26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

St Laurencen ravintolalapalvelut

Etusivu Foorumit Yleistä St Laurencen ravintolalapalvelut

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mistä nautittava pelikierros muodostuu? Hyvän kaverini kanssa pelasimme tänään 10.9. Pyhän Laurin kentän St Laurence Golf`ssa Lohjalla. Kenttä on loistavassa kunnossa, pelitoimistossa asiat sujuvat ja sää; mitä parhain. Pelikin kulki. Ja sitten virkistymään! Epäystavällisempää palvelua ravintolassa ei juuri voi kuvitella: kaksinkertainen hinta kahvileivistä,’erehdyksessä’, kahvin hintatiedusteluun ’tumma kaveri’ nostaa silmien eteen postimerkin kokoisen lapun’1.50′ ja hermostuneen oloisena paiskaa vaihtorahat tiskiin. Onko näillä ravintoloitsijoilla nykyisillä hinnoilla varsinkaan(kahvi ja eilinen pulla a`3.70 e) varaa kohdella meitä näin? Miksi usein tällä viimeisellä ’reiälla’, josta meille jää viimeinen mielikuva, tulee tunne, että emme sittenkään olleet kovin tervetulleet. Kertokaapa kokemuksianne klubien ravintoloista, palvelusta, hintatasosta jne.

    Meikäläinen on saanut hyvää palvelua joka paikassa. Silti muutama klubi pitää mainita erikseen.

    Kytäjällä on todella huippuluokan ravintola ja palvelu kaikin puolin kiitettävää. Paraisilla on pieni klubi ja siellä tehdään hommia sydämellä ja ammattitaidolla. Ahvenanmaan Ålands GolfKlubben’in ravintola ja palvelu on myös hyvä, vaikka hintoja on jonkin verran nostettu viime vuodesta.

    Nämä nyt muistui mieleen.

    Samoilla linjoilla Hamletin kanssa ko. paikasta, mutta mieluummin kertoisin hyvistä kokemuksista. Nurmijärvellä muistavat jopa nimeltä ja ovat aina erittäin ystävällisiä. JyväsGolf on jäänyt myös mieleen hyväntuulisena paikkana.

    EFC

    Tässäkö syy osakkeen alhaiseen hintaan ?? 😉

    Vähän aihetta sivuten… ravintolapalveluiden omistaja on kuulemma kieltänyt veden jakelun St.Laurencen kenttäkioskilla.

    Aika syvältähän nuo on, hinnoittelustrategia tuntee kai nimen ’Refusal Pricing’

    Näin ainakin itse olen tulkinnut ja jättänyt roponi taskuuni. Jos tuossa pari vuotta sitten joku olisi ehdottamut vaikka vaan kympin kahvikupista ja parikymppiä pullasta kertaa kaksi henkeä niin hulluna olisin pitänyt.

    Eli hinnoittelu on estänyt palvelun kokeilun 🙂

    Ja tuo vesijuttu on aivan pers…ja arvatkaa hatuttiko kun siihen hellepäivänä törmäsi.

    Tuskinpa tuo osakkeen hintaa ainakaan nostaa…

    Nimetön

    Kyllä se on ymmärrettävää, ettei kesäksi löydy mistään ammattitaitoista henkilökuntaa satamäärin palvelemaan 3 äyrin pullanostajia.

    Täytyy olla realisti odotusten suhteen, ettei tule pettymyksiä.

    Muistaakseni tuo vesijuttu on niin että Pyhän Laurin mutterille ei tullut juoksevaa vettä. Viime vuonna mutterilla oli vesijakelu tonkasta mutta sitä ei voitu hygieniasyistä jatkaa. Eli veden laadukkuutta ei voitu taata.

    Moi!

    Voin yhtyä täysin Hamletin tavoin tuohon St.Laurencen ravintolahlökunnan käytökseen ja koko ravintolan touhuun. Pelasin Lohjalla 5 vuotta tätä kautta ennen ja nykyistä edeltävä ravintoloitsija osasi silloin hommansa ja piti asiakkaat tyytyväisinä ja oli hauskaa kierroksen jälkeenkin istua olusella.

    Nyt kun ravintoloitsija vaihtui, tilanne muuttui täysin. Tuntuu siltä, että sinne oli nyt perustettu ainoastaan lounasravintola, jossa kaikki voivat nauttia ne samat lihapullat ja muusin kuin lähimmällä Shellillä. Oli pakko vaihtaa seuraa jo pelkästään sen takia. Olen maksanut pelioikeuteni sen vuoksi, että saan pelata tietenkin golfia, mutta myös sen takia, että saan palvelua kierroksen jälkeenkin ja jotain erikoista, enkä maksa itseäni kipeäksi samoin tavoin kun Hamlet. Vielä sekin tässä kaikessa ottaa pannuun, kun portit alueelle suljetaan ravintolan toimesta välillä yhdeksältä, välillä kymmeneltä jne. Kuulin myös, että keskellä kaunista kesää, ravintola sulki ovensa klo 19 yht’ äkkiä, koska tuli yllättävä sairaustapaus. No eihän sairastumiselle voi mitään, mutta pyöriikö ravintola yhden ihmisen voimalla?????

    Moni kavereistani pelaa edelleen Lohjalla, mutta osa on harkinnut vakavasti sieltä pois lähtöä, ainoastaan huonon ravintolan ja muiden palveluiden takia.

    Myös tuo veden tarjoaminen ilmaiseksi Pyhän Laurin majalla on totta, elikkäs sitä ei sieltä saa, muuta kuin OSTAMALLA pullotettua vettä. Kunnon golfkentällä vesipuoli on sentään ILMAISTA. Ei tarvitse kauas mennä Lohjalta, kun löytyy jo golfkenttä, jossa palvelut toimii ( Nordcenter ). Tämä Lohjankin ravintoloitsija voisi käydä siellä hieman opiskelemassa ja tutustumassa mitenkä ravintolan henkilökunta ja muut palvelevat osakkaita ja vieraspelaajia.

    Lohjalla ARVOT on oikein kirjattu seinälle kaikkien nähtäväksi.

    Vaikka kenttä ja muut GOLF-olot ovat huippuhyvät, on asiakkaiden tyytyväisyys kirjattu sijalle neljä tai viisi. Joten kovin korkealle ei tyytyväisyyttä ole edes rankattu. Eipä ihme jos väki ei viihdy.

    Noh, kävin siellä viikko sitten ja ei se nyt niin kaksista ollut palvelu mutta ei huonoakaan. Tosin aikas nyrpeän näköinen ja oloinen nainen tiskin takana oli. Jätin lisäostokset tekemättä ja syömättä klubilla. Itse kenttä oli ihan ok, Pyhä Pekka vai oliko se Lauri :-).

    Osta tie….saunassa ol muhkeat löylyt.

    Okei saattaahan klubin ravintolassa joku yrmeä tarjoilija ollakin, mutta se ei olisi kuitenkaan minulle syy vaihtaa klubia. Pääasiassa ruoka on ollut hyvää ja palvelu ystävällistä. Onneksi ei tarvitse klubin ravintolassa pelata muuta kuin jälkipelejä ;-). Kentäthän ovat kuitenkin pääasia. Muutkin fasiliteetit (saunat+pukuhuoneet) ovat mielestäni St Laurencessa ok.

    Niin ja sen veden jakelun lopettamiseen Pyhän Laurin kiskalla taisi olla hygieniasyyt. Kalkkikseltahan pääsee vettä tankkaamaan klubille ysien välissä.

    Tarkoitan sitä, että palvelualalla ei työntekijällä ole varaa näyttää yrmeää naamaa tahi muuten osoittaa negatiivista auraansa asiakkaalle. Tuli mieleen vuosia ja vuosia sitten eräs Peteliuksen ja kumppaneiden sketsi jossa he heittivät mattoon käärityn palvelijan parvekkeelta hotellin saunatilasta pihalle. Mutta se olikin hjuumoria.

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #369396 kohteessaSt Laurencen ravintolalapalvelut

Etusivu Foorumit Yleistä St Laurencen ravintolalapalvelut