26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Pikkula-maraton

Etusivu Foorumit Yleistä Pikkula-maraton

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 160)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • GP:n kortilla pääsee kaks yhen hinnalla. Montakohan korttia mahtais olla käytettävissä? mulla on, ja himmeä muistikuva että olisin sen edun jo jollekin luvannutkin. en ny jaksa kahlata tätä ketjua läpi, jos joku muistaa minun jotain lupailleen niin kertokoon mullekin.

    KL

    Mulla on GP:n kortti ja Myy tulee sen siivellä.

    Minulta löytyy kanssa GP:n kortti ja Kiara käyttää sen korttini edun.

    Eipä tule lyönnin hinnaksi korkea noin halvalla puolikkaalla päiväfeen hinnalla, kun ottaa vielä huomioon oman lyöntini tason tällä hetkellä,sillä talven teemana oli lyönnin rauhoittaminen ja siinä ilmeisti onnistuin oikein hyvin, sillä kyllä niin pehmeä on tuo mailanlavan ja pallon kohtaaminen, että ei sitä lyömiseksi voi sanoa. Ei edes taputtamiseksi. Korkeintaa pallon silittämiseksi.

    Mitenköhän mahtaa tuo GP-kortti / isäntä asia mennä. Kortilla tuskin saa puoleen hintaan isännän seurassa pelaavan GF:ää (50€). GP:n kortin etu koskee vieraiden lähtöjä ennen klo. 15.00 (65€). Ja 15.00 jälkeen lähtöihin ei ilman isäntää pääse, joten tuskinpa tässäkään tapauksessa voi ’alennuskuponkeja’ yhdistää. Eikä 50€ ole kovin paha hinta kolmesta kierroksesta.

    Annukka kirjoitti: (20.6.2007 9:58:41)
    mulla on, ja himmeä muistikuva että olisin sen edun jo jollekin luvannutkin. en ny jaksa kahlata tätä ketjua läpi, jos joku muistaa minun jotain lupailleen niin kertokoon mullekin.

    Miulle olet luvannut. Viime vuonna ainakin GP:n korttietu onnistui. Taisin silloinkin olla Annukan siivelle :o).

    Muistelen samaa että viime vuonna onnistui ihan hyvin GP:n korttieduilla maksaminen.

    Meiksi tulee tuon kolleegan eli maxin siivellä 🙂

    Näin oli. GP:korteilla maksettiin viime vuonna aamulähdöllä, mutta tietenkin norm.hinnasta. kahta etua ei anneta.

    Isäntien kanssa sitten vaan ilmoittauduttiin iltarundille.

    Niin tai näin, halpaa ku saippua!

    @ssa tiedot.

    nöyrä kumarrus pääsemisestä mukaan, vaikkakin vajaaseen sellaiseen. uusi kenttä ja ilmeisesti jokainen osallistujakin mulle uusi; joka ei sinänsä keski-suomen periferiasta muuttanutta yllätä.

    Siis mä olen kaiketi nyt mukana, jos oikein ymmärsin luettuani reippaasti koko ketjun läpi. ja 6.30 paikalla ja maxdriven kanssa voisin jakaa kortin, jospa sopii.. Ja kenkiä ja sukkia ja paitoja on useammat ; )että senkin puolesta kaikki on kunnossa. ai niin ja sitten lomakin on juuri alkanut : )

    Annukka se eilisen iltakiekan jälkeen mainitsi, että tällänen häppening olisi ja toki siihen heti tartuin : ) : )

    Siis punaiset ja keltaiset lähdöt? Joudunko mä pelaan keltaisilta?!

    Myy

    Henkka kirjoitti: (20.6.2007 9:27:50)
    Puhelinvastaajakeskustelun perusteella olisi pääteltivävissä suurella varmuudella että myös nimimerkki
    Tuoppi olisi kiinnostunut korvaamaan myyn iltapäiväkierroksia, mutta työkiireiden vuoksi pääsisi ainoastaan viimeiselle kierrokselle, joten mikäli Tuoppi ei loukkaannu, järkevintä lienee korvata myyn menetys nimimerkki UnTitledillä. Joten kaikki lähdöt ovat taas täynnä.

    No hyvä, että UnTitled paikkaa mun poissaolon. Tuopin kannattaisi tulla joka tapauksessa paikalle kärkkymään huonokuntoisimpien paikkoja viimeseen lähtöön; siellä on kuitenkin jollain jo siinä vaiheessa hanuri hellänä tai rakko kantapäässä…

    Myy kirjoitti: (20.6.2007 19:52:08)
    No hyvä, että UnTitled paikkaa mun poissaolon. Tuopin kannattaisi tulla joka tapauksessa paikalle kärkkymään huonokuntoisimpien paikkoja viimeseen lähtöön; siellä on kuitenkin jollain jo siinä vaiheessa hanuri hellänä tai rakko kantapäässä…

    Mä jo tuolla aikaisemmin ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tulemaan töiden jälkeen Tuopin kanssa lyömään teidän nilkoille 😉

    Myy

    Paksupekka kirjoitti: (20.6.2007 21:07:58)

    Myy kirjoitti: (20.6.2007 19:52:08)
    No hyvä, että UnTitled paikkaa mun poissaolon. Tuopin kannattaisi tulla joka tapauksessa paikalle kärkkymään huonokuntoisimpien paikkoja viimeseen lähtöön; siellä on kuitenkin jollain jo siinä vaiheessa hanuri hellänä tai rakko kantapäässä…

    Mä jo tuolla aikaisemmin ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tulemaan töiden jälkeen Tuopin kanssa lyömään teidän nilkoille 😉

    Pitäisköhän mun tulla sitten kärkkymään paikkaa töissä piipahtamisen jälkeen teidän ryhmään 😉 Periaatteessahan se saattaisi onnistua, sillä tehän lähdette vasta joskus puoli kuuden jälkeen. Ei muuta kuin korkokengät ja jakkupuku äkkiä taas vaihtaen… ja jos ei kerkee vaihtaa, niin tässä porukassahan muistaakseni on golfasusteissa käytetty ennenkin mielikuvitusta :o)

    Sorry lettu, mä ehdin jo varata tuon maxdriven siiven…

    Henkka järjestely käy, no prob, alunperinkin olin valmis tulemaan pelaamaan ihan omineni ja hengailemaan ihmisten kanssa klubille.

    Myy kirjoitti: (20.6.2007 22:08:09)

    Paksupekka kirjoitti: (20.6.2007 21:07:58)
    Mä jo tuolla aikaisemmin ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tulemaan töiden jälkeen Tuopin kanssa lyömään teidän nilkoille 😉

    Pitäisköhän mun tulla sitten kärkkymään paikkaa töissä piipahtamisen jälkeen teidän ryhmään 😉 Periaatteessahan se saattaisi onnistua, sillä tehän lähdette vasta joskus puoli kuuden jälkeen. Ei muuta kuin korkokengät ja jakkupuku äkkiä taas vaihtaen… ja jos ei kerkee vaihtaa, niin tässä porukassahan muistaakseni on golfasusteissa käytetty ennenkin mielikuvitusta :o)

    Juu, mukaan vaan. Minä ja Pekka voidaan kannatuksen ja yhdenmukaisuuden vuoksi laittaa myös jakkupuvut ja korkokengät. 🙂 Kunhan nyt suadaan nuo lähtöajat selviksi että voidaan tehdä tarvittavat varaukset.

    Lähtöajat varattu. Päivä sujuu ainakin teoriassa seuraavanlaisesti:

    Kolmen kentän kiertäminen alkaa Parkilta, joka on rännissä. Ensimmäinen ryhmä lähtee viimeistään Klo: 7:00. Mielellään aikaisemminkin, että paikalle saa valua koska ehtii. Minä lähden viimeisessä lähdössä.

    Toinen kenttä on Forest. Neljä peräkkäistä lähtöä alkaen 11:50. Aikaa ei siis ihan hirveästi ole. Siirtyminenhän Forestille on pisin, että pohkeet maitohapolla äkkiä Forestin ykköselle.

    Kolmas kenttä siis tietysti Seaside. Neljä peräkkäistä lähtöa alkaen lähdöstä 17:30. Forest on hitain kiertää ja yleensä normaali kierros kestää sen kymmenkunta minuuttia pidempään, että tässä toivottavasti sitten vähän enemmän aikaa lepuutella nieluaan klubitalon palveluksilla.

    Ilmat toivottavasti ovat suosiolliset, eli tässä siis tapaamme keskiviikkona.

    Ny on Henkkuli saanut lähtöajat varattua. Pitäisköhän meidänkin. Otetaanko tuohon perään, jolloin voidaan tarvittaessa toimia starttereina vikalle rundille ja sitten ammuskella nilkoille, vai mennäänkö eteen ,notta päästään ottamaan vastaan urhoollisia 18. viheriön tuntumaan?

    Tuoppi kirjoitti: (21.6.2007 11:43:42)
    Henkka järjestely käy, no prob, alunperinkin olin valmis tulemaan pelaamaan ihan omineni ja hengailemaan ihmisten kanssa klubille.

    Aaaargh. Tulipa katsottua kalenteria kunnolla kieroon, avasin PGC:n ajanvaraussivun ja sieltä vasta ymmärsin että 27.6. onkin keskiviikko… ja kaikki ke-illat on toisen vakiomenon takia golfille pyhitetättämättömissä. :-/ Eli joudun vetäytymään tapahtumasta ihan kokonaan, jopa nilkoillelyönti-tehtävästä. 🙁

    Paksupekka kirjoitti: (21.6.2007 12:43:58)
    Ny on Henkkuli saanut lähtöajat varattua. Pitäisköhän meidänkin. Otetaanko tuohon perään, jolloin voidaan tarvittaessa toimia starttereina vikalle rundille ja sitten ammuskella nilkoille, vai mennäänkö eteen ,notta päästään ottamaan vastaan urhoollisia 18. viheriön tuntumaan?

    Mieluummin ottaisin nimenomaan tuohon perään…

    …ja se onkin sitten varattu. Siis se 1810. Paksikselle ja Stiksikselle.

    StiX kirjoitti: (22.6.2007 10:06:15)
    …ja se onkin sitten varattu. Siis se 1810. Paksikselle ja Stiksikselle.

    o/

    Minja voisikin tehdä viimeiset alustavat lähtöjärjestyshämmennykset, ennenkuin sitten hämmennetään ne ykköstiillä uudelleen. Ihan vaan sen vuoksi että tämän kokoinen lauma kun alkaa asioita ykköstiillä säätämään, niin siitä säätämisestä ei sitten tule loppua ennenkuin just ennen viimeisen kierroksen alkua, että sellaiset esisäädetyt säätöalustat voisi Minja jo valmiiksi säätää, jos vain olisi siihen suostuvainen. Nti Hän.

    En niin tarkkaa noita aiempia säätöalustoja huomannut katselle, mutta sellaisen ehdoituksen esittäisin että mikäli Nti Hän voisi säätöalustoja luodessaan koittaa jotenkin ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä vältää viimeisen ryhmän pelaajien joutuvan seuraavan kierroksen ensimmäisiksi. Meinaan puli tuntia on silloin vähemmän aikaa juoda kaljaa. Ei muuten mutta kun minä ajattelin saattaa kaikki turvallisesti matkaan ja lähteä viimeisessä ryhmässä matkaan :-/

    Mutta muuten olisi mielestäni jo erinomaisen hyvä pikkuisen suunnitella esisäädettyjä ryhmiä, niin eknsimmäinen lähtö voisi jo vaikkapa koittaa tulla paikalle jo vähän aiemmin. Ainakin minä ja Kebax, joka minulla yöpyy ollaan paikalla _varmasti_ ajoissa, että esim kebaxin voisi ympätä ekaan lähtöön. Toisin kun esim Annukan, joka valitteli että on niin kauhean pitkä matka että on suurta julmuutta vaatia tyttöparkaa heräämään niin aikaisin. Taisipa jopa puhelimessa kysyä: ’Tajuutsä edes kuinka pitkä matka täältä on sinne’. En minä iljennyt sanoa: ’Ihan yhtä pitkä matka kuin täältä sinne, jonka joka päivä kaksi kuukautta sinne ajoin, siloin kun olin hommissa ihan siinä vieressä’ 😉

    Noh… johan taas Juhannusinnostuksissani yllyin näppistä räpyttelemään, mutta tänään tuli Tetsan kanssa todettua Park erinomaiskuntoiseksi. Ja pelaajat oli kans kunnossa. Tai ainakin toinen meistä. Nimiä ei nyt mainita, näin julkisella forumilla kun ollaan, mutta se en ollut mä.

    Rämpläsin lähtöjä vielä kerran. Otin saamiani toiveita huomioon parhaani mukaan ja eritoten erittäin pitkältä saapuvat ymppäsin aamun viimeiseen lähtöön eli klo 7:30.

    Henkka on nyt jokaisessa lähdössä viimeisenä, notta saat kaikki laitettua turvallisesti matkaan 🙂

    Toivottavasti lista miellyttää ja jos ei miellytä, sämplätään niitä paikan päällä.
    Nyt vielä shamanoidaan parempaa keliä, luvattu meinaan sadetta :-/
    Vallu ohoi, voisitko jeesaa meitä tässä hieman :o)

    Park

    Lähtö klo 7:00
    Myy, naali, Pok, Eero

    Lähtö klo 7:10
    Minja, golflady, Tetsa, KL

    Lähtö klo 7:20
    Kiara, lettu, shanny, Kebax

    Lähtö klo 7:30
    Annukka, maxdrive, Henkka, Jalle

    Forest

    Lähtö klo 11:50
    Minja, naali, Pok, Kebax

    Lähtö klo 12:00
    lettu, maxdrive, Eero, Jalle

    Lähtö klo 12:10
    Annukka, Kiara, KL, UnTitled

    Lähtö klo 12:20
    golflady, shanny, Tetsa, Henkka

    Seaside

    Lähtö klo 17:30
    Kiara, golflady, Kebax, Pok

    Lähtö klo 17:40
    Minja, maxdrive, shanny, Jalle

    Lähtö klo 17:50
    Annukka, lettu, naali, Tetsa

    Lähtö klo 18:00
    Henkka, KL, Eero, UnTitled

    Parahin Johtaja XXL!

    Olen luonnollisesti otettu perä-osaston(i) suuntaan osoittamasi mielenkiinnon vuoksi.

    Voin ainakin omalta osaltani todeta takalistoni olevan lähes austeniittisen teräksisessä kunnossa. Loosterin(i) ollessa edellä kuvatun kaltaisessa ns. ’zone’ -tilassa, ei sen kovakaan käyttö edellytä liukasteiden tai muiden ei-luonnollisten tuotteiden kanssa lotraamista, eikä muutakaan huoltoa (POISLUKIEN NORMAALI PUHDISTUS KÄYTÖN JÄLKEEN!).

    Mitä tulee muiden Pikkula-marato-nistien hanurien tilaan: En ota kantaa. Kukin pitäköön huolen omasta perseestään.

    Tetsa kirjoitti: (25.6.2007 8:56:58)
    POISLUKIEN NORMAALI PUHDISTUS KÄYTÖN JÄLKEEN!

    No siinähän se tuli! Juuri tällaisia pikkuvinkkejä asiantuntian hanurista, jos näin saa sanoa, aloittelija tai kokemattomampi maratoonari kaipaa! Toivonkin monen painavan syvälle mieleensä tämän kullanarvoisen vihjeen.

    Lisäksi toivotan voimia ja kestävyyttä kaikille osallistujille.

    mites muuten toi ikävä maksupolitiikka, onko isännillä aamun kierroksesta selvinneenä jäljellä kutsuja, vai riennänkö saapuessani tstoon maksamaan täyden hinnan?

    jos on tarvis, multa saa illalla kyydin vihdin suuntaan

    ’AJANKOHTAISTA
    25.6.2007 SAUNAT SULJETTU 27.-28.6.07
    Miesten ja naisten saunat suljettu vuosihuollon vuoksi ke – to 27. – 28.6.07. Pukuhuoneet normaalisti auki.’

    Pikkulan kotisivut

    Sää:

    Pikkulan sää

    Toimiikohan viimevuotinen suoritustapani sateellakin? Minä olen nimittäin ihmetellyt näitä juttuja kenkien vaihdoista yms. En minä viime vuoden kolmen rundin takia viitsinyt edes kengännauhoja kierrosten välillä avata. Että olisi vieläpä pitänyt sukat välissä vaihtaa kengistä nyt puhumattakaan? Ja kattia kanssa. Kolmen rundin jälkeen sukat voivat varmaankin kävellä itsestään kotiin. Viime vuonna otin ne kyllä kyytiini ja pesun jälkeen olivat kuin uudet. Tyttöjen hiki ei haise.

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 160)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #478904 kohteessaPikkula-maraton

Etusivu Foorumit Yleistä Pikkula-maraton