Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
11.3.–18.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
[8] | [11] |
Kilpailua | Suomalaista |
Syksy lähestyy, joskin mukavan hitaasti, ja yöpakkasten riski hiljalleen kasvaa. Meillä Talmassa kentän ollessa aamulla suljettuna pakkasen vuoksi kaikki kentän avaamiseen asti varatut tiiajat peruuntuvat, toisin sanoen lähtöjä ei siirretä eteenpäin. Mitenkäs muilla kentillä, perutaanko aikoja vai siirretäänkö niitä eteenpäin?
Oman kotikentän tavasta toimia en tiedä, mutta eihän tuossa aikojen siirtämisessä nyt ole järjen hiventäkään.
Sabane kirjoitti: (12.9.2014 12:15:06)
Oman kotikentän tavasta toimia en tiedä, mutta eihän tuossa aikojen siirtämisessä nyt ole järjen hiventäkään.
Vaikuttaa siltä, että ulkomailla siirtäminen on ’maan tapa’.
Kun tulee yöpakkasia, kaikki aamulähdöt ennen kl 9 ovat pallorännillä. Vähentää ongelmaa ja sen jälkeen jos sulaminen vielä kestää lähdöt perutaan (siirretään), mutta muiden varattuihin lähtöihin ei kajota.