16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Pelaaminen virustartuntaa välttäen kaudella 2020.

Etusivu Foorumit Yleistä Pelaaminen virustartuntaa välttäen kaudella 2020.

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 106)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Mölllikkä on täysin oikeassa, tuota ’perheenjäsen -suositusta’ ei kukaan tule noudattamaan saati valvomaan. Varauksethan tehdään netin kautta, miten kummassa siellä voitaisiin tietää kuka on kenenkin perheenjäsen tai kuka on kenenkin kanssa tekemisissä? Varauksen voisi tietenkin lukita kahdelle hengelle, mutta kuten täälläkin on jo aiemmin todettu erikokoisten ryhmien peluuttaminen pelkkien parien sijaan aiheuttaa vahvaa haitariliikettä kentällä ja siten pelaamisen hidastumista. Ei taida olla kenenkään etu semmoinen.

    Olen pelannut monta kierrosta 4 hengen ryhmässä turvallisesti. En kertaakaan alle 2 metrin etäisyydellä toiseen. Enimmäkseen hyvin paljon kauempana. Eikä se ole edes vaikeaa. Se on lähes luonnollista (kättelyt ja ylävitoset tietenkin jätetty pois). Näen tätä myös muiden ryhmien noudattavan. Samaa turvallisuutta en ole kokenut ulkoilupoluilla, kaupoista puhumattakaan.

    Ovatko sitten jotkut kentät alueiltaan niin ahtaita, että lähtöryhmän kokoa pitää rajoittaa (teeboxin alueet, siirtymät, jossa toinen ryhmä voi tulla vastaan, pienet greenit tms.) En tiedä. Niissä saattaa sitten kuitenkin suurempi vaara olla saada esim. draiverista päähänsä.

    Tähän keskusteluun sopivasti tuumailukulmaa tuo tämänaamuinen uutisointi, jonka mukaan Elixia avaa ovensa treenaajille tulevana perjantaina. Mitä luulette, kummassa ympäristössä on mahdollista harrastaa turvallisemmin; kuntosalilla vaiko golfkentällä? 🙂

    On uutisoitu myös että jääkiekon puolella on tartuntaketjuja havaittu, vaikka ovat pelitauolla. On ilmeisesti harjoiteltu pienryhmissä, omin toimin.

    Golfin ongelma on juurit tuo ryhmässä eteneminen, siksi suurin osa maailman kentistä on suljettu.

    Falcon: Ovatko sitten jotkut kentät alueiltaan niin ahtaita, että lähtöryhmän kokoa pitää rajoittaa (teeboxin alueet, siirtymät, jossa toinen ryhmä voi tulla vastaan, pienet greenit tms.) En tiedä. Niissä saattaa sitten kuitenkin suurempi vaara olla saada esim. draiverista päähänsä.

    Tuskinpa peliryhmän koolla olisi kysymys mistään erityisestä turvallisuudesta.

    Kenttäkohtaisesti lienee monia syitä mikä vaikuttaa kauden alun pelaamiseen.
    – monille kentille päästetään vain pelioikeuden haltijat ja ainakin osakkaat ovat saattaneet olla itsekin päättämässä käytännöstä.
    – ymmärrettävästi omistajilla on valta päättää miten kentällä pelataan näin kauden alussa, säiden, kentän kunnon jne. asettamissa puitteissa tai rajoitteissa
    – tänä keväänä lisäksi koronaviruksen myötä tulleet yleiset rajoitteet (vain kenttä rajoitetusti käytettävissä, kaikki muut palvelut suljettuina)

    Kuten niin monen muun asian niin tämän (pelataanko 2. vai useamman pelaajan ryhmillä) voi itse kukin nähdä kielteisenä tai positiivisena mahdollisuutena.
    – kahden ryhmillä (tiheämmällä lähtövälillä) kentälle mahtuu kiertämään käytännössä saman verran pelaajia kuin isommalla porukalla. Mutta pelaaminen nopeutuu. penemmällä ryhmällä palataan helposti alle kolmen tunnin..parhaimmillaan jopa kahteen tuntiin jos on väljää.
    – monet tykkäävät että alkukevään kylmänä, tuulisena ja joskus hieman sateisina päivinä on mukavampaa edetä kentällä normaalia reippaammin. Siis vähemmän odottelua kuin täydellä ryhmällä pelattaessa (ymmärrän myös väitteen että monet neljän ryhmät saattavat edetä jopa nopeammin kuin kaksi pelaajaa)
    – kentän kuntokaan ei tarjoa mahdollisuuksia huipputulosten tekemiselle..kyse lienee enemmänkin ulkoilusta ja harjoittelusta.
    – yleensä (varsinkin osakkaalle) löytyy tarvittaessa (ja erikseen sovittaessa) mahdollisuus joustamiseen ryhmän koon osalta. Toki muiden pelaaminen huomioiden.

    Uskoisin että kevään edistyessä, säiden lämmetessä ja kenttien pelattavuuden parantuessa päästään enemmän tai vähemmän mormaaliin käytäntöön. Viimeistään siinä vaiheessa kun rajoitukset golfkenttien muidenkin palveluiden osalta vapautuu.
    – sitä odotellessa pelaajilla on mahdollisuus valita sellainen kenttä jossa pääsee neljän ryhmissä pelaamaan, jos tämä seikka nousee kynnyskysymykseksi.

    KL1

    Kuulin tänään kierroksella, että eräällä itäisen Uudenmaan kentällä on väyläkellot poistettu käytöstä tartuntavaaran vuoksi. Jos tuo pitää paikkansa, niin korona on tainnut iskeä moisen päätöksen tehneiden aivoihin ja pahasti, siinä määrin hölmö päätös on se.

    Voisikohan tätä soveltaa myös golfkentille?Fuengirola

    KL1

    Voisikohan tätä soveltaa myös golfkentille?Fuengirola

    Onko mielestäsi tarvetta?

    Kun kesällä golfkentät aukeavat täysin, ml klubitalot, cm-tstot, taukokioskit ja vessat kentällä, mitkä ovat mielestänne pahimpia corona-riskipaikkoja (siis jos jätetään pois ne lähikontaktit, kättelyt, halaukset, yms).

    Uskoakseni vessat väylien varrella ja klubitalolla ovat yksi ongelmakohta. Ravintolat toinen, mikäli ne avattaisiin normaalisti noutopöytineen ja baaritiskeineen – mutta se tuskin on mahdollista. Sauna- ja suihkutilat voivat olla ongelmallisia. Kärryt ja autot desinfioidaan joka kerran jälkeen, joten niissäkin riski pienehkö. Lipputanko, löytötii, löytöpallo ovat kai mahdollisia, mutta riski pieni.

    Mitä mieltä olette, mitkä ovat pahimpia riskitekijöitä golfkentillä?

    tph

    Pahimmat on ravintolan buffet, pöydät ja ovenkahvat eli alueet, joihin useat ihmiset ovat jatkuvasti kontakteissa. Ei pelkästään coronan vaan kaikkien muidenkin pöpöjen kannalta.
    Vessat on pienempi riski siinä tapauksessa että pääset pesemään kätesi ja poistumaan siten, ettet koske mihinkään käsien pesun jälkeen. Roskis oven vieressä, ovenkahvasta paperilla kiinni ja paperi roskikseen.
    Valitettavan usein golfari on se 55-65-vuotias, jonka lapsuudessa ja nuoruudessa käsien pesu wc:ssä käynnin jälkeen ei ollut se asia, jonka tärkeyttä olisi erityisesti korostettu.

    KL1

    Valitettavan usein golfari on se 55-65-vuotias, jonka lapsuudessa ja nuoruudessa käsien pesu wc:ssä käynnin jälkeen ei ollut se asia, jonka tärkeyttä olisi erityisesti korostettu.

    Itse osun tuohon ikähaarukkaan, ja ainakin omalle ikäluokalleni opetettiin käsien peseminen niin vessassa käynnin jälkeen kuin ennen ruokailua ja kotiin tullessakin. Oman jälkikasvuni edesottamuksia seurattuani uskallan väittää, että me 55-65 -vuotiaat osaamme käsien pesemisen periaatteet merkittävästi paremmin kuin meitä 20-40 vuotta nuoremmat.

    KL1

    Mitä mieltä olette, mitkä ovat pahimpia riskitekijöitä golfkentillä?

    Tämä tuskin on mikään mielipidekysymys, koska asiantuntijat ovat kuvailleet suurimmat riskit mediassa jo usean kuukauden ajan. Heidän mukaansa pintojen kautta tarttuminen on perin vähäistä tai jopa olematonta, ja keskenään läheisessä kontaktissa olevien ihmisten kautta tarttuminen on todennäköisintä.

    tph

    Oman jälkikasvuni edesottamuksia seurattuani uskallan väittää, että me 55-65 -vuotiaat osaamme käsien pesemisen periaatteet merkittävästi paremmin kuin meitä 20-40 vuotta nuoremmat.

    Se on kieltämättä iso harmi ettei kaikilla ole aikaa, kykyä, motivaatiota tai jotain muuta jälkikasvun kouluttamiseen ja yksinkertaisten asioiden vaatimiseen.

    Yksi haastava kohta golfklubeilla on WC-tilat, niin väylien varsilla kuin klubitalollakin.

    Paljon voi omaa riskiä vähentää huolellisella käsienpesulla käynnin lopuksi ja kun välttää oven aukaisua kädellä sen jälkeen. Myös ”puskapissaus” on näissä olosuhteissa hyvä vaihtoehto.

    Klubin WC-tiloihin ei kaiketi saa mennä kuin yksi kerrallaan, mutta voiko mennä heti edellisen jälkeen. KL kuvasi aivan oikein, että pintojen kautta tarttuminen on harvinaista (esim. Ulkotiloissa kärryt ja lipputangot), mutta maalaisjärjellä ajatellen WC-tilojen märät pinnat ovat eri juttu ja kaiketi suljetun tilan ilmassa leijailee jonkin aikaa viruksia, kun edellinen kävijä on pärskähtänyt … vai kuinka nopeasti ilmassa leijailevat virukset häviävät suljetussa tilassa?

    Mitenköhän klubien (ja muiden julkisten tilojen) WC-hygienia pystytään saamaan turvalliseksi?

    KL1

    Niin se vain menee elävässä elämässä, tph. Voit opettaa lapsillesi monia asioita, mutta et voi pakottaa heitä noudattamaan oppejasi aikuisena. Ethän sinäkään koe ajallaan lähtemistä tärkeäksi etkä näköjään sitä sen vuoksi tee. Sama pätee lapsiin, joista aikanaan tulee aikuisia omine arvomaailmoineen. Voit antaa heille eväät, mutta he päättävät itse mitkä asiat kokevat tärkeiksi.

    Pahimpia ovat rangepallot ja tiitikut Niihin ei saa koskea. Niissä on tuhottomasti viruksia. Jotka ovat lapsuutensa viettäneet maalla ulkokäymäläolosuhteissa, eivät ole oppineet lapsena käsien pesua, eikä välitä siitä isonakaan.

    Kertokaas mikä logiikka (lue: aivopieru) on laittaa 2 hengen scramblekisaan 50 osallistujamäärä? Varmaan tosi kiva yhden parin pelata itekseen.. Koronaan tuskin liittyy kun äskettäin oli 120 osallistujan kisa…

    KL1

    Vähän outo on. Entä jos kyse onkin 50 joukkueesta? Silloin olisi 25 lähtöä, 4 pelaajaa per lähtö.

    Ei, kyllä kyse on 25:stä joukkueesta.

    Vai että ei tartu golfkentällä, nyt on siitäkin korkean tason todisteet:

    https://yle.fi/urheilu/3-11416754

    KL1

    Tuliko sinulle nyt parempi mieli, Brooklyne?

    Oletko Brooklyne siis sitä mieltä, että golf-kentät tulisi sulkea? Totta helevatassa se voi tarttua IHAN MISSÄ TAHANSA. Mutta edelleenkin siis voit omalla toiminnallasi minimoida tartuntariskin todella olemattomiin…VARSINKIN GOLF-KENTÄLLÄ. Toki aina on ihmisiä jotka eivät ymmärrä mitä fiksu toiminta tarkoittaa, ja näille yksilöille ei voida mitään.

    Nyt se on sitten tutkittu. Ihan Texasissa asti. Golf on keskimääräistä alhaisemman riskin harrastus.

    https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/83c24ebb-99e7-4fd8-b30f-a404cba06909

    IL-artikkelin luettuani koen, että tämä on kyllä tärkeä viesti meille gloffareille. Ravintolassa koronariski on sisällä ruokaillen keskimääräistä korkeampi ja ravintolan terassilla ruokailun koronariski on keskimääräistä alempi. Aivan, kunnon 250 g. härkä medium valkosipuliperunoiden kanssa, pari viinipulloa, ei salaattia, terassilla ja ravintolan sisällä väljässä ympäristössä lasi chardonnay ja kevyt salaatti. Kyllä siinä koronat väistyy mutta erityyppinen riski väijyy.

    Gloffaret sijoittuu erittäin tärkeässä ja maailman huippuluokan instituutin tekemässä tutkimuksessa keskimääräistä alempaan riskiluokkaan.

    Sääntönikkarit sitten toimeen:
    Korkea riski, keskimääräistä korkeampi riski, keskitason riski, matala riski ja keskimääräistä alempi riski. Mikä tässä ei stemmaa. Matala, alempi … Mikä on totuus.

    KL1

    Nyt se on sitten tutkittu. Ihan Texasissa asti. Golf on keskimääräistä alhaisemman riskin harrastus.

    Mutta… onko tämä demokraattien vai republikaanien rahoittama tutkimus..?

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 106)
Vastaa aiheeseen: Pelaaminen virustartuntaa välttäen kaudella 2020.

Etusivu Foorumit Yleistä Pelaaminen virustartuntaa välttäen kaudella 2020.