16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Paloheinän tasoituskelpoisuus

Etusivu Foorumit Säännöt Paloheinän tasoituskelpoisuus

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Kävimpä tänään Paloheinässä. Siellä kiinnitti huomiota paikallissääntö,ettei nelosväylällä saa käyttää hybridiä tai puumailaa. Tällainenhan paikallissääntöhän on golfin sääntöjen vastainen. Onko tässä tapauksessa koko kenttä tasoituskelpoinen. Tietääkö joku sääntönikkari,onko asia näin?

    KL

    Heitän oman näkemykseni.

    Kyseinen paikallissääntö ei esimerkiksi kilpailussa voi mitenkään olla sitova, koskapa sitä ei varmaankaan ole R&A:ssa hyväksytetty, mutta muutoin sitä on syytä kunnioittaa ko. väylän luonteen vuoksi. Tasoituskelpoisuuteen ei ko. sääntö mielestäni vaikuta, ainakaan ei heti tule mieleen mitään sellaista kohtaa tasoitusmääräyksissä, joka jotenkin asiaa valaisisi.

    Paloheinä on muuten aika paha pelata omaan tasoitukseensa, etenkin vähän alhaisemmilla tasureilla. Kenties onnistuu, jos tutustuu kenttään huolella ja oppii vaadittavat kikat. Pelasin viime kesänä uteliaisuuttani eikä ollut mitenkään yksinkertainen pelata oudokseltaan, vaikka kaksi ysiä heitinkin.

    Tämäntyyppistä väliaikaista sääntöä on käsitelty golf.fi:n sääntöpalstalla tänä keväänä (27.4). EKML:n vastauksen alku:

    ’Tasoituskelpoisuuteen tämä ei vaikuta. Kokonaan toinen asia onkin se, onko moinen mailoja koskeva rajoitus ylipäänsä sääntöjen mukaan mahdollista. ,,,’

    Eli aikalailla sama näkökanta kuin KL:n näkemys.

    Mutta on myös huomattava EKML:n vastauksen viimeinen kohta:

    ’ … – mutta turvallisuus ennen kaikkea!’

    KL:n kommenttiin on helppo yhtyä.

    Lisää hankaluutta pari kesää sitten toi greenien kunto, kaljua ja tupsua kuin Hintsalan kupolissa aikanaan.

    Mun mielestäni toi rajoitus on vähän huonosti muotoiltu, mutta ideahan siinä tietenkin on, että avaukset pysyis väylän pääpiirteisellä alueella, jotta toisaalta aidan takana ohikulkijoilla olisi turvallista kävellä ja toisaalta vastaantulevalla väylälllä ei tarvitsisi olla sydän kurkussa – paino sanoilla ei tarvitsisi.

    Etiketin voi kiertää vetämällä pitkän raudan, 3i – 4i toimii mainiosti ja on keskimäärin vähintään yhtä kaukana kuin ryhmän muiden ’puumaila tai hybridi’-avaukset.

    KL

    Pekka Pelimies kirjoitti: (1.6.2008 15:04:05)

    Etiketin voi kiertää vetämällä pitkän raudan, 3i – 4i toimii mainiosti ja on keskimäärin vähintään yhtä kaukana kuin ryhmän muiden ’puumaila tai hybridi’-avaukset.

    Niinpä, tosin siinä välissä on se oja, johon pitkien rautojen lyönnit tuppaavat helposti jäämään (paitsi Pelimiehillä ;-)).

    Puumailojen kielto on käsittääkseni siksi, ettei yritettäisi yhdellä päälle. Useimmiten järkevä pelaaminen tällä(kin) väylällä antaa parhaimman tuloksen: avaus keski-/lyhyehköllä raudalla ojan eteen ja siitä griinille PW-8I.

    tos

    KL kirjoitti: (1.6.2008 21:26:50)

    Ongelma pahenee mikäli 8 on pisin rautamaila. Joutuu lyömään kaksi lyöntiä sillä ja vielä yhden chipin että pääsee griinille.

    KL

    tos kirjoitti: (3.6.2008 15:27:51)

    Jos näin ovat asiat, niin silloin par tuskin on realistinen tavoite ja siten kolme lyöntiä griinin saavuttamiseksi parnelkulla on ihan hyväksyttävää. Taitojen karttuessa rautamailatkin luultavasti pitenevät siitä kasista ….

    tos

    KL kirjoitti: (3.6.2008 22:17:27)

    Oikeastaan päinvastoin. Aikaisemmin mulla oli rautoja 4:stä alkaen ja vaihdoin ne sitten hybrideihin, paitsi 8,9 ja wedget. Kolme lyöntiä parnelkulla griinille tekee tasoitukseen pääsyn varsin hankalaksi. Varsinkin kun sinne pääsisi draiverilla yhdellä.

    Noo, kait tuo kenttä on tarkoitettu enemmän aloittelijoille. Tuskin tulee enää pelattua.

    KL

    tos kirjoitti: (4.6.2008 10:01:43)

    Siis lyöt draiverilla pidemmälle kuin 2 x rauta-8 ? Oho. Joko draivi on sikapitkä tai raudat sikalyhyitä. Tai molemmat.

    tos

    KL kirjoitti: (4.6.2008 13:27:57)
    Siis lyöt draiverilla pidemmälle kuin 2 x rauta-8 ? Oho. Joko draivi on sikapitkä tai raudat sikalyhyitä. Tai molemmat.

    Normaalisti 2xr8 on pidempi mutta myötätuuleen draivi saa senverran enemmän kantoa, että lentää kauemmaksi. Ja kyseisellä väylällä on varmaan 90 % myötäistä kun pelataan lännestä itään.

    Mutta tämä on enemmän teoreettista pohdintaa. Mulla ei ole tarkoitus kisata tai pudottaa tasoitusta siellä. Turvallisuuden vuoksi säännöllä on puolensa.

    Kisoissa on erilliset säännöt ja esim. 4:lla voi avata vaikka driverilla, mutta on sen verran kapea putki että harva arvaa.. Gurut siellä lyö raudalla bunkkerin yli helposti.

    Normaalisti Paloheinässä on edelleen joka toinen lähtö avoin kaikille pelaajille, joilla ei tarvitse olla edes green cardia, joten paikallissääntö on erittäin perusteltu.

    Vaikka olenkin jkv jäävi kenttää kehumaan, niin se on paremmassa kunnossa esim. greenien puolesta pariin aiempaan kesään verrattuna ja jopa muutamaan muuhun pääkaupunkiseudun kenttään, joita on kiertänyt. Tiiboxeihin on tullut mieli hakea lähistön griinibunkkereista harava, on niissä niin paljon yhdennäköisyyttä.. 😀 Mutta tervemenoa katsomaan ja kokeilemaan siis ihan kaikki 🙂

    Ja ’last but certainly not least’: meille on jo suunniteltu sinne uusi ihq kenttä ja range :-)))) Löytyy tauluna klubin seinältä.

    jpk

    KL kirjoitti: (1.6.2008 21:26:50)

    Useimmiten järkevä pelaaminen tällä(kin) väylällä antaa parhaimman tuloksen: avaus keski-/lyhyehköllä raudalla ojan eteen ja siitä griinille PW-8I.

    Järkevin pelaaminen on lyödä pitkä rauta (tai kisoissa puulla) vasemalle, 6. väylälle, ja sieltä zippi greenille.

    Eikös siellä vasurissa ole OB

    Väylän vasemmassa reunassa on nykyään out. Viime kierroksella sorruin kauden ensimmäiseen outtiin. 2 kertaa löin ulos, tosin tuuli oli kova. Tuli +5 siltä reiältä ja koko yhdeksiköltä +6.

    kiiski kirjoitti: (10.6.2008 8:36:25)
    Väylän vasemmassa reunassa on nykyään out. Viime kierroksella sorruin kauden ensimmäiseen outtiin. 2 kertaa löin ulos, tosin tuuli oli kova. Tuli +5 siltä reiältä ja koko yhdeksiköltä +6.

    Jep ja se outti loppuu 4 ja 6 välien välissä olevan kummun päässä.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #292894 kohteessaPaloheinän tasoituskelpoisuus

Etusivu Foorumit Säännöt Paloheinän tasoituskelpoisuus