26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Rinkun kokouksen satoa!

Etusivu Foorumit Yleistä Rinkun kokouksen satoa!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 227)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • No olin sitten Rinkun kokouksessa ja täytyy sanoa, että aika nöyränä sieltä sai lähteä. Varsin yksimielinen mielipide oli, että nyt halutaan oikeasti sitouttaa kaikki golffarit tuolla min 300 euron kotikenttämaksulla, muuten ei liiton tasoituskorttia saa (joka siis oikeuttaa vieraspelaamiseen). Demokratian pitää Suomessa toimiakin, eli nyt mekin tulemme tähän sitoutumaan, kuten muutkin seurat! Kävin oman taisteluni täällä meidän golfyhteisön ja jäseniemme puolesta ja yritin puolustaa 0-10 kertaa kaudessa pelaavien oikeuksia Suomessa, mutta turpiin tuli. Kokouksessa puhuttiin osakkeiden hinnoista ja myymisestä ja että ihmiset halutaan nyt sitouttaa. Ja demokratian pitää voittaa, joten myönnän, että havisin näkökantani kanssa! Mutta nyt meidänkin pitää vain sopeuttaa toimintaa uusien sääntöjen mukaiseksi. (on muuten aika nöyrä fiilis, kun luulin, että pystyn perusteluillani vaikuttamaan, mut näköjään en…). Hyvää golfsyksyä kaikille!!!

    No hätä, diili vastavuoroisuuteen perustuen Hill Siden ja Lohjan kanssa, siis ’Platinakortti- tyyppinen’ konsensus- kortti.

    Mikä kokous tuo oli, keitä oli päättämässä?

    ’… min 300 euron kotikenttämaksulla, muuten ei liiton tasoituskorttia saa…’ Tämähän on vielä kovempi kuin alkuperäinen esitys. 😮 ;-( Ihan näin tyhmäksi en edustajiamme(?) uskonut. No, saattaahan tuo vielä kilpailuvirastoon kaatua, mutta asenteet tuli selväksi.

    pahus kun noilla maakunnan kentillä on vielä sanavaltaa, mutta no hätä, runnotaan sääntömuutos läpi, pienennetään liittovaltuustoa ja kutsutaan jäseniksi sellaisia jotka ovat samaa mieltä. Nyt sahaa golfliitto omaa oksaa ja pahastii. Tarkoittaa sitä, joos päätks menee läpi, että
    – yleishyödyllisyys menee
    – yleinen mieipide kääntyy golfia vastaan
    – liiton jäsenmäärä laskee paljon ja johtaa siihen, että jotkut kentät sallivat myös kortittomat
    – kortteja saa hankitaan rajojen takaa
    – kilpailuviranomainen puuttuu golfliiton toimiin

    No pääasiahan on se, että uskotaan että osakkeiden hinta vois nousta, kukaan ei tuu varastamaan mun vakkariaikaa ja senioreiden osakkeisiin ei puutua. Hiekkalaatikkoleikkejä, joilla ei ole mitään tekemistä golfin kanssa.

    ts

    JuKu kirjoitti: (20.9.2010 23:29:04)
    Mikä kokous tuo oli, keitä oli päättämässä?

    ’… min 300 euron kotikenttämaksulla, muuten ei liiton tasoituskorttia saa…’ Tämähän on vielä kovempi kuin alkuperäinen esitys. 😮 ;-( Ihan näin tyhmäksi en edustajiamme(?) uskonut. No, saattaahan tuo vielä kilpailuvirastoon kaatua, mutta asenteet tuli selväksi.

    Eiköhän tuolla olleet seurojen johtohenkilöt kokousta pitämässä. Eli tuolla palataan suunnilleen puoliväliin muutaman vuoden takaisesta tasosta.

    Niin siis väärinkäsitysten välttämiseksi, niin ei tuota ole vielä päätetty, mutta tuo oli kokouksessa yleinen kanta – ja demokratianhan pitää voittaa Suomessa. Päätös tehdään sitten marraskuussa. Mutta kanta oli yleisesti niin voimakas, että ainakin nyt itse laitan pyyhkeen kehään tämän asian suhteen, enkä enää koita vaikuttaa lopputulemaan ja keskitun sopeuttamaan toimintaamme tuohon. Haluan että Suomen golfyhteisö vetää yhteen hiileen aina ja jos enemmistö on tuota mieltä – niin sillä mennään!

    Ja halusin vain julkitulemallani puolustaa omaa jäsenistöämme, ettei kukaan jäsenistämme sitten jälkikäteen ainakaan pääse sanomaan, ettei seuran toiminnanjohtaja tehnyt mitään! Tein ainakin mielestäni kaikkeni (ja ittestäni pellen täällä julkisesti) – mutta ainakin tein sitä työtä, mistä mulle palkka maksetaan – puolustin meidän jäsenistöä, mista iso on sitoutumattomia ja pelaavat sen 0-15 kierrosta vuodessa.

    Fantti kirjoitti: (20.9.2010 23:31:16)
    pahus kun noilla maakunnan kentillä on vielä sanavaltaa, mutta no hätä, runnotaan sääntömuutos läpi, pienennetään liittovaltuustoa ja kutsutaan jäseniksi sellaisia jotka ovat samaa mieltä. Nyt sahaa golfliitto omaa oksaa ja pahastii. Tarkoittaa sitä, joos päätks menee läpi, että
    – yleishyödyllisyys menee
    – yleinen mieipide kääntyy golfia vastaan
    – liiton jäsenmäärä laskee paljon ja johtaa siihen, että jotkut kentät sallivat myös kortittomat
    – kortteja saa hankitaan rajojen takaa
    – kilpailuviranomainen puuttuu golfliiton toimiin

    No pääasiahan on se, että uskotaan että osakkeiden hinta vois nousta, kukaan ei tuu varastamaan mun vakkariaikaa ja senioreiden osakkeisiin ei puutua. Hiekkalaatikkoleikkejä, joilla ei ole mitään tekemistä golfin kanssa.

    ***

    Tulipahan mieleen.

    ts

    Janne Uotila kirjoitti: (20.9.2010 23:43:35)
    Niin siis väärinkäsitysten välttämiseksi, niin ei tuota ole vielä päätetty, mutta tuo oli kokouksessa yleinen kanta – ja demokratianhan pitää voittaa Suomessa. Päätös tehdään sitten marraskuussa. Mutta kanta oli yleisesti niin voimakas, että ainakin nyt itse laitan pyyhkeen kehään tämän asian suhteen, enkä enää koita vaikuttaa lopputulemaan ja keskitun sopeuttamaan toimintaamme tuohon. Haluan että Suomen golfyhteisö vetää yhteen hiileen aina ja jos enemmistö on tuota mieltä – niin sillä mennään!

    .

    Hyvin kirjoitettu Janne ja suoraselkäistä ajattelua.

    Katseet tulevaan ja lähdetään kehittämään tästä itse ’tuotteesta’ parempaa joka seurassa. Irti hintakilpailusta ja laatukilpailu tilalle!

    Vaikka sinänsä kannatankin ajatusta sitoutuneesta pelaamisesta, minustakin jonkin minimihinnan laittaminen liiton toimesta vuosikustannuksiin on aivan älytön juttu. Kyllä kenttäyhteisöissä pitää itse saada päättää oma kustannustasonsa.

    Aivan kuten Janne Uotila, haluan myös muistuttaa vähän pelaavien oikeuksien huomioon ottamisesta. Eihän jonkun noin 5 kertaa vuodessa pelaavan kerta kaikkiaan kannata hankkia osaketta ja maksaa sitten vaikkapa 600 euron kausimaksuja. Sen sijaan vähän pelaavia jää kyllä kokonaan lajin ulkopuolelle, kun perusmaksut nousevat turhan korkeiksi. Tai ainakin sillä maksulla pitää sitten saada vastineeksi jo pelatakin jonkin verran ilman lisämaksuja. Lajin kannalta nämä vähän pelaavatkin olisi parempi saada pidettyä mukana, koska myöhemmin heistä saattaa kuitenkin tulla aktiivisia pelaajia ja sitä kautta myös pelioikeuksien hankkijoita.

    Eiköhän nytkin ole vähintään 10-15 kertaa vuodessa jollain samalla kentällä pelaavista suurin osa hankkinut itselleen pelioikeuden tavalla tai toisella. Jos taas (lähinnä pääkaupunkiseudulla) joku haluaa pelata vaikkapa 20 kertaa vuodessa joka kerta eri paikassa, silloinkin pelioikeuden hankinta jonnekin on hölmöläisten hommaa. Eikä tällainen pelaaja enää oikeastaan ole ainakaan halpapelaaja, vaan vuosikustannukset vaikkapa keskimäärin 50 euron GF:llä ovatkin jo 1000 euroa.

    Mutta jos pelaajaa kiinnostaa vain pelaaminen, suurempikaan kausimaksu ei sitouta varsinaisesti seuran toimintaan yhtään enempää. Ja paljon pelaavissakin on sellaisia, joita seuran toiminta ei kiinnosta vähääkään.

    a_k

    Alkaa käymään opiskelijan harrastamiset hankalaksi. Olisi sääli lopettaa 10-vuotiaana aloitettu harrastus siksi, että ei pysty maksamaan tonnin pintaan jäsenyydestä ja vuokrapelioikeudesta, sekä siihen päälle vielä jotain 300 euron sitouttamismaksua. Saattaa kuulostaa huvittavalta ’pennienpyörittelyltä’ niistä pitkällä työelämässä olevista, joilla on audit pihassa, omakotitalo, koira ja golf-osake.

    Saisikohan lisäksi fudut nykyiseltä kotikentältä, kun jäsennumero näyttää lukemaa 2640 ja käyttöön tulisi vain 1800 tasoituskorttia.

    Eli jatkaakseen golfin pelaamista, täytyisi vaihtaa pois kentältä, jossa on käynyt pelaamassa viimeiset 6 vuotta. Hintojen noustessa joutuisi miettimään pystyykö jatkamaan harrastusta, jota on harrastanut pelivuosissa yli puolet elämästään.

    Joku joka tietää paremmin, voi varmaan korjata mahdolliset väärinkäsitykseni.

    Niin siis jopa kokouksessakin oli tänään epäselvyyksiä tuosta min 300 euron kotikenttä maksusta! Ei se mikään kynnys tai mafiaraha ole. Mutta siis se on ihan selvä, mitä sillä tarkoitetaan, eli se tarkoittaa käytännössä vain että se on minimi pelioikeusmaksu, eli ei se minkään muiden maksujen päälle tule! Eli jos pelioikeusmaksu esim. on 600 euroa, niin silloinhan se ylittää tuon 300 euroa! Ja koska on kenttäyhtiöitä, millä nuo maksut on pienempiä. Mutta siis joku raja pitää olla aina – jos päätetään sitouttaa! Koska jos päätös on sitouttaa, niin joku sitouttamisen rajahan pitää ollakin – ei se muuten toimi!

    demokratiaa tai ei, laittomuuksiin ei kannata ryhtyä. Nyt siis joku joukko päättää ja mikä vielä pitäisi olla yleishyödyllinen, että olet saat tasoituskortin kunhan maksat vähintään 300 e kenttäyhtiölle. Siis oikeasti, eläälkö se popula tällä vuosituhanella. Kas kun eivät samalla päättäneet, että jokaisen pitää lisäksi maksaa etukäteen 150 e klubiravintolaan ja 100 e pron palveluista, muuten et ole tasoituskortin arvoinen.

    Liitto ei voi määrittää paljonko kukin sijoittaa golfiin ja kuinka paljon pelikausi maksaa ja miten pelioikeuksia välitetään. Liitto voi määrittää ns. Lisenssimaksun kuinka korkeaksi tahansa, mutta raja se on pyytäessäkin.

    Jotenkin on sellaiinen maku, että nyt tietyt tahot haluavat päästä mustista pekoista eroon pelottelemalla, jotkut epätoivoisesti uskovat osakkeiden nousevan ja joillakin kentillä nimeämättömät pelioikeudet ovat oikea ongelma. Golfliitossa puolestaan yrittään pitää kiinni kyseenalaisesta statuksesta ’ suurin yksilömailapeli lisenssien lukumäärässä mitattuna.’

    Lähitulevaisuudessa liitto hajoaa tai henkilöt vaihtuvat, jopa joidenkin ry:n puolella. Niin pahasti ollaan törmäyskurssilla. Lakimiehillä riittää töitä. Ne jotka todella haluavat pelata halvalla ne pelaavat halvalla tavalla tai toisella. Ne jotka eivät ole valmiita maksamaan yhdelle kentälle väh. 300 e + jäsenyys he eivät pelaa täällä.

    Lliitto vois vähentää yrityspelioikeuksien käyttöä lukitsemalla omistamansa osakkeet kaappiin tai luovuttamalla osakkeet kenttäyhtiöille. Vapautuisipa muutama starttiaika per päivä lokeilta.

    Fantti kirjoitti: (21.9.2010 1:52:43)
    Lliitto vois vähentää yrityspelioikeuksien käyttöä lukitsemalla omistamansa osakkeet kaappiin tai luovuttamalla osakkeet kenttäyhtiöille. Vapautuisipa muutama starttiaika per päivä lokeilta.

    Tässä ponsiehdotus liittokokoukselle:

    1) Liittokokous suosittaa kenttäyhtiöille – jos kenttäyhtiön kaikki osakkaat kannattavat – että yhtiö muuttaa yhtiöjärjestystään siten, että nimeämättömiin yrityspelioikeuksiin sisältyvien pelioikeuksien jälleenmyynti ei ole mahdollista.

    2) Liittokokous suosittaa kenttäyhtiöille – jos enemmistö osakkaista sitä kannattaa – että yhtiökokouksessa päätettävät primetime-starttiajat varataan yksinomaan osakkaiden käyttöön (ilman ajanvarausta).

    Muita muutoksia nykykäytäntöihin ei tarvita. Kun käenpoikaset saadaan pesistä ulos jatketaan entiseen malliin.

    Jos mentäisiin tuohon seuran (?) perimään minimikausimaksuun (joka sisältää 5-10 kierrosta kotikentällä, vai?), silloin pitäisi ehdottomasti avata KAIKKIEN golfseurojen jäsenyys KAIKILLE halukkaille, jotta pelaamisesta kiinnostuneet voivat vapaasti liittyä juuri siihen seuraan jonka yhteisön kentällä he aikovat pelata. Näin pohja putoaisi ainakin osittain pois älyttömältä etäjäsenyydeltä. Samalla seura voisi, jäsenten enemmistön niin halutessa, ottaa käyttöön tuon ohjeen max. 100 jäsentä/reikä.

    Nyt unenpöpperöstä täysin herättyäni tiedostan, että tuo ponsiehdotuksen ensimmäinen kohta ei tietenkään mene läpi yrityspelioikeuksilla bisnestä harjoittavien osakkaiden sitä vastustaessa. Siis juristien pitää kehittää joku parempi keino yrityspelioikeuksien jälleenmyynnin estämiseksi.

    ts

    anssik kirjoitti: (21.9.2010 0:33:50)
    Alkaa käymään opiskelijan harrastamiset hankalaksi. Olisi sääli lopettaa 10-vuotiaana aloitettu harrastus siksi, että ei pysty maksamaan tonnin pintaan jäsenyydestä ja vuokrapelioikeudesta, sekä siihen päälle vielä jotain 300 euron sitouttamismaksua. .

    Ei taatana… siis jos ihmisten ymmärrys tästä asiasta on tällä tasolla, ei ihme että keskustelussa ei ole päätä ei häntää.

    Lukeeko täällä kukaan toisten kirjoituksia vai suoltaako vaan täysillä omaansa ulos?

    Mitenkäs tää käytännössä menee tilanteessa jos vuokraan oman osakkeeni esim. ens kesänä (joku syy että tiedän ehtiväni pelata vain muutamia kierroksia), onko osakkeen vuokrannut henkilö ’sitoutunut’, entä oma tilanteeni? Auttaako että olen pelannut omalla osakkeellani 10 vuotta? (tai vaikka 30 vuotta)?

    Pieniä tarkennuksia: marraskuussa on liittovaltuusto eikä liittokokous. Ja liittovaltuusto ei pysty antamaan määräyksiä vain suosituksia.

    Liittokokous oli helmikuussa ja sieltä loistivat poissaolollaan kaikki ’suurkentät’ Vihdistä lähtien.

    Juttu haisee pahasti. Liitto ja nykyiset puuhailijat kusevat nyt omaan sukkaansa. Esimerkkejä historiassa liittojen hajoamisista on useita kun jotkut ryhtyvät vetämään omaa asiaansa. Ettei vain kävisi niin että golfliittoja on kohta kaksi…

    aakoo64 kirjoitti: (21.9.2010 0:21:53)
    …….
    Aivan kuten Janne Uotila, haluan myös muistuttaa vähän pelaavien oikeuksien huomioon ottamisesta. Eihän jonkun noin 5 kertaa vuodessa pelaavan kerta kaikkiaan kannata hankkia osaketta ja maksaa sitten vaikkapa 600 euron kausimaksuja.
    ……..

    aakoo voisi vähän valaista, mitä ovat vähän pelaavien oikeudet ja mistä ja miten ne on hankittu.

    Käsittääkseni Suomessa golf on kenttien suhteen järjestynyt siten, että pelaajat ovat itse rakentaneet kenttänsä ja siten ne aakoon mainitsemat oikeudet ovat näillä rakentajilla/omistajilla, ei satunnaisilla vierailla.

    Joskus ennen vuotta 1985 rakennetut kentät on toki pääasiassa tehty yhteisille, siis kunnan omistamille maille mutta niissäkin pääasiassa pitkillä vuokrasopimuksilla joten veronmaksajat ovat näin luovuttaneet oikeudet kentän rakentajille.

    Joten, aakoo, please. Mitä ovat ne vähän pelaavien oikeudet?

    ts

    willsson kirjoitti: (21.9.2010 8:40:09)
    Juttu haisee pahasti. Liitto ja nykyiset puuhailijat kusevat nyt omaan sukkaansa. Esimerkkejä historiassa liittojen hajoamisista on useita kun jotkut ryhtyvät vetämään omaa asiaansa. Ettei vain kävisi niin että golfliittoja on kohta kaksi…

    Oletko ajatellut miten tuo toinen liitto toimisi? Kuinka esim EGA suhtautuisi sen jäsenhakemukseen? Montako kenttää/ seuraa siihen liittyisi ja mikä olisi sen funktio, jos sen alaisten seurojen jäsenet eivät pääsisi toisen liiton jäsenseurojen kentille pelaamaan?

    Aivan utopistinen ajatus nykyisellä kenttien omistuspohjalla.

    ts

    duffer kirjoitti: (21.9.2010 8:44:49)
    [

    aakoo voisi vähän valaista, mitä ovat vähän pelaavien oikeudet ja mistä ja miten ne on hankittu.

    Heititpä varsin hyvän ja perustavaa laatua olevan kysymyksen.

    Onko syntynyt oikeuksia vai onko myyty heille ajatusta oikeuksista, joita ei aidosti ole olemassakaan?

    Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että seurojen ja kenttien pitää tietyissä rajoissa pyrkiä huolehtimaan tuosta ryhmästä, mutta keinot ovat vielä auki. Sen sijaan ajatus, että kolmas osapuoli voisi noita oikeuksia toisten omaisuuden käyttöön luoda, on varsin absurdi.

    Rikun kokoksella tarkoitat siis ilmeisesti SGL:n Uudenmaan piirin kokousta – eikä Ringside Golfin ry:n tai Oy:n kokousta.

    Ihan mielenkiintoinen tämä 300 euron kynnysraha – toimiiko se vähän niinkuin päästökiintiöt. Meidän 4-henkinen perhe kun maksaa hoitovastikkeita vuodessa 2.700 euroa, niin meidän perhe tarvitsee vain 1.200 euroa näihin kynnysrahoihin. Mulla olisi kaupan halvalla 1.500 euroa eli 5:lle eniten maksavalle ’päästökiintiöitä’. Minä voin antaa maksusta selkeän kuitin ja ilmoittaa maksun verottajallekin – jotta ei kai siinä mitään laitonta ole. Kuittiin kirjoitetaan ’golfkentän hoitomaksua vuodelta 2010’ ja tasoituskortti on taattu.

    Vai pitääkö 300 euron maksu maksaa suoraan jollekin Suomalaiselle golfkentälle, eikä maksajana voi olla yritys, eikä perheenjäsen – vaan ihan omalta tililtä on maksettava. Jos 300 euron vastineeksi saa Keikyän golfkentältä pelioikeuden, sitä ei saa missään nimessä vuokrata tai siirtää toiselle – muuten tasoitus nousee rankasti !!!

    Mitä tapahtuu niille golfseuran jäsenille, jotka kuuluvat sellaiseen seuraan, jossa ei ole säännöissä sidonnaisuutta golfkenttään (ja selviävät alemmalla alv:lla) – esimerkiksi Vihti. Aiotaanko ne, joilla ei ole esittää 300 eurosta kuittia, erottaa seurasta (milläköhän perusteella tapahtuu laillisesti) tai olla antamatta SLG:n tasoituskorttia (mitenkähän jäsenten tasapuolisuus mahdetaan hoitaa). Entä jos selviää, että kyseinen henkilö on maksanut 300 euron kentänhoitomaksua vaikkapa Kytäjälle, ja sitten myöhemmin selviää, että hän on myynyt pelilippunsa tai vuokrannut golfosakkeensa kauden alussa tai kesken kautta (tuleekohan haastemies hakemaan tasoituskortin pois).

    Taitaa tämä 300 euron kynnysraha olla päiväuni, jonka käytännön toteuttamista ei ole kovin paljoa pohdittu.

    ts kirjoitti: (21.9.2010 8:49:23)
    Oletko ajatellut miten tuo toinen liitto toimisi? Kuinka esim EGA suhtautuisi sen jäsenhakemukseen? Montako kenttää/ seuraa siihen liittyisi ja mikä olisi sen funktio, jos sen alaisten seurojen jäsenet eivät pääsisi toisen liiton jäsenseurojen kentille pelaamaan?

    Aivan utopistinen ajatus nykyisellä kenttien omistuspohjalla.

    Ei ollenkaan utopistista. Homma saattaisi mennä esim. näin: Kyläkenttä Ry:n jäsenten enemmistö ei halua maksaa kynnysrahaa, vaan pelaa tyytyväisenä omalla kentällään. Näiden jäsenten hinta pysyy ennallaan, ry hoitaa vakuutukset. (Suomessa on monia vaatimattoman tasoisia kenttiä, jotka näyttävät tulevan toimeen kymppien jäsenmaksulla + green feet + vapaaehtoiset alle 300€ kausimaksut + muut, joidenkin satojen jäsenten voimin – ei siis ns. korttikaupalla.) Ry hyväksyy myös vastavuoroisesti muiden vastaavien kenttien jäsenkortin vierailijoilta. Eipä aikaakaan, kun nämä kentät huomaavat, että jonkinlainen kevyt katto-organisaatio on hyödyksi (vakuutus tulee halvemmaksi, yhtenäinen jäsenkortti, tasoituslaskenta jne).

    EGAahan tässä ei tarvittu yhtään mihinkään.

    Jää nähtäväksi, miten eri kentät ryhtyvät suhtautumaan ensin kenttäkohtaisiin jäsenkortteihin ja myöhemmin toisen liiton korttiin. Vieraan vakuutukset ja pelitaidothan ovat kunnossa ja maksaa pyydetyn green feen, mun puolesta tervetuloa! Ja varmaan jotkut nykyliiton kentät kelpuuttavat uuden liiton kortin siinä kun ruotsalaisten tai englantilaistenkin (kieltäähän tätä ei voi). Entäs sitten, asetetaanko tämä kenttä seuraavana kautena nykyliitossa boikottiin, jolloin nykyliitto hajoaa edelleen? (Tuskin sentään mennään niin pitkälle, että uuden liiton kentät alkavat ostaa pelioikeuksia ja lippuja vanhan liiton kentiltä, mutta jotkut uuden liiton jäsenet takuulla. Vanha liitto putoaa tässäkin asiassa ojasta allikkoon…)

    Turhankin toden kuuloinen ajatusleikki. Olis paljon parempi, jos Suomessa voisivat kaikentasoiset harrastajat pelata yhden liiton kortilla, vaikka vain muutamankin kierroksen vuodessa.

    Putti-Possu kirjoitti: (21.9.2010 9:27:48)
    Rikun kokoksella tarkoitat siis ilmeisesti SGL:n Uudenmaan piirin kokousta – eikä Ringside Golfin ry:n tai Oy:n kokousta.

    Ihan mielenkiintoinen tämä 300 euron kynnysraha – toimiiko se vähän niinkuin päästökiintiöt. Meidän 4-henkinen perhe kun maksaa hoitovastikkeita vuodessa 2.700 euroa, niin meidän perhe tarvitsee vain 1.200 euroa näihin kynnysrahoihin. Mulla olisi kaupan halvalla 1.500 euroa eli 5:lle eniten maksavalle ’päästökiintiöitä’. Minä voin antaa maksusta selkeän kuitin ja ilmoittaa maksun verottajallekin – jotta ei kai siinä mitään laitonta ole. Kuittiin kirjoitetaan ’golfkentän hoitomaksua vuodelta 2010’ ja tasoituskortti on taattu.

    Vai pitääkö 300 euron maksu maksaa suoraan jollekin Suomalaiselle golfkentälle, eikä maksajana voi olla yritys, eikä perheenjäsen – vaan ihan omalta tililtä on maksettava. Jos 300 euron vastineeksi saa Keikyän golfkentältä pelioikeuden, sitä ei saa missään nimessä vuokrata tai siirtää toiselle – muuten tasoitus nousee rankasti !!!

    Mitä tapahtuu niille golfseuran jäsenille, jotka kuuluvat sellaiseen seuraan, jossa ei ole säännöissä sidonnaisuutta golfkenttään (ja selviävät alemmalla alv:lla) – esimerkiksi Vihti. Aiotaanko ne, joilla ei ole esittää 300 eurosta kuittia, erottaa seurasta (milläköhän perusteella tapahtuu laillisesti) tai olla antamatta SLG:n tasoituskorttia (mitenkähän jäsenten tasapuolisuus mahdetaan hoitaa). Entä jos selviää, että kyseinen henkilö on maksanut 300 euron kentänhoitomaksua vaikkapa Kytäjälle, ja sitten myöhemmin selviää, että hän on myynyt pelilippunsa tai vuokrannut golfosakkeensa kauden alussa tai kesken kautta (tuleekohan haastemies hakemaan tasoituskortin pois).

    Taitaa tämä 300 euron kynnysraha olla päiväuni, jonka käytännön toteuttamista ei ole kovin paljoa pohdittu.

    Siis mistä näitä sikiää, jos sä olet maksanut jo 2700€ hoitovastikkeita niin ei teille enää mitään muita maksuja tule. Sä olet hoitanut leiviskäsi hienosti golfin tulevaisuuden kannalta.

    ts

    Putti-Possu kirjoitti: (21.9.2010 9:27:48)

    Taitaa tämä 300 euron kynnysraha olla päiväuni, jonka käytännön toteuttamista ei ole kovin paljoa pohdittu.

    Taitaa edellen koko 300 euron raha olla useimmille täysin väärin ymmärretty asia. Siitä huolimatta, että se on esim Uotilan Jannen toimesta täälläkin varsin selkeästi esitetty.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 227)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #457366 kohteessaRinkun kokouksen satoa!

Etusivu Foorumit Yleistä Rinkun kokouksen satoa!