Aihe: Suomen Golfliiton piirien- ja liittovaltuuston kokoukset ovat tulossa - Golfpiste.com

11.3.–18.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][11]
KilpailuaSuomalaista

Suomen Golfliiton piirien- ja liittovaltuuston kokoukset ovat tulossa

Etusivu Foorumit Yleistä Suomen Golfliiton piirien- ja liittovaltuuston kokoukset ovat tulossa

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nyt olisi aika paneutua ja syvällisesti miettiä tulevaa toimintaa ja sen kehittämistä. Golfliitossa on raskan organisaatio, voisiko henkilöstön määrään vähentää, jopa puolittaa? Nykyisistä ’virkamiehistä’ ei ole toiminnan kehittäjiksi. Organisaatio tulisi uusia ja sen voisi ajatella noudattavan esimerkiksi seuraavia toimintamalleja; Liiton hallitus voisi ottaa nykyistä enemmän suunnittelu- ja ohjausvastuuta. Liittoa voisi johtaa pääsihteeri. Myynti- ja markkinointitoimet voisi ulkoistaa projektikohtaisesti alan ammattilaisille. Hallinto- ja toimistopalvelut voisi myös pääosin ostaa ulkopuoliselta toimijalta. Valmennustoiminnan voisi suunnitella yhteistyössä Suomen PGA:n kanssa ja hyödyntää pelaajien henkilökohtaisten valmentajien tietotaitoa. Golfliittoon tarvitaan vain koordinaattori, joka vastaisi myös kilpailu- ja valmennusmatkojen järjestelyistä. Kilpailutoiminnan järjestelyt ja suunnittelu olisi yhden henkilön tehtävä. Golfseuroissa on korkeatasoista kilpailutoiminnan osaamista. Isompiin kilpailutapahtumiin pitäisi hankkia ulkopuolinen promoottori, joka toimisi yhteistyössä PGA:n kanssa. Julkaisutoiminta ja tiedotus olisi nykymuotoista, mutta golflehden printtiversiota ei pidä kytkeä jäsenmaksuun, vaan sen tilaaminen tulisi olisi vapaaehtoista. Golflehti olisi myös erikseen tilattava julkaisu printti/digiversiona, kuten on tälläkin hetkellä. Nykyinen Rion Olympia -projekti on ylimitoitettua puuhastelua ja tuntuu olevat tekstiilien teettämiseen sekä sisäpiirin matkailuprojektiin keskittyvä hys hys -projekti. Mutta kun on ylimiehitystä, pitää keksiä tekemistä. Rion kisoihin valittava joukkue muotoutuu valintahetkellä erillisen maailman rankingin mukaisesti. Ei tarvita ’huippu-urheilujohtajaa puuhastelemaan’. Kaikki mahdollisesti valittava huiput keskittyvät jatkuvasti valmennukseensa ja itsensä kehittämiseen omien valmentajiensa kanssa, erillistä projektia ei siihen tarvita. Luonnollisesti määrärahat ovat tälle ryhmälle tervetulleita. Mitä tulee Rio -projektin kesän aikana järjestämiin golfkisoihin, tuntuu niistä syntyvän varsinainen soppa, ne eivät tunnu olevan oikein hanskassa. Nämä kisat eivät ole tuoneet mitään uutta näkyvyyttä lajin markkinointia ja harrastuksen edistämistä ajatellen. Suomen Golfliiton jäsenmaksun voisi puolittaa. Lisäksi myös golfiin tulisi suunnitella erillinen kilpailulisenssi, useiden muiden urheilulajien tapaan. Summa summaarum, Suomen Golfliiton riittäisi hyvin 5 – 6 hengen organisaatio. Tämä ryhmä saisi aikaan pitkään odotettua kehitystä ja nykyistä laadukkaampaa toimintaa. Tehokkuutta saataisiin, kun organisaatio jalkautuisi, liikkuisi kentällä ihmisten parissa ja seuroissa. Se veisi lajin viestiä kouluihin ja oppilaitoksiin, sekä erilaisiin yhteisöihin. Suomen Golfliiton pitää olla tehokkaasti toimiva – ei toimistossa pönöttävä virkamieslauma. Uuteen organisaatioon ei tulisi nykyisestä organisaatiosta mielestäni valita ketään. Se tulisi valita erillisellä, hyvin suunnitellulla haulla ja eri tehtäviin tulisi valita specialisoituneet ja aktiiviset osaajat. Oikein tehdyillä valinnoilla ei tarvitse maksaa ministeritason palkkoja eikä etuisuuksia. Suomen Golfliiton eri piirien edustajat ja liittovaltuusto, ensin on Teidän aika näyttää mihin te pystytte ja mitä Te haluatte. Kun homma ei pelitä – pitää tehdä linjakkaita johtopäätöksiä.

    peejii kirjoitti: (23.9.2014 18:04:24)
    Suomen Golfliiton jäsenmaksun voisi puolittaa. Lisäksi myös golfiin tulisi suunnitella erillinen kilpailulisenssi, useiden muiden urheilulajien tapaan.

    Golfissa kilpaileminen on aika lailla erilaista verrattuna joukkuelajeihin ja harrastajista varsin suuri määrä osallistuu vähintään yhteen kilpailuun kauden aikana. Kilpailuissa on lähes poikkeuksetta kilpailumaksut, joilla katetaan kilpailuiden aiheuttamat kulut. Golfkilpailuissa ei ole normaalia pelaamista suurempaa vahingonvaaraa ja golf on yksi turvallisimmista urheilulajeista. Eli mihin sitä kilpailulisenssiät golfissa tarvittaisiin ??

    Putti-Possun tekstin allekirjoitan sanasta sanaan. En itse keksi siihen lisättävää muuta kuin sen, että nyt olisi todellakin golfseurojen tiedostaa asiat ja toimia PP:n tekstin mukaisesti.
    Valitettavasti taitaa vaan käydä niin, että saamattomuus saa voiton ja muutamat PP:n tapaiset aktiivit eivät riitä. Mutta toivotaan toivotaan…
    Tällä hetkellä golfliitto on todellakin 0-järjestö. Toki kiva duuni niille ketkä siellä ovat.

    Tarkennus eli Peejiin teksti on se mitä tarkoitin. Tok Putti-Possukin on asian ytimessä.

    Avaajan tekstissä on paljon asiaa. Katsotaan mitä mieltä täällä ollaan.
    —————-

    Onko Putti-Possulla autossaan Kasko-vakuutus, entä kotivakuutus – Miksi?

    Lisenssiin liittyvä vakuutusmaksu on sen verran pieni että kulu ei ole mitään jos vahinko sattuu.

    Minulle itselleni sattui lipsahdus harkkakiekalla josta vakuutuksen korvaamat kulut vastaavat noin 20 vuoden vakuutusmaksuja. Vakuutus on tarpeen golfissa koska vakuutus kattaa omia vahinkoja, ei vain aiheutettuja kuten pari tuulilasi ja yksi auton kylki jne. (eikä näissä olllut edes omavastuuta).

    Pakottaminen kaikille ei ole tarpeen, kylläkin niille jotka kilpailevat se on perusteltua ja vähentää järjestäjien vastuuta. Muille liittyy yleensä vapaa-aikavakuutukseen tai muihin vastaaviin.

    KL

    Putti-Possu kirjoitti: (23.9.2014 18:18:13)

    peejii kirjoitti: (23.9.2014 18:04:24)
    Suomen Golfliiton jäsenmaksun voisi puolittaa. Lisäksi myös golfiin tulisi suunnitella erillinen kilpailulisenssi, useiden muiden urheilulajien tapaan.

    Golfissa kilpaileminen on aika lailla erilaista verrattuna joukkuelajeihin ja harrastajista varsin suuri määrä osallistuu vähintään yhteen kilpailuun kauden aikana. Kilpailuissa on lähes poikkeuksetta kilpailumaksut, joilla katetaan kilpailuiden aiheuttamat kulut. Golfkilpailuissa ei ole normaalia pelaamista suurempaa vahingonvaaraa ja golf on yksi turvallisimmista urheilulajeista. Eli mihin sitä kilpailulisenssiät golfissa tarvittaisiin ??

    Kaikissa niissä urheilulajeissa, joita olen kilpatasolla harrastanut, on ollut pakollinen kilpailulisenssi. Sen lisäksi jokainen kilpailu tai joukkuelajeissa sarja on perinyt kilpailumaksun, jolla (aivan kuten golfissakin) katetaan kilpailun kulut. Golfiin verrattuna kilpailulisenssiä voisi kenties verrata seurojen jäsenmaksuun, jota ilman kilpailujenkin järjestäminen olisi nykyistä jonkin verran kalliimpaa (ainakaan meillä ei kilpailumaksuun ole sisällytetty toimistokuluja, vaan ne maksetaan yhtiölle seuran saamista jäsenmaksuista. Nämä kulut eivät ole aivan pienet, sen voin kertoa).

    KL

    peejii kirjoitti: (23.9.2014 18:04:24)
    Golfliittoon tarvitaan vain koordinaattori, joka vastaisi myös kilpailu- ja valmennusmatkojen järjestelyistä. Kilpailutoiminnan järjestelyt ja suunnittelu olisi yhden henkilön tehtävä.

    Näyttää vahvasti siltä, ettei sinulla ole juurikaan käsitystä kilpailujen ja kauden kestävien tourien järjestämisen työmäärästä…

    Ja jos sieltä seuroista nykyistä suurempia apuja haetaan, niin rahalla nekin joudutaan ostamaan.

    On varmaankin syytä herättää keskustelua. Yleisesti ottaen kilpailumenestys ei ole hääppöistä. Harrastajamäärä ei kasva. Liiton rooli on epäselvä rivigolfarin vinkkelistä. Lehdestäkään en okein tiedä mitä ajatella. Vakuutus voisi sisältyä greenfeehen / kausipelimaksuihin.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Suomen Golfliiton piirien- ja liittovaltuuston kokoukset ovat tulossa

Etusivu Foorumit Yleistä Suomen Golfliiton piirien- ja liittovaltuuston kokoukset ovat tulossa