26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Sääntökysymysten olemuksesta (sticky)

Etusivu Foorumit Säännöt Sääntökysymysten olemuksesta (sticky)

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    MOD Dole heitti pallon ilmaan ja vuodenajasta johtuen se putosi vesiesteen jäiselle pinnalle labiiliin olotilaan….

    Jäin kuitenkin tuon kommentin luettuani miettimään keitä ja millä tavoin erilaiset sääntöihin liittyvät pulmat palvelevat. Tällä forumilla on vuosien saatossa taitettu peistä mitä hypoteettisimmistä dilemmoista, mutta toisaalta on käsitelty myös hyvinkin yksinkertaisia pulmia (joista tosin usein on kehkeytynyt niitä hypoteettisiä dilemmoja…).

    Jossain vaiheessa ihmiset eivät uskaltaneet esittää yksinkertaisia kysymyksiä siinä pelossa, että heidät leimataan tyhmiksi ja tietämättömiksi. Toivottavasti tämä aika on jo takana päin ja myös yksinkertaisia kysymyksiä uskalletaan esittää, sillä kysymällä kuitenkin pääsee aina eteenpäin.

    Tästä golfkauden hiljalleen käynnistyessä täällä kotimaassa en pidä mahdottomana, että heitän forumille kyssärin tai pari, mutta kannustaisin kaikkia lukijoita aktivoitumaan jo nyt ja aloittamaan uuden ketjun mistä tahansa sääntöasiasta, joka askarruttaa tai on jäänyt vaille vastausta. Vakuutan, että 99% kysymyksistä saa täällä sääntö- tai deccarikirjasta suoraan löytyvän vastauksen, ja siitä yhdestä prosentista voimme sitten joukolla vääntää itse kunkin iloksi.

    Kevään ja sääntökysymysten odotuksessa,
    KL(1)

    Olen kuluneitten noin 15 vuoden aikana ottanut vuosittain kantaa hitaaseen pelaamiseen, vuokrapelaamiseen, osakkeen omistamiseen, käyttäytymiseen kentällä, käyttäytymiseen klubilla, välinekysymyksiin, jytkyyn, brexitiin, sote- ratkaisuun ja muutamaan kymmeneen muuhun päivänpolttavaan asiaan, joita foorumilla on käsitelty.

    Tästä johtuen en enää juuri seuraa, mitä muitten aiheitten alla kirjoitellaan. Seuraan vakituisesti ainoastaan sääntöosiota. Tähän on syynä, että aikoinaan huomasin, että kyvyt eivät riitä kilpailemiseen, saati opettamiseen, joten oli luonnollista siirtyä kabinetteihin ja tuomarointiin. Ilokseni huomasin, että sääntöjen tunteminen nopeuttaa ja helpottaa pelaamista, sekä omaa että muiden. Saatan ystävällisesti neuvoa kanssapelaajaa, että droppaa tuohon, rakas ystävä, ja opettele säännöt!

    Kerran tuli kisoissa eteen tilanne, johon vaadittiin tietoa enemmän kuin sääntökirja pystyi vastauksia antamaan. Onneksi tämä sattui kollegalle. Hän selvitti tilanteen tyylikkäästi ja pelaaja oli tyytyväinen tuomioon. Jälkeenpäin jäimme pohtimaan, meniköhän sittenkään ihan oikein. Lupasin ratkaisun seuraavaan viikonloppuun mennessä. Ja laitoin kysymyksen Säännöt-palstalle.

    Itse casea en enää edes muista, mutta se jäi mieleen, että kivan keskustelun se aikaan sai. Nopeimmin vastasivat nämä wannabe-paramoret, jotka vetävät vastaukset hihasta muistellen jotain urbaania legendaa, joka on moneen kertaan osoitettu vääräksi. Sitten tuli tuomioita viittauksilla melkein oikeisiin sääntökohtiin. Melko nopeasti vastasivat myös raskassarjalaiset, KL, ts, J-P.S, joitten vastauksiin saatoin jo luottaa.

    Hankaluutta viimeksi mainittujen vastauksissa oli, että tuli deccaria deccarin päälle kunkin vastaajan halutessa todistaa kaverin vastauksen vääräksi. Tämä vaatii lukijalta tietenkin jo jonkin asteista sääntöjen hallintaa ja malttia tehdä yhteenveto luetusta. Esittämääni caseen en täysin tyhjentävää vastausta saanut, mutta vastauksia seulomalla ja yhdistelemällä sain esittää kollegalle meitä tyydyttävän lopullisen päätöksen.

    Alkanut kausi tuonee taas uusia kiperiä kysymyksiä palstalle ratkottavaksi. Ratkomista saattaa helpottaa seikka, jonka jätän mainitsematta, eli ärhäkimmän ylituomarin, itseviisaan ukonsaatanan (sanonta P. Haanpään) puuttuminen kirjoittajarosterista. Itse tulen seuraamaan palstaa herkeämättömällä mielenkiinnolla.

    Toivotan KL1:lle voimia sääntökysymysten esittelyyn ja käsittelyyn. Ja Salomonin viisautta.

    KL1

    Itse casea en enää edes muista, mutta se jäi mieleen, että kivan keskustelun se aikaan sai.

    Säännöt -osiossa on vaatimattomat 1363 ketjua, joten pelkän vuosiluvun muistamalla löytänet ko. ketjun helposti sen aloittajan perusteella ja voimme käsitellä sen uudelleen, joskin nykysäännöin.

    Mitäs sanot, Johtaja?

    Tästä pistin juuri viimeviikolla taas toimitukseen muikkaria, että hakutoiminnon kehittämistä kovasti arvostaisimme. Hakuun on tilattu kehityksenä haun kohdistus ketjun nimeen ja myös kirjoittajan nimeen. Nythän se kohdistuu koko viestikentään. Eikä itseasiassa viestin otsikkoon lainkaan.

    Vaikka ensimmäisestä pyynnöstä on jo tovi, olen silti luottavainen tähän muutokseen, mutta kuten niin monen muunkin asian kanssa elämässä, tekemistä usein on enemmän, mitä tekeviä käsiä.

    Mutta eiköhän se sieltä, pysytään uskossa, vaikka muuten se ei aatteena olisikaan.

    olen silti luottavainen tähän muutokseen,

    Jostain kumman syystä nämä hakutoiminnallisuudet ovat elämää suurempia haasteita useimmissa kaupallisissa alustoissa (kuten Sharepoint). Siksi en ole kovin luottavainen tämänkään suhteen, mutta olisin todella mielelläni väärässä…

    KL1

    Kerran tuli kisoissa eteen tilanne, johon vaadittiin tietoa enemmän kuin sääntökirja pystyi vastauksia antamaan. Onneksi tämä sattui kollegalle. Hän selvitti tilanteen tyylikkäästi ja pelaaja oli tyytyväinen tuomioon. Jälkeenpäin jäimme pohtimaan, meniköhän sittenkään ihan oikein. Lupasin ratkaisun seuraavaan viikonloppuun mennessä. Ja laitoin kysymyksen Säännöt-palstalle.

    Tämä alkoi minua nsiinä määrin kiinnostaa, että selasin kaikki Säännöt-osion otsikot ja ko. ketjujen aloittajat. Osion muisti ulottuu vuoteen 2002 ja löysin Johtajalta viisi (5) ketjun aloitusta, nämä vuosilta 2006-2008. Mikään näistä ei ollut erityisen pitkä ketju eikä niissä etenlkään käyty minkäänlaista vääntöä, joten mietinpä olisi joku toinen sittenkin laittanut tuon ketjun käyntiin, jos kukaan ylipäätään.

    Noiden vanhojen ketjujen selaaminen oli muuten vallan hauskaa! Vastaan tuli paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja eritoten nimimerkkejä, jotka ovat valitettavasti täältä jo kaikonneet. Toivottavasti joku heistä vielä löytää tiensä takaisin.

    Ei tämä case ole missään tapauksessa noin vanha. Veikkaisin haarukaksi 2010-2014 tai jotain sinne päin. Ja kuten mainitsin, en ollut itse tässä kisassa tuomitsemassa, vaan seurakaveri oli vuorossa. Täten en muista tapauksen yksityiskohtia. Sen muistan, että pelaaja löi bunkkerista saaden aikaan kaksoiskosketuksen. No ei siinä mitään; näitähän sattuu päivittäin. Mutta lisäksi siinä tapahtui jotain muutakin jota en nyt muista. Osuiko pallo sitten jonkun bagiin tai päähän tai lyöjän bagiin tai päähän tai jotain vastaavaa.

    Tuomareina olemme molemmat melko aloittelijoita mutta pelaajina jo jonkun verran kokeneita, yhteensä noin 40 vuotta. Ja mokomaa tilannetta ei ollut kummankaan uralla tullut vastaan. KsPelaaja oli kisassa häntäpään sijoilla, joten oli merkityksetöntä menikö penaltit +/- 1 lyöntiä sinne tai tänne. Ja kuten mainittu, pelaaja oli tuomioon tyytyväinen.

    Puhtaasti akateemisesta mielenkiinnosta laitoin kysymyksen palstalle. Ja nyt jos KL ei viestiä minun aloittaman löydä, se saattaa johtua siitä, että olen laittanut kysymyksen ketjuun, jossa on käsitelty vastaavanlaista dilemmaa. Muistan, että aiheesta kävin keskustelua sähköpostitse myös seuramme silloisen kapteenin kanssa. Jos löydän tuon keskustelun, voin esittää probleeman uudestaan.

    Kiinnitin tämän aihealueen alkuun pysyväksi. Hyvä avaus KL1:tä ja sopii mainiosti yleiseksi vähän vapaammaksi keskusteluketjuksi sääntöasioista. Yksittäiset caset ja kysymykset sitten omiin ketjuihinsa.

    LDR-MOD Dole

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1118155 kohteessaSääntökysymysten olemuksesta (sticky)

Etusivu Foorumit Säännöt Sääntökysymysten olemuksesta (sticky)