä senioreiden pelioikeudella pelattu keskimäärin 232 kierrosta kauden aikana (=TEHOKÄYTTÖ). Toimintaa harjoitetaan vieläpä SGL:n siipien suojassa ja kaiken lisäksi Ry pohjalta, joka ei ainakaan ole YTJ:n mukaan ole edes verovelvollinen toiminnastaan?
    Mielestäni on hyvä, että senioreille on tällainen mahdollisuus anettu pelata edullisesti siten mahdollistettu hyvä liikuntamuoto. Sitä vaan en ymmärrä, että SGL perustaa tällaisia turhia toimikuntia (jotka taitavat olla kaikki jotakuinkin seniori-ikäisiä), jotka eivät sitten näe metsää puilta!

    Nimetön

    JOOSEPPI se nyt vaan on normaali Suomalainen, joka on kateellinen kun joku muu menestyy, eli on luonut hyvän tuotteen josta ovat kiinnostuneet sekä Osakeyhtiöt ja pelaajat. Jooseppi sekä sen kovaääniset lakeijat kun eivät voi suurten egojensa takaa tulla kaapista ulos ja olla kuten tavalliset golfin pelaajat ja hyödyntää tätä kaikille vapaasti myynnissä olevaa tuotetta. JOOSEPPI ja LAKEIJAT alkakaahan vaatia foorumin ylläpitäjän kortteja poistettavaksi heti, sillä niillähän JOOSEPPI JA LAKEIJAT kehtaavat pelata ja lisäksi kaksi yhden hinnalla!!! Mitä tehokäyttöä? Jollei JOOSEPPI JA LAKEIJAT aloita mitään toimenpiteitä ko asian kitkemiseksi golf yhteisöstä, pitänee vaati siihen toimia Suomen Golfliitolta ta Suomen Tasavallan hallitukselta. Lisäksi tulee saada jatkossa jokaiselle kentälle softa verotietojen tarkastamiseksi, jotta ’köyhät’ eivät tule kentillemme pelaamaan koska niillähän on niin apea ja periksiantava katse silmissään. Golfista on jatkossa saatava JOOSEPILLE SEN LAKEIJOILLE ELIITTILAJI JA OMAT KENTÄT.Hyviä ja kateellisuuden täyttämiä loppukauden kierroksia kaikille jotka jaksavat edelleen olla kehityksen jarruina.

    Järkevä kirjoitti: (2.10.2010 9:06:41)

    Järkevä?

    oletko ajattellu että kirjoittaisit vaikka sellaista tekstiä joka olisi edes jollain tasolla luettavaa?

    sillon saattaisi jokin alla mainituista kohdista toteutua:
    a) joku saattaisi ymmärtää mitä yrität ilmaista
    b) joku saattaisi olla kiinnostunut lukemaan sen mitä pyrit ilmaisemaan?
    c) se mitä ilmaiset, saattaisi vaikuttaa jonkun muunkin mielipiteeseen

    Järkevä kirjoitti: (2.10.2010 9:06:41)
    Golfista on jatkossa saatava JOOSEPILLE SEN LAKEIJOILLE ELIITTILAJI JA OMAT KENTÄT..

    tuota kuinkahan kertoisin tämän sinulle nätisti…. tuota kun me jo nyt omistamme nuo kentät 😀

    tiedoksi järkevälle, olen omalla nykyisellä kotikentälläni erittäin voimakkaasti kentän käytön voimakkaan rajottamisen puolestapuhuja…enkä ole edes ainoa,

    en ole sitä siksi että se perustuisi halveksuntaani ”järkevän” kaltaisia ihmisiä kohtaan, vaan ihan siitä syystä että mielestäni kenttämme ei kyke palvelemaan kuin hyvin rajallista joukkoa ihmisiä ja asetan selkeästi ensisijaiseksi ryhmäksi omistajat

    lisäksi henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että sellainen yhtiö joka avaa toimintansa siten että siitä saavutettu hyöty koituu kolmannen tahon eduksi on täysin arvoton..

    miksi ihmeessä kukaan haluaisi omistaa sellaista omaisuutta josta on vain kuluja samalla kun se tuottaa rahaa jollekkin täysin ulkopuoliselle…. siis Suomenkielellä minä maksan jollekin ulkopuoliselle rahaa siitä hyvästä että en itse saa tältä vastineeksi yhtään mitään 😀

    Miltonen kirjoitti: (1.10.2010 22:48:02)
    Kun katselee tuota Supergolfin kenttälistaa, niin korkeintaan 15 kentällä on
    Kun tehokäytöstä puhutaan, niin mikään golfin virallinen taho (SGL/Ekstömin työryhmä yms) ei ole ottanut mitään kantaa Suomen Golfliiton Senioreihin, joiden toiminta on sitä paljon parjattua ja puhuttua pelioikeuksien tehokäyttöä/lokkeilua/halpapelaamista!

    joko:
    a) et osaa lukea järin hyvin
    b) et ymmärrä lukemaasi järin hyvin
    c) provosot tarkoituksella valheellisin argumentein eli suomeksi puhut tarkoitushakuista paskaa.

    peurusteet tuolle olettamiselleni:
    1) SGL senioripelioikeudet perustuvat nimeämättömiin pelioikeiksiin jotka ovat SGL halinnassa joko osakeomistuksen tai vuokrauksen kautta.

    2)työryhmä esittää suositusta nimeämättömien pelioikeusien hävittämistä, riippumatta siitä mikä taho niitä hyödyntää.

    eli lyhyesti, kyllä tuo työryhmä siis otti epäsuorasti kantaa myös tuohon(kin) asiaan..

    ps. itselläni ei ole mitään tekemistä sgl senioreiden kanssa, nutta tuollainen tosiasioiden vääristely on mielestäni lähinnä alhaista ja naurettavaa.

    Onko supergolf tehokäyttäjä pääkaupunki seudulla??

    Googlettakaapa supergolfin sivulta esim. tänään sunnuntaina varaustilanne.

    Vapaana yli sadasta pelioikeudesta vain alle kymmenen, kun muun Suomen varauksia vain muutamia .
    Tuosta näkee onko supergolf ongelma muutamille kentille.

Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #456496 kohteessaSupergolf ja yrityspelioikeudet