26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Pelasin kokonaisen golfkierroksen 2,5 tunnissa, miksi ei muut pysty samaan?

Etusivu Foorumit Yleistä Pelasin kokonaisen golfkierroksen 2,5 tunnissa, miksi ei muut pysty samaan?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 74)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    tilannetta saattaa helpottaa jos ohitukset suunnitellaan ja pidetään taukopaikalla jne.

    Miten taukopaikalla ohittaminen muuttaa sen ohitetun ryhmän takana tulevien tilannetta verrattuna kesken pelin ohittamiseen? Ryhmä A siis tukkii kentän ja ryhmä B ohittaa ryhmän A taukopaikalla. Nyt ryhmän B takana kulkeva ryhmä C joutuu odottamaan, että ryhmä A lähtee ryhmän B perään. Mikä tuossa on erilaista kuin jos B olisi ohittanut A:n vitosen tiipaikalla?

    Joskus aikanaan painotettiin varsin paljon pysymistä ”kentän tahdissa”. Pelataan pistepogeytä ja pallo nostetaan aina kun lyönnit täyttyy ja kävellään väylät loppuun. Peliryhmässä matalimman tasurin omaava on vastuussa koko ryhmän etenemisestä jne.
    – osataakohan uusia pelaajia opastaa näissä asioissa riittävästi, nykyisille tunninparin netti-alkeiskursseilla jne.

    Yritetäänpäs jo jättää se uusien pelaajien syyllistäminen, kun ne syylliset löytyvät pääosin pelaajista, jotka ovat pelanneet jo vuosia tai vuosikymmeniä. Ei kukaan, siis kukaan voi olla tietämätön siitä, että kentällä tulisi pysyä edellä menevän kannoilla eikä takana tulevan tukkeena. Kyse on puhtaasti valtavasta itsekkyydestä ja muista ihmisistä piittaamattomuudesta, ei missään tapauksessa tietämättömyydestä tai kokemattomuudesta.

    3-pallona Kehä 3 vieressä sijaitsevalla kentällä iltapäivällä primetime (kalenteri täynnä) aikaan upeassa syyskelissä 3:15 ja peli sujui (kaikilla Gamebook hehkui kuumana punaisia lukemia) 👍

    Nopeammin olisi voitu mennä mikäli edellä menneillä olisi ollut pelisilmää.

    KL1: Miten taukopaikalla ohittaminen muuttaa sen ohitetun ryhmän takana tulevien tilannetta verrattuna kesken pelin ohittamiseen?

    Eipä tällä kovin suurta vaikutusta ole mutta ehkä hidas ryhmä ymmärtäisi juuri taukopaikalla pysyä jonkin aikaa huilaamassa ja poissa jaloista, Ja, mahdollisesti pääsisi jatkamaan jossain paremmassa välissä…mutta lienee toiveajattelua.

    Yritetäänpäs jo jättää se uusien pelaajien syyllistäminen, kun ne syylliset löytyvät pääosin pelaajista, jotka ovat pelanneet jo vuosia tai vuosikymmeniä.

    Oikeastaan en syyllistä uusia harrastajia. Pikemminkin sitä että mielestäni nykyään ei aina pidetä huolta alkuopastuksesta kuten joskus aikaisemmin. Eikä tämä ole oikeastaan harrastajien itsensä syytä. Toki voin olla väärässäkin ja eri kentillä saattaa olla erilaisia käytäntöjä.
    En ole kuitenkaan samaa mieltä vanhempien osalta. Pidempään harrastaneet etenevät kentällä yleensä varsin mallikkaasti. Ja ymmärtävät myös kiitettävällä tavalla päästää nopeammat ohitse, käytännössä aina kun siihen on ollut sopiva tilaisuus. Mutten lähde tästäkään kiistelemään, voi olla kenttäkohtaisesti niin tai näin.

    Käytännössä keskeinen toimija hitaan pelaamisen ehkäisemisessä on kenttä ja sen henkilölkunta. Mahdollisesti myös kentällä toimiva golfseura ja sen puitteissa omat, harrastuksessaan aktiiviset jäsenet.
    – eniten hitaasta pelaamisesta kärsii aktiiviharrastajat, kenttäyhtiön pelaavat osakkaat, seuran jäsenet..ja luonnollisesti myös kenttäyhtiö.
    – kukapa haluaa maksaa GF:n ja tulla pelaamaan kentälle jossa pelataan viiden tunnin kierroksia..kun ei ymmärretä huolehtia valvonnasta jne.

    Toisekseen on myös kenttiä (ja kenttäyhtiöitä) joissa ei ainakaan vielä toistaiseksi ole esiintynyt kovin merkittäviä ongelmia. Vaikka pelaajien määrä on huomattavasti lisääntynyt.

    Pidempään harrastaneet etenevät kentällä yleensä varsin mallikkaasti. Ja ymmärtävät myös kiitettävällä tavalla päästää nopeammat ohitse, käytännössä aina kun siihen on ollut sopiva tilaisuus.

    Kyllä ne pahimmat jäärät löytyvät ”oikeutensa tietävistä” pitkän linjan pelaajista.

    Siis mitä ovat ”pelaajan oikeudet” jotka pitää tietää?

    Ei kai kukaan koe oikeudekseen pelata viiden tunnin kierroksia?
    – täydellä ryhmällä jo neljä tuntia/18-reikää on varsin rauhallista etenemistä. Siihen tulee kaikkien pelaajien pystyä.

    Jos/kun kentällä kiertää (täysien flight’ien ohella) myös 1-, 2-, ja 3-pelaajan ryhmiä niin syntyy normaalia enemmän tarvetta ohittamiseen.
    – ohitettavaksi joutuneen ryhmän eteneminen hidastuu, varsinkin jos/kun ohituksia kertyy kierroksen aikana vaikkapa 3-4 kertaa.
    – jos tällaisesta syystä jonkin yksittäisen täyden ryhmän kierros kestää yli neljä tuntia niin lienee turha syytelle heitä hitaiksi.

    Tarkoittaako AP mahdollisesti tällaista tilannetta? Mutta mitä ja keillä siinä olisi oikeuksia ja velvollisuuksia?

    Lienee ymmärrettävää ettei täysi neljän pelaajan ryhmä selviä kierroksestaan juurikaan alle 3,5 tuntiin vaikka etenisi varsin reipaastikin. Kaksi pelaajaa kiertää kentän helposti 2,5 tuntiin, jos ei kohtaa ohitettavia. Tai ainakaan useampia ohitettavia peliryhmiä. Tässä on n. tunnin ”cäppi” joka pelaajien pitäisi osata hanskata oikealla ja kaikkien kentällä pelaavien kannalta asiallisella tavalla.

    Edellä kuvatussa tilanteessa CM:n tulisi jo lähtiessä huomioida peliryhmien koko ja ohjeistaa pelaajia. Toki kokeneemmat pelaajat ymmärtävät itsekin ettei esim. kahden pelaajan ole aina mielekästä edes lähteä kentälle jos/kun edelle on parin tunnin ajan lähtenut pelkästään täysiä ryhmiä. Tai ainakin ko. pelaajien tulisi tiedostaa että odottelua on tulossa.
    – periaatteessa CM:n tai startterin tulisi ilmoittaa vajaalle ryhmälle ettei ohittaminen ole suotavaa kun edessä on pelkästään täysiä lähtöjä.

    Itse en ole juurikaan kohdannut ”oikeutensa tuntevia jääriä”, vaikka pelaan aika usein kaverin kanssa kahdestaan..yleensä varsin ripeästi. Näissä tapauksissa ehkä tuntipuolitoista nopeampaan tempoon kuin kentän normivauhti. Odottelemaan toki joutuu, mutta pääosin itseaiheutettuun tilanteeseen pitää suhtautua ymmärtäväisesti eikä omalla tekemisellä saa aiheuttaa muille haittaa. Kentällä kaikki ovat tasa-arvoisia eikä kenelläkään saa/voi olla etuoikeuksia toisiin pelaajiin nähden.

    P.S.
    Pitää vielä todeta että ohittaminenkin on oma taitonsa. Sanoisin että suurin osa pelaajista ei edes ymmärrä eikä hallitse tilannetta. Ja, kun ei osata ohittaa niin siitä aiheutuu turhan paljon ylimääräistä viivästymistä, odottelua ja haittaa niin ohitetavalle kuin erityisesti kaikille takana tuleville peliryhmille.

    Ei vain hitaasti liikkuvat ole SE ongelma,

    Joku viikko sitten nelihenhinen ryhmä, kaikkien tasoitukset singeli tai tuntumassa, ainakin osa oman seuran väkeä.

    Kaksi autoa käytössä. Ja oma ryhmän sisäinen ”tärkeä kisa”. Loppupuolella heidän edessään tyhjää par 5 + par 4 eli pyöreästi noin 30 min rako.

    Tämä oli lauantain n. Klo 9 lähtö, ja sitä mukaa päivän nopeudet täysillä lähdöillä jo etukäteen lyöty kiinni.

    Minulle ei golf ole aivoton urheilusuoritus tavoitteena aika vaan liikuntamuoto joka tarjoaa myös aivoille ongelmanratkaisutöitä. Ja siksi se rentouttaakin. Kolopalloilija voisi varata ajan, jättää mailat ja pallot kokonaan pois.. ehkä saisit ajasta puristettua vielä osan pois.

    Onko golfkenttä oikea paikka, jos pelinopeus on näin suuri ongelma.
    4 hengen ryhmälle on kenttä määritellyt käytettävän ajan. On hienoa, että osataan edetä asiallisesti eikä esim. Outista etsitä palloja, mutta nämä kierros ajan tinkaajat on ihan ulkona koko lajista.

    KL1

    4 hengen ryhmälle on kenttä määritellyt käytettävän ajan.

    Käyettävä aika on se, joka muodostuu kaikkien ryhmien kulkiessa katkeamattomassa jonossa pelaten. Sille ei siis ole osoitettavissa mitään absoluuttista minuuttimäärää, koska tuo aika riippuu kentällä olevien pelaajien taitotasosta, kentän kunnosta, käynnissä olevan mahdollisen tapahtuman tärkeydestä (pelaajille) ja sääolosuhteista. Olennaista on, ettei ryhmien väliin jää rakoja muutoin kuin tilapäisesti.

    Jos ryhmä ei pysy kentän rytmissä, on syytä katsoa peiliin. Syy löytyy sieltä. Aina.

    KL1: ….kentän kunnosta, käynnissä olevan mahdollisen tapahtuman tärkeydestä (pelaajille) ja sääolosuhteista. Olennaista on, ettei ryhmien väliin jää rakoja muutoin kuin tilapäisesti.

    Jos ryhmä ei pysy kentän rytmissä, on syytä katsoa peiliin. Syy löytyy sieltä. Aina.

    Tämä on hyvä aiheellinen keskustelu…kaikkien pelaajien olisi hyvä ymmärtää pelaamiseen liittyvien periaatteiden merkitys käytännön näkökulmasta.

    En kuitenkaan ole täysin samaa mieltä KL1:n kanssa. Perusteluita:

    Kentän rytmi ei voi olla ihman mitä tahansa..

    Jos kentän rytmi on sellainen että kaikkien pelikierros kestää yli 4,5 tuntia (poislukien sään aiheuttamat keskeytykset ttms) kysymyksessä on aina ongelma ja se tulisi ymmärtää sellaisena ja pyrkiä korjaamaan epäkohdat.
    – edes kilpailuissa tällaista matelua ei pidä hyväksyä koska silloin turhaa odottelua koituu suurimmalle osalle kilpailuun osallistuvista. Se ei liene järjestäjien eikä kilpailijoiden tarkoituksena.
    – kaikkein ikävintä on se jos joku yksittäinen kilpailija pyrkii tarkoituksella hidastelemaan ja taktikoimaan sekä ärsyttämään muita osallistujia.
    – KL1 varmasti tietää paremmin kuinpa paljon tällaista esiintyy ja esiintyykö muuten kuin reikäpeleissä?

    Jos peliajat pyrkivät muuten (ja jatkuvasti) venymään täydellä kentällä laaina pitkiksi (jopa lähes 5 tuntisiksi) niin sen pitäisi herättää kentän henkilökuntaa. Ei pitäisi olla kenellekään ylivoimaista suoriutua kentän normaalin ihanneajan puitteissa. Jos ei niin voidaan miettiä:
    – onko lähtöajat porrastettu oikein?
    – selvittää mistä muusta syystä tällaista epänormaalia viipymistä aiheutuu?
    – lisätä valvontaa ja opastaa hitaasti eteneviä ryhmiä jne.

    Kenttäyhtiölle on tärkeää että kentän kapasiteetti tulee käytetyksi asiamukaisella tavalla.
    – ei todellakaan ole samantekevää kestääkö keskimääräinen täyden ryhmän pelikierros 4 tuntia tai lähes 5 tuntia,
    – toisekseen kenttäyhtiölle tulee kalliiksi jos pelaajat mieltää että siellä voi pelata pelkästään vajailla ryhmillä..tuotot pienenee.

    Kentän rytmiä (tavoiteaikaa) ei voi/saa myöskään määritellä 2-hengen peliryhmän vauhdin/kierrosajan perusteella.
    – mutta silloin kun kentällä on tilaa (=paljon vapaita lähtöaikoja) niin ohjeajoilla ei ole kovin suurta merkitystä.
    – peliryhmien tulee kyetä katsomaan keskenään sopivat toimenpiteen kaikkien yhteiseksi hyväksi.
    – pitää osata ohittaa ja tulla ohitetuksi sen mukaan mitä tilanne kulloinkin edellyttää.

    KL1

    Kenttäyhtiölle on tärkeää että kentän kapasiteetti tulee käytetyksi asiamukaisella tavalla.

    Tässähän se ongelman ydin kenttäyhtiön suunnasta onkin. Harvat lähtövälit ja niiden ansiosta lyhyemmät kierrosajat eivät ole kaikkien yhtiöiden mieleen, koska silloin kentällä on vähemmän pelaajia per tunti. Senhän vuoksi meilläkin lyhennettiin lähtövälit 10->9 minuuttia, saadaan enemmän lähtöjä per päivä.

    ei todellakaan ole samantekevää kestääkö keskimääräinen täyden ryhmän pelikierros 4 tuntia tai lähes 5 tuntia,

    Aivan liian moni kenttäyhtiö viis veisaa kierroksen kestosta, se on nähty. Onneksi sellaisiakin esimerkkejä löytyy, jotka ovat ymmärtäneet lyhyempien kierrosaikojen olevan pelaajamagneetti ja päinvastaisen asian karkottavan pelaajia. Viimeksi Kotka pidensi lähtövälejään, yhden kentän mainitakseni.

    Golf-kierros vie aikaa minkä se vie, mutta jos puolitäydellä kentällä on 4,5 tunnin pelaajia ja 3 tunnin pelaajia ja edessä on yli väylä tyhjää niin miksei sitä ohituslupaa heru vaan vedotaan siihen että ollaan ihanneaikataulussa…?!

    Joillain vanhoilla jäärillä on ilmeisesti vielä muistissa aikanaan ”etikettinä” ollut että kahden hengen ryhmä ei saa pyytää ohituslupaa kolmen tai neljän hengen ryhmältä…

    Kyllä itseä hävettäisi olla koko kentän tukkona ja siksi a) pidetään oman ryhmän pelinopeudesta huolta ja b) jos oman ryhmän pelinopeus on kaikesta huolimatta kentän rytmiä hitaampi, annetaan ohituslupa kun edessä on tyhjää ja takana tuleva ryhmä joutuu yhtään odottelemaan. Ei kai tämä voi olla niin vaikeata…?

    Joillain vanhoilla jäärillä on ilmeisesti vielä muistissa aikanaan ”etikettinä” ollut että kahden hengen ryhmä ei saa pyytää ohituslupaa kolmen tai neljän hengen ryhmältä

    Ei tällaista etikettiä ole ollut – ei nuorilla eikä vanhoilla jäärillä. Sen sijaan vielä viime vuosituhannella oli golfetiketissä oli maininta, ettei yksinpelaajalla ole oikeutta ohittaa. Lisäksi aikaisemmin korostettiin myös sitä, ettei autoilevalla golfarilla ole erivapauksia – esim nopeamman pelirytmin vuoksi oikeutta ohitukseen. Tämä autokammo lienee jo nykyisin historiaa, vaikka moni ”vanha jäärä” vieroksuu autogolfia.

    Kun eilen tulin klubille klo 11:40, tuli vastaan klubimme 76-vuotias jäsen, mies, jonka tasoitus on noin 8. Oli juuri saanut pelattua päivän toisen kierroksensa, yhteensä aikaa oli kahteen kierrokseen kulunut 4:30, sisältäen kahvitauon kierrosten välissä. Oli aloittanut New Coursen klo 07:10, kahvit klubilla ja sen jälkeen Old Course. Vanhan kentän kierrosta oli hieman hidastanut 2 ohitusta, molemmissa tapauksissa hän oli ohittanut 3 pelaajan ryhmät. Pelasi työntäen golf-kärryä, ei sähkökärry.

    Itse lähdin 2 hengen flightissa kierrokselle klo 12:05, pallorännissä ei ollut yhtään palloa. Edessä tyhjät 3 reikää. 2-väylän tiiltä näimme 5-väylällä autoilla pelaavan 4 hengen ryhmän jonka saimme kiinni väylällä 8. Ohitimme Old Coursen 9-reiän jälkeisellä taukotuvalla tämän 4 pelaajan ryhmän, reiän 13 jälkeen pelasimme hyvin etenevän 3 pelaajan ryhmän perässä. Kierrokseen minulta kului kärryjä työntäen 2 tuntia 40 minuuttia. Taukotuvalla otin mukaan klubin tarjoamat kahvit, muuten emme pysähtyneet. Olen 68 vuotias.

    Mielestäni pelinopeuteen vaikuttavat ensi sijaisesti kentän täyttöaste, kävelynopeus sekä se, miten valmis on lyömään palloa, kun oma vuoro tulee. Puttilinjat ehtii kyllä hyvin lukea sillä aikaa, kun muut puttaavat. Fiksu pelaaja optimoi myös kuljettavan matkan ja jättää kärryt tai bagin seuraavan lyönnin kannalta optimaaliseen paikkaan. Nopeampi ryhmä päästetään ohi, kun aletaan etsiä palloa. Seurustella ehtii palloille kävellessä, ei ole pakko pulista greeneillä, jolloin muut joutuvat odottamaan puheen loppumista. Tämä 42 vuoden golf-kokemuksella.

    Nimim. ”Harmon” omakohtainen referenssi on esimerkkinä siitä miten lajin harrastaminen toteutuu käytännössä kun edellytykset ovat kohdallaaan. Kysymys ei ole pelkästään pelaajien osaamisesta, vaikka tottakai, jokaisen pelaajan suoriutumisella on keskeinen merkitys pelikierrosten sujuvuudelle. Juuri niin kuin ”Harmon”esimerkissä kerrottiin.

    Mielestäni yhtä tärkeää on se että harrastuksen lähtökohtaiset puitteet ovat kokonaisuudessaan kunnossa. Alkaen siitä että kentän pelaavat omistajat käyttävät itse pääosin kentän palveluita sekä päätöksillään ylläpitävät omistajien etujen mukaista ”toimintapolitiikkaa”. Keskeistä on myös se että omistajien (= pelaajien) määrä on alun alkaen mitoitettu oikeassa suhteessa kentän (tai kenttien) kapasiteettiin.
    – on selvää että pelaajayhtävällinen mitoitus (kentän käyttäjämäärä) joudutaan huomioimaan ylläpitokustannuksissa.
    – silti esim. Sarfvikin osalta voidaan todeta että kysymys on varsin kohtuullisista vuosimaksuista.

    Eikä ”Harmon” kotikenttä ole suinkaan ainoa jossa hänen esimerkkinsä toteutuvat käytännössä. Ja, jos vielä lasketaan pois kaikkein ruuhkaisimmat kesän loma-ajat niin varsin monella kentällä pääsee pelaamaan käytännössä ryhmän oman aikataulun ja etenemisevauhdin puitteissa.
    – se onnistuuko pelaajat suoriutumaan kentällä haluamallaan tavalla riippuu varsin paljon pelaajan omasta osaamisesta.

    Noihin ”Harmon” ohjeisiin voisin lisätä, itse ohittamiseen liittyvät asiat. Kysymys on loppuviimeksi aika vaikeasta asiasta eikä läheskään kaikki edes ymmärrä miten ohittäminen ja ohitetuksi tuleminen pitäisi suorittaa. Ja, käytännön huomioina voisin jopa sanoa että:
    – joskus juuri ne itseään nopeiksi pelaajiksi mainostavat ovat hieman heikoilla eväillä liikkeellä.
    – ehkä juuri siitä johtuen he hinkuavat itselleen oikeutta ohituspyyntöjen/-vaatimusten huuteluun.

    Ohittaminen ja ohitetuksi tuleminen ovat pelaamiseen kuuluvia sekä käytännössä joka kierroksella välttämättömiä taitoja.
    – tarpeeton hidastelu ja/tai muiden pelaajien viivyttämien ei ole suotavaa käytöstä. Mutta toisaalta,
    – myöskään ohitusten kovaääninen vaatiminen ja/tai ohituspyyntöjen huuteleminenkaan ei kuulu golfkentälle.

    Pärren liikennevertaus on muuten aika kuvaava. Minäkin ajelin viime viikolla Pickalasta 51 tietä länteen, kun takanani oleva auto oli kiireinen ja halusi ohittaa heti Kirkkonummen jälkeisellä suoralla, vaikka rajoitus oli 80. Siinä se eteni sitten jonossa ja kääntyi Pickalaan. Olin Pickalan parkkiksella 10 sekuntia hänen jäljessään – että se oli siis hyöty siitä tiukasta ohituksesta.

    -> KÄVITKÖ KYSYMÄSSÄ KUULUMISIA 🙂

    Nimetön

    Olin kaverin kanssa vieraspelaajana eräällä Etelä-Suomen kentällä. Samaan lähtöön tuli kaksi meille tuntematonta paikallista pelaajaa. Jossain vaiheessa huomasin että takana tulevat kaksi naista joutuivat odottamaan meidän etenemistä. Edessämme oli tyhjää joten ehdotin ohitusta. Vastaus oli että ohi ei tarvitse laskea jos olemme itse kentän optimiajassa. Kierros kesti 4h. Klubilla rouvat kyselivät minulta oliko hyvä kierros.. potutti.

    Tällä ajattelulla ei ohitusta sallita. Ei me kovin hitaita oltu mutta noita oli vain kaksi ja olivat nopeampia.

    KL1

    Vastaus oli että ohi ei tarvitse laskea jos olemme itse kentän optimiajassa.

    Niinpä. Saman idioottimaisen tokaisun olen itsekin kuullut valitettavan useasti. Ikävää, että tälläkin forumilla jotkut itseään etikettiä noudattaviksi ja muutenkin suvaitseviksi golffareiksi kuvailevat ovat omaksuneet saman periaatteen.

    Kyllä pelinopeudella on merkitystä ja ikävä kyllä suurin osa kentistä ei tuosta välitä lainkaan. Heille riittää että pelaajat on rahastettu tavalla tai toisella. Näkyy esim. valvonnan puutteena ja esim. pitkinä siirtymisinä kentällä. Suurin osa kentistä on myös heivannut kaikki tasoitusrajat pois.

    Tänä kesänä on Suomessakin ollut monella kentällä vähintään viiden tunnin kierroksia, tiedän jo muutaman tyypin joka on lopettanut koko harrastuksen tuon takia. Kaikenlainen sekoilu, kentällä huutelu ja jaloille lyöminen on lisääntynyt. Golfkulttuuri on menossa huonoon suuntaan ja nopeasti.

    Golfin säännöissä todetaan selvästi, että golfkierros on tarkoitus pelata ripeästi ja pelaajia kehotetaan antamaan ohituslupa nopeammille ryhmille. Kentällä on aina erivauhtisia ryhmiä riippuen mm. niiden koosta, pelitaidoista, kentällä liikkumisen osaamisesta, fysiikasta ja päivän vireestä. Kenttä on voinut antaa kierrokselle maksimiaikasuosituksia, mutta sääntöjen ja etiketin näkökulmasta olennaisinta on ryhmien suhteellinen pelinopeus. Yhden hengen ryhmä pelaa kentän noin kahdessa tunnissa. Jokainen lisäpelaaja tuo jo pelkästään kasvaneesta lyöntimäärästä johtuen noin 30 – 40 min lisää ryhmän kierrosaikaan. Neljän hengen ryhmä pelaa kentän noin 3,5 – 4 tunnissa. Kenelläkään ei voine olla oikeutta eikä syytä tuhlata muiden ihmisten aikaa pitämällä nopeampaa ryhmää hitaamman takana, jos edessä on tilaa ohitukselle. Riittävä ohitustila on jo noin yksi väylä. Ohitus tulisi mahdollistaa heti, kun tilanne huomataan. Ohituksen voi tehdä missä tahansa. Ei tarvitse odottaa mitään ”oikeaa tai sopivaa paikkaa”. Ohituksessa ohitettava ryhmä häviää noin yhden lyönnin ja lyöntimatkan verran aikaa eli enintään muutaman minuutin. Takana odottamaan joutuvan ryhmän peli voi hidastua kymmeniä minuutteja tai jopa tunnin pari. Ohituksien osaamattomuus hidastaa joskus hyvinkin paljon koko takana tulevaa pelaajajoukkoa. On sääntöjen ja etiketin noudattamisen lisäksi kohteliasta muita pelaajia kohtaan tehdä omalla toiminnalla peli mahdollisimman sujuvaksi kaikille kentällä pelaaville.

    Möllikkä: Jossain vaiheessa huomasin että takana tulevat kaksi naista joutuivat odottamaan meidän etenemistä. Edessämme oli tyhjää joten ehdotin ohitusta. Vastaus oli että ohi ei tarvitse laskea jos olemme itse kentän optimiajassa. Kierros kesti 4h. Klubilla rouvat kyselivät minulta oliko hyvä kierros.. potutti.<

    Olisko kuitenkin ollut fiksua tiedustella ohitushalukkuutta myös niiltä takana tulevilta ja nopeammin eteneviltä naisilta?

    Toki usein paikalliset tuntevat toisiaan ja tietävät toistensa tapoja, ovat ehkä tiedustelleet jo aikaisemmin (ennen lähtöä?) aiheesta tms.
    – se että ko. naiset sentään tulivat juttelemaan kierroksen jälkeen kertoo ehkä siitä ettei ollut ohitushalukkuutta..sekin on toki ymmärrettävää. Naiset kun kun joskus pakkaavat hieman ujostelemaan lähteä ohittamaan miesryhmää,,
    – kenties tämän vuoksi olisi voinut tarjota vaihtoehtoisesti ohitusmahdollisuutta puolivälin tauolla?

    Sitä ei kertomuksesta tullut esille keskustelitteko mahdollisesta ohitusasiasta jälkeenpäin..
    – ja jos olisi osoittautunut että Teidän ryhmänne teki väärän ratkaisun (kun ei tarjonnut ohituslupaa), niin anteeksipyyntö olisi tietenkin vähintä mitä asialle olisi voinut jälkeenpäin tehdä.

    Pieni kommunikointi kentällä ja/tai joskus jopa ennen kierrosta ei paljoa maksa tai edes haittaa etenemistä..
    – toki sillekin pitää löytää sopiva tilaisuus…harvempi viitsii huutaa ja kailottaa asioita sotojen metrien päähän.

    Tällaisia erilaisten ryhmien ”ohituskuvioita” tapahtuu lähes jokaisella kierroksella. Ne ovat luonnollinen osa pelaamista.
    – sanoisin että kannattaa ottaa tavaksi kommunikoida asiasta ryhmien kesken, Aloite on aina edellä menevällä ja hitaammin pelaavalla ryhmällä.
    – tämänkin voi tehdä tilanteesta riippuen varsin monella tavalla..muttei kannata jättää sitä pelkän telepatian varaan.

    Nimetön

    Aina voi kaiken tehdä fiksummmin. Ja kaikki on voinut olla just toisin päin. Jutella nyt 100 metrin päähän.. en ole koskaan ennen ollut ryhmässä jossa ollaan erimielisiä päästetäänkö takanatulijat ohi vai ei. Itse en koskaan puutu asiaan jos joku on sitä mieltä. Siksi tämä yllätti. Rouvien keskustelun aloitus kierroksen jälkeen oli selvää pottuilua, eikä siinä mitään. Ymmärsin harmituksen.

    Vähän on nämä neuvot taas sellaisia besserwisserin neuvoja. Sinä et ollut paikalla.Kertomuksen ydin oli kuitenkin se, että ohitusluvasta tuli erimielisyyttä ja kieltämistä perusteltiin sillä ettei tarvitse päästää ohi.En ala vänkäämään kentällä.

    Möllikkä: Vähän on nämä neuvot taas sellaisia besserwisserin neuvoja.

    Pyydän anteeksi..
    Ymmärrän kyllä että vieraalla kentällä ja paikallisten pelaajien ryhmässä olisi hienman kiusallista lähteä komentelemaan.

    Ja toisekseen tuollaisessa tapauksessa joutuu ikäänkuin kahden hankaluuden väliin ja tekemään omalta kohdaltaan ratkaisun suuntaan tai toiseen. Siis:
    A) aiheuttaako mahdollista kiistaa oman peliryhmän sisällä
    vai
    B) tekeekö, muiden mukana, väärin takana tulevia kohtaan.

    Jää jokaisen itsensä valittavaksi kumpi on parempi. Ja toisaalta, ainahan näitä tällaisia valintoja tulee vastaan. Muuallakin kuin golfkentällä.

    Mutta, kuten olen jo ”berrsewisseröinyt” aiemmin. Ohittaminen ja ohitettavaksi tuleminen on asia joka vaatii oikeaa asennetta sekä osaamista. Aivan samalla tavalla kuin moni muukin asia golfkentällä, pelaamisen ohella. Koska pelataan yhdella ja samalla kentällä, muiden pelaajien huomioiminen kuuluu myös käytöstapoihin.

    Ja, vielä kerran anteeksi Möllikkä. Esimerkkisi oli kaikinpuolin asiallinen ja nosti taas kerran esille tärkeän seikan.
    – ohituslupaa pitää aina tarjota takaa tulevalle nopeammalle ryhmälle, jos/kun ohitukselle on edellytykset.
    – se että 4-pelaajan ryhmä pelaa ns. ryhmänsä ihanneajassa ei todellakaan ole peruste jättää tarjoamatta ohituslupaa nopeammille.

    Esimerkin tapauksessa voi sanoa että pelaajilta puuttui tätä nimenomaista osaamista. Hieman ikävän ja itsekkään asenteen lisäksi.

    KL1

    Olisko kuitenkin ollut fiksua tiedustella ohitushalukkuutta myös niiltä takana tulevilta ja nopeammin eteneviltä naisilta?

    Luitko sinä olleenkaan sitä Möllikän tekstiä?? Ei sitä halukkuutta päässyt kirjoittaja kyselemään, koskapa ne kaksi muuta pösilöä eivät halunneet päästää ohi!!

    se että ko. naiset sentään tulivat juttelemaan kierroksen jälkeen kertoo ehkä siitä ettei ollut ohitushalukkuutta..

    Tai sitten aivan päinvastoin… tulivat vähän pottuilemaan ja ihan syystä.

    KL1

    Pieni kommunikointi kentällä ja/tai joskus jopa ennen kierrosta ei paljoa maksa

    Eli tähän tapaan:
    – Pena hei! Te kun ootte kohta kuitenkin kentän tukkona, niin mitäs jos me mentäis ensin? Tai jäättekö siihen kolmosen tiille vetään henkeä ja me mennään ohi kun siinä vaiheessa kuitenkin on jo jouduttu teitä odottamaan??
    – Haista sinä pitkä… !!!

    KL1: Eli tähän tapaan:
    – Pena hei! Te kun ootte kohta kuitenkin kentän tukkona, niin mitäs jos me mentäis ensin? Tai jäättekö siihen kolmosen tiille vetään henkeä ja me mennään ohi kun siinä vaiheessa kuitenkin on jo jouduttu teitä odottamaan??
    – Haista sinä pitkä… !!!

    Hyvä ystävä KL1..ei noin. Olisin odottanut Sinulta jotain parempaa.

    Kerron taas esimerkin..juuri samanlaisesta tilanteesta ykköstiillä ja kyseessä oli varsin laadukas kenttä naapurimaassa. Strartterit ohjaamassa lähtijöitä jne..

    Neljän kaveruksen ryhmä oli lähdössä kierrokselle..mutta yllättäen yksi kyseisestä porukasta havaitsi heidän jälkeensä lähtövuoroaan odottelevat suomalaiset (2 henkilöä). Kaveri sanoi jotain muille ryhmänsä pelaajille ja tuli kysymään että sopisiko jakaa ryhmät siten että hän siirtyisi pelaamaan ko. suomalaisten kanssa. Ihan pelkästään siksi ettei syntyisi ylimääräistä odottelua. Varsinkin kun kenttä oli aikalailla varattu ja myös edellä oli pelaajia.
    – no tottai tällainen järjestely sopii..ja pelikierros oli kaikin puolin mukava.
    – uskoakseni myös yllättävän ja ystävällisen vieraan osalta.

    Kuoriositeetin vuoksi voin kertoa että ko. kohtelias kaveri sattui olemaan kotimaassaan erittäin tunnettu mediapersoona. (ehkä joku Teemu Selänne voisi olla meillä vastaava). Tottakai myös suomalaiskaverukset tunnistivat hänet jo etukäteen,
    – tämä kerrottuna vain siksi että se on erinomainen esimerkki siitä kuinka golfkentällä kaikki ovat keskenään tasavertaisia ja suurin osa harrastajista osaa ottaa myös muut pelaajat huomioon.
    – fiksut ovat fiksuja myös golfkentällä.
    – eikä ole suinkaan kielletty ottamasta oppia itseään fiksummilta (tätä joudun itse tekemään kaiken aikaa)

    Toki naapurissamme golfkulttuuri on muutenkin sosiaalisempaa kuin meillä. Golf’iin liittyy pidemmät perinteet ja ehkä siellä on omaksuttu lajiin kuuluvia taitoja hieman paremmin/syvällisemmin kuin meillä. Vastaavia esimerkkejä voisi kertoa vaikka kuinka paljon.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 74)
Vastaa aiheeseen: Pelasin kokonaisen golfkierroksen 2,5 tunnissa, miksi ei muut pysty samaan?

Etusivu Foorumit Yleistä Pelasin kokonaisen golfkierroksen 2,5 tunnissa, miksi ei muut pysty samaan?