26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Salamoiden seassa pelaaminen

Etusivu Foorumit Säännöt Salamoiden seassa pelaaminen

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    tos kirjoitti: (1.8.2008 17:08:40)
    Toinen tärkeä asia on ukkosenjohdatus. Märät vaatteet johtavat hyvin virran sisäelimien ulkopuolelle.

    No nih! Nyt selvisi, miksi Näppis ei käytä sadevarusteita kentällä! Kuivat vaatteet ovat turvallisuusriski!

    Tee kirjoitti: (1.8.2008 13:06:50)
    Kannattaa myos muistaa etta grafiitti ja teras ovat melkoisen hyvia johtamaan sahkoa ja yleensa se backswingin kaannekohdassa oleva maila on se korkein piste vaylalla ja viela etta sahko tuppaa purkautumaan lyhyinta reittia pitkin.

    Eli ukkosella kannattaa tehdä sitten aika flätti swingi, no leikki sikseen. Oltiin kotikentällä pelaamassa viime viikolla ja uhkaavia pilviä oli ympärillä. Ajateltiin että katsotaan tilanteen kehittymistä ja alkoi hieman satamaan. Päätettiin että pelataan vielä väylä loppuun. Kun päästiin greenille niin siinä sitten rävähti oikein kunnolla viereisen greeniin päässä, matkaa noin 100 metriä. Tuli vähän kiire lähteä pois kentältä.

    Viisaammalta kollegalta kuulin että golf-kenttä on normaalista maastosta poikkeeva ja vaarallisempi paikka. Syynä tähän on kentän maaperässä risteilevä kastelujärjestelmä, joka johtaa erinomaisen hyvin sähköä. Tämä osittain sotkee noita maastossa päteviä yleissääntöjä.
    ERG:n kastelujärjestelmä on saanut pari kertaa siipeensä salamasta, viimeksi tänä kesänä.

    Parti kirjoitti:… golf-kenttä on normaalista maastosta poikkeeva ja vaarallisempi paikka. Syynä tähän on kentän maaperässä risteilevä kastelujärjestelmä, joka johtaa erinomaisen hyvin sähköä. Tämä osittain sotkee noita maastossa päteviä yleissääntöjä…..kastelujärjestelmä on saanut pari kertaa siipeensä salamasta

    En ole ERGssä tänä kesänä käynyt, mutta toisella kentällä pari vuotta sitten oli mielenpainuvaa ja vaikuttavaa kokea, kun salama tinttaa kastelujärjelmään ja itse yrität kykkiä samaan aikaa mahdollisimman pienenä vieressä. 🙂

    Viime viikolla syntyi ukkosrintama täällä Etelä-Suomessa, olivat onneksi varoittaneet sääennustuksissa. Lopetimme pelaamisen kesken ja palasimme rauhallisesti lyhyintä tietä klubitalolle jyrinän sekä salamojen säestyksellä. Sade alkoi myöhemmin.
    Vastaan tuli todellinen ’pelimies’, joka uhosi: ’Ukkosta pelkäätte (naurua) ja lopetatte kesken. Me lähdemme nyt kentälle ja me emme pelkää ukkosta’ vastasin: ’Hienoa, oikein hyvää pelionnea’. Me teimme oman ratkaisun ja hän teki omansa.

    ps 10 min kuluttua alkoi todella kova rankka sade ja tuli lisää ukkosrintamia

    eli tilanteesta ei ole mitään opittavaa vaan jokainen tekee itse ratkaisunsa 🙂

    KL

    ms wedge kirjoitti: (4.8.2008 18:02:40)
    Viime viikolla syntyi ukkosrintama täällä Etelä-Suomessa, olivat onneksi varoittaneet sääennustuksissa. Lopetimme pelaamisen kesken ja palasimme rauhallisesti lyhyintä tietä klubitalolle jyrinän sekä salamojen säestyksellä. Sade alkoi myöhemmin.
    Vastaan tuli todellinen ’pelimies’, joka uhosi: ’Ukkosta pelkäätte (naurua) ja lopetatte kesken. Me lähdemme nyt kentälle ja me emme pelkää ukkosta’ vastasin: ’Hienoa, oikein hyvää pelionnea’. Me teimme oman ratkaisun ja hän teki omansa.

    Niin, vastuu on pelaajalla (6-8a(ii)), joten hänhän teki ratkaisunsa ihan sääntöjen mukaan…….

    KL kirjoitti: (4.8.2008 19:59:05)

    Sustahan on kuoriutunut oikea sääntöexpertti. Onneksi olkoon!

    KL

    poa annua kirjoitti: (4.8.2008 20:13:21)

    En viitsinyt laittaa hymiötä perään, luulin sinun ymmärtävän muutenkin….. (hymiö)

    KL kirjoitti: (4.8.2008 21:02:37)

    Sori nyt KL sekoilin aivan väärään ’paikkaan’ pyydän anteeksi, ja lupaan etten kommentoi enää yhtään sääntöpykälää, koska en niistä mitään tajua ( ei hymiötä)

    KL

    poa annua kirjoitti: (4.8.2008 21:22:46)
    Sori nyt KL sekoilin aivan väärään ’paikkaan’ pyydän anteeksi, ja lupaan etten kommentoi enää yhtään sääntöpykälää, koska en niistä mitään tajua ( ei hymiötä)

    Minä olen niin suurisydäminen ihminen, että annan Sinulle auliisti anteeksi, ilman hymiötä (ja tähän hymiö).

    Kun on kaikki nyt kauhisteltu salamoiden seassa pelaamisen vaarallisuutta niin laitanpa tähän vähän vertailevaa tietoa a la Antti J. Pesonen. Noin niin kuin todennäköisyyksien näkökulmasta:

    Salamakuolemat aukealla

    Olen saanut Sähkö&Tele -lehdessä 5/2000 olleen huuhaa-kirjoitukseni johdosta parikin kyselyä, että miten korkeuden neliössä -lain mukaan voisi muka laskea esim. kyykkimisen ”kannattavuuden” – tarvitaan yksi referenssipiste. En tarkoittanut tuota murjaisuani konkreettiseksi laskentakehoitukseksi. Kyselyt kuitenkin antoivat kimmokkeen kaivaa esiin kynän, laskutikun (!) ja läjän julkaisuja. Tulos oli tyrmäävä: Salamatiheydellä yksi isku neliökilometrille vuodessa pitää joka ukkosella seistä aukealla suorana (175 cm) n. 5000 vuotta, jotta saisi salamaniskun, ja n. 14 000 vuotta, jotta kuolisi siihen. Kyykkyyn menemällä selviää n. 29 000 vuotta. 0,2 m pään yläpuolelle ulottuva sateenvarjo tappaa kerran n. 11 000 vuodessa. Jos panee joka ukkosella sateenvarjon kokoon, 14 000 vuodessa ehtii kuolla kastumisen aiheuttaman vilustumisen seurauksena ehkä 1000 kertaa (oletus: joka 200:s kastuminen on kohtalokas).

    Toisaalta, jos Suomessa seisoo koko ukkoskauden aukealla keskimäärin 14 000 ihmistä, heistä kuolee yksi joka vuosi. Ennen vanhaan pelloilla saattoi hyvinkin olla ainakin tämä määrä väkeä, nykyään entisaikoja vähemmän ja näistäkin huomattava osa esim. traktorin metalliohjaamossa tai korkeaa leikkuupuimuria alempana. Todennäköisyyttä pienentää se, että ukkostyyppisellä säällä mennään tai jäädään ulos harvemmin kuin kauniilla. Riskiä taas lisää se, että yleiset iltapäiväukkoset esiintyvät päiväsaikaan ja että ukkosen yllättäessä esim. pellolla mennään sateelta suojaan puun alle tai latoon.

    Salamariski pelloilla, urheilu- ja golfkentillä sekä muilla aukeilla on Suomessa häviävän pieni siellä sattuviin tapaturmiin sekä liikenneonnettomuuksiin sinne ja sieltä matkattaessa verrattuna. Mutta sinänsä vaaraton jyrinä tuntuu pelottavalta!

    ts

    Mun mielestä koko juttua on liioteltu. Paljon suurempi uhka on draiverin heittämät kipinät. Saakeli… semmonen kun tulee silmään…

    Dosto kirjoitti: (6.8.2008 12:20:04)Kun on kaikki nyt kauhisteltu salamoiden seassa pelaamisen vaarallisuutta…
    Salamariski pelloilla, urheilu- ja golfkentillä sekä muilla aukeilla on Suomessa häviävän pieni siellä sattuviin tapaturmiin sekä liikenneonnettomuuksiin sinne ja sieltä matkattaessa verrattuna. Mutta sinänsä vaaraton jyrinä tuntuu pelottavalta!

    lainaus: vastuu on pelaajalla (6-8a(ii)), joten hän teki ratkaisunsa sääntöjen mukaan

    …toiset tykkää salamoista, toiset pelkää jyrinää ja toiset tekee niin ja toiset näin…

    Vakavasti sanottuna, uskon että tilastojen mukaan ei salamaniskuun ole kuollut kuin todella häviän pieni määrä golfpelaajia maailman kentillä. Toisaalta golfpelaaja voi valita esim. omien aikaisempien kokemuksien perusteella, haluaako hän ’lyödä palloa’ ukkosilmalla vai ei? Luonnonilmiöt ovat kiehtovia, mutta tilastot ihmeellisiä 🙂

    Saahan niitä todennäköisyyksiä laskea, tässä tapauksessa pistää oman henkensä pantiksi… Semmoset skinit jätän toisille pelimiehille.

    Tieto lisää tuskaa.

    Suomen kentiltä puuttuu systemaattinen varoituskäytäntö ja -järjestelmä. Kenties se tulee sitten, kun ensimmäinen pelaaja kuolee kilpailussa…

    En mitenkään väheksy vaaraa sinänsä, mutta todennäköisyyksienkin kanssa olen joutunut pelaamaan, joten tässä vielä yksi tilastolaskelma ja sitten myös uskonnollinen lähestymistapa ongelmaan (edelleen Pesosen teksteistä):

    -Koska keskimääräinen salamatiheys Suomessa on noin yksi isku neliökilometrille vuodessa, tasamaastossa 100×100 m2 ruutuun osuu salama keskimäärin kerran 100 vuodessa. Ei siitä hääppöisiä havaintotilastoja saa, vaikka istuisi koko elämänsä vieressä luuraamassa. Hyvä jos salama lyö tarkkailijan elinaikana edes yhteen ruudun maastokohtaan ensimmäistäkään kertaa.

    -“Salama on synnin palkka”
    Keskiajalla ja myöhemminkin uskottiin, että salamanisku on Jumalan rangaistus synneistä. Siksi jossakin Pohjois-Italian kaupungissa ruutia piirityksen varalta varastoitaessa erittäin suuri määrä sitä sijoitettiin ajatusmallin mukaisesti turvallisimpaan paikkaan, kirkon kellariin. Kirkontorniin löi salama, ja satoja rakennuksia tuhoutui ja tuhansia ihmisiä kuoli.

    tgc

    Kun yksi puukirkko oli jälleen salamaniskusta palanut poroksi, laati Veikko Ennala yhden uransa parhaimmista otsikoista:

    Herra poltti huoneensa

    Tate kirjoitti: (6.8.2008 15:17:36)
    Suomen kentiltä puuttuu systemaattinen varoituskäytäntö ja -järjestelmä.

    Kuisniin puuttuu? Kotikentälläni on sumutorvi useastikin kutsunut kotiin ukkosen alta. Samoin muutamalla vieraskentällä on näin käynyt. Minulla on ollut luulo että se on yleinen käytäntö…

    Parti kirjoitti: (6.8.2008 18:33:42)

    Tate kirjoitti: (6.8.2008 15:17:36)
    Suomen kentiltä puuttuu systemaattinen varoituskäytäntö ja -järjestelmä.

    Kotikentälläni on sumutorvi useastikin kutsunut kotiin ukkosen alta… muutamalla vieraskentällä on näin käynyt. Minulla on ollut luulo että se on yleinen käytäntö

    Dear Parti, ei (valitettavasti) ole asia näin. Jokainen kenttä on OMA osakeyhtiö / muu yhteisö, joka voi tehdä perusrutiinit omalla tavallaan. GOLFKilpailuissa ilmeisesti sitoo ns. yleiset säännöt ym. ’selitykset’, mutta perustoiminnan voi jokainen kenttäyhtiö muotouttaa oman toimintaprosessien mukaan. Ehkäpä se olisi jopa pieni ONGELMA?

    Ukkonen tai muut luonnon sekä luonnottomat ’poikkeustilanteet’ ym. muut proseduurit ovat joskus vaikeita hahmottaa (gf/kilpailuosanottaja) vieraspelaajana. Kotikenttä on kotikenttä, jossa ’tottumus on toinen luonto’ eli hyvä jos homma toimii omalla ns. kotikentällä jotenkin. Suosituksia asiasta on, mutta velvoittaako ne kenttäyhtiötä???

    Eiköhän se kuitenkin niin ole, että sumutorvi tms. sireeni löytyy pääsääntöisesti jokaiselta Suomen kentältä. Miten sen käyttö on sitten ohjeistettu ja kuka siitä päättää milloinkin, on toinen juttu.

    KL

    Dosto kirjoitti: (7.8.2008 8:47:17)
    Eiköhän se kuitenkin niin ole, että sumutorvi tms. sireeni löytyy pääsääntöisesti jokaiselta Suomen kentältä. Miten sen käyttö on sitten ohjeistettu ja kuka siitä päättää milloinkin, on toinen juttu.

    SHG:n kummaltakin kentältä torvi on ainakin tähän asti puuttunut, koska ukkosen sattuessa ajellaan autolla pitkin kenttää ilmoittamassa pelaajille pelin keskeyttämisestä.

    Pakko muuten kysyä, Dosto, mihin tämä olettamuksesi perustuu vai onko se ihan vain suppeaan otantaan perustuva arvaus? Itselleni ei koskaan ole tullut edes mieleen kysellä pelaamiltani kentiltä tuon torven olemassaoloa ja minä olen sentään luonteeltani utelias. Lisäksi aika harvalla kentällä olen ollut kisaamassa ukkosen keskeyttäessä kilpailun, tarkalleen ottaen kahdella kentällä.

    Nimetön

    Kyllä tämä torvi melko yleinen kapistus on kentillä.
    Parikymmentä vuotta erilaisissa firmakisoissa kolunneena tämä on varsinkin elokuulla törähdellyt lukemattomia kertoja nimenomaan yhteislähdöissä.
    Tällä torvella on myös yleisesti töräytelty yhteislähdön alkamisesta.

    KL kirjoitti: (7.8.2008 9:46:07)

    Dosto kirjoitti: (7.8.2008 8:47:17)
    Eiköhän se kuitenkin niin ole, että sumutorvi tms. sireeni löytyy pääsääntöisesti jokaiselta Suomen kentältä. Miten sen käyttö on sitten ohjeistettu ja kuka siitä päättää milloinkin, on toinen juttu.

    SHG:n kummaltakin kentältä torvi on ainakin tähän asti puuttunut, koska ukkosen sattuessa ajellaan autolla pitkin kenttää ilmoittamassa pelaajille pelin keskeyttämisestä.

    Pakko muuten kysyä, Dosto, mihin tämä olettamuksesi perustuu vai onko se ihan vain suppeaan otantaan perustuva arvaus? Itselleni ei koskaan ole tullut edes mieleen kysellä pelaamiltani kentiltä tuon torven olemassaoloa ja minä olen sentään luonteeltani utelias. Lisäksi aika harvalla kentällä olen ollut kisaamassa ukkosen keskeyttäessä kilpailun, tarkalleen ottaen kahdella kentällä.

    SHG:n jäsen olen itsekin ja sumutorvi löytyy molemmilta kentiltä. Ja otanta nyt ei niin järin suuri kokemuksesta ole, mutta ne 6-7 kertaa kun olen ukkosen takia joutunut keskeyttämään on keskeytus tapahtunut sumutorvella ilmoittaen. Tänä vuonna Luukissa.

    Kirjoittiko Parti velvoittamisesta vai yleisestä käytännöstä?

    KL

    Dosto kirjoitti: (7.8.2008 10:50:05)

    Sitten torvet ovat tulleet kovin hiljan, viime vuonna Lakistossa mestiksissä peli keskeytettiin ukkosen takia eikä silloin mitään torvea soiteltu, vaan joku hemmo autolla kiersi kertomassa tilanteesta. Odottelimme pelin jatkumista kymppigriinin takana metsikössä.

    Selvitän Luukin ja Lakiston tilanteen lauantaina mennessäni Luukkiin.

    En malta olla laittamatta vielä yhtä Pesosen tekstiä salamoista tänne:

    Ukkonen voimalaitoksena

    Ukonilmaan liittyvä energia on hyvin suuri, mutta se on pääosin liike- ja potentiaalienergian sekä termisen energian muodossa. Tällaisessa luonnon lämpövoimalaitoksessa “turbiini generaattori -koneikon” hyötysuhde on surkea, ja sekin vähä sähköenergia kuluu pääosin siirtohäviöihin.

    Jos keskimääräisen 30 kA salaman maahan “jaksanut” energia saataisiin jollakin konstilla hyödynnetyksi ja kokonaan, saalis olisi n. 5 kWh, nykytukkuhinnoin siis alle euron. Lisäksi sähkön toimitus taivaalta tulee “vääränlaisesti paketoituna”, vähän samaan tapaan jos tankkaisi autonsa nitroglyseriinillä. Kyllähän auto näinkin menee, jopa kauas ja korkealle, mutta tuskin ihan paragraafien mukaan.

    Oheisessa raportissa uhrin läpi ei ole mennyt salama, mutta jälki on aika karua.
    Suosituksissa kerrotaan, että lankapuhelimen käyttöä tulisi vältää.

    JIM:n ukkos-dokkarissa poika oli leikannut ruohoa mp-soitin päällä ja napit päässä. Sen mukaan soittopeli ja kuulokejohdot olivat pelastaneet pojan hengen. Salama oli hakenut helpoimman reitin päästä kohti varpaita ja rysäyttänyt kuulokekaapeleita pitkin soittimeen ja jatkanut siitä maahan.

    Naapurin täti oli ihmetellyt keskellä nurmikkoa olleita ruohonleikkuria ja lenkkareita. Hän oli mennyt katsomaan, mitä on tapahtunut ja löysi ennen salamaniskua ruohoa leikkaamassa olleen pojan istumassa olohuoneen sohvalla. Poika oli saanut kovan tällin, eikä tietenkään muistanut, miten oli olohuoneeseen joutunut.

    Vähän William Shatner-ihmetarinan aineksia, mutta maallikolle ymmärrettävän tuntuisia perusteluja.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #292554 kohteessaSalamoiden seassa pelaaminen

Etusivu Foorumit Säännöt Salamoiden seassa pelaaminen