16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pallon lento aamulla

Etusivu Foorumit Yleistä Pallon lento aamulla

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Oli tuolla ’Pallon lento syksyllä’ -ketjussa ajattelemisen arvoinen kommentti:

    Lipulle kirjoitti: (17.9.2010 20:46:53) Tuo vireystaso, eli kropan herääminen/herättäminen ei ole niitä ’simppelimpiä’ asioita. Herääminen kolmisen tuntia ennen avauslyöntiä (mitä tuo 3 hrs pitää sisällään on yksilöllistä) lienee yleisin aikataulutus.

    Itse olen lastenhoidollisista syistä joutunut pelaamaan ison osan tämän kauden kierroksista loma/viikonloppuaamuisin, yleensä olen tähdännyt viimeistään klo 9 tiihin. Olen pitänyt nyrkkisääntönä herätystä 2h ennen, mutta on tuntunut ettei pelistä tule etuysillä mitään. Näkyy myös tuloksista, siellä on paljon etuysi 45 takaysi 38 -rundeja joten ihan kuvitelmien perusteella tässä ei toimita. Anyway, vaikka mitä jumppaa, kahvia, energiajuomia, rangeharjoittelua on siihen yrittänyt mahduttaa, niin jotenkin onnistun etuysillä pilaamaan kierroksen tuloksen jo ennen kuin se alkaakaan. Onko se oikeasti vain ajasta kiinni, eli 3h ennen herätys, vaiko jo aiemmin?

    KL

    Tuoppi kirjoitti: (19.9.2010 11:48:52)
    Anyway, vaikka mitä jumppaa, kahvia, energiajuomia, rangeharjoittelua on siihen yrittänyt mahduttaa, niin jotenkin onnistun etuysillä pilaamaan kierroksen tuloksen jo ennen kuin se alkaakaan. Onko se oikeasti vain ajasta kiinni, eli 3h ennen herätys, vaiko jo aiemmin?

    Sinä kuulut siihen ihmisryhmään, jonka kroppa ei herää kahdessa tunnissa. Omani saan kyllä heräämään pienellä venyttelyllä/lämmittelyllä ja rykäisemällä 30-40 palloa ilmaan rangella. Ilman noita rangelyöntejä kierroksen alku on kieltämättä seiväshyppyä puuseipäälllä.

    Kesällä Katinkullassa pelasin ruuhkaisesta kentästä johtuen useita kierroksia startaten ennen kuutta aamulla. Herätys 45 minuuttia ennen, pukeutuminen, lämmittely rangella ja eikun birkkujen tekoon!

    Tämä aamu oli peruskuvion mukainen:
    – herätys klo 8.00
    – aamiainen (kahvi, kaksi leipää ja appelsiinimehiua), hesari ja suihku
    – autoon 8.55, kentällä 9.30
    – ilmoittautuminen ja tiille, jossa pari harjoitusheilahdusta ennen päivän ensikosketusta palloon klo 9.50

    Rangella en yleensä käy, aika usein pari chippiä ja puttia. Mutta väittäisin, että ihan sama millä kuviolla mennään – ei se tulokseen vaikuta.

    Noita ykköstiin herättelyheilautuksia lukuunottamatta olen jättänyt kaikki täyden heilahduksen harjoitusheilahdukset pois. Niin vanha jaksaa parhaiten.

    … mutta onnistuiko birkkujen teko?
    Itse olen aamu-uninen, ja kaverit tietävät sen eivätkä houkuttele kentälle ennen klo 11.
    Kahvit ja Hesari ensiks kaikessa rauhassa ja sen jälkeen voin lähteä ajelemaan.
    Rangen ja puttialueen kautta ykköselle.

    Nimetön

    Tuoppi kirjoitti: (19.9.2010 11:48:52)
    Oli tuolla ’Pallon lento syksyllä’ -ketjussa ajattelemisen arvoinen kommentti:

    Lipulle kirjoitti: (17.9.2010 20:46:53)
    Tuo vireystaso, eli kropan herääminen/herättäminen ei ole niitä ’simppelimpiä’ asioita.

    Herääminen kolmisen tuntia ennen avauslyöntiä (mitä tuo 3 hrs pitää sisällään on yksilöllistä) lienee yleisin aikataulutus.

    Itse olen lastenhoidollisista syistä joutunut pelaamaan ison osan tämän kauden kierroksista loma/viikonloppuaamuisin, yleensä olen tähdännyt viimeistään klo 9 tiihin. Olen pitänyt nyrkkisääntönä herätystä 2h ennen, mutta on tuntunut ettei pelistä tule etuysillä mitään. Näkyy myös tuloksista, siellä on paljon etuysi 45 takaysi 38 -rundeja joten ihan kuvitelmien perusteella tässä ei toimita.

    Anyway, vaikka mitä jumppaa, kahvia, energiajuomia, rangeharjoittelua on siihen yrittänyt mahduttaa, niin jotenkin onnistun etuysillä pilaamaan kierroksen tuloksen jo ennen kuin se alkaakaan. Onko se oikeasti vain ajasta kiinni, eli 3h ennen herätys, vaiko jo aiemmin?

    Juuri tuosta syystä välttelen aktiivisesti aikaisia aamupelejä. Pelaan mieluimmin lounasajan jälkeen tai viimeistään klo 10-11. Joskus on kuitenkin pakko, esimerkiksi kun joutuu kisassa aikaiseen aamuryhmään. Jos lähtö on vaikkapa klo 8.00, niin on vaan pakko herätä niin aikaisin, että rangella on lyömässä ensimmäiset pallot jo seitsemältä. Olen joskus kokeillut pientä aamulenkkiä jumpan kera (noin 15-20 minuuttia) ennen lähtöä kentälle. Siinä kroppa on herännyt, mutta nyt olen jo laiskistunut liiaksi. Siis esimerkiksi herätys klo 5.00, aamutoimet, aamupala ennen kuutta, aamulenkki 6.15-6.30, suihku, pelivehkeet päälle, ajo kentälle, rangella ennen seitsemää, venyttelyjä, muutaman kymmenen palloa ilmaan, klo 7.30-7.45 putteja ja chippejä, meno ykköstiille ja tiiaus klo 8.00. Se on raaka ohjelma, perua yleisurheiluajoilta, mutta toimi golfissa silloin kun tuli kilpailtua nykyistä enemmän. Nykyään sillä ei ole väliä, miten ensimmäinen etuysi menee… Eikä oikeastaan muutenkaan, kun pelaan vain siksi, että se on hauskaa. Tätä asiaa kannattaisi kysyä aktiiviselta kilpagolfarilta. Hehän joutuvat usein tiiaamaan aikaisin aamulla.

    Niin unhtui.
    Så lång, sa bruden. Joudutaan Rouvan kanssa mökille evakkoon. Putkimiehet ja sähkömiehet tuloo -).

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #457818 kohteessaPallon lento aamulla

Etusivu Foorumit Yleistä Pallon lento aamulla