26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Pettersonin lehtirankut majorissa

Etusivu Foorumit Säännöt Pettersonin lehtirankut majorissa

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 147)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL kirjoitti: (14.8.2012 14:23:44)
    Yksi sääntöjen lähtökohdista on se, että ne ovat tasan samat ihan kaikille pelitaidoista riippumatta.

    Säännöt ovat samat, mutta seurannan taso ei ole ja siksi sääntöjen vaikutukset eivät ole samat.

    Lehdet liikahtelevat vesiesteessä backsvingissä ja pallot pyörähtelevät dimppelin verran satoja kertoja päivittäin ilman, että kukaan niitä huomaa. Siksi tuntuu kieltämättä koomiselta, että tällaiset asiat ratkaisevat majorien kärkisijoja.

    Toisaalta sääntömuokkauksiakin on vaikea keksiä. Hyötyyn perustuva arvioiminen tekee golfista arvostelulajin – ei kiitos.

    Näillä mennään, vaikka se vähän naurettavaa onkin. Mutta niin on sekin jos triathlon ratkeaa maalikamerakuvalla + keskustelulla siitä, mikä ruumiinosa on ratkaisevaa ko kuvassa. Tai match racen ratkeaminen pallopurjeen/keulan perustella. Puhumattakaan kemiallisen valmennuksen taitoeroista ratkaisevana tekijänä.

    Oikeastana kaikki kilpaurheilu on oikeastaan aika naurettavaa puuhaa. Miksei siis golfkin.

    KL kirjoitti: (14.8.2012 15:42:49)
    Rangaistaan siis mistä? Jos kukaan ei tiedä rikkeen tapahtuneen, niin onko rikettä ylipäätään tapahtunut? En ymmärrä.

    Niin – onko olemassa havaitsemisesta riippumaton reaalitodellisuus? Tätä on pohdittu jo aika pitkään. Hienoa, että keskustelupalstan taso nousee!

    Yhden vallitsevan käsityksen mukaan ’todellisuus’ on aaltofunktion kuvaama joukko todellisuuksien todennäköisyyksiä, joka realisoituu yhdeksi todellisuudeksi vasta kun sitä havaitaan.

    Toisaalta joku klassisempaan taipuvainen saattaa sanoa, että rike joko on tai ei taphatunut riippumatta siitä, tietääkö joku sen tapahtuneen tai ei. Tosin silloin tullaan psykofyysisiin prosesseihin, kun mietitään, mitä tietäminen tarkoittaa – havaitsemistako vain vai myös havaitsemisen tiedostamista ja hyväksymistä.

    KL

    Pappa Tykki kirjoitti: (14.8.2012 16:38:50)

    KL kirjoitti: (14.8.2012 14:23:44)
    Yksi sääntöjen lähtökohdista on se, että ne ovat tasan samat ihan kaikille pelitaidoista riippumatta.

    Säännöt ovat samat, mutta seurannan taso ei ole ja siksi sääntöjen vaikutukset eivät ole samat.

    Lehdet liikahtelevat vesiesteessä backsvingissä ja pallot pyörähtelevät dimppelin verran satoja kertoja päivittäin ilman, että kukaan niitä huomaa. Siksi tuntuu kieltämättä koomiselta, että tällaiset asiat ratkaisevat majorien kärkisijoja.

    Totta, mutta klubipelaajan harkkakierrosta ei olekaan seuraamassa kuin pelikaverit niiden miljoonien tv-katsojien ja kymmenien tuhansien paikalla olijoiden sijaan.

    Jos suhteuttaa pelaajien tason, rankaisematta jääneiden rikkeiden vaikutuksen pelaajain ansioihin/menestykseen ja liveseurannan kattavuuden, niin mielestäni ollaan aika lailla hyvässä tilanteessa. Sitä paitsi jokainen ammattilainen käsittääkseni haluaa voittaa sääntöjen puitteissa, toivottavasti myös jokainen klubipelaaja.

    ts kirjoitti: (14.8.2012 14:55:57)

    koira kirjoitti: (14.8.2012 12:22:19)
    Jos tarpeeksi isolla suurennoksella katsotaan, vie maila taakseheilahduksella jokaisessa hiekkaestelyönnissä ilmavirrallaan hiekkaa mukanaan. Vähän mutta kuitenkin.

    Niin.. koskettaminenhan siinä kielletty on, ei liikkuminen ilmavirran mukana.

    Mä nyt vaan jäin ihmettelemään mistä toi lainaus on peräsin kun en tuommoista viestiä löydä.

    Lainaus taitaa olla peräisin alkuperäisestä viestistä

    ts

    Golf kirjoitti: (14.8.2012 17:08:17)

    Ei se ollut, vaan tuosta alkuperäisen paikalle pompanneesta viestistä jota ei tietenkään tullut nähdyksi. Koitin päivämäärän ja kellonajan perusteella ketjusta hakea, mutta olikin hypännyt ihan oudolle paikalle.

    B

    KL kirjoitti: (14.8.2012 16:51:22)
    Siksi tuntuu kieltämättä koomiselta, että tällaiset asiat ratkaisevat majorien kärkisijoja.

    Totta, mutta…

    Epäilen, että tuomari jätti oleellista informaatiota antamatta saadakseen hetkensä julkisuudessa.
    Tyhmä svedupetteri meni ansaan.
    Juu tiedän. Ammattimiehen tulisi osata säännöt ja deccarit jne…

    B

    Pappa Tykki kirjoitti: (14.8.2012 16:38:50)
    Siksi tuntuu kieltämättä koomiselta, että tällaiset asiat ratkaisevat majorien kärkisijoja.

    korjaus lainaukseen

    ts

    B kirjoitti: (14.8.2012 17:14:16)

    Epäilen, että tuomari jätti oleellista informaatiota antamatta saadakseen hetkensä julkisuudessa.
    Tyhmä svedupetteri meni ansaan.
    Juu tiedän. Ammattimiehen tulisi osata säännöt ja deccarit jne…

    Vähän sama tuli itselle mieleen, että tuomarina olisin samalla kyllä varoittanut piilevistä vaaroista kun pelaaja tuollaisen kysymyksen esittää.

    Totta, mutta klubipelaajan harkkakierrosta ei olekaan seuraamassa kuin pelikaverit niiden miljoonien tv-katsojien ja kymmenien tuhansien paikalla olijoiden sijaan.

    Tämän viestiketjun innoittamana alan nyt kantaa viedokameraa mukana kilpailukierroksilla ja kuvaan jokaisen kanssakilpailijan (siis omassa ryhmässä olevien ja jos mahdollista myös muiden) jokaisen lyönnin ja tarkistan videolta joka lyönnin jokaisen reiän jälkeen ja vielä klubitalolla kaikki lyönnit ennen korttien luovuttamista ja jos tulos julkaistaan niin näytän ne lyönnit vielä kilpailutoimikunnalle – ihan varmuuden vuoksi.

    KL

    ts kirjoitti: (14.8.2012 17:21:18)

    Kuin myös, ja samalla kummastelin ammattipelaajan kysymystä ylipäätään. Jos Pettersson oikeasti kysyi juuri noin, niin tuomarilla olisi ollut hyvä olla tuntosarvet esillä ja antaa samaan syssyyn kaikki ne ohjeet, joita GC-kurssilainenkaan ei osaa.

    Hetki julkisuudessa sen sijaan on jonkun puhdasta mielikuvitusta ja kenties kuvastaa tuon jonkun omia fantasioita…

    KL

    sixties kirjoitti: (14.8.2012 18:18:00)

    Totta, mutta klubipelaajan harkkakierrosta ei olekaan seuraamassa kuin pelikaverit niiden miljoonien tv-katsojien ja kymmenien tuhansien paikalla olijoiden sijaan.

    Tämän viestiketjun innoittamana alan nyt kantaa viedokameraa mukana kilpailukierroksilla ja kuvaan jokaisen kanssakilpailijan (siis omassa ryhmässä olevien ja jos mahdollista myös muiden) jokaisen lyönnin ja tarkistan videolta joka lyönnin jokaisen reiän jälkeen ja vielä klubitalolla kaikki lyönnit ennen korttien luovuttamista ja jos tulos julkaistaan niin näytän ne lyönnit vielä kilpailutoimikunnalle – ihan varmuuden vuoksi.

    Sehän on hienoa. Moinen toiminta tuskin hidastaa peliäsi, ja jos niin käy, voit senkin kuvata videolle.

    KL kirjoitti: (14.8.2012 16:51:22)
    Jos suhteuttaa pelaajien tason, rankaisematta jääneiden rikkeiden vaikutuksen pelaajain ansioihin/menestykseen ja liveseurannan kattavuuden, niin mielestäni ollaan aika lailla hyvässä tilanteessa. Sitä paitsi jokainen ammattilainen käsittääkseni haluaa voittaa sääntöjen puitteissa, toivottavasti myös jokainen klubipelaaja.

    Asian voi kyllä ajatella juuri päinvastoin: sattumanvarainen seikka ratkaisee isoja rahoja henkilön harjoittaessa ammattiaan 8noh, tietysti, kun leikkiin ryhtyy niin…)

    En nimittäin voi uskoa, etteikö siellä isoillakin toureilla edelleen jää rikkeitä huomaamatta (jos siis ajatellaan, että se on rike vaikkei kukaan huomaa).

    Millä todennäköisyydellä Pettersonin rike olisi havaittu Challenge Tourin kisassa, entä FT:n? Entä Harringtonin?

    Esitetään nyt sellainenkin tyhmä kysymys, että kun pallo merkitään griinillä ja sitten laitetaan takaisin, millä tarkkuudella tuo asettaminen pitää tehdä. Onko tästä jotain deccaria? Epäilenpä, että ainakaan alle yhden dimppelin tarkkuuteen siinä ei päästä. Tämän huomaaminen tv-kuvasta on kyllä vaikeaa, mutta stereokuvasta sen kyllä huomaa. odotan mielenkiinnolla 3D -lähetyksiä golfkisoista…

    KL kirjoitti: (14.8.2012 15:42:49)

    Q8 kirjoitti: (14.8.2012 15:02:52)

    KL kirjoitti: (14.8.2012 14:41:03)
    Entä jos pelaaja ei huomaa tekemäänsä rikettä, mutta selvästi hyötyy siitä, rangaistaanko pelaajaa?

    Entä sellaisessa tilanteessa missä kukaan ei havaitse tapahtunutta rikettä? Kuinka sellaisesta rangaistaan?

    Rangaistaan siis mistä? Jos kukaan ei tiedä rikkeen tapahtuneen, niin onko rikettä ylipäätään tapahtunut? En ymmärrä.

    Sarkasmia siis.

    Tarkoitan tällä sitä, että miksi joku olisi huolissaan klubipeleissä mahdollisesti tuomarien/kameroiden/katsojien puutteesta johtuen havaitsematta jäävien rikkeiden perään.

    Pappa Tykki kirjoitti

    Esitetään nyt sellainenkin tyhmä kysymys, että kun pallo merkitään griinillä ja sitten laitetaan takaisin, millä tarkkuudella tuo asettaminen pitää tehdä. Onko tästä jotain deccaria? Epäilenpä, että ainakaan alle yhden dimppelin tarkkuuteen siinä ei päästä. Tämän huomaaminen tv-kuvasta on kyllä vaikeaa, mutta stereokuvasta sen kyllä huomaa. odotan mielenkiinnolla 3D -lähetyksiä golfkisoista…

    Tuo on kyllä ihan hyvä kysymys. Minuakin tänään jäi vaivaamaan olenko ehkä kynnenmitan varastanut- no onneksi pelikaveri otti videolle.

    Mun mielestä ko. lehti(loose impediment)sääntö on kertakaikkisen typerä. Esteen pitäisi aina olla nimenomaan este eli jollakin oleellisella tavalla erota esim raffista. Kuten hiekkaeste ja vesieste. Jos vesieste sattuu olemaan kuivunut niin voivoi. Pelaajalla kävi tuuri.

    Ymmärrän kuitenkin että pelialueesta erotetulla alueella eli tässä tapauksessa esteessä ei välttämättä voi toimia kuten pelialueella. Ei siis esimerkiksi viuhtoa toistakymmentä harkkasvingiä. Mutta, että jonkun vatun irtolehden liikahtaminen tuo 2 lyöntiä penalttia majorissa. Naurettavaa.

    ts

    Fubar kirjoitti: (14.8.2012 20:00:29)

    Tolla säännöllähän on tarkoituksensa, eli vaikeutetaan pelaajan asettautumista pallolle ja samalla pienikin pallon aseman parantaminen. Sitten on kasa deccareita, joissa tilanteissa nimenomaan sallitaan irrallisen luonnonhaitan koskettaminen tietyissä olosuhteissa.

    Eli säännön muodolla on tavoite joka varmaan toteutuu juuri noin parhaiten. Välillä tulee vähän kovia tuomioita kun pelaaja hölmöilee, mutta sekin on pelaajan hallittavissa. Lapa ilmassa ja riskiä ottamatta Pettersonilla olisi nyt pari lyöntiä kortissa vähemmän.

    k.

    ts kirjoitti: (14.8.2012 17:21:18)

    B kirjoitti: (14.8.2012 17:14:16)

    Epäilen, että tuomari jätti oleellista informaatiota antamatta saadakseen hetkensä julkisuudessa.
    Tyhmä svedupetteri meni ansaan.
    Juu tiedän. Ammattimiehen tulisi osata säännöt ja deccarit jne…

    Vähän sama tuli itselle mieleen, että tuomarina olisin samalla kyllä varoittanut piilevistä vaaroista kun pelaaja tuollaisen kysymyksen esittää.

    Tästä yks’ liittotuomari selvittää näkemyksiään siitä, mitä tuomari saa neuvoa.

    KL

    Pappa Tykki kirjoitti: (14.8.2012 19:05:44)
    Esitetään nyt sellainenkin tyhmä kysymys, että kun pallo merkitään griinillä ja sitten laitetaan takaisin, millä tarkkuudella tuo asettaminen pitää tehdä. Onko tästä jotain deccaria? Epäilenpä, että ainakaan alle yhden dimppelin tarkkuuteen siinä ei päästä. Tämän huomaaminen tv-kuvasta on kyllä vaikeaa, mutta stereokuvasta sen kyllä huomaa. odotan mielenkiinnolla 3D -lähetyksiä golfkisoista…

    Pallon asettaminen takaisin paikoilleen tehdään sillä tarkkuudella kuin pelaaja pystyy sen silmämääräisesti tekemään, mitään muuta ei vaadita. En muista ensimmäistäkään tapausta, jossa olisi ryhdytty taittamaan peistä siitä onko pallo asetettu millilleen oikealle paikalleen eikö siitä ollut Harringtoninkaan tapauksessa lainkaan kyse.

    KL

    Fubar kirjoitti: (14.8.2012 20:00:29)
    Mun mielestä ko. lehti(loose impediment)sääntö on kertakaikkisen typerä. Esteen pitäisi aina olla nimenomaan este eli jollakin oleellisella tavalla erota esim raffista. Kuten hiekkaeste ja vesieste. Jos vesieste sattuu olemaan kuivunut niin voivoi. Pelaajalla kävi tuuri.

    Ymmärrän kuitenkin että pelialueesta erotetulla aleueella eli tässä tapauksessa esteessä ei välttämättä voi toimia kuten pelialueella. Ei siis esimerkiksi viuhtoa toistakymmentä harkkasvingiä. Mutta, että jonkun vatun irtolehden liikahtaminen tuo 2 lyöntiä penalttia majorissa. Naurettavaa.

    Öhhh… siis millä tavoin typerä? Nykyisellä tavalla este nimenomaan on este eikä mikään leikkipaikka, jossa saa tehdä mitä tahansa.

    Miksi muuten majoreissa pitäisi olla eri säännöt kuin vaikkapa Hattulan kentällä? Naurettavaa.

    KL

    k. kirjoitti: (14.8.2012 20:51:11)

    ts kirjoitti: (14.8.2012 17:21:18)

    B kirjoitti: (14.8.2012 17:14:16)

    Epäilen, että tuomari jätti oleellista informaatiota antamatta saadakseen hetkensä julkisuudessa.
    Tyhmä svedupetteri meni ansaan.
    Juu tiedän. Ammattimiehen tulisi osata säännöt ja deccarit jne…

    Vähän sama tuli itselle mieleen, että tuomarina olisin samalla kyllä varoittanut piilevistä vaaroista kun pelaaja tuollaisen kysymyksen esittää.

    Tästä yks’ liittotuomari selvittää näkemyksiään siitä, mitä tuomari saa neuvoa.

    Niin, neuvominen ja säännöistä tiedottaminen ovat kaksi eri asiaa… riippuu aivan siitä miten asian esittää. Tämä tuli erityisen vahvasti mieleeni lukiessani tuota ruotsalaista artikkelia (jota muuten ei ollut kirjoittanut se liittotuomari, vaan ihan joku muu…).

    B

    k. kirjoitti: (14.8.2012 20:51:11)
    Tästä yks’ liittotuomari selvittää näkemyksiään siitä, mitä tuomari saa neuvoa.

    Tuskin olisi ollut sääntöjen puitteissa kiellettyä mainita, että kasvaviin heiniin saa koskea, mutta irrallisia luonnonhaittoja ei saa liikuttaa bsw.ssä.
    Ei se ole sama kuin käskeä olemaan varovainen. Pelaaja itse tuon tiedon perusteella päättää, onko rohkea vai varovainen.

    k.

    KL kirjoitti: (14.8.2012 21:32:15)
    … ruotsalaista artikkelia (jota muuten ei ollut kirjoittanut se liittotuomari, vaan ihan joku muu…).

    Näin on, eilen oli vieä liittotuomarin suoraa (?) tekstiä…

    KL kirjoitti: (14.8.2012 21:14:19)

    Pappa Tykki kirjoitti: (14.8.2012 19:05:44)
    Esitetään nyt sellainenkin tyhmä kysymys, että kun pallo merkitään griinillä ja sitten laitetaan takaisin, millä tarkkuudella tuo asettaminen pitää tehdä. Onko tästä jotain deccaria? Epäilenpä, että ainakaan alle yhden dimppelin tarkkuuteen siinä ei päästä. Tämän huomaaminen tv-kuvasta on kyllä vaikeaa, mutta stereokuvasta sen kyllä huomaa. odotan mielenkiinnolla 3D -lähetyksiä golfkisoista…

    Pallon asettaminen takaisin paikoilleen tehdään sillä tarkkuudella kuin pelaaja pystyy sen silmämääräisesti tekemään, mitään muuta ei vaadita. En muista ensimmäistäkään tapausta, jossa olisi ryhdytty taittamaan peistä siitä onko pallo asetettu millilleen oikealle paikalleen eikö siitä ollut Harringtoninkaan tapauksessa lainkaan kyse.

    Vähän kyllä tähän väittäisin vastaan. Jos tuota ’silmämääräistä tarkkuutta’ ei ole erityisesti sanottu säännössä, se on vain käytännön konventio KOSKA EI OLE ULKOPUOLISTA HAVAINTOVÄLINETTÄ todentamaan eroa. Lueskelin sääntöjä – tosin pintapuolisesti – ja siellä sanotaan ’replace’ ilman mitään muuta määrettä.Varmaan kaksikymmentä vuotta sitten olisimme sanoneet, että Harringtonin casessakin pallon pitää pysyä paikallaan ’silmämääräisellä tarkkuudella’ eikä ymmärtääkseni Harringtonin silmämääräisellä tarkkuudellla pallo liikkunutkaan (käsittääkseni ei tilanteessa itse havainnut liikettä).

    Minun oikeustajuni mukaan yhden dimpplen verran väärin asetettu pallo ja yhden dimpplen verran liikkunut pallo ovat samanarvoisia rikkeitä ja ainakin tarjoavat saman edun pelaajalle. Ainoa ero on siinä, että televisiokamera 2d-projektiona ei anna riittävää tarkkuutta väärän asettamisen todentamiseen mutta on riittävän tarkka havaitsemaan ko liikkeen. Eli siis televisiokameran ominaisuudet määräävät sääntöjen tulkinnan. Tietysti voidaan päätää että näin toimitaan, mutta silloin on mielestäni hurskastelua muuta väittää (tai sanoa, että rike ei ole rike, jos sitä kukaan ei huomaa).

    Tuo Pettersonin tapaus on hieman toinen, koska siinä tuomari ymmärtääkseni arveli rikkeen tapahtuneen jo ennen kuin näki tilanteen televisiokuvasta.

    Jotenkin tulee mieleen sellainen vanhakantainen ajatus, että tuomarin täytyy tehdä päätös näkemättä kuvaa, koska ihan kaikkia lyöntejä ei taideta kuvata edes majoreissa. Silloin olisi siis kyse, havaitseeko tuomari (tai pelaaja itse) ’silmämääräisesti’ rikkeen tapahtuneen. Jokaisella pelaajalla siis mukana oma tuomari… ja kaikkien silmämääräisyys yhtä tarkkaa… HÖH

    ts

    k. kirjoitti: (14.8.2012 20:51:11)

    ts kirjoitti: (14.8.2012 17:21:18)

    B kirjoitti: (14.8.2012 17:14:16)

    Epäilen, että tuomari jätti oleellista informaatiota antamatta saadakseen hetkensä julkisuudessa.
    Tyhmä svedupetteri meni ansaan.
    Juu tiedän. Ammattimiehen tulisi osata säännöt ja deccarit jne…

    Vähän sama tuli itselle mieleen, että tuomarina olisin samalla kyllä varoittanut piilevistä vaaroista kun pelaaja tuollaisen kysymyksen esittää.

    Tästä yks’ liittotuomari selvittää näkemyksiään siitä, mitä tuomari saa neuvoa.

    Ei ole lainkaan neuvomista käydä koko sääntökohta kerralla läpi, eli mitä saa ja ei saa tehdä. Näin itse olisin toiminut.

    KL

    Pappa Tykki kirjoitti: (14.8.2012 21:47:04)

    KL kirjoitti: (14.8.2012 21:14:19)

    Pappa Tykki kirjoitti: (14.8.2012 19:05:44)
    Esitetään nyt sellainenkin tyhmä kysymys, että kun pallo merkitään griinillä ja sitten laitetaan takaisin, millä tarkkuudella tuo asettaminen pitää tehdä. Onko tästä jotain deccaria? Epäilenpä, että ainakaan alle yhden dimppelin tarkkuuteen siinä ei päästä. Tämän huomaaminen tv-kuvasta on kyllä vaikeaa, mutta stereokuvasta sen kyllä huomaa. odotan mielenkiinnolla 3D -lähetyksiä golfkisoista…

    Pallon asettaminen takaisin paikoilleen tehdään sillä tarkkuudella kuin pelaaja pystyy sen silmämääräisesti tekemään, mitään muuta ei vaadita. En muista ensimmäistäkään tapausta, jossa olisi ryhdytty taittamaan peistä siitä onko pallo asetettu millilleen oikealle paikalleen eikö siitä ollut Harringtoninkaan tapauksessa lainkaan kyse.

    Vähän kyllä tähän väittäisin vastaan. Jos tuota ’silmämääräistä tarkkuutta’ ei ole erityisesti sanottu säännössä, se on vain käytännön konventio KOSKA EI OLE ULKOPUOLISTA HAVAINTOVÄLINETTÄ todentamaan eroa. Lueskelin sääntöjä – tosin pintapuolisesti – ja siellä sanotaan ’replace’ ilman mitään muuta määrettä.Varmaan kaksikymmentä vuotta sitten olisimme sanoneet, että Harringtonin casessakin pallon pitää pysyä paikallaan ’silmämääräisellä tarkkuudella’ eikä ymmärtääkseni Harringtonin silmämääräisellä tarkkuudellla pallo liikkunutkaan (käsittääkseni ei tilanteessa itse havainnut liikettä).

    Taidamme puhua eri asiasta.

    Harringtonin tapauksessa kyse oli siitä, että hän liikutti palloaan merkkiään poistaessaan eikä palauttanut sitä paikoilleen. Kyse on siis täysin eri asiasta kuin pallon asettamisesta (= replace) takaisin alkuperäiselle paikalleen. Harrington oli siis jo asettanut pallonsa takaisin paikoilleen ja vasta SEN JÄLKEEN liikutti sitä. Rangaistus tuli siis pallon liikuttamisesta (tai oikeammin sen takaisin paikoilleen palauttamatta jättämisestä) eikä pallon takaisin asettamisen epätarkkuudesta, jotka siis, kuten jo totesin, ovat kaksi tyystin eri asiaa.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 147)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #278706 kohteessaPettersonin lehtirankut majorissa