-
JulkaisijaArtikkelit
-
No nyt oli hieman ylimääräistä aikaa ja pelasin virtuaalista golfia minulle tutuilta kentiltä siten että tiipaikka punainen ja käytin vain rautaa jota muutenkin käytän.
Huomio oli sama minkä olen kohdannut kotikentältäni samoin pelatessani, aivan eri kenttä mielestäni. Ero oli siis siinä että välillä pääsisi joillakin väylillä tiipaikalta wedge pituuksille mistä muuten tarvitaan pitkää rautaa ja välillä niin että tietyt väyläbunkkerit josta muuten on menty yli niin ovat pelissä. Tähän lisäksi pitkät par5 on tekeminen ilman puuta.PS: Tämä lisäyksenä siihen aikaisempaan postiin jota käytiin tiipaikoista ja mailoista.
No nyt oli hieman ylimääräistä aikaa ja pelasin virtuaalista golfia minulle tutuilta kentiltä siten että tiipaikka punainen
Hyvä hyvä, nyt ollaan jo samalla tiillä…
Itse pelailen syksyisin eri teeltä ihan vain huviksen (harjoitus). Esim. punaisilta olen pelannut kahta eri tapaa pelata. Toisessa pelaan jokaisen väylän siten, että lähestyminen on aina satasessa (par4 ja par5) ja toinen tapa on sitten mennä avauksessa aina niin pitkälle kuin mahdollista eli osa par4:sta on mahdollista päästä jopa yhdellä päälle. Sen olen tuloksista huomannut, että tuo ensimmäinen, eli aina sataseen, tuottaa yleensä tuloksen lähemmäs paria (niitä bogeja vai itselleni tulee :))
Sitten skinpeli, jota suosittelen kokeilemaan kaveriporukassa, on meillä nimetty Nopaksi. Kännykkään noppa sovellus ja sitten päätetään esim. että 1 ja 2 on punainen, 3 on sininen, 4 on keltainen, 5 ja 6 on valkoinen. Peli alkaa teen arvonnalla. Pelataan joko kaikki samalta teeltä tai sitten jokaiselle oma tee. Painotuksen voi muuttaa myös siten, että ääripäät on 1 ja 6. Jokaisen pelatun reiän jälkeen arvotaan taas uudelleen miltä teeltä pelataan. Homma toimii, kun ryhmässä kohtuu tasaväkisiä pelaajia. Tähän skinit mukaan niin tulee arvontaa hiukan jännitystä. Ajallisesti ei pelaaminen hidastu, kun pelataan pelkkää skiniä. Suosittelen kokeilemaan.
Voi luoja tätä saivartelijoiden valtakuntaa. Mitä ihmeen väliä kentän pituudella oikeasti on. Se on joka paikassa kaikille sama, niin mitä väliä? En ole ikinä koskaan milloinkaan funtsinut jonkin kentän pituutta. Kun sillä ei ole väliä, vaan sillä miten lyönti ja peli sinä päivänä kulkee. Vaikka olisi kuinka lyhyt kenttä ja kaikki tökkii, niin ei siitä hyvää tulosta saa. Ihan oikeasti ihmiset. Ylipäätään kaikenlaiset yksityiskohtien tiiraamiset ovat paikallaan vasta amatööri tourilla.
”Minä olen kyntäjän poika, lähes sankari siis itsekin”. Pelatkaa ja nauttikaa, jättäkää nuo saivartelut näpertelijöille.
Keskustelu golfkentän pituudesta jakaa pelaajia aika lailla kahteen ryhmään:
1) ne, joiden mielestä golfkentässä pitää olla haasteita, jolloin onnistumiset tuntuvat sitten makeammilta, mutta kierros sisältää myös monta epäonnistumista
2) ne, joiden mielestä golfkentän pitää olla mahdollisimman helppo ja palkitseva, jolloin kierros sisältää vähän riskejä ja mahdollisimman monta paria ja birdietäKärjistäen voisi kysyä, pitäisikö helppoa golfia haluaville olla tarjolla aidosti erilainen helppo-golf kenttä, esimerkiksi seuraavasti:
– kentän kokonaispituus miehille 5 km
– ei bunkkereita tai vesiesteitä tiipaikan ja griinin välillä
– esteet reunustettu siten, että pallot pysähtyvät eteen tai vierivät sivuun
– Stadion-muotoilulla varmistetaan se, että sivuun menevät pallot vierivät takaisin väylille tai griinien ympäristössä vähintään forelle
– raffit leikattu lähes väyläpituuteen
– griinit pehmeitä ja hitaita
– lipunpaikat giineillä ”wok-pannun” pohjalla, jolloin tulee enemmän hyviä tuloksia, jopa holareita kunhan pallon saa suunnilleen lipun lähettyvilleMoni golfari kaipaa tällaista ”leppoisaa ja riskitöntä” golfia, jossa vinotkin avaukset löytyvät väyliltä ja mielellään wedgen päässä griinistä. Pa3 väylät mielellään myös lyhyitä ja lippu asetettu siten, että syntyy mahdollisimman usein holareita. Ymmärrän kiinnostuksen tällaiseen golfiin, jossa tulee hyviä tuloksia eikä palloja häviä. Myös pelinopeus on tavallista parempi, kun ei tarvitse tuhrata aikaa esteissä. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, miksi golfkentät eivät ole tällaisia, vaan bunkkerit sijoitetaan estämään helppogolfia.
Minä olen varmaan vähemmistössä, kun kaipaan golfkierrokselta haasteita. Vain silloin hyvät lyönnit antavat onnistumisen tunteen. Olen joskus onnistunut pelaamaan eaglen par4 talvigriinillä, jossa avauksen sai helposti ulottumaan griinille asti. Ainakaan minulle sellainen eagle ei tunnu missään, vaikka korttiin merkittiinkin 2 alle.
Keskustelu golfkentän pituudesta jakaa pelaajia aika lailla kahteen ryhmään:
1) ne, joiden mielestä golfkentässä pitää olla haasteita, jolloin onnistumiset tuntuvat sitten makeammilta, mutta kierros sisältää myös monta epäonnistumistaItselle haasteet ja epäonnistumiset ovat keskeinen osa peliä, mutta kentän pituus ei mielestäni ole se pointti. Jos vertaa vaikkapa Kytäjää, Talmaa ja muita lentokenttiä Nordcenterin Freamiin niin kyllä epäonnistumiset viimeisellä johtuvat jostain muusta kuin lyöntien lyhyydestä.
Voi luoja tätä saivartelijoiden valtakuntaa. Mitä ihmeen väliä kentän pituudella oikeasti on. Se on joka paikassa kaikille sama, niin mitä väliä?
Kyntäjän Poika taitaa olla väärällä forumilla, maanviljelijöiden keskustelupalsta on aivan toisessa osoitteessa. Ja kas, heille pellon koolla ei ole väliä, kunhan traktorissa riittää (laitonta) kevyttä polttoöljyä.
Itselle haasteet ja epäonnistumiset ovat keskeinen osa peliä, mutta kentän pituus ei mielestäni ole se pointti.
Niin kauan kuin lyöntipituus ei ole se rajoittavin tekijä, niin kentän pituus ei olekaan ’se pointti’. Tässä kuitenkin nähdäkseni on yritetty keskustella siitä mikä olisi kullekin pelaajalle se sopivin pituus. Tästäkin toki löytyy monta eri mielipidettä, mutta niitähän tässä olemme keskenämme vaihtamassa.
Viime vuosina olen välttänyt takatiiltä pelaamista kahdesta eri syystä. Toinen on terveydellinen ja toinen puhtaasti pelinautinnollinen. Kovin pitkiä reikiä pelattaessa kroppa ei enää tottele aivoja, vaan tiipaikalla on aivan pakko lyödä kovempaa kuin mihin taidot ja fysiikka riittävät. Tämä johtaa paitsi ruumiinvammoihin myös surkeisiin avauksiin, joista kumpikin pilaavat pelinautinnon. Toinen lyhyemmäksi ja toinen pidemmäksi aikaa.
Miksi siis pelata pidempää kenttää kuin missä viihtyy? Tämä kysymys ja siihen sisältyvä mielipide Kyntäjän Pojan omasta mielipiteestä huolimatta.
@ KL1
No mikä juttu tää nyt on? Toinen lyönti lähtee samasta paikasta joka tapauksessa. Vai pitääkö tämä postisi tulkita niin että ei lähde jos tiipaikka vaihtuu?
6 000 m, olisin vastannut ilman laskemista 5 800 – 6 000 m
Kun puhutaan golfkentän pituudesta niin silloin on kysymys paitsi tiipaikoista myös reikien lukumäärästä. Onko 18 reikää juuri sopiva määrä? Miksi olisi? Tradition vuoksi? Entä 12 reikää? Voisiko tähän päivään paremmin sopiva reikien standardilukumäärä olla 12?
Mielestäni voisi, mm. seuraavista syistä:– Maapallon väestömäärä kasvaa ja vapaata maata on aina entistä vähemmän. Kuusi reikää pienempi kenttä vaatii kolmanneksen vähemmän maa-aluetta.
– Hiilijalanjälki 12 reiän kentästä on merkittävästi pienempi kuin 18-reikäisestä.
– Pienemmän kentän ylläpito tulee pelaajille halvemmaksi kuin 18-reikäisen.
– Kierrosaika lyhenee noin tunnilla.
– Peli-ilo ja harrastuksen tuoma tyydytys tuskin vähenee oleellisesti. Aikaa perheelle jää entistä enemmän.Jälleen kerran en ymmärrä nimim. Toverit kysymystä. Kenties helpottaisi, jos edes tietäisi mihin aiheeseen ja viestiin kysymys liittyy. Tai sitten ei.
Kun puhutaan golfkentän pituudesta niin silloin on kysymys paitsi tiipaikoista myös reikien lukumäärästä.
Nyt ei ole lainkaan kyse reikien lukumäärästä, vaan keskimääräisen reikävälin pituudesta ja sen vaikutuksesta itse kunkin pelinautintoon, ja muiden muassa myös pelinopeuteen.
Reikien lukumäärästä voi keskustella jossain toisessa ketjussa, joita on vuosien varrella ollut täälläkin lukuisia. Siitä vain avaamaan jokin niistä.
P.S. Mitenkäs olisi semmoinen kenttä, jossa on vain yksi reikä ja sen pituus on vaikkapa 5277 metriä? Parluku olisi varmaankin semmoiset 37. Sepä voisi olla vänkä!
Itse olen tätä pituusasiaa miettinyt enemmnkin tässä talvikuukausien aikana. Kysymyss on minulle merkittävä kun tulee aika hankkia itselleen pelioikeus ensi kesäksi. Viimekesän pelasin pääasiassa Kytäjän SE:tä. Kenttä ja puitteet ovat kyllä viimeisen päälle. mutta tämä pituusasia on se joka mietityttää. SE:llä on paljon väyliä jolla mun lyöntipituuksilla griiniosuman saaminen on aika harvinaista herkkua. Ainakin jos ei halua pelata kuolemaa halveksuvia pelilinjoja. Samoin peli on taktisesti aika köyhää jos suurinpiirtein aina pitää yrittää lyödä niin pitkälle kun pystyy.
Griiniosumat ovat meikäläiselle pelim suola ja jos kentällä on liikaa väyliä joissa jo pelkästään lyöntipituus muodostaa esteen griiniosuman saamiseen niin pelaamisesta katoaa aika iso motivaattori. 2-4 tällaista scrämbläysväylää vielä menee, ei paljoa enempää.Mikäs estää Partia pelaamasta kenttää sellaiselta tiiltä, jolta griiniosumia tulee pelinautinnon kannalta riittävästi..?
Kai Kytäjältäkin sellainen tii löytyy..?
Pelaan Kytäjää jo nyt toisiksi lyhyimmiltä tiiltä. Sosiaalinen paine, turhamaisuus ja herkkä ego estävät siirtymästä aivan eteen.
Itselleni (tasoitus 35) pitäisi olla ne par 3 tiipaikat, että useammin pääsisin kahdella lyönnillä griinille. Mielettömällä tuurilla voisi 72 joskus onnistua.
Paljon jo sanottu ja tämä tulee aika myöhään, mutta kirjoitanpa.
Oma hcp tällä hetkellä 4.5. En kilpaile joten ei voi mennä alemmaksi. Ikä: 60+.
Draivi lentää alle 200m tai joskus ”jopa 200m”. Rullilla tai myötäisessä max 240m. Seiskalla 140m ja rullaa pari metriä kuivalla. Draivi on suora, vaikka joskus tulee huonoja. Luotan draiveriin. Draivi ei ole sen suurempi ilon aihe tai tuota tuota mielihyvää. Draivi on ensimmäinen lyönti ja pallo pitää saada hyvään paikkaan seuraavaa lyöntiä varten. Wedgeissä alle 100m en ole tyytyväinen jos en pääse alle 5m päähän reiästä. Tähtään siis aina pirkkuputtiin. Par 5:n kakkosen haluan ainakin joskus tai jopa usein lyödä raudalla. Silloin lyön toki griiniä päin enkä lipulle, mutta niin tekee myös ammattilaiset. Putteri toimii hyvin etenkin kun siihenkin lyöntiin jaksaa keskittyä riittävästi.
Nautin siis siitä että saan pelata ikään kuin pro:t, vaikka draivaan vain 200m. Mutta kakkoslyönnistä lähtien kropassa on ET/PGA fiilis. Vain yleisö ja rahapalkinnot puuttuvat.
Pelaan siis usein punaisilta. Kesällä/heinäkuussa keltaisilta, kun rullia on enemmän. Pelaan siis tiiltä missä kentän kokonaispituus on n. 5000m, korkeintaan 5200. Siksi että kakkonen olisi usein wedge, tai korkeintaan ysi tai kasi. Pidempi par 3 on rauta-seiska tai joskus kuutonen.
Periaatteena mm. että par kolmosen tiiltä ei lyödä puumailalla, eikä par viitosen kolmas lyönti ole rauta-6 tai vastaavaa. Periaattena että griiniosumia on pitkälti yli 50%, ja pirkkuja pitää tulla ainakin pari kappaletta rundilla. Keltaisilta niitä ei tule.
Keltaisilta kierros on suurimmilta osin puolustuspeliä. Pelaan keltaisilta omaan pariin, tai kun väsyy jatkuvaan puolustuspelaamiseen ja skrämblaamiseen niin helposti menee 2-3 lyöntiä harakoille tai metrin putti ohi. Punaisilta se sitä vastoin on hyökkäyspeliä. Harmia tulee siitä että hukattiin pirkkuputti, tai alle sadan lähestyminen jää seitsemän metrin päähän. Vaikka slope usein 72, niin pääsen usein alle (ja hcp jää 4.5:een).
Mikä on siis ero fiiliksessä ja nautinnossa? Vastatkaa te itse omalta osaltanne?
Tämä siis teille kaikille jotka pelaatte tasoituksella 6-12. Ryhmässä 12-24 suositus voisi olla käyttää enemmän rautaa rangella. Moni lyö aika pitkiä draiveja ja nauttii jopa siitä vaikka ainostaan yksi per kierros onnistuisi. Sadasta metristä menee usein neljä lyöntiä, vaikka draivi menee 200+ m. Ryhmälle 24-36 sanoisin että ette te oikeasti ole siinä luokassa. Hukkaatte lyöntejä turhaan ja masennutte siitä. Unohtakaa aina edellinen lyönti, riippumatta siitä onnistuiko vai ei. Ja keskittykää seuraavaan.
Nauttikaa!
Tässäpä Patrikille ilosanoma: ensi vuoden alusta tasoitusryhmät poistuvat, ja silloin myös Patrik voi hilata tasoituksensa alle nykyisen, koska tasoitukseen vaikuttavat kaikki kierrokset kaikilta, kunhan ne on sellaisiksi ilmoitettu.
-
JulkaisijaArtikkelit