-
JulkaisijaArtikkelit
-
Puheenjohtaja haluaa pelistä rentoa ja hauskaa mm. seuraavilla konsteilla: Palloa voisi välillä heittää tai potkia parempaan paikkaan, Otetaan käyttöön hauskoja erikoissääntöjä, kuten että palloa saa kierroksen aikana heittää tai siirtää mailanmitan verran ilman rangaistusta-vaikka suoraan reikään. Lisäksi hän kannustaa järjestämään oikein kilpailuja näillä erikoissäännöillä. Tämä kuulemma vaikuttaisi pelinopeuteen ja olisi varmasti ratkiriemukasta. Itse veikkaan, että tämänkaltainen pelleily vain pitkittäisi kisoja, sillä kaikkeen suhtauduttaisiin hälläväliä tyylillä ja luultavasti näistä tulisi (jos jostakin) hauskoja ryyppykisoja, jotka vasta tosi riemukkaita ja nopeita ovatkin. Tähän ajatusmaailmaan liittyy nähtävästi se että sääntöjenmukainen pelaaminen on automaattisesti tylsää ja hidasta. Asia on kuitenkin niin, että, jos mikä tahansa ryhmä ei pysty pelaamaan sääntöjäkin noudattamalla reilusti alle neljän tunnin, jos edessä ei ole hidasteita, on vika vain ja ainoastaan siellä hartioiden yläpuolella.
Tuonkaltainen ulkoilu golfmailojen kanssa lienee varsin yleistä rapakon tuolla puolen – varsinkin ns. paremmissa piireissä. Mallia näytti aikoinaan Bill Clinton, joka kuulemma siirteli palloa parempaan lyöntipaikkaan ja laski vain onnistuneet lyönnit tulokseensa. Voihan sitä vanhemmalla iällä tuollaistakin keppeetä liikuntaa harrastaa – mikä ettei.
Onhan tälläisiä kilvoitteluja rapakon tälläkin puolen. Sama ku scramble-’kisoissa’, osanottomäärät on korkeita ja kaikilla on kivaa.
Mutta ei pidä sekoittaa tätä tasoituskierroksiin tai tasoituskelpoisiin kisoihin(, mistä itse nautin enemmän).
Yks tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Minä henkilökohtaisesti en ole kovin nirso 😉
Ymmärtääkseni tuonkaltaista golfliikuntaa harrastavat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita tasoituksista. Eikä sillä olle mitään tekemistä kilpagolfinkaan kanssa.
Ballmarker kirjoitti: (6.3.2014 14:58:51)
Ymmärtääkseni tuonkaltaista golfliikuntaa harrastavat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita tasoituksista. Eikä sillä olle mitään tekemistä kilpagolfinkaan kanssa.Nimenomaan tuonkaltaisia ’hauskoja erikoissääntöjä’ toivoo puheenjohtaja otettavan käyttöön ihan kilpailuissa. Hän perustelee sitä pelin nopeuttamisella. Kun mietin näitä hauskoja ’erikoiskilpailuja’ missä olen joskus ollut mukana ja nähnyt, niin yhteisenä piirteenä niille kaikille on ollut juuri mainitsemani viinanjuonti kisan yhteydessä. Ennen kisaa pitää ottaa jo pari kaljaa, sitten kaljakassit tai viinapullot mukaan bägiin ja kuuden tunnin kierrosta hinkkaamaan.
Tämä ’hauskanpito’ ja ’erikoiskilpailu’ ovat ikäänkuin kutsu näille alkoholiinsuuntautuneille, että nyt saa pitää sitä hauskaa. Useille suomalaisille (ml. golfarit) hauskaa voi pitää vain pikku- tai vähän isommissa pieruissa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi sitä kuppia pitää ottaa ennen kisaa ja kisan aikana. Niinpä olen jo vuosikausia sitten lopettanut tuohon hauskuuteen osallistumisen, sillä en todellakaan halua viettää kierroksella aikaa yli kuutta tuntia. Ennätys on ollut kahdeksan tuntia. Minulla ei ole sensijaan mitään sitä vastaan, jos kisan jälkeen otetaan sitä kuppia sitten kukin omaan tyyliinsä.
Täytyy vaan antaa toisten ottaa ja jättää ite osallistumatta, niin kuin olet tehnytkin.
En mä nää tossa mitään ongelmaa. Tuskin se PJ on ottamassa heitto-/potkusääntöä joka kisoihin, mukaan lukien mestikset.
Edellinen sanonta ei saanu vastakaikua, niin kokeillaan että antaa kaikkien kukkien kukkia,
Tasamaan tuuppari kirjoitti: (6.3.2014 15:44:52)
Täytyy vaan antaa toisten ottaa ja jättää ite osallistumatta, niin kuin olet tehnytkin.
En mä nää tossa mitään ongelmaa. Tuskin se PJ on ottamassa heitto-/potkusääntöä joka kisoihin, mukaan lukien mestikset.
Edellinen sanonta ei saanu vastakaikua, niin kokeillaan että antaa kaikkien kukkien kukkia,
Kunpa kisa, mikä se sitten onkaan, voitaisiin ensin pelata kunnolla alta pois ja korkata vasta sitten. Mulla ei olisi mitään sellaista vastaan. Voisihan sitä sitten kesäillan ratoksi järjestää terassille vaikka jotakin ohjelmaa kisan jälkeen, elävää musiikkia, tanssia tms.
Onko sulla muistissa joku scramble, naamiaisasu- tms. kilpailu, joka olisi saatu normaaliajassa läpi, mulla ei ole ja olen pelannut jo kohtalaisen kauan. Joten puheenjohtajan haave hauskuuden ja nopean pelin yhdistelmästä on silkkaa utopiaa.
Chip Greenside kirjoitti: (6.3.2014 15:56:46)
Onko sulla muistissa joku scramble, naamiaisasu- tms. kilpailu, joka olisi saatu normaaliajassa läpi, mulla ei ole ja olen pelannut jo kohtalaisen kauan. Joten puheenjohtajan haave hauskuuden ja nopean pelin yhdistelmästä on silkkaa utopiaa.Ei ole muistissa, olen sun kanssa täysin samaa mieltä. Mutta kunnioitan niiden 60:n parin mielipidettä jotka joka kerta mukaan lähtee ja tuntuu pitävän sitä hauskana.
Monenlaisia kisoja monenlaisin säännöin monenlaisille pelaajille antaen eri kenttien järjestää erilaisia kisoja. Mitä siitä kiukuttelemaan. Totiselle kilvoittelulle ihan varmasti aina tulee säilymään jalansija tällaisessa lajissa, onneksi. Jos omalla kentälläni huumoria tai rentoutta on mielestäni liikaa, sitten keskustelua käymään ynnä palautetta antamaan. Pj ehdotusta en pysty ymmärtämään siten, että KAIKKIEN kenttien tai kisojen pitäisi toteuttaa näitä avarakatseisempia ja golfin luonnetta avartavia pelitapoja.
KAIKISSA tapauksissa pelinopeus ei lisäänny, mutta joissakin kyllä. Kannattaa kokeilla tätäkin, mielestäni. Ei kannata asennoitua kuin hallituksen tai opposition mihin tahansa ehotukseen, että ennen kuin lause on edes lopussa, ehdotusta vastaan jo hyökätään.
Itse osallistun mielelläni kaikenlaisiin tapahtumiin, joista ’tosi kisat’, seuran mestikset sekä reikäpelikisat ehdottomana kruununa. -
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)