26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Rinkun kokouksen satoa!

Etusivu Foorumit Yleistä Rinkun kokouksen satoa!

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 227)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts

    Hörhö kirjoitti: (21.9.2010 12:30:46)
    [

    Kilpailuoikeudellisesti syntyy mielenkiintoinen kysymys, mikäli jokin organisaatio nimenomaisesti tai tosiasiallisesti antaisi määräyksen taikka loisi sellaisen käytännön tilanteen, jossa joitain yhtiöitä tai yhdistyksiä rajoitettaisiin, kiellettäisiin tai muuten estettäisiin päästämästä johonkin tiettyyn ryhmään kuuluvia tai kuulumattomia ihmisiä kentälleen maksua vastaan. (Olipa kamala virke).

    Äkkiseltään kuulostaisi kartellilta, määräävän markkina-aseman väärinkäytöltä tai muulta kilpailulainsäädännössä kielletyltä toiminnalta. Mene ja tiedä…

    Noin päin ajateltuna kyllä.

    Muuttuko ajatus sitten siitä, että lähtökohtaisesti ollaan suljettuja yhteisöjä, mutta luodaan vierailuoikeus tietyt kriteerit täyttäville. Näin päinhän tuo asia on totuttu näkemään, eli liiton säännöt pakottavat antamaan vierailuoikeuden muiden liiton jäsenseurojen pelaajille, jotka ovat maksaneet kotikenttänsä vaatimat maksut.

    Nyt tietysti ollaan esittämässä selkeää euromääräistä rajaa, joka voi aiheuttaa mielenkiintoisia lisäkysymyksiä.

    ts kirjoitti: (21.9.2010 12:45:59)

    Jos liitto suosittaa, ei toimi. Tehdään suljettujen ovien takana jossain vaiheessa ilmenee kartelliksi kuitenkin.

    En jaksa uskoa että tuollaista suositusta tulee, jos tulee niin lisäkysymyksiä tulee varmasti mutta eri tahoilta kuin olisivat arviot olleet.

    ts kirjoitti: (21.9.2010 12:45:59)

    Hörhö kirjoitti: (21.9.2010 12:30:46)
    [

    Kilpailuoikeudellisesti syntyy mielenkiintoinen kysymys, mikäli jokin organisaatio nimenomaisesti tai tosiasiallisesti antaisi määräyksen taikka loisi sellaisen käytännön tilanteen, jossa joitain yhtiöitä tai yhdistyksiä rajoitettaisiin, kiellettäisiin tai muuten estettäisiin päästämästä johonkin tiettyyn ryhmään kuuluvia tai kuulumattomia ihmisiä kentälleen maksua vastaan. (Olipa kamala virke).

    Äkkiseltään kuulostaisi kartellilta, määräävän markkina-aseman väärinkäytöltä tai muulta kilpailulainsäädännössä kielletyltä toiminnalta. Mene ja tiedä…

    Noin päin ajateltuna kyllä.

    Muuttuko ajatus sitten siitä, että lähtökohtaisesti ollaan suljettuja yhteisöjä, mutta luodaan vierailuoikeus tietyt kriteerit täyttäville. Näin päinhän tuo asia on totuttu näkemään, eli liiton säännöt pakottavat antamaan vierailuoikeuden muiden liiton jäsenseurojen pelaajille, jotka ovat maksaneet kotikenttänsä vaatimat maksut.

    Nyt tietysti ollaan esittämässä selkeää euromääräistä rajaa, joka voi aiheuttaa mielenkiintoisia lisäkysymyksiä.

    Pakko osallistua uutena keskusteluun. Terve kaikille!

    Mitenköhän noi entistä tiukemmat vieraspelaamisen ehdot tulevat toimimaan Talissa? Talihan maksaa kentästään kaupungille aivan marginaalista vuokraa juurikin sillä perusteella, että se on helposti avoinna myös vieraspelaamiselle. Jo nyt on kaupungin taholta tullut palautetta siitä, että green fee maksut ja ehdot ovat liian hankalat. Mitenköhän uusien sääntöjen puitteissa? Kynnymaksut yms. ei kuulosta hyvältä Helsingin kaupunginvaltuustossa.

    ts

    hkgolf kirjoitti: (21.9.2010 13:00:50)
    Kynnymaksut yms. ei kuulosta hyvältä Helsingin kaupunginvaltuustossa.

    Tervetuloa ja anteeksi kun heti kysyn vaikeita:

    Mikä ihme on tuo kyynysmaksu ja miten se liittyy Taliin?

    ts kirjoitti: (21.9.2010 13:15:04)

    Saanko vastata? 1) Mitään kynnysmaksua ei ole esitetty, ainoastaan pelikausimaksun minihintasuositus ja b) ei liity mitenkään Taliin.

    duffer kirjoitti: (21.9.2010 8:44:49)

    aakoo64 kirjoitti: (21.9.2010 0:21:53)
    …….
    Aivan kuten Janne Uotila, haluan myös muistuttaa vähän pelaavien oikeuksien huomioon ottamisesta. Eihän jonkun noin 5 kertaa vuodessa pelaavan kerta kaikkiaan kannata hankkia osaketta ja maksaa sitten vaikkapa 600 euron kausimaksuja.
    ……..

    aakoo voisi vähän valaista, mitä ovat vähän pelaavien oikeudet ja mistä ja miten ne on hankittu.

    Käsittääkseni Suomessa golf on kenttien suhteen järjestynyt siten, että pelaajat ovat itse rakentaneet kenttänsä ja siten ne aakoon mainitsemat oikeudet ovat näillä rakentajilla/omistajilla, ei satunnaisilla vierailla.

    Joskus ennen vuotta 1985 rakennetut kentät on toki pääasiassa tehty yhteisille, siis kunnan omistamille maille mutta niissäkin pääasiassa pitkillä vuokrasopimuksilla joten veronmaksajat ovat näin luovuttaneet oikeudet kentän rakentajille.

    Joten, aakoo, please. Mitä ovat ne vähän pelaavien oikeudet?

    Johan noista Janne Uotila kirjoitti, mutta lähinnä tarkoitin sitä, että myös vähän pelaaville pitäisi olla mahdollisuus käydä se muutama kierros vuodessa järjellisillä kustannuksilla. Selvennetään nyt vielä sen verran, että itse omistan osakkeen ja pelaan sen pelioikeudella, olen siis sitoutunut. Osakkeen olen ostanut jo kentän rakennusvaiheessa.

    ts kirjoitti: (21.9.2010 9:19:18)

    Heititpä varsin hyvän ja perustavaa laatua olevan kysymyksen.

    Onko syntynyt oikeuksia vai onko myyty heille ajatusta oikeuksista, joita ei aidosti ole olemassakaan?

    Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että seurojen ja kenttien pitää tietyissä rajoissa pyrkiä huolehtimaan tuosta ryhmästä, mutta keinot ovat vielä auki. Sen sijaan ajatus, että kolmas osapuoli voisi noita oikeuksia toisten omaisuuden käyttöön luoda, on varsin absurdi.

    Kun nyt lopulta päivällä pääsin netin ääreen ja luin uutisointeja eilisestä Rinkun kokouksesta, olin ymmärtävinäni vähän pelaavatkin otetuksi huomioon. Seuraava on siis minun tulkintani luetusta, ei välttämättä oikein: Seuroilla olisi mahdollisuus antaa oikeus omalla kentällä pelaamiseen pienemmilläkin maksuilla kuin paljon puhuttu ’kynnysraha’. Silloin vain ei saisi liiton tasoituskorttia. Tasoituskortti ja sitä kautta pääsy vieraskentillekin olisi mahdollista saada esimerkiksi mainitulla vähintään 300 euron panostuksella.

    Jos tähän mennään, samalla voitaisiin liitossa ottaa tiukka kanta tasoituskortin myöntämiseen niin, että sen saisi vasta oikealla eli max 36 tasoituksella. Tällöin myös ongelmana pidetty vieraspelaaminen seuratasoituksella ikään kuin pyyhkiytyisi pois.

    hkgolf kirjoitti: (21.9.2010 13:00:50)

    Pakko osallistua uutena keskusteluun. Terve kaikille!

    Mitenköhän noi entistä tiukemmat vieraspelaamisen ehdot tulevat toimimaan Talissa? Talihan maksaa kentästään kaupungille aivan marginaalista vuokraa juurikin sillä perusteella, että se on helposti avoinna myös vieraspelaamiselle. Jo nyt on kaupungin taholta tullut palautetta siitä, että green fee maksut ja ehdot ovat liian hankalat. Mitenköhän uusien sääntöjen puitteissa? Kynnymaksut yms. ei kuulosta hyvältä Helsingin kaupunginvaltuustossa.

    Ei kai se vuokra enää ole aivan marginaalinen. Eikös siitä ollut jokin aika sitten hirveä haloo, kun kaupunki korotti maan vuokraa? Vai muistanko aivan väärin? Toki kerrostalojen alla olevan maan tasoa vuokra ei edelleenkään ole. Sellaisten kustannusten maksaminen olisi golfkentälle mahdotonta.

    ts

    aakoo64 kirjoitti: (21.9.2010 14:28:04)

    Johan noista Janne Uotila kirjoitti, mutta lähinnä tarkoitin sitä, että myös vähän pelaaville pitäisi olla mahdollisuus käydä se muutama kierros vuodessa järjellisillä kustannuksilla. .

    Minäkin olen sitä mieltä, että tuollainen mahdollisuus olisi hyvä järjestää. Kyse varmaankin oli enemmän siitä, että mistä tuolaisille pelaajille on syntynyt oikeus johonkin. Se kun on terminä varsin vahva.

    ts kirjoitti: (21.9.2010 13:15:04)

    hkgolf kirjoitti: (21.9.2010 13:00:50)
    Kynnymaksut yms. ei kuulosta hyvältä Helsingin kaupunginvaltuustossa.

    Tervetuloa ja anteeksi kun heti kysyn vaikeita:

    Mikä ihme on tuo kyynysmaksu ja miten se liittyy Taliin?

    Okei, huono sananvalinta. Täähän ei sinällään liity isoon kuvaan, mutta kun työryhmän johdossa on Talin aktiivi, niin nämä asiat tuli mieleen.

    Talin kenttä maksaa helsingin kaupungille vuokraa koko alueesta muutaman tonnin. Kyseessä on satojen miljoonien arvoinen alue. Ehtona on, että kenttä palvelee helsinkiläisiä golfareita laajasti. Toivottu jopa mahdollisuuksia tutustua lajiin ilman green cardia. Tasoitusrajojen nostoa yms on kentältä vaadittu.

    Nyt jos esim. helsinkiläinen ’sitoutumaton’ pelaaja ei sinne pääse, niin toi homma ei mun mielestä mene enää vuokraehtojen mukaisesti. Saattaa siis Ekström kaivaa tässä kuoppaa omalle kotikentälleen.

    Lisäksi vielä helsinkiläisenä veronmaksajana ja sitoumattomana pelaajana mua hämmentää miten toi Ekström kehtaa puhua muiden maksamasta pelaamisesta, kun helsinkiläiset veronmaksajat tukevat jokaisen talilaisen golfarin harrastusta 8000 eurolla vuosi(vanhalla vuokralla). Silloin kun Ekström maksaa itse oman golfinsa, saa hän tulla valittamaan minun minun maksuista. Tämä on mun mielipide ton kaverin lausunnoista. Alla linkki vuokraehtoihin ja Soininvaaran laskelmat noista Talin tuista.

    Summa summarum. Niin Talia, Vuosaarta, kuin Paloheinääkin (ja monia muita ympäri suomen) suositaan markkinahintoja radikaalisti halvemmilla vuokrilla. Myös minä veronmaksajana osallistun tähän subventointiin. Siksi nämä kentät pitää pitää auki myös niille, joilla on liiton lisenssi ja maksavat pyydetyn green feen. Ehtona pelaamiselle kunnan tukemalle kentälle ei voi olla maksut jollekin kolmannelle osapuolelle. Sitten kun osakkaat maksavat kaiken ilman muiden subventioita, voidaan portille laittaa vartijat ampua lokit alas.

    http://www.hel.fi/static/public/hela/Liikuntalautakunta/Suomi/Esitys/2008/Liv_2008-11-18_LILK_13_El/BBA6C6BA-611A-4196-AFCB-C9BBA1614458/7102008_238_palautettu_uudelleen_valmisteltavaksi_.html

    Mitä veronmaksajien tulee tukea?

    Luettuani Teemu Tyryn yhteenvedon ”Ringin” kokouksesta valaistuin, ymmärrän nyt mistä valitukset halpapelaamisesta, sitoutumisesta ja osakkeenomistajien erikoiseduista ym. hömpötyksestä sikiävät. Kun Uudenmaan kenttäyhtiöillä ja muutamilla sijoittajilla on yhteensä n. 8000 tuhatta osaketta myymättä, niin pakko on jotakin kehitellä. Kuvittelevat, että tekemällä sitoutumattoman pelaamisen (hienon terminkin keksineet) erilaisilla tempuilla vaikeaksi ja kalliiksi saisivat osakkeensa paremmin myydyksi.
    Mutu, eli muijasta tuntuu menetelmällä ajatellen, temppu ei tule myyntiä parantamaan.

    Mites tämä 100 korttia/reikä homma tullaan hoitamaan? Millä perusteela Vihdissä, Hattulassa yms sanotaan osalle jäsenistä, ettet tule tänne enää mahtumaan? Ja minne heidät lykätään? Näen jo mielessäni kuinka Talissa reagoidaan siihen, kun pääkaupunkiseudun kentät ovat ’täynnä’ ja Tali ’pakotetaan’ ottamaan uusia jäseniä.

    Ei Talia tietenkään pakoteta ottamaan ketään. 100 per reikä on maksimi. Toisaalta jos olisikin toisin, ajatteles niitä jotka pakotetaan liittymään Taliin.

    Muuten, parisuhdeasioissa 100 jäsentä per reikä on aika paljon 🙂

    …kaksimielistelee:

    ”Meillä on 700 osaketta joista maksetaan vastiketta, samanverran on pöytälaatikossa odottamassa ostajaa. Taloudellinen tilanne on varsin vaikea, Koski kertoi kokouksen jälkeen. Nevaksen osakkeet ovat pölyttyneet laatikoissa yli 20 vuoden ajan.’

    Jos Nevas olisi edes hiukka lähellä sitä miltä oikean golfkentän pitäisi näyttää niin osakkeiden myynnissä ei olisi mitään ongelmaa. Olen muutaman kerran käynnyt ko kentällä ’avointen ovien’ päivänä ja todennut kentän, sen kunnon ja klubin henkilöstön onnettomiksi. Miksi tuollaiseen yhtiöön pitäisi kenenkään sitoutua.

    Kun tässä eräät kirjoittajat ovat mainostaneet tuota 300 euron sitoutumispelipakettia suurena mahdollisuutena, jäänkin odottamaan jännityksellä, mitä kaikkia kivoja peli/jäsenyyspaketteja esimerkiksi Pickala, Master, EGS, HGK ja Sarfvik kehittävät vähän pelaaville pääkaupunkiseutulaisille. Aikaisemminhan ne ovat hinnoitelleet green feensä varsin ylös ja rajoittaneet voimakkaasti vieraspelaamisen lähtöaikoja. Joidenkin jäseniksikin on ollut lähes mahdotonta päästä. Nyt sitten ilmeisesti kaikki muuttuu, koska tokihan kaikki pääkaupunkiseudun kentät lähtevät tuohon kymmenientuhansien sitoutumattomien pelaajien sitouttamiseen mukaan. Mahtavaa!

    Mika Ahola kirjoitti: (21.9.2010 15:19:18)
    Ei Talia tietenkään pakoteta ottamaan ketään.

    Mutta entäs jos haluaa jäseneksi jonnekkin ja 100 kilometrin sisällä kodista Tali on ainoa, joka ei ole täynnä. Pakkohan niiden on sinne ottaa, jos tälläinen 100 jäsentä/reikä tulee käyttöön.

    Ei oo pakko. Meillä on yhdistymisvapaus, muttei yhdistymispakkoa. Seurat voivat käsittääkseni säännöillään määrittää jäsenyyskriteerit. Esittämäsi tilanne,

    pullihukki kirjoitti: (21.9.2010 15:30:17)
    Mutta entäs jos haluaa jäseneksi jonnekkin ja 100 kilometrin sisällä kodista Tali on ainoa, joka ei ole täynnä. Pakkohan niiden on sinne ottaa, jos tälläinen 100 jäsentä/reikä tulee käyttöön.

    on varmaan aika epätodennäköinen, mutta Talille se olisi inha lähinnä kai tuon yleishyödyllisyysstauksen kautta, en ole ihan varma, mutta pakko ei ole ottaa jäsenekseen.

    Tali-aivoituksia kirjoittelee plastalle:

    repetius kirjoitti: (21.9.2010 15:23:13)
    ”Meillä on 700 osaketta joista maksetaan vastiketta, samanverran on pöytälaatikossa odottamassa ostajaa. Taloudellinen tilanne on varsin vaikea, Koski kertoi kokouksen jälkeen. Nevaksen osakkeet ovat pölyttyneet laatikoissa yli 20 vuoden ajan.’

    Jos Nevas olisi edes hiukka lähellä sitä miltä oikean golfkentän pitäisi näyttää niin osakkeiden myynnissä ei olisi mitään ongelmaa. Olen muutaman kerran käynnyt ko kentällä ’avointen ovien’ päivänä ja todennut kentän, sen kunnon ja klubin henkilöstön onnettomiksi. Miksi tuollaiseen yhtiöön pitäisi kenenkään sitoutua.

    Nevaksen sivuilla ei edes tarjota mahdollisuutta ostaa osaketta yhtiöltä. Siellä puhutaan vain vuokraamisesta. Ei ihme, että 700 osaketta on pöytälaatikossa, jos sen lukko on hukassa.

    Nevaksen osake on sinänsä erilainen, siinä kun maksetaan ’vastike’ vain jos pelataan. Jos et pelaa, niin vuosimaksua ei tarvitse maksaa.

    pullihukki kirjoitti: (21.9.2010 15:30:17)

    Mika Ahola kirjoitti: (21.9.2010 15:19:18)
    Ei Talia tietenkään pakoteta ottamaan ketään.

    Mutta entäs jos haluaa jäseneksi jonnekkin ja 100 kilometrin sisällä kodista Tali on ainoa, joka ei ole täynnä. Pakkohan niiden on sinne ottaa, jos tälläinen 100 jäsentä/reikä tulee käyttöön.

    Väärin. Sitten rakennetaan satoja uusia kenttiä ja kaikkien osakkeet suorastaan ryöstetään käsistä. Tarkemmat perustelut saat työryhmän jäsenilta.

    hkgolf kirjoitti: (21.9.2010 15:43:29)
    Väärin. Sitten rakennetaan satoja uusia kenttiä ja kaikkien osakkeet suorastaan ryöstetään käsistä. Tarkemmat perustelut saat työryhmän jäsenilta.

    Olinpas tyhmä. Näinhän se tottakai menee. Vihdistä erotettavat 4200 jäsentä ostavat jokainen 10tuhansien osaakkeet ja rakentavat omat kenttänsä 🙂

    Nimetön

    pullihukki kirjoitti: (21.9.2010 15:13:46)
    Mites tämä 100 korttia/reikä homma tullaan hoitamaan? Millä perusteela Vihdissä, Hattulassa yms sanotaan osalle jäsenistä, ettet tule tänne enää mahtumaan? Ja minne heidät lykätään? Näen jo mielessäni kuinka Talissa reagoidaan siihen, kun pääkaupunkiseudun kentät ovat ’täynnä’ ja Tali ’pakotetaan’ ottamaan uusia jäseniä.

    Liitosta tulee 18 reiän kentälle enintään 1800 tasoituskorttia ja ne annetaan vain niille, jotka maksavat kyseiselle kentälle vuotuisen pelimaksun tai vastaavan hoitovastikkeen tai vuokraavat pelioikeuden osakkaalta, joka sen maksaa. Jäsen- ja tasoituskorttiin jatkossa merkitään, onko pelimaksu maksettu. Jos maksaa sen Vihtiin tai Hattulaan, sieltä sen kortin saa, mutta jos ei maksa muuta kuin jäsenmaksun, siellä Vihdissä tai Hattulassa voi pelata, jos Vihti tai Hattula sen sallii. Muualla ei pääse pelaamaan. Mikään seura ei tule ’pakotettuna’ ottamaan uusia jäseniä, ei Tali eivätkä muutkaan.

    Tuo määrä 100 korttia/reikä on itse asiassa liian suuri. Esimerkiksi Masterissa se olisi 3600 korttia ja Pickalassa 5400 korttia. Masterissa jäseniä v 2010 on 1548 ja Pickalassa 1494. Veikkaan, että niistä kumpikaan ei ota kovin paljon uusia jäseniä, mutta kun tilaa olisi, kannattaa yrittää. Pelkällä jäsenmaksulla ei vaan pääse kummallekaan kentälle.

    Pääkaupunkiseudulla on paljon kenttiä, joissa on tilaa sitoutuneille pelaajille, mutta Taliin joutuu jonottamaan jatkossakin. Valitettavasti.

    ts kirjoitti: (21.9.2010 12:45:59)

    Hörhö kirjoitti: (21.9.2010 12:30:46)
    [

    Kilpailuoikeudellisesti syntyy mielenkiintoinen kysymys, mikäli jokin organisaatio nimenomaisesti tai tosiasiallisesti antaisi määräyksen taikka loisi sellaisen käytännön tilanteen, jossa joitain yhtiöitä tai yhdistyksiä rajoitettaisiin, kiellettäisiin tai muuten estettäisiin päästämästä johonkin tiettyyn ryhmään kuuluvia tai kuulumattomia ihmisiä kentälleen maksua vastaan. (Olipa kamala virke).

    Äkkiseltään kuulostaisi kartellilta, määräävän markkina-aseman väärinkäytöltä tai muulta kilpailulainsäädännössä kielletyltä toiminnalta. Mene ja tiedä…

    Noin päin ajateltuna kyllä.

    Muuttuko ajatus sitten siitä, että lähtökohtaisesti ollaan suljettuja yhteisöjä, mutta luodaan vierailuoikeus tietyt kriteerit täyttäville. Näin päinhän tuo asia on totuttu näkemään, eli liiton säännöt pakottavat antamaan vierailuoikeuden muiden liiton jäsenseurojen pelaajille, jotka ovat maksaneet kotikenttänsä vaatimat maksut.

    Nyt tietysti ollaan esittämässä selkeää euromääräistä rajaa, joka voi aiheuttaa mielenkiintoisia lisäkysymyksiä.

    Pahaa pelkään, että oikeuskin vielä saataa ottaa kantaa kummalta puolelta asiaa pitää katsoa. Euromääräinen raja tekee asian helpoksi: Jos tuollainen päätös tulee, sakoista selviää se seura, joka ensimmäisenä ehtii kilpailuviraston puheille.

    pullihukki kirjoitti: (21.9.2010 15:48:36)

    hkgolf kirjoitti: (21.9.2010 15:43:29)
    Väärin. Sitten rakennetaan satoja uusia kenttiä ja kaikkien osakkeet suorastaan ryöstetään käsistä. Tarkemmat perustelut saat työryhmän jäsenilta.

    Olinpas tyhmä. Näinhän se tottakai menee. Vihdistä erotettavat 4200 jäsentä ostavat jokainen 10tuhansien osaakkeet ja rakentavat omat kenttänsä 🙂

    Jottei mun vinoulusta jää nyt ihan väärä kuva, niin olen monista tavoitteista samaa mieltä työryhmän kanssa. Osakkeen ostajat ovat mahdollistaneet koko lajin meille muille ja sitä tulee kunnioittaa. Osakkaiden tulee myös olla etuoikeutettuja omilla kentillään ja on suotavaa ostaa osake, jos siihen on varaa ja se on muutenkin järkevää itselleen. Osakkeen arvostusta tulee myös nostaa.

    Pitkällä tähtäimellä työryhmän ehdotukset ovat mielestäni kuitenkin väärät. Pelaamisen kynnyksiä madaltamalla saadaan lajin pariin lisää pelaajia. Vaikka sitoutumattomuus on tullut jäädäkseen, voi se kuitenkin johtaa myös osakkuuden kysynnän kasvuun. Nuori perheellinen pelaa elämänsä kiireisimmät vuodet satunnaisesti, jos ollenkaan. Kun häntä ei ajeta kuitenkaan lajin parista pois, on hän potentiaalinen osakkeenomistaja tulevaisuudesa.

    Tossa 300e maksussa on mun mielestä paljon potentiaalia ja hyvä avaus muunkinlaiseen pelaamiseen kuin täysi pelioikeus tai lokki. Välimalleja tarvitaan. Kuitenkin pakolliset liian korkeat vuosimaksut voi ajaa tulevaisuuden rahamiehet ja -naiset pois jo hyvissä ajoin. On naivia sanoa, että 300 ei voi olla liian paljon. Kyllä se voi talvella olla paljon, jos ei tiedä ehtiikö kesällä pelata, ja jos ehtii, niin missä. Kaverin soittaessa ja vapaapäivän sattuessa ei saisi millekään kentälle mennä. Tämän takia mun mielestä tollanen ehdoton liian korkea ’pakkomaksu’ kääntyisi itseään vastaan.

    Poodri Hoo kirjoitti: (21.9.2010 15:40:37)

    repetius kirjoitti: (21.9.2010 15:23:13)
    ”Meillä on 700 osaketta joista maksetaan vastiketta, samanverran on pöytälaatikossa odottamassa ostajaa. Taloudellinen tilanne on varsin vaikea, Koski kertoi kokouksen jälkeen. Nevaksen osakkeet ovat pölyttyneet laatikoissa yli 20 vuoden ajan.’

    Jos Nevas olisi edes hiukka lähellä sitä miltä oikean golfkentän pitäisi näyttää niin osakkeiden myynnissä ei olisi mitään ongelmaa. Olen muutaman kerran käynnyt ko kentällä ’avointen ovien’ päivänä ja todennut kentän, sen kunnon ja klubin henkilöstön onnettomiksi. Miksi tuollaiseen yhtiöön pitäisi kenenkään sitoutua.

    Nevaksen sivuilla ei edes tarjota mahdollisuutta ostaa osaketta yhtiöltä. Siellä puhutaan vain vuokraamisesta. Ei ihme, että 700 osaketta on pöytälaatikossa, jos sen lukko on hukassa.

    Nevaksen osake on sinänsä erilainen, siinä kun maksetaan ’vastike’ vain jos pelataan. Jos et pelaa, niin vuosimaksua ei tarvitse maksaa.

    Niin ja muistaakseni homma on tehty osakkeenomistajille sikäli vaikeaksi ja tapettu vuokrausmahdollisuudet sillä että joudut liittymään Nevas Golf Ry:n jos mielit siellä pelata. Ts. jos olet jäsen jossain muualla ja kaverisi antaa sulle omistmansa Nevaksen osakkeen käyttöön niin etpäs pääsekkään pelaamaan jollet liity seuraan. Turhaan se Koski siellä vikisee, ittepähän ovat sänkynsä pedanneet. Näin siellä hinnastossa lukee:

    Pelikausimaksut

    Pelioikeus edellyttää osaketta. Mikäli sinulla ei ole omaa osaketta, voit vuokrata sen suoraan toimistosta! Vuokraushinta on jäsenmaksu+pelikausimaksu+175 €.

    100+650+175=925egee Mickey Mouse kentästä. Eikä ihme ettei kauppa käy?

    Loistava Nevas, Loistavaa….

    aakoo64 kirjoitti: (21.9.2010 14:28:04)
    Johan noista Janne Uotila kirjoitti, mutta lähinnä tarkoitin sitä, että myös vähän pelaaville pitäisi olla mahdollisuus käydä se muutama kierros vuodessa järjellisillä kustannuksilla.

    Tuo 300 euron pelikausimaksu, jolla saa pelata kotikentällään 5-10 kiekkaa, on aika ’järjellinen kustannus’ vähän pelaaville, vai mitä?

    repetius kirjoitti: (21.9.2010 15:23:13)
    ”Meillä on 700 osaketta joista maksetaan vastiketta, samanverran on pöytälaatikossa odottamassa ostajaa. Taloudellinen tilanne on varsin vaikea, Koski kertoi kokouksen jälkeen. Nevaksen osakkeet ovat pölyttyneet laatikoissa yli 20 vuoden ajan.’

    I]

    No ei ihme, jos talous on kuralla. 14000xvastike jäänyt saamatta. Toistakymmentä miljoonaa euroa lyhyenä.Ei tullut aikoinaan mieleen myydä markkinahinnalla?

    Ja syyllisiä ovat etäjäsenet, supergolffarit ja muut lokit, joita ei muutama vuosi sitten ollut olemassakaan.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 227)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #457405 kohteessaRinkun kokouksen satoa!

Etusivu Foorumit Yleistä Rinkun kokouksen satoa!