16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pickalan Park-kenttä sekaisin?

Etusivu Foorumit Yleistä Pickalan Park-kenttä sekaisin?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pelasin Pickalassa Park-kentän, joka syystä tai toisesta oli käännetty takaperoiseen järjestykseen. Eli kierros startattiin 10-tiiltä ja aluksi pelattiin väylät 10-18 ja lopuksi väylät 1-9. Mikä järki tässä on? Tuo kymppihän on ihan paska väylä kierroksen avausväyläksi – tosi kivaa odottaa edeltävän ryhmän kellonsoittoa, että pääsisi avaamaan sokkona päivän ekaa lyöntiä! Sitä paitsi takaysin loppuhan on golfillisesti yksi hienoimpia Suomessa – muistaakseni Parkin 18 on jopa jossain äänestyksessä aikoinaan valittu yhdeksi Suomen parhaista par4-väylistä. Sellaisella on hieno lopettaa kierros klubin edustalle, eikä ysiväylälle, joka on jossain metsäsaarekkeen takana kaukana klubista. Järki käteen ja palauttakaa alkuperäinen järjestys.

    Jäit niin kauas klubista ettet jaksanut käydä kysymässä kierroksen jälkeen?

    Pickalan lehdestä:

    PARK KENTÄN KÄÄNTÖ Tulevana kesänä Park-kenttä pelataan käänteisessä järjestyksessä aloittaen pelaaminen10. teeltä. Samalla Parkin kioski suljetaan kokonaan käytöstä ja kioski palvelut tarjotaan Klubiravintolasta

    Q8 kirjoitti: (9.6.2014 21:22:47)
    Jäit niin kauas klubista ettet jaksanut käydä kysymässä kierroksen jälkeen?

    Pickalan lehdestä:

    PARK KENTÄN KÄÄNTÖ Tulevana kesänä Park-kenttä pelataan käänteisessä järjestyksessä aloittaen pelaaminen10. teeltä. Samalla Parkin kioski suljetaan kokonaan käytöstä ja kioski palvelut tarjotaan Klubiravintolasta

    Eihän tämä millään tavoin selitä, miksi ihmeessä tällainen älytön pelijärjestyksen muutos on tehty! Mielestäni muutoksessa ei ole mitään järkeä, joten palauttakaa alkuperäinen pelijärjestys Parkille, kiitos.

    Eikös tuo mielipide olisi parempi käydä jakamassa suoraan siellä Pickalan klubitalolla?

    Pickalaa en ole pelannut mutta omasta mielestä tuollainen etuysin ja takaysin vaihto voisi tehdä hyvää osalla kentistä silloin tällöin, varsinkin jos kenttä on täynnä pelaajia ja itsellä olisi aikaa vain kiertää puolikas kierros. Silloin ei tarvitse ainoastaan pelata sitä samaa etuysiä, vaan saisi myös pelata sitä takaysiäkin.

    Tietysti sinne takaysillekin pääsee jos kenttä on tyhjä ja caddiemasteri antaa luvan, mutta harvemmin näin tuntuu olevan kesäisin.

    Syynä muutokseen on se, että pickalalaiset olisivat halunneet toimivat halfway house -palvelut kymppitiille, mutta kun ravintolalle on tappiollista sellaisten järjestäminen sinne (vaatisi kioskinhoitajan paikalle) niin asia ratkaistiin vaihtamalla front nine ja back nine keskenään. Näin ravintolapalveluita on saatavissa yhdeksän reiän jälkeen (etukäteen tilattuina antimet odottavat klubiravintolan terassille sijoitetussa ’loungessa’).

    Entinen kymppireikä ei todellakaan ole onnistunut aloitusreikä.

    Jos tavoitteena oli pidentää kierrokset viiteen tuntiin, niin uusi järjestys on todella onnistunut ratkaisu, muuten aivan syvältä. Viimeksi kun Parkin pelasin, niin kenttä hyytyi täysin vanhan 18. reijän jälkeen.Greeniltä seuraavaan avaukseen ei mennyt kuin vaatimattomat 32 minuuttia, kun jengi jumitti terassilla nautiskelemassa Park Loungen tarjoomasta.

    snuuba kirjoitti: (10.6.2014 9:15:30)

    Kohta päästään asiaan eli odotettavissa:

    Ei golf oo mikään juoksukisa.
    Kentälle tullaan nauttimaan eikä hosumaan.
    Jos on kiire, vaihda pingikseen.
    Jos et kestä odottelua, pelaa aamulla ennen kuutta.

    Jne jne…

    Pelillisesti olen vaihdoksesta samaa mieltä.
    Entinen 1 oli sopivan leppoisa avausreikä, enkä muista että olisin kovinkaan monesti siitä paria huonommalla selvinnyt. Ei se nykyinen ykkönenkään kyllä vaikeudella ole pilattu, mutta jos tuo taukohomma on lähtenyt lapasesta niin kyllä jää minulla Parkin pelaaminen jatkossa vähemmälle.

    ajs

    Järjestyksen vaihto on kokeilu, joka kestää 24.6. asti, jonka jälkeen osakkaat päättävät jatkosta.

    Tiedote pelijärjestyksestä.

    Pelaan vuokrapelioikeudella, joten minulla ei ole sananvaltaa, mutta toivon että vanha järjestys palaa. Aiemmin kääntöä on kokeiltu loppusyksystä ja alkukeväästä, kun kenttä-wc:t eivät olleet käytössä ja se oli toimiva ratkaisu. Mutta muuten pelaamisen pitäisi minusta olla pääasia, eikä tauon pitämisen. Seasiden järjestyksestä en ole niin fanaattinen. Sitä voisi vaikka vaihdellakin.

    Kannattaa mennä valittamaan asiasta yhtiökokoukseen ,jos enemmistö teistä osakkaista on sitä mieltä että pelijärjestys on väärä, niin sitten se muuttuu. Money talks !

    johto kirjoitti: (10.6.2014 19:33:32)
    Kannattaa mennä valittamaan asiasta yhtiökokoukseen ,jos enemmistö teistä osakkaista on sitä mieltä että pelijärjestys on väärä, niin sitten se muuttuu. Money talks !

    Tästä kokeilusta päätettiin yhtiökokouksessa 24.4. äänin 106-89. Kokeilu kestää 24.6. saakka, minkä yhteydessä osakkaiden keskuudessa järjestetään kysely siitä miten jatketaan. Ei siis tarvitse odottaa seuraavaa yhtiökokousta, joka on vasta syksyllä.

    Ballmarker kirjoitti: (10.6.2014 5:10:08)
    Syynä muutokseen on se, että pickalalaiset olisivat halunneet toimivat halfway house -palvelut kymppitiille, mutta kun ravintolalle on tappiollista sellaisten järjestäminen sinne (vaatisi kioskinhoitajan paikalle) niin asia ratkaistiin vaihtamalla front nine ja back nine keskenään. Näin ravintolapalveluita on saatavissa yhdeksän reiän jälkeen (etukäteen tilattuina antimet odottavat klubiravintolan terassille sijoitetussa ’loungessa’).

    No just joo. Eli ravintoloitsijan rahantarve (=ahneus?) menee golfillisten ja pelillisten arvojen edelle?!? Ihmeelliset on Pickalan arvot! Minä olen kyllä ymmärtänyt tämän golfin niin, että itse peli on tärkein juttu. Ja muut on sitten niitä mahdollisia ja vähemmän tärkeitä oheispalveluita.

    Ballmarker kirjoitti: (10.6.2014 5:10:08)
    Entinen kymppireikä ei todellakaan ole onnistunut aloitusreikä.

    Todella paska avausreikä se on, kuten jo aiemmin mainitsin. Entinen avausväylä eli ykkönen sen sijaan on mainio ja leppoisa väylä päivän ensimmäiseksi. Peli lähtee siinä mukavasti rullaamaan. Ja tiukat reiät 17-18 odottavt sitten loppuhuipennuksessa, kuten golfillisesti pitääkin olla.

    snuuba kirjoitti: (10.6.2014 9:15:30)

    Jos tavoitteena oli pidentää kierrokset viiteen tuntiin, niin uusi järjestys on todella onnistunut ratkaisu, muuten aivan syvältä. Viimeksi kun Parkin pelasin, niin kenttä hyytyi täysin vanhan 18. reijän jälkeen.Greeniltä seuraavaan avaukseen ei mennyt kuin vaatimattomat 32 minuuttia, kun jengi jumitti terassilla nautiskelemassa Park Loungen tarjoomasta.

    Juurikin näin. Solmuunhan tuo menee, kun joku ryhmä jää puoleksi tunniksi nautiskelemaan ja sitten viimein syötyään/juotuaan vaatii tietysti päästä heti kentälle. Jos takana tuleva ryhmä ei jääkään tauolle tai on pitänyt tauon säädetyssä aikarajassa, niin sotahan siitä syntyy takaysin alkuun.

    Pistin muuten merkille sellaistakin, että pelin nyt loppuessa 9-griinille kauas metsän taakse, niin sieltä porukat oikovat vaarallisesti väylän 18 poikki parkkipaikalle. Toki tuo oikominen on kieltotauluilla pyritty tekemään ’laittomaksi’, mutta silti sitä näkyy tapahtuvan aika paljon. Ja kyllä sekin, että ylipäätään joudutaan jotain ylimääräisiä kieltotauluja laittamaan moniin paikkoihin maisemia rumentamaan, kertoo siitä, että nyt Pickalassa on yritetty tehdä jotain väkinäistä, joka ei todellakaan toimi luontevasti.

    ajs kirjoitti: (10.6.2014 12:52:29)
    Järjestyksen vaihto on kokeilu, joka kestää 24.6. asti, jonka jälkeen osakkaat päättävät jatkosta.

    Tiedote pelijärjestyksestä.

    Pelaan vuokrapelioikeudella, joten minulla ei ole sananvaltaa, mutta toivon että vanha järjestys palaa.

    Ok, kiitos tiedosta. Minäkin todella toivon, että osakkaat päättävät kyselyssä tämän älyttömän kokeilun ja palaavat Parkin osalta vanhaan pelijärjestykseen.

    ajs kirjoitti: (10.6.2014 12:52:29)
    Mutta muuten pelaamisen pitäisi minusta olla pääasia, eikä tauon pitämisen.

    Sinäpä sen sanoit – pelaamisen ja itse golfpelin tulisi olla se pääasia. Sen pitäisi toimia luontevasti ja golfillisesti oikein ja näin se on Parkissa toiminutkin yli 20 vuotta. Siis tähän typerään kokeiluun saakka.

    Driving Force kirjoitti: (11.6.2014 9:38:53)

    Ballmarker kirjoitti: (10.6.2014 5:10:08)
    Syynä muutokseen on se, että pickalalaiset olisivat halunneet toimivat halfway house -palvelut kymppitiille, mutta kun ravintolalle on tappiollista sellaisten järjestäminen sinne (vaatisi kioskinhoitajan paikalle) niin asia ratkaistiin vaihtamalla front nine ja back nine keskenään. Näin ravintolapalveluita on saatavissa yhdeksän reiän jälkeen (etukäteen tilattuina antimet odottavat klubiravintolan terassille sijoitetussa ’loungessa’).

    No just joo. Eli ravintoloitsijan rahantarve (=ahneus?) menee golfillisten ja pelillisten arvojen edelle?!? Ihmeelliset on Pickalan arvot!

    En oikopäätä vetäisi sitä johtopäätöstä, että ravintola syyllistyy ahneuteen, kun muutenkin ohuilla katteilla ei ole halukas järjestämään etukäteen tappiollisiksi tiedettyjä palveluja. Ja aivan varmasti pelilliset arvot ovat ensisijaiset.

    Alkuunhan ilmoitettiin, että ravintolalla ei ole mitään tekemistä pelijärjestyksen muutokseen. Aluksi uusi järjestys ei haitannut niin paljon, ihmiset hakivat pikaiset kahvit/pullat matkaan ja siirtyivät 1. tiiboksiin.

    Vihoviimeinen niitti oli ysien välissä tarjottavan ’Park Lounge’ erikoisruokalistan esittely, sisältää esim tilauksesta valmistettavan hampurilaisen. Kun joku hampurilaiseen haksahtaa, niin koko kenttä on jumissa sen jälkeen. Muutama minuutti kassallla, 5-10 minuuttia hampurilaisen valmistumiseen + toinen mokoma sen nautiskeluun, helposti menee 20-30 minuuttia, jossa ajassa klubille kertyy pari muuta ryhmää venailemaan. Jos kenttä on täynnä ei jumi todennäköisesti purkaudu koko päivänä. Tässä kohtaa ravintoloitsija on päässyt jo syyllisten listalle. Henkilökohtaisesti en halua tukea tälläistä toimintaa ja olen lopettanut kaikki ostokset klubilta ja taukokiskalta.

    Forestilla taukokioski toimii vielä ihan ok, normalisti kiskalla on edellinen ryhmä, joka tajuaa lähteä pelaamaan kun seuraava ryhmä saapuu kiskalle. Klubin terassilla taukoa viettäville pelaajille ei synny samanlaista painetta siirtyä eteenpäin, hukkuvat muiden jo kierroksensa päättäneiden pelaajien joukkoon, jotka lisäksi tarjoavat mukavaa rupatteluseuraa hampurilaisten nautiskelun lomassa.

    Olen pelannut vuokrapelioikeudella kuusi kautta Pickalassa, mutta jää todennäköisesti viimeiseksi, jos Parkin pelijärjestys ei muutu alkuperäiseksi. Kolmesta kentästä Seaside on nykyään ainoa, jossa vähänkin täydellä kentällä päästään järjellisiin kierrosaikoihin.

    Tähän sotkuun kun lisätään vielä Pickalan nykyisen hallituksen strategia myydä kaikki mahdolliset ajat yritystapahtumille ja täyttää loput pelivälit green fee tarjouksilla, niin luuletteko ruuhkien helpottavan?

    Rahoitin aikanaan Forest -kentän rakentamista osaltani kun tarkoitus oli saada peliväljyyttä. Nyt tämä tavoite on näemmä unohtunut.

    Selkeästi viranomaispäätös. 10-tölli homeessa. Eikö väliaikainen katos olisi ollut vaihtoehto?

    Ballmarker kirjoitti: (11.6.2014 17:33:35)

    Driving Force kirjoitti: (11.6.2014 9:38:53)

    Ballmarker kirjoitti: (10.6.2014 5:10:08)
    Syynä muutokseen on se, että pickalalaiset olisivat halunneet toimivat halfway house -palvelut kymppitiille, mutta kun ravintolalle on tappiollista sellaisten järjestäminen sinne (vaatisi kioskinhoitajan paikalle) niin asia ratkaistiin vaihtamalla front nine ja back nine keskenään. Näin ravintolapalveluita on saatavissa yhdeksän reiän jälkeen (etukäteen tilattuina antimet odottavat klubiravintolan terassille sijoitetussa ’loungessa’).

    No just joo. Eli ravintoloitsijan rahantarve (=ahneus?) menee golfillisten ja pelillisten arvojen edelle?!? Ihmeelliset on Pickalan arvot!

    En oikopäätä vetäisi sitä johtopäätöstä, että ravintola syyllistyy ahneuteen, kun muutenkin ohuilla katteilla ei ole halukas järjestämään etukäteen tappiollisiksi tiedettyjä palveluja. Ja aivan varmasti pelilliset arvot ovat ensisijaiset.

    Ok, totta varmaankin on, ettei suoranaisesta ravintoloitsijan ahneudesta voi puhua. Mutta jos Pickalan hallitus haluaa, että Parkin puolivälissä on oltava tarjolla ruoka/juomapalveluja, niin silloin sen velvollisuus on ne järjestää. Mutta ei kuitenkaan niin, että pilataan golfkentästä hyviksi havaitut pelilliset arvot. En tunne ravintolasopimuksen yksityiskohtia, mutta tarvittaessa Pickala Golf Oy:n täytyy vaikka subventoida ravintoloitsijalle 10-tiin kioskitoiminnan tappioita, jos kioskia halutaan ylläpitää. Mutta tämä ravintolan kyljessä oleva ’Park Lounge’ on kyllä älyttömyyden huippu, kun se johtaa täällä kerrottuihin taukojen kohtuuttomiin venymisiin.

    snuuba kirjoitti: (11.6.2014 20:11:51)
    Vihoviimeinen niitti oli ysien välissä tarjottavan ’Park Lounge’ erikoisruokalistan esittely, sisältää esim tilauksesta valmistettavan hampurilaisen…

    Kolmesta kentästä Seaside on nykyään ainoa, jossa vähänkin täydellä kentällä päästään järjellisiin kierrosaikoihin.

    Se varmaankin johtuu siitä, ettei Pickalan hallitus ja/tai ravintoloitsija ole vielä hoksannut perustaa klubiravintolan toiselle sivustalle ’Seaside Loungea’. Onhan nimittäin niin, ettei Seasidella ole mitään väliaikakioskia, eikä ole koskaan ollutkaan, vaan puolivälissä käydään klubinravintolan tiskillä ja vessoissa oloa helpottamassa. Mutta kun mitään ’Seaside Loungea’ aikaa vievine tarjoiluineen ei ole, niin pelaajat suorittavat vain pakolliset toimensa ja jatkavat kiltisti + nopeasti matkaa rannan takaysille.

    Aika edullinen ja toimiva vaihtoehto on mm. Masterissa käytössä oleva välipala-automaatti, josta saa sämpylöitä, patukoita yms virvokkeita. Toimii hyvin miehittämättömänäkin, miksei siis Pickalassa?

    KL

    Putti-Possu kirjoitti: (11.6.2014 23:20:45)
    Aika edullinen ja toimiva vaihtoehto on mm. Masterissa käytössä oleva välipala-automaatti, josta saa sämpylöitä, patukoita yms virvokkeita. Toimii hyvin miehittämättömänäkin, miksei siis Pickalassa?

    Kymppikioski ei ole nimensä veroinen, ellei sieltä saa olutta!

    Putti-Possu kirjoitti: (11.6.2014 23:20:45)
    Aika edullinen ja toimiva vaihtoehto on mm. Masterissa käytössä oleva välipala-automaatti, josta saa sämpylöitä, patukoita yms virvokkeita. Toimii hyvin miehittämättömänäkin, miksei siis Pickalassa?

    Asiaa hieman selviteltyäni olen antanut kertoa itselleni seuraavaa: Pickalassa Parkin taukokioski on ollut miehittämätön jo vuosia. Siellä on ollut ainakin limuautomaatti ja ilmeisesti myös kahviautomaatti. Yhtiökokouksessakin oli kuulemma kyselty mainitsemasi välipala-automaatin perään, mutta se ei kuulemma käy, kun ne menevät aina rikki. Jep, luit ihan oikein. Kun Pickalassa on nyt ollut huonokuntoinen automaatti, se tarkoittaa Pickalan hallituksen mielestä sitä, että kaikki automaatit ovat paskoja. Ja siksi sellaista ei kannata taukokioskiin hankkia.

    Pickalan hallituksen mielestä miehittämätön kioski automaatilla ei siis käy. Ja jotta kioski voitaisiin miehittää, niin ravintoloitsija oli yhtiökokouksessa väittänyt, että se tarkoittaa kunnollisten wc- ja peseytymistilojen rakentamista kioskin työntekijöille. Eli miehitetty kioski tarkoittaisi samantien nykyisen kioskin purkua ja uuden peräti 120.000 euron kioskirakennuksen rakentamista. Huh-huh! Pistää kyllä miettimään, miten ihmeessä esimerkiksi kesäisessä Helsingissä voidaan turisteille myydä jäätelöä pienistä jäätelökioskeista. Ei niissä, eikä monessa muussakaan kioskityypissä, ole mitään wc/peseytymistiloja, mutta silti niissä työskentelee myyjiä ja kauppa käy iloisesti. Mutta tämä ei siis ole mahdollista Pickala Parkin nykyisellä kioskilla, josta työntekijällä olisi matkaa lähimpään kenttä-wc:hen huimat 20 metriä tai klubitaloonkin vain noin 100 metriä.

    Driving Force kirjoitti: (16.6.2014 1:05:08)

    Osallistunpa nyt sitten minäkin tähän keskusteluun, kun satun asiasta jotain tietämään. Olin mukana huhtikuun lopussa pidetyssä yhtiökokouksessa, jossa tästä Parkin käännetyn pelijärjestyksen kokeilusta päätettiin. Ja voin vakuuttaa, että tämä omituinen päätös yllätti suuresti lähes kaikki paikalla olleet tavalliset golffariosakkaat.

    Hallitus oli esittänyt yhtiökokoukselle, että Parkin pelijärjestys käännettäisin niin, että aloitus olisi vanhalta 10-väylältä, tauko väylän 18 jälkeen klubilla ja takaysinä pelattaisiin vanhat väylät 1-9. Perusteluina hallitus oli esittänyt, että näin saataisiin parannettua Parkin puolivälin wc- ja kioskipalveluja.

    Kokouksessa oli esillä osakas Ari Karhun etukäteen tekemä vastaesitys, joka vastusti hallituksen esitystä Parkin pelijärjestyksen kääntämisestä. Kokouksessa myös minä esitin omat kirjalliset perusteluni, joilla tuin osakas Ari Karhun esitystä Parkin alkuperäisen pelijärjestyksen säilyttämisestä (liitän nämä perusteluni seuraavaan viestiin).

    Kokouksessa asian tiimoilta käytettiin yhteensä kymmeniä puheenvuoroja, joista ainoastaan hallituksen omat ja pari muuta puheenvuoroa voidaan tulkita puoltaneen hallituksen esitystä. Mutta käytännössä siis kaikki muut puheenvuorot, joita esitti ainakin 15-20 eri henkilöä, vastustivat hallituksen esitystä. Salissa siis tuntui tavallisten osakkaiden ja golffarien keskuudessa vallitsevan selkeä yksimielisyys siitä, että Parkin pelijärjestys tulee säilyttää vanhalla hyväksi koetulla mallilla. Jopa hallituskin tuntui aistivan salin mielipiteen, sillä kokouksen kuluessa hallitus lievensi alkuperäistä esitystään niin, että käännetyn pelijärjestyksen kokeilu muutetaan koko pelikaudesta 2014 kestämään vain kaksi kuukautta eli ajanjakson 24.4.-24.6.2014.

    Kun vilkkaassa keskustelussa ei syntynyt yksimielisyyttä, niin aiheesta oli pakko järjestää äänestys. Läsnä kokouksessa oli 80 henkilöä ja äänestystulos Parkin pelijärjestyksestä oli seuraava:

    Ari Karhun ja Kari Karvisen esitys – 89 ääntä
    Hallituksen (muutettu) esitys – 106 ääntä
    Tyhjää – 1 ääni

    Tulos aiheutti salissa järkytyksen. Kukaan ei oikein tuntunut käsittävän, mitä oli tapahtunut. Ei varsinkaan sen takia, että Pickala Golf Oy Ab:n yhtiöjärjestyksessä on äänileikkuri, joka leikkaa yhden omistajan äänet max 10 ääneen, jonka takia moni osakas kuvitteli virheellisesti, ettei yhtiön suurin osakas Asuntosäätiö voi jyrätä tavallisten golffareiden mielipiteen yli. Mutta selitys on varsin yksinkertainen. Yhtiökokouspöytäkirjan ja sen liitteenä olleen ääniluettelon mukaan paikalla ollut Asuntosäätiön toimitusjohtaja (on myös Pickala Golfin hallituksen jäsen) hallitsi kokouksessa yhteensä peräti 93 ääntä. Kun laskee sen päälle hallituksen muiden jäsenten henkilökohtaiset hajaäänet, niin jokainen ymmärtää, kuka kokouksessa määräsi äänestystuloksen.

    Miten tämä sitten on mahdollista? Se onnistuu siksi, että yhtiöjärjestys rajaa yhden osakkaan äänet max 10 ääneen, mutta Asuntosäätiö onkin hajauttanut omistuksensa peräti yhdeksään hallitsemaansa konserniyhtiöön tai vastaavaan, jolloin juridesti näitä ’Asuntosäätiö-omistajia’ onkin useita. Ja yhtä yhtiötä lukuunottamatta nämä ’Asuntosäätiö-yhtiöt’ sattuvat kukin omistamaan tasan 10 osaketta, joka on siis yhtiöjärjestyksen sallima maksimiäänimäärä per yksi osakas.

    No mitä sitten? Mitään laitonta ei toki ole tapahtunut. Kapitalistisessa yhteiskuntamallissa se, joka omistaa, myös määrää. Ja Asuntosäätiö päätti tällä kertaa eri tavalla kuin ylivoimainen enemmistö paikalla olleista golffariosakkaista olisi halunnut.

    TÄRKEÄTÄ tässä tilanteessa onkin nyt se, mitä lopulta päätettiin. Yhtiökokouksen päätöshän oli, että Parkin käännettyä pelijärjestystä kokeillaan 24.6.2014 saakka, jonka jälkeen Pickala Golf järjestää osakaskyselyn, jonka tulos määrää Parkin pelijärjestyksen jatkossa.

    Tämä kokeilujakso päättyy nyt alkavalla viikolla tiistaina. Sen jälkeen hallitus järjestää ýmmärtääksen aika pian aiheesta osakkaille kyselyn tavalla tai toisella. Jotta kaikki osakkaat varmasti voisivat kyselyyn osallistua, se järjestettäneen perinteisen kirjepostin välityksellä. Toki nettiäänestyskin voi olla mahdollinen, jos hallitus voi olla 100% varma, että kaikilla osakkeenomistajilla on mahdollisuus osallistua tällaiseen nettikyselyyn.

    Nyt pyydänkin, että mahdollisimman moni Pickala Golf Oy Ab:n osakas aktiivisesti osallistuu tähän kyselyyn, vaikka se järjestetään keskellä parhainta lomakautta. Muistakaa, että tämä kysely ratkaisee Parkin pelijärjestyksen jatkossa. Jokaisella on asiaan tietysti oma mielipiteensä, mutta itse toivon teiltä muilta pickalalaisilta tukea sille, että jo hyväksi havaittu Parkin pelijärjestys yli 20 vuoden takaa säilytetään ennallaan (ks. lisää perusteluja seuraavasta viestistä). Aloitetaan Park vanhalta leppoisalta par5-väylältä ja lopetetaan kierros tiukoilla par4-väylillä nro:t 17 ja 18.

    Ja lopuksi huomautan, että nyt kyseessä ei ole yhtiökokouksen äänestys, vaan osakaskysely. Näin ollen yhdellä osakkaalla voi olla tähän asiaan osake/äänimäärästä riippumatta vain yksi mielipide!

    Ohessa vielä Pickala Golfin yhtiökokouksessa huhtikuussa esittämäni perustelut sille, että Park-kentän pelijärjestys tulisi säilyttää ennallaan:

    PARK-KENTÄN PELIJÄRJESTYS

    Kannatan Ari Karhun esitystä Park-kentän pelijärjestyksen palauttamiseksi ennalleen. Alkuun totean, että tätä käännettyä pelijärjestystä kokeiltiin jo toukokuussa 2011 eli vain kolme vuotta sitten, eikä se silloinkaan saanut pelaajien suosiota. Kolmessa vuodessa Pickalassa ei myöskään ole tapahtunut mitään sellaista uutta, mikä nyt edellyttäisi Parkin pelijärjestyksen vaihtamista. Ohessa perusteluni:

    PELILLINEN SOVELTUVUUS AVAUSVÄYLÄKSI

    – 10-väylä on hyvin hankala avausväylä. Kyseessä on sokkoväylä, joka on muutenkin vaikea puhumattakaan päivän ensimmäisestä lyönnistä. Tehdyistä metsän harvennuksista huolimatta vaarana on pelin puuroutuminen. Epäonnistunut aloitus jättää helposti ikävän maun pelikierrokseen. Sen sijaan 1-väylä toimii par5:na mainiosti stressittömänä avausväylänä. Peli ei puuroudu, koska edellä menijöiden ei tarvitse odottaa griinin tyhjenemistä.

    ENSIVAIKUTELMA AVAUSVÄYLÄSTÄ

    – 10-väylä avausväylänä antaa vieraspelaajille Pickala Parkista ikävän kuvan, kun heti ensimmäinen väylä on sokkoväylä, jossa pelivuoro ilmoitetaan kellon kilkuttamisella. Sen sijaan 1-väylän näkymät tiiboxista ovat avarat ja antavat hyvän kuvan Pickalan alueesta. Lisäksi 10-tii on kauempana klubista kuin 1-tii.

    KIERROKSEN PÄÄTTÄVÄN GRIININ SIJAINTI

    – Käännetyssä järjestyksessä kierros päättyy kaukana klubilta piilossa olevalle 9-griinille. Sen sijaan väylän 18 griini sijaitsee näyttävästi klubin edustalla, mikä antaa porukoille hyvän mahdollisuuden odottaa klubilla ja seurata kierrostaan päättävien kavereidensa edesottamuksia.

    PELILLINEN KIERROSKOKONAISUUS

    – Sen lisäksi, että väylä 1 toimii parempana avausväylänä kierrokselle kuin väylä 10, niin pelillisesti väylät 16-18 muodostavat oleellisesti paremman lopun kierrokselle kuin väylät 7-9. Pickalan hallituskin itse asiassa tunnustaa tämän tosiasian, kun se ilmoittaa, että kilpailut pelataan yhä alkuperäisessä pelijärjestyksessä.

    TAUKOPALVELUJEN SUJUVUUS

    – Jos käännetyssä pelijärjestyksessä tauolle tultaessa sattuu klubiravintolan tiskillä olemaan jonoa (tai tarjoilija korjaamassa pöytiä terassilla tai muuta kiirettä), niin tauon aikana pelaaja ei välttämättä ehdi tehdä ja nauttia ostoksistaan. Lisäksi kauniina päivänä klubiterassin pöydät saattavat olla kaikki varattuja, eikä tauolla näin ollen pääse istumaan ulos.

    MUUTA

    – Kierroksen aloitus 10-tiiltä houkuttelee pelaajia aiempaa helpommin leikkaamaan peliryhmien väliin menemällä suoraan takaysille 1-tiiltä.
    – Kierroksen päättyminen 9-griinille aiheuttaa turhaa tai jopa vaarallista läpikulkuliikennettä väylän 18 loppuosan poikki, kun kierroksensa pelanneet pelaajat haluavat oikaista suoraan parkkipaikalle.
    – Uusimmassa Pickalan jäsenlehdessä 1/2014 kehutaan kuvan kera, että vieraskin löytää ykköstiille parkkipaikkojen yhteydessä olevien juuri uusittujen opastetaulujen avulla. Näissä tauluissa Parkin väylänumerointi on kuitenkin vanhan pelijärjestyksen mukainen.

    Ari Karhun esityksen mukaisesti minäkin esitän, että Parkin perinteinen, jo yli 20 vuotta jatkunut pelijärjestys palautetaan ennalleen. Pelikokemuksen heikentämisen sijaan hallituksen tulisi keskittyä Parkin taukopalvelujen parantamiseen. Vaihtoehdot lienevät kunnollinen taukokioski wc-tiloineen Forestin tyyliin tai sitten vaatimattomampi kioski, jossa on juoma- ja välipala-automaatit ja säilytetään ”muumi-wc”. Vierumäellä on kaksi erillistä hyvätasoista taukokioskia wc-tiloineen – miksei siis Pickalassakin? Tai miksei oteta käyttöön Pickalan jäsenlehdessä 1/2012 mainittua Pickalalle ostettua kioskiautoa? Tai sitten yksinkertainen taukokioski itsepalveluperiaatteella, jollainen toimii nykyään monilla kentillä ja jollainen toimi aikoinaan Pickalassakin Forestilla, miksei siis Parkillakin? Eri hintaisia vaihtoehtoja siis löytyy – niistä täytyy vain valita osakkaiden enemmistön haluama versio ilman, että puututaan tärkeimpään eli itse golfpeliin.

    Kari Karvinen
    Oy Pickala Golf Ab:n osakas

    Kari Karvinen kirjoitti: (22.6.2014 22:32:04)

    Hyviä perusteluja. Kuten itsekin jo tämän ketjun aloitusviestissä totesin, niin toivottavasti Parkin pelijärjestys ymmärretään Pickalassa palauttaa ennalleen. Tämä kokeilujärjestys on ihan hanurista.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
Vastaa aiheeseen: Pickalan Park-kenttä sekaisin?

Etusivu Foorumit Yleistä Pickalan Park-kenttä sekaisin?