26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Päivän kyssäri: millaisella pelioikeudella pelaat

Etusivu Foorumit Yleistä Päivän kyssäri: millaisella pelioikeudella pelaat

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 169)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • AIka yllättävä on (ainakin tällä hetkellä) tuo vastausten jakauma. Aamulla, kun itse vastasin, tulos oli vielä yllättävämpi = 2 % vastaajista pelaa omalla osakkeella. Tämähän kuvaa siis erityisesti Golfpiste.com’n aktiiveja eikä kaikkia golfareita. Mutta siis 50 % pelaa vuosivastikkeella (40%) tai ry-pohjaisen kentän pelioikeusmaksulla (11%) – yllättävää että ry-pohjaisella kentällä pelaa 20 % em. vastanneista, vaikka niiden osuus Suomessa on erittäin pieni Yllättävän moni (33 %) pelaa vuokraamallaan pelioikeudella ja näistä suurin osa vuokraa markkinoilta. Vuokraaminen ei siis ole mitenkään marginaalinen ilmiö ja lukujen perusteella vuokramarkkina toimii (ja voi hyvin), joskin vähentää varmaankin kiinnostusta osakkeen ostoon. Näitä, jotka pelaavat pääsääntöisesti GF:llä on aika marginaalinen osuus (6 %), mutta ehkä tätä selittää se, että golfpiste.com’n aktivistit ovat keskimääräistä aktiivisempia. Golfpisteen aktiivit eivät todennäköisesti edusta mitenkään keskimääräistä Suomalaista golfaria vaan ovat a) golfin aktiiviporukkaa ja b) lisäksi nettiaktiiveja (ei välttämättä nuoria). Tämä osin selittää sitä, miksi kyselyiden jakaumat ovat aika ajoin kummallisia ja miksi foorumin kannanotot eivät edusta kovin hyvin koko golfyhteisöä.

    Putti-Possu kirjoitti: (18.3.2013 12:58:53)
    Yllättävän moni (33 %) pelaa vuokraamallaan pelioikeudella ja näistä suurin osa vuokraa markkinoilta. Vuokraaminen ei siis ole mitenkään marginaalinen ilmiö ja lukujen perusteella vuokramarkkina toimii (ja voi hyvin), joskin vähentää varmaankin kiinnostusta osakkeen ostoon.

    Ei se ole niinkään yllättävää, koska pelioikeuden vuokraamalla saa (useimmiten) käyttöönsä samanlaiset pelioikeudet kuin osakkeenomistaja, mutta pitemmän päälle edullisemmin. Pelioikeuksien tarjonta on runsasta (kts. Golfpörssi), joten vain harvoin pelioikeudesta joutuu maksamaan yhtiövastiketta enempää.

    Ballmarker kirjoitti: (18.3.2013 15:02:59)
    joten vain harvoin pelioikeudesta joutuu maksamaan yhtiövastiketta enempää.

    …aika harvoin saa vuokrapelioikeuden yhtiövastikkeen hinnalla tai sitä halvemmalla.
    Meillä parannettiin taas osakkeenomistajan etuja.

    Kysymyspatterista puuttuu vaihtoehto;

    Oy:n yhtiövastikkeettomaan osakkeeseen perustuva pelioikeus, Ry:n jäsen- ja kausimaksu.

    EFC

    ristiveto kirjoitti: (18.3.2013 15:09:59)
    Meillä parannettiin taas osakkeenomistajan etuja.

    Aika vähän 🙂
    Tuo huolestutti kun meidän TJ tuolla etusivun jutussa tuumailee pelioikeuden puolittamisesta, ymmärtääkseni se vaan lisäisi ruuhkaa jo ennestään täydellä kentällä.
    Kyselyyn sen verran, ehkäpä kaikki osakkaat eivät jaksa roikkua tällä sivustolla lukemassa lajin kalleudesta.

    EFC

    EFC kirjoitti: (18.3.2013 15:54:08)

    Ja näkyyhän siellä olevan jo osakkaidenkin klikkauksia ihan kohtuu määrä.

    ristiveto kirjoitti: (18.3.2013 15:09:59)

    Ballmarker kirjoitti: (18.3.2013 15:02:59)
    joten vain harvoin pelioikeudesta joutuu maksamaan yhtiövastiketta enempää.

    …aika harvoin saa vuokrapelioikeuden yhtiövastikkeen hinnalla tai sitä halvemmalla.
    Meillä parannettiin taas osakkeenomistajan etuja.

    Aika suuria vaihteluita kenttien välillä. esim Pickalaa ja Vanajanlinnaa saa vuokrattua alle osakkaan vuosimaksun. Pirkkalassa ainakin klubi pyytää 400 € päälle osakkeenomistajan hinnan eli 10% sijoitetun pääoman tuottoa – tiedä sitten maksaako kukaan. Itse päätin olla maksamatta ja menin vaihteeksi Riveriin, jossa hinta päälle osakkaan hinnan on 170 € klubilta vuokrattuna.

    Suurin syy vuokrapelioikeuksilla pelaamiseen on, että osakkeet ovat toivottaman epälikvidiä tavaraa. Jos vaikka paikkakunnalta muuton vuoksi laitat osakkeen myyntiin, hinta on dumpattava todella alas, että paperista pääsee eroon.

    Golfosakkeen omistaminen onkin ensisijassa kannatusjäsenyyteen verrattavaa. Kunnioitettavaa, muttei mitenkään perusteltavissa taloudellisesti. Jos sitten haluat pitää kiinni siitä, että että kenttää ei käytetä ihan miten sattuu, niin palkkioksi saat niilon arvonimen.

    EFC kirjoitti: (18.3.2013 15:54:08)

    ristiveto kirjoitti: (18.3.2013 15:09:59)
    Meillä parannettiin taas osakkeenomistajan etuja.

    Aika vähän 🙂
    Tuo huolestutti kun meidän TJ tuolla etusivun jutussa tuumailee pelioikeuden puolittamisesta, ymmärtääkseni se vaan lisäisi ruuhkaa jo ennestään täydellä kentällä.
    Kyselyyn sen verran, ehkäpä kaikki osakkaat eivät jaksa roikkua tällä sivustolla lukemassa lajin kalleudesta.

    Teillä täytyy olla liian vähän pelaajia ja siksi pitää pelioikeus jakaa kahtia, jotta saataisiin lisää pelaajia. Sitäpaitsi teillä pelaaminen on aivan liian kallista TJ:n mukaan. Toisen mielestä: ’lajin pariin tulija näkee edessään ison määrän erilaisia portaita, kuten green cardin suorituksen, jäsenmaksut, taitojen kehittämisen, kentälle menon ja niin edelleen.
    Kysymys kuuluu, kuinka saamme näitä kynnystekijöitä matalammaksi.’ Hän pohtii.

    Minä vastaan: En näe muita keinoja kuin green gardista luopumisen, jäsenmaksut matalammiksi tai pois kokonaan, taitojen kehittäminen on unohdettava, kentälle meno on sallittava kaikille ja niin edelleen. Tällä tavoin saamme kynnystekijöitä matalammiksi ja kaikilla on kivaa. Mistä he..tistä näitä valopäitä sikiää ja minkä takia jo nyt ruuhkaisille kentille pitäisi saada lisää massoja pelaamaan halvalla ja matalilla kynnyksillä.

    Ainoa järkevä vaihtoehto on sulkea kentät kaikilta muilta kuin pelioikeuden omaavilta ja antaa näille muille mahdollisuus ja pakko rakentaa omat kentät, joihin kaikki saavat mennä pelaamaan halvalla, ilman minkäänlaisia golfiin tietoja ja taitoja ja vaikka konttaamaan sen matalan kynnyksen yli.

    On aivan sama, millainen pelaajapotentiaali meillä on, jos ei ole kenttäkapasiteettia tyydyttämään edes nykyistä pelaajamäärää.

    Chip Greenside kirjoitti: (18.3.2013 17:21:29)
    ……

    helvata
    Jätkä ’puhuu’ järkeä ! Iso peukku !!

    EFC kirjoitti: (18.3.2013 15:54:08)

    ristiveto kirjoitti: (18.3.2013 15:09:59)
    Meillä parannettiin taas osakkeenomistajan etuja.

    Aika vähän 🙂
    Tuo huolestutti kun meidän TJ tuolla etusivun jutussa tuumailee pelioikeuden puolittamisesta, ymmärtääkseni se vaan lisäisi ruuhkaa jo ennestään täydellä kentällä.
    Kyselyyn sen verran, ehkäpä kaikki osakkaat eivät jaksa roikkua tällä sivustolla lukemassa lajin kalleudesta.

    Ehkäpä halutaan lisää maksajia jotka eivät juurikaan pelaa. Sopivien etujen kanssa sopivan hintainen pelioikeus kiinnostaa vaikkapa opiskelijoita. Jotta näitä halvempia kohdennettuja pelioikeuksia saadaan markkinoille, joudutaan pelioikeuksien määrää lisäämään esim nykyisiä pelioikeuksia splittaamalla. Splitattu pelioikeus voi oikeuttaa pelaamaan rajoitetummin kuin varsinainen pelioikeus. Esim prime timet vain lisämaksulla.

    Toivotan siis tervetulleeksi kaksi satunnaisesti pelaavaa opiskelijaa yhden aktiivisen työssäkävijän sijaan. Itseasiassa toivotan kaikki tervetulleeksi jotta pelaajakunta olisi mahdollisimman monimuotoinen ja kentän käyttö jakaantuisi tasaisesti kellon ympäri.

    Mikä sitten on sopiva määrä pelaajia yhdelle 18 reikäiselle kentälle. Arviot vaihtelevat 300 ja 2100 välillä ja riippuvat täysin pelaajien kierrosmääristä ja peliajoista.

    koira kirjoitti: (18.3.2013 21:38:10)
    Jotta näitä halvempia kohdennettuja pelioikeuksia saadaan markkinoille, joudutaan pelioikeuksien määrää lisäämään esim nykyisiä pelioikeuksia splittaamalla. Splitattu pelioikeus voi oikeuttaa pelaamaan rajoitetummin kuin varsinainen pelioikeus.

    No sehän olisi hyvä, että ei tulisi täyttä pelioikeutta molemmille. On hyvä saada kentille niitäkin, jotka eivät halua maksaa pyydettyä hintaa, vaan jonkun pienemmän hinnan. Se lieneekin kotimaisen golfin suurimpia ongelmia, että halpapelaajia on liian vähän ja kentät vajaakäytössä.

    EFC

    koira kirjoitti: (18.3.2013 21:38:10)

    Toivotan siis tervetulleeksi kaksi satunnaisesti pelaavaa opiskelijaa yhden aktiivisen työssäkävijän sijaan. Itseasiassa toivotan kaikki tervetulleeksi jotta pelaajakunta olisi mahdollisimman monimuotoinen ja kentän käyttö jakaantuisi tasaisesti kellon ympäri.

    Asiassa on monta puolta. Maksajiahan emme varsinaisesti tarvitse lisää, koska kaikki vastikkeet maksetaan joka vuosi, ei pelaavien osakkaiden huolen ymmärrän toki.
    Jos käyttö jakaantuisi tasaisemmin niin se voisi olla hyväkin kunhan sen seurauksena kentällä saataisiin kuormitusta jaettua ja kierrosajat siten kohtuullisiksi, tosin siinä saattaisi sitten mennä keski- ja alkuiltapäivän hiljaisemmat peliajat (joita itse pyrin nykyään suosimaan).

    ristiveto kirjoitti: (18.3.2013 15:09:59)

    Ballmarker kirjoitti: (18.3.2013 15:02:59)
    joten vain harvoin pelioikeudesta joutuu maksamaan yhtiövastiketta enempää.

    …aika harvoin saa vuokrapelioikeuden yhtiövastikkeen hinnalla tai sitä halvemmalla.

    Tällä hetkellä Golfpörssissä on tarjolla noin 400 vuokrapelioikeutta, joista usean hintapyyntökin on alle yhtiövastikkeen. Ja oli hintapyyntö mikä hyvänsä, nykyisessä tarjontatilanteessa kauppa syntyy yleensä pyyntöä alemmalla hinnalla.

    Golfpörssin lisäksi vuokrapelioikeuksia on tarjolla usean golfyhtiön omilla nettisivuilla, joten tarjonnasta ei ole pulaa ja valinnanvaraa riittää. Ostajan markkinat jatkuvat.

    Ballmarker kirjoitti: (19.3.2013 5:37:34)

    Jos nyt jotain 1000 pelioikeutta vuodessa menee alle vastikkeen. 50.000-100.000 kpl ei mene. Voin tietty olla väärässäkin. Mutuahan tuo vain on.

    . Ja oli hintapyyntö mikä hyvänsä, nykyisessä tarjontatilanteessa kauppa syntyy yleensä pyyntöä alemmalla hinnalla.

    höpö höpö, itse en ole koskaan vuokrannut osaketta niin että olisin tinkinyt pyynnistäni enemmän kuin sen 20 €, jotta vuokraajalle tulisi hyvämieli ”sainpahan tingittyä”

    niin ja vuokrakin on aina ollut sopivasti vastike + oikeaksi katsomani vaivanpalkka.

    Tammisaaressa asia on tehty helpoksi.
    Eke Golf tarjoaa GF:tä kaksi yhden hinnalla eli 40:- arkena kahdelta pelaajalta. Eipä tarvitse enää vuokrata pelioikeutta kun kesällä käydään mökiltä pelaamassa n. 10-15 kierrosta kaudessa. Aikaisempina vuosina olemme vuokranneet pelioikeuden 500€:lla jolloin toinen on voinut pelata sillä ja toisesta pelaajasta on maksettu 25:- /kierros.
    Nyt TJ:n tarjous mahdollistaa meille mahdollisuuden pelata halvemmalla kuin osakkaat 🙂 ja halvemmalla kuin edellisinä vuosina.
    Emme käytä rahaa muihin kentän palveluihin, vaan syömme omia eväitä ja käytämme firman logo-tuotteita!

    Mitenhän kauan ko. OY:n talous pysyy kasassa?

    Kysyn vaan, että luulevatko suurten ikäluokkien osakasgolffarit elävänsä ikuisesti ja että seuraavat golf-sukupolvet ehdoin tahdoin haluavat pelata golfia täsmälleen samalla meiningillä?

    Kuvaavaa oli GoGolfin videoitu messupätkä, jossa Golfliiton aloittelijatyöryhmän mies ja Rauhala keskustelivat uusista suomalaisista golffareista. Sitten tuli kysymysten aika ja seniorimiehen kysymys kuului: Mihin uusia golffareita tarvitaan? Priceless!

    kasosakas kirjoitti: (19.3.2013 8:08:46)

    Ballmarker kirjoitti: (19.3.2013 5:37:34)
    . Ja oli hintapyyntö mikä hyvänsä, nykyisessä tarjontatilanteessa kauppa syntyy yleensä pyyntöä alemmalla hinnalla.

    Golfpörssin lisäksi vuokrapelioikeuksia on tarjolla usean golfyhtiön omilla nettisivuilla, joten tarjonnasta ei ole pulaa ja valinnanvaraa riittää. Ostajan markkinat jatkuvat.

    höpö höpö, itse en ole koskaan vuokrannut osaketta niin että olisin tinkinyt pyynnistäni enemmän kuin sen 20 €, jotta vuokraajalle tulisi hyvämieli ”sainpahan tingittyä”

    niin ja vuokrakin on aina ollut sopivasti vastike + oikeaksi katsomani vaivanpalkka.

    Onneksi olkoon! Ilmeisesti sinun tapauksessasi tarjonta ei ole ollut niin ylenpalttista kysyntään verrattuna kuin usealla muulla kentällä. Hinnathan määräytyvät viime kädessä kysynnän ja tarjonnan perusteella.

    ristiveto kirjoitti: (19.3.2013 7:57:54)
    Jos nyt jotain 1000 pelioikeutta vuodessa menee alle vastikkeen. 50.000-100.000 kpl ei mene. Voin tietty olla väärässäkin. Mutuahan tuo vain on.

    Luultavasti Suomessa on kaiken kaikkiaan reilusti alle10.000 vuokrapelioikeudella pelaavaa. Myönnän – mutua tämäkin.

    Ballmarker kirjoitti: (19.3.2013 10:14:21)

    ristiveto kirjoitti: (19.3.2013 7:57:54)
    Jos nyt jotain 1000 pelioikeutta vuodessa menee alle vastikkeen. 50.000-100.000 kpl ei mene. Voin tietty olla väärässäkin. Mutuahan tuo vain on.

    Luultavasti Suomessa on kaiken kaikkiaan reilusti alle10.000 vuokrapelioikeudella pelaavaa. Myönnän – mutua tämäkin.

    Joo, ehkä heitin vähän liian ison luvun. Veikkaan, että keskimäärin on 100 vuokrapelaajaa per kenttä. Eli n. 13.000 vuokrapelaajaa.

    Stintti kirjoitti: (19.3.2013 9:07:32)
    Tammisaaressa asia on tehty helpoksi.
    Eke Golf tarjoaa GF:tä kaksi yhden hinnalla eli 40:- arkena kahdelta pelaajalta. Eipä tarvitse enää vuokrata pelioikeutta kun kesällä käydään mökiltä pelaamassa n. 10-15 kierrosta kaudessa. Aikaisempina vuosina olemme vuokranneet pelioikeuden 500€:lla jolloin toinen on voinut pelata sillä ja toisesta pelaajasta on maksettu 25:- /kierros.
    Nyt TJ:n tarjous mahdollistaa meille mahdollisuuden pelata halvemmalla kuin osakkaat 🙂 ja halvemmalla kuin edellisinä vuosina.
    Emme käytä rahaa muihin kentän palveluihin, vaan syömme omia eväitä ja käytämme firman logo-tuotteita!

    Mitenhän kauan ko. OY:n talous pysyy kasassa?

    No onpa fiksua hommaa, jos pelasitte sen vaikkapa 12 kierrosta hintaan 500+300(25×12)=800, niin tulevana kesänä pääsette pelaamaan samat kierrokset hintaan 480€. Tässä toteutuu nyt se mitä tuossa potentiaalijutussakin TJ:t kaipasivat, että pitäisi saada pelaajia pelaamaan halvemmalla. On ne fiksua porukkaa!

    Meidän kentällä on noin 500 omalla pelioikeudella pelaavaa ja 700 vuokrapelioikeudella pelaavaa 200 ottaa pelilippuina.

    Ballmarker kirjoitti: (19.3.2013 5:37:34)

    ristiveto kirjoitti: (18.3.2013 15:09:59)

    Ballmarker kirjoitti: (18.3.2013 15:02:59)
    joten vain harvoin pelioikeudesta joutuu maksamaan yhtiövastiketta enempää.

    …aika harvoin saa vuokrapelioikeuden yhtiövastikkeen hinnalla tai sitä halvemmalla.

    Tällä hetkellä Golfpörssissä on tarjolla noin 400 vuokrapelioikeutta, joista usean hintapyyntökin on alle yhtiövastikkeen. Ja oli hintapyyntö mikä hyvänsä, nykyisessä tarjontatilanteessa kauppa syntyy yleensä pyyntöä alemmalla hinnalla.

    Golfpörssin lisäksi vuokrapelioikeuksia on tarjolla usean golfyhtiön omilla nettisivuilla, joten tarjonnasta ei ole pulaa ja valinnanvaraa riittää. Ostajan markkinat jatkuvat.

    Olisikohan edes kymmentä kenttää,joilla saisi vuokrapelioikeudesta enemmän kuin vastike,varsinkaan kun otetaan huomioon myös pääomavastike hoitovastikkeen lisäksi.
    Monethan ei myy alle vuokrapelioikeutta alle vastikkeen ihan peroiaatteesta.

    paavo86 kirjoitti: (19.3.2013 10:43:12)
    Olisikohan edes kymmentä kenttää,joilla saisi vuokrapelioikeudesta enemmän kuin vastike,varsinkaan kun otetaan huomioon myös pääomavastike hoitovastikkeen lisäksi..

    Nuo rahoitusvastikkeet on aika vaikea ottaa huomioon, kun niiden määrä riippuu siitä, miten paljon osakas on maksanut niitä kerralla pois. Mutta jos otetaan huomioon vain hoitovastikeet:

    Olisiko kellään tietoa mitkä nämä kentät ovat. Itselläni tulee mieleen vain

    MasterGolf (vuokra noin 1.300 €, vastike 900 €)
    Vierumäki Classic (vuokra noin 550 €, vastike 450 €)
    Peuramaa (vuokra noin 600 €, vastike 450 €)
    Kytäjä (vuokra 900 €, vastike 850 € ilman maanlunastuksen rah.vastiketta)
    Ringsidegolf (vuokra noin 650 €, vastike ’kai vähän alle’)
    Vuosaari (vuokra noin 900 €, vastike 670 €)
    – muita?

    paavo86 kirjoitti: (19.3.2013 10:43:12)
    Olisikohan edes kymmentä kenttää,joilla saisi vuokrapelioikeudesta enemmän kuin vastike,varsinkaan kun otetaan huomioon myös pääomavastike hoitovastikkeen lisäksi.
    Monethan ei myy alle vuokrapelioikeutta alle vastikkeen ihan peroiaatteesta.

    Onko ne kaikki täällä meidän lähellä? 😉
    Laskin ensimmäisestä 12 kentästä nuo 10kpl. Hyg, Kyg, TGK, NGK, Hämeenlinnan, Tampereen,…
    Lisäksi Gumböle, Talma, jne.

    Missä ne on alle? Muutama löytynee kuten Kurk, Lahti,

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 169)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #419927 kohteessaPäivän kyssäri: millaisella pelioikeudella pelaat