26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Siirtosääntö

Etusivu Foorumit Säännöt Siirtosääntö

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Pallon paikan merkitseminen siirtosääntöä käytettäessä on herättänyt kysymyksiä, joten käydäänpä tämä läpi omassa ketjussaan.

    Ennen vuotta 2019 pallon paikka piti merkitä siirtosääntöä käytettäessä ja se oli myös mainittu ko. paikallissäännössä. Alkaen 1.1.2019 suositeltava mallipaikallissääntö ei merkkaamista kuitenkaan vaadi, mikä on linjassa kaikkien niiden sääntöjen kanssa, joissa palloa ei tarvitse palauttaa takaisin sille paikalle, josta se on nostettu. Esimerkiksi mallipaikallissääntö E-2 Lift, Clean & Replace edellyttää merkitsemistä, koska pallo pitää puhdistamisen jälkeen asettaa takaisin paikoilleen.

    Uusien sääntöjen voimassaoloaikana tuomitsemissani liiton kilpailuissa on käytetty mallipaikallissääntöä E-3, joten ihmettelen, jos jollakin liiton alaisella tourilla vielä on käytössä vanhanmallinen paikallissääntö.

    MLR E-3:
    Model Local Rule E-3

    ”When a player’s ball lies in a part of the general area cut to fairway height or less [or identify a specific area such as ’on the fairway of the 6th hole’], the player may take free relief once by placing the original ball or another ball in and playing it from this relief area:

    Reference Point: Spot of the original ball.
    Size of Relief Area Measured from Reference Point: [Specify size of relief area, such as one club-length, one scorecard length or 6 inches] from the reference point, but with these limits:
    Limits on Location of Relief Area:
    Must not be nearer the hole than the reference point, and
    Must be in the general area.
    In proceeding under this Local Rule, the player must choose a spot to place the ball and use the procedures for replacing a ball under Rules 14.2b(2) and 14.2e.

    Penalty for Playing Ball from a Wrong Place in Breach of Local Rule: General Penalty Under Rule 14.7a.”

    Tekstissä ei siis missään kohdassa edellytetä pallon paikan merkitsemistä ennen nostamista, joskin se on hyvä tapa, etenkin jos aikoo venyttää vapautumisen vapautumisalueen reunalle.

    ” Uusien sääntöjen voimassaoloaikana tuomitsemissani liiton kilpailuissa….”
    Näinhän se aina menee, osa avustaa, opastaa ja kertoo yms sääntöjen sallimista ja mahdollistavista ratkaisuista ja vaikutuksista sääntöjen salllimilla tavoilla.
    Ja osa sitten tuomitsee. Ja hymiö tähän.

    KL1

    No jaa, alunperin olin jo kirjoittamassa ’viheltämissäni’, koska tuota termiä käyttää muuan tuomarikollegani, mutta jätin sen pois. Se olisi voinut herättää vielä enemmän hämmennystä TUPLAVAARIssa. Ehkä ’tuomaroimissani’ olisi sopinut TUPLAVAARIn sielunelämään paremmin, koska sitähän tuomari kentällä tekee, tuomaroi. Hassu verbi sinällään, liekö KOTUS edes hyväksynyt moista..?

    Aikoinaan jousiammunnassa me juniorit käytettiin tuomarista termiä viemäri, tuomari kävi kisassa katsomassa suurennuslasilla koskettaako rajalla oleva nuoli viivaa, ei näitä varmaan usein sattunut, mutta jääneet mieleen. Pahoittelut eksymisestä aiheesta.

    Tutkiskelin naapurikenttien paikallissääntöja ja ainakin Kotkassa ja Lappeenrannassa on edellen mukana tuo merkintävelvollisuus. Merkinnän laiminlyönti maksaa ”1 rankkarin”.
    Miten se nyt menee: onko merkattava pallon paikka jos nostaa ja putsaa pallon? Miten tuomitsisitte?

    KL1

    Kotkassa ja Lappeenrannassa ei ole seurattu aikaa, ovat vielä aikakaudessa pre-2019. Paikallissääntö on kuitenkin paikallissääntö, joten sitä tulee noudattaa. Halutessaan voi kertoa Kotkan ja Lappeenrannan kenttien vastuuhenkilöille, ettei nykyinen mallipaikallissääntö edellytä pallon merkkaamista.

    On perin ikävää, ettei kaikilta kentiltä löydy pätevää henkilöstöä tai vapaaehtoisia hoitamaan moisia asioita kuntoon. Siinä sitten kärsivät vain ja yksinomaan pelaajat, kun paikallissääntöjen sanamuodot vaihtelevat eri kentillä ja syntyy tahattomia sekaannuksia aivan tarpeettomine rangaistuksineen.

    Miten menee siirtosääntö seuraavassa tapauksessa:

    – kentällä siirtosääntö (15cm) voimassa väylillä ja lyhyeksi leikatuilla alueilla
    – Pelaan sateella ja pallo on väylällä tilapäisessä vedessä ja kuivaa kohtaa ei löydy lähettyviltä fiksun etäisyyden päästä, joten en halua käyttää ”tilapäisen veden” sääntöä.

    Saako pallon putsata ja asettaa takaisin 15cm sisään alkuperäiseen paikkaan, vaikka selkeästi pallo on ollut tilapäisessä vedessä? Kumpi sääntö tuossa pätee, vai riittääkö että pelaaja ilmoittaa käyttävänsä siirtosääntöä eikä tilapäistä vettä?

    KL1

    Kun pelaajan lyönnin olosuhteisin vaikuttaa samanaikaisesti kaksi eri vapautumiseen oikeuttavaa olosuhdetta / sääntöä, pelaaja saa itse päättää kumpaa niistä käyttää ensin tai ylipäätään. Siispä siirtosääntöä saa käyttää, vaikka pallo olisi ja jäisi tilapäiseen veteen. Useimmitenhan poikkeuksellisesta olosuhteesta ei ole pakko vapautua, se on vain sääntöjen sallima mahdollisuus.

    Joskus kilpailuissa käytetään mailanmitan siirtosääntöä juurikin märkien olosuhteiden vuoksi, jotta pelaaja voi halutessaan käyttää siirtosääntöä tilapäisen veden säännön sijaan. Täydellinen vapautuminen voi nimittäin olla hyvinkin kaukana pallon alkuperäisestä paikasta ja tuon paikan etsimiseen voi tuhraantua suhteettoman paljon aikaa.

    Eli tilapäisestä vedestä tulee vapautua kokonaan, ei hieman kuivempaa kohtaan? Saako tilapäisestä vedestä vapauduttua dropattuun palloon käyttää siirtosääntöä tai ylipäätänsä saako dropattua palloa aina siirtää jos siirtosääntö on voimassa.

    KL1

    Eli tilapäisestä vedestä tulee vapautua kokonaan, ei hieman kuivempaa kohtaan?

    Nimenomaan, ja tuo paikka voi olla raffissa ja usein onkin, jos väylällä on paljon vettä.

    Saako tilapäisestä vedestä vapauduttua dropattuun palloon käyttää siirtosääntöä tai ylipäätänsä saako dropattua palloa aina siirtää jos siirtosääntö on voimassa.

    Jos ensin vapautuu jostakin muusta, niin tuon vapautumisen jälkeen saa käyttää siirtosääntöä. Kostealla ja pehmeällä kentällä se on usein jopa järkevää, koska pallo voi hieman painua maahan dropin seurauksena.

    Olisiko hyvä kuitenkin tarkentaa, että jos väylällä olevasta tilapäisestä vedestä vapautuminen tapahtuu raffiin ( kuten KL1 toteaa ) niin siirtosääntö ei tuolloin ole käytössä.

    KL1

    Tuo kaiketi tuli selväksi jo Jani2:n kysymyksenasettelusta, jossa todettiin siirtosäännön olevan voimassa väylällä ja lyhyeksi leikatulla alueella (hassu muotoilu sinänsä…). Mutta juu, tarkennukset ovat harvoin pahasta, ne vähentävät sekaannuksia.

    Jani2 kysyy seuraavasti:
    ”Saako tilapäisestä vedestä vapauduttua dropattuun palloon käyttää siirtosääntöä tai ylipäätänsä saako dropattua palloa aina siirtää jos siirtosääntö on voimassa.”

    Jani2 ei kirjoita mitään siirtosäännön voimassaolosta tms. Joten varsinkin tuo sana ”aina” edellyttää tarkennusta raffiin tapahtuvasta vapautumisesta.

    Koitetaanpa olla tarkkana mitä kirjoitetaan ( tai luetaan ) ettei vain taas synny urbaaneja legendoja.

    KL1

    Tässä on Jani2:n alkuperäinen kysymys:

    Miten menee siirtosääntö seuraavassa tapauksessa:

    kentällä siirtosääntö (15cm) voimassa väylillä ja lyhyeksi leikatuilla alueilla
    – Pelaan sateella ja pallo on väylällä tilapäisessä vedessä ja kuivaa kohtaa ei löydy lähettyviltä fiksun etäisyyden päästä, joten en halua käyttää ”tilapäisen veden” sääntöä.

    Saako pallon putsata ja asettaa takaisin 15cm sisään alkuperäiseen paikkaan, vaikka selkeästi pallo on ollut tilapäisessä vedessä? Kumpi sääntö tuossa pätee, vai riittääkö että pelaaja ilmoittaa käyttävänsä siirtosääntöä eikä tilapäistä vettä?

    Väärinkäsityksiä ja urbaaneja legendoja syntyy helposti, jos tulee mukaan kesken keskustelun eikä lue keskustelun aloitusta tarkasti.

    Sitten Jani2: kirjoittaa:

    Jani2 kysyy seuraavasti:
    ”Saako tilapäisestä vedestä vapauduttua dropattuun palloon käyttää siirtosääntöä tai ylipäätänsä saako dropattua palloa aina siirtää jos siirtosääntö on voimassa.”

    Ja TUPLAVAARI vastaa:

    Jani2 ei kirjoita mitään siirtosäännön voimassaolosta tms. Joten varsinkin tuo sana ”aina” edellyttää tarkennusta raffiin tapahtuvasta vapautumisesta.

    ’jos siirtosääntö on voimassa’, kirjoittaa Jani2. Siirtosääntö ei ole Jani2:n alkuperäisen viestin mukaisesti voimassa muualla kuin lyhyeksi leikatuilla alueilla. Ei tässä nähdäkseni ole väärinkäsityksen mahdollisuutta, jos vain

    Koitetaan olla tarkkana mitä kirjoitetaan ( tai luetaan )

    😀

    Toivottavasti tämä tuli nyt kaikille perin selväksi, että siirtosääntö on voimassa vain niillä alueilla, joilla se on voimassa. Ettei synny urbaaneja legendoja.

    Luetaanko me nyt samaa ketjua? Vai meneekö minulla jokin ohi ( silmien )?
    Minun lukemassa viestiketjussa ensimmäiseksi KL1:n lainaamaan tekstin kirjoittaja on
    jonza, ei Jani2.

    KL1

    Totta, jonzahan se kirjoitti tuon alkuperäisen kysymyksen siirtosäännöstä eikä Jani2. Taas se nähtiin, pitäisi lukea tarkasti. Minun virheeni, mutta toivottavasti itse asia siitä siirtosäännöstä ja tilapäisestä vedestä tuli kaikille selväksi.

    Hyvinkäällä, Hevinkää Open, kuinka ymmärrätte tämän yleisen alueen? SIIRTOSÄÄNTÖ: Väylämittaan tai lyhyemmäksi leikatulla yleisellä alueella 1 mailanmitan siirtosääntö, viheriöillä 10 cm.

    Kannattaa tutustua sääntökirjaan; 2.2a ja 2.2b: yleinen pelialue käsittää kentän, poislukien oman tiiausalueen, estealueet, bunkkerit ja pelattavan reiän viheriön.

    Eli siirtosääntö voimassa Mailanmitta foregreeni tai väylä ja 10cm greenillä, ainakaan minä en keksi muita alueita jotka olisi leikattu noihin mittoihin.

    KL1

    Hyvinkäällä, Hevinkää Open, kuinka ymmärrätte tämän yleisen alueen? SIIRTOSÄÄNTÖ: Väylämittaan tai lyhyemmäksi leikatulla yleisellä alueella 1 mailanmitan siirtosääntö, viheriöillä 10 cm.

    Minä ymmärrän tuon paikallissäännön sanamuodon siten, että ko. paikallissäännön laatijan tietämys golfin säännöistä on kutakuinkin olematon, ellei jopa sitäkin vähäisempi. Siirtosääntö ei KOSKAAN ole voimassa viheriöllä.

    Eli siirtosääntö voimassa Mailanmitta foregreeni tai väylä ja 10cm greenillä, ainakaan minä en keksi muita alueita jotka olisi leikattu noihin mittoihin.

    Lisäksi yleensä väylämittaan leikataan myös tiiausalueet ja usein polut tiiausalueelta väylälle (hienoimmilla kentillä)

    Pitää varmaan kaivaa se sääntökirja itse esiin, eihän tästä ota enään kukaan tolkkua.

    Eli siirtosääntö voimassa Mailanmitta foregreeni tai väylä ja 10cm greenillä, ainakaan minä en keksi muita alueita jotka olisi leikattu noihin mittoihin.
    Lisäksi yleensä väylämittaan leikataan myös tiiausalueet ja usein polut tiiausalueelta väylälle (hienoimmilla kentillä)

    Eikös tuolla juuri aiemmin puhuttu että tiiboksit eivät ole yleistä pelialuetta?

    KL1

    Pelattavan reiän tiiausalue ei tosiaan kuulu yleiseen pelialueeseen (kentän muut tiiboksit kuuluvat), mutta sen sisällä saa siirrellä pelissä olevaa palloaan aivan vapaasti ilman rangaistusta. Sillä on siis ihka oma siirtosääntönsä ja aina voimassa 😀

    Pelattavan reiän tiiausalue ei tosiaan kuulu yleiseen pelialueeseen (kentän muut tiiboksit kuuluvat), mutta sen sisällä saa siirrellä pelissä olevaa palloaan aivan vapaasti ilman rangaistusta. Sillä on siis ihka oma siirtosääntönsä ja aina voimassa

    Jos pelaaja tiiaa 30 cm tiimerkkien takaa ja osuu vain hipaisten palloon (mutta osuu kuitenkin), niin
    – jos pallo vierii 20 cm (eli on edelleen tiiausalueella), voi jatkaa siitä tai nostaa tiin paikalle minne tahansa tiiausalueella … eikä rankkua eli toinen lähtee
    – jos pallo kuitenkin vierii 35 cm eli on kokonaan tiimerkkien etupuolella, mutta edelleen lyhyeksi leikatulla tiiauspaikalla, mutta kuitenkin oman tiiausalueen ulkopuolella, niin siitä jatketaan … ja siirtosäännön voimassa ollessa voi siirtää sen esim 15 cm, josta siis toinen lyönti lähtee
    – eli menikö oikein?
    – ja jatkokysymys: kun pallo vieri 5 cm tiialueen etupuolella ja siirtosäännöllä pääsee takaisin 15 cm, jolloin on taas tiiausalueella, niin saako silloinkin nostaa tiin päälle?

    KL1

    Jos pelaaja tiiaa 30 cm tiimerkkien takaa ja osuu vain hipaisten palloon (mutta osuu kuitenkin), niin
    1) jos pallo vierii 20 cm (eli on edelleen tiiausalueella), voi jatkaa siitä tai nostaa tiin paikalle minne tahansa tiiausalueella … eikä rankkua eli toinen lähtee
    2) jos pallo kuitenkin vierii 35 cm eli on kokonaan tiimerkkien etupuolella, mutta edelleen lyhyeksi leikatulla tiiauspaikalla, mutta kuitenkin oman tiiausalueen ulkopuolella, niin siitä jatketaan … ja siirtosäännön voimassa ollessa voi siirtää sen esim 15 cm, josta siis toinen lyönti lähtee
    – eli menikö oikein?
    3) ja jatkokysymys: kun pallo vieri 5 cm tiialueen etupuolella ja siirtosäännöllä pääsee takaisin 15 cm, jolloin on taas tiiausalueella, niin saako silloinkin nostaa tiin päälle?

    1) Kyllä, sääntö 6.2b(6)
    2) Kyllä, jos siirtosääntö on laitettu kattamaan kaikki väylämittaan ja sitä lyhyemmät yleisen pelialueen alueet JA tiipaikat on leikattu väylämittaan tai alle. Näinhän ei aina ole.
    3) Kyllä, sääntö 6.2b(6)

    Hyviä kysymyksiä, P-P. Ne osoittavat taas, että aina kannattaa osata säännöt.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1361977 kohteessaSiirtosääntö

Etusivu Foorumit Säännöt Siirtosääntö