26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Osakkaiden edut

Etusivu Foorumit Yleistä Osakkaiden edut

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 217)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Voihan tietysti olla, että kertomassasi tapauksessa yhtiöjärjestyksessä on tuollainen edellytys, mutta laissa sitä ei ole, vaikka olet toisin täällä yrittänyt todistella.

    Hienot on edut.

    Etenkin nämä viimeiset.

    Hörhö, rikotaanko OYL:n yhdenvertaisuusperiaatetta, jos pelaavalla osakkeenomistajalla on erilaisia pelioikeuden käyttämiseen liittyviä etuja kuin osakkaalta samanlaisen pelioikeuden vuokranneella?

    Siis edellyttäen, että yhtiöjärjestys ei tuollaista menettelyä tee mahdolliseksi.

    Ballmarker kirjoitti: (18.1.2011 14:59:03)
    Siellä meneteltiin siis selkeästi lainvastaisesti. Laki EI EDELLYTÄ osakeluetteloon merkintää!

    No joo, ehkä ei välttämättä aina edellytetä. Toisaalta ei siinä lakiakaan rikota. Sitten rikottaisiin jollei olisi merkitty osakasrekisteriin tai edes vaadittu luotettavaa selvitystä. Ilmeisesti on haluttu että ns. luotettava selvitys edellyttää myös oyl:n 3 luvun 16§:n mukaisesti selvityksen varainsiirtoveron suorittamisesta. Sekin on kuitenkin jossain vaiheessa maksettava.

    Mutta, palataan mieluummin jo varsinaiseen aiheeseen..

    Putti-Possu kirjoitti: (18.1.2011 13:38:35)

    Ballmarker kirjoitti: (18.1.2011 5:24:06)

    Voisiko joku OYL:n tunteva vielä varmentaa, että pelioikeuteen liittyvät asiat kuuluvat aina samanlaisina kaikille pelioikeuden haltijoille? Siis kun joku vuokraa osakkeeseen kuuluvan pelioikeuden, vuokralaiselle kuuluvat tismalleen samanlaiset pelioikeudet kuin omistamansa osakkeen pelioikeudella pelaavalle osakkaallekin. Ja että OYL estää, että nämä oikeudet voisivat olla erilaisia (ellei yhtiöjärjestys anna siihen mahdollisuutta)? Ja että millään peliohjesäännöllä niitä ei voi tehdä erilaisiksi? Näinkö on?

    Erityyppisille osakkaille voi olla poikkeavia etuja, jos ne on yhtiöjärjestykseen merkitty – eli joko alunperin, myöhemmin kaikkien suostumuksella tai siten, että kukaan ei ole moittinut yhtiökokouksen päätöstä.

    MIten näette tilanteen silloin, kun jokin menettelytapa on ollut vakiintunut käytäntö vaikka menettely kohtelisikin erilailla erilaisia osakkeenomistajia, mutta tätä käytäntöä ei ole kirjattu yhtiöjärjestykseen. Muistaakseni ainakin Lohjalla on käytäntö, jossa osakerekisteriin merkitty pelioikeuden haltija saa oikeuden ’avainasiakkuuteen’, jolla on jotain omia oikeuksia. En muista, onko Lohjan menettely kirjattu yhtiöjärjestykseen.

    Eli mikä merkitys on tällaisella vakiintuneella käytännöllä, kun joku osakkeenomistaja moittii yhtiökokouksen päätöstä (jossa siis jatketaan vanhaa käytäntöä). Olisiko OYL:n valistuneita tulkitsijoita?

    Pelioikeuden vuokrauksessa pelioikeuteen suoranaisesti liittyvät oikeudet tulisi siirtyä vuokralaiselle sellaisenaan. Epäselvyyttä voi perustellusti syntyä siitä, mitkä oikeudet ovat tällaisia suoranaisesti pelioikeuteen liittyviä oikeuksia ja mitkä taas osakkeenomistukseen muutoin liittyviä oikeuksia.

    Yksinkertaisimmillaanhan pelioikeus on pelkkä siirrettävissä oleva oikeus pelata rajaton määrä kierroksia kenttäyhtiön hallinnoimalla kentällä. Nykyään monet kenttäyhtiöt tarjoavat kuitenkin osakemyyntiä vauhdittaakseen osakkeenomistajilleen erinäisiä pelioikeuteen suoranaisesti liittymättömiä oikeuksia ja etuuksia (avausviestissä jo mainittujen lisäksi), kuten:
    – alennettu pelioikeus osakkaan juniorille / puolisolle;
    – alennettu pelioikeus joillain muilla kentillä (eli kultakorttihässäkkä);
    – alennuksia pron, proshopin, ravintolan yms. tuotteista ja palveluista;

    Näiden ja vastaavien oikeuksien ja etuuksien kuulumisesta pelioikeuteen on harvoin määrätty yhtiöjärjestyksessä, jolloin päätäntävaltaa asiassa käyttää pakostakin kunkin kenttäyhtiön johto, esim. pelioikeusohjesäännössä.

    Mitään velvollisuutta kaikkien osakkeenomistajille myönnettyjen oikeuksien ja etuuksien tarjoamiselle pelioikeuden vuokraajalle ei kenttäyhtiöllä ole. Esim. Lohjalla em. periaate on kirjattu pelioikeusohjesääntöön seuraavasti: ”Yhtiön ulkopuolisella henkilöllä, joka ei ole yhtiön osakas, mutta on pelioikeuden haltija, oikeudet ovat erilaiset kuin osakkeenomistajan, joka pelaa omalla pelioikeudellaan.” Tällaista omalla pelioikeudellaan pelaavaa osakkeenomistajaa kutsutaan Lohjan pelioikeusohjesäännössä avainasiakkaaksi.

    Oikeudellisesti haastavimpia ovat tietenkin tilanteet, joissa osakkeenomistajalle kuuluva oikeus / etuus ei siirry vuokralaiselle, mutta jota myöskään pelioikeutensa siirtänyt osakkeenomistaja ei pääse hyödyntämään. Tätä mm. Kultakorttiin liittyvää debattia on tälläkin palstalla käyty jo muutama vuosi sitten. Lohjan avainasiakkuusmallissa tämä pelioikeuttaan hyödyntävän ja hyödyntämättömän osakkaan (samoin kuin vuokralaisen) erottelu on ilmeisesti viety suomalaisissa kentissä kaikista pisimmälle.

    Ballmarker kirjoitti: (18.1.2011 16:39:05)
    Hörhö, rikotaanko OYL:n yhdenvertaisuusperiaatetta, jos pelaavalla osakkeenomistajalla on erilaisia pelioikeuden käyttämiseen liittyviä etuja kuin osakkaalta samanlaisen pelioikeuden vuokranneella?

    Siis edellyttäen, että yhtiöjärjestys ei tuollaista menettelyä tee mahdolliseksi.

    Yhtiöjärjestys (tai mikään muukaan kultapossukerhon jäsentenvälinen sopimus) ei voi mahdollistaa mitään joka olisi ristriidassa lain kanssa.

    puttarijari-._/ kirjoitti: (18.1.2011 12:49:57)

    Hörhö kirjoitti: (18.1.2011 12:34:33)

    Tuossa OYL 3 luvun 16 §:ssä ei missään kohdassa velvoiteta osakkeenomistajaa tekemään merkintä. Eikö tuo muka ole ihan selvä asia?

    Siinä toisessa asiassa on kysymys OYL 3:2, eikä OYL 3:3. Oikeusien käyttäminen ei edellytä rekisterimerkintää. Asia on ihan selvä.

    Näinkö arvelet?

    Itse näkisin että 3 luvun 2§:ssä nimenomaan tarkoitetaan että oikeuksien käyttäminen edellyttää merkintää osake-/osakasluetteloon.

    Sen jatkoksi saman luvun 16§:ssä kerrotaan yksiselitteisesti kuinka merkintä tulee hoitaa.

    Aikalailla selkeää ja jopa tavallisen ihmisen helposti ymmärrettävää lakitekstiä. Käsittääkseni näiden pykälien perusteella myös golfyhtiössä toimitaan. Sen tiedän varmasti että tavallisissa osakeyhtiöissä toimitaan juuri edellä mainittujen pykälien mukaisesti.

    Arvoisa puttijari,

    Kysymys ei ole tässä kohtaa ole arvelusta. Kysymys on tiedosta, jonka tiedän varmasti pitävän paikkansa.

    Milestäni kyseinen lainkohdassa asia on niin selvästi sanottu, ettei siitä voisi edes maallikolle syntyä epäselvyyttä. Valitettavasti olen väärässä.

    Ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä monen yhtiön toimitusjohtajakaan ei tältä osin tiedä lain oikeaa sisältöä, vaan ovat erilaisten urbaanilegendojen uskossa. Kaikki ovat kuitenkin asian heti tajunneet, joille olen asian selvittänyt, vaikka selvitykseen on käytetty murto-osa tekstiä tai sanoja, mitä asiaan on käytetty nyt tällä palstalla.

    Toivon todella, että yhtiöissä toimittaisiin ko. pykälien mukaisesti, eikä sillä tavalla, mitä sinä luulet noiden pykälien sisällön olevan.

    Parti kirjoitti: (18.1.2011 18:59:26)

    Ballmarker kirjoitti: (18.1.2011 16:39:05)
    Hörhö, rikotaanko OYL:n yhdenvertaisuusperiaatetta, jos pelaavalla osakkeenomistajalla on erilaisia pelioikeuden käyttämiseen liittyviä etuja kuin osakkaalta samanlaisen pelioikeuden vuokranneella?

    Siis edellyttäen, että yhtiöjärjestys ei tuollaista menettelyä tee mahdolliseksi.

    Yhtiöjärjestys (tai mikään muukaan kultapossukerhon jäsentenvälinen sopimus) ei voi mahdollistaa mitään joka olisi ristriidassa lain kanssa.

    Tuo ei Parti pidä aivan paikkansa.

    Osakeyhtiölaissa on eri tasoisia lainkohtia. Jotkut ovat ns. pakottavaa lainsäädäntöä, joista ei voi poiketa yhtiöjärjestyksellä tai sopimuksella. Sitten on pykäliä, joista voidaan poiketa yhtöjärjestyksellä ja lopuksi on pykäliä, joista voidaan poiketa sopimuksilla.

    Tuo itse kysymys on niin laaja, etten ehdi siihen nyt puuttumaan.

    Hörhö kirjoitti: (18.1.2011 19:03:18)
    Tuo ei Parti pidä aivan paikkansa.

    Osakeyhtiölaissa on eri tasoisia lainkohtia. Jotkut ovat ns. pakottavaa lainsäädäntöä, joista ei voi poiketa yhtiöjärjestyksellä tai sopimuksella. Sitten on pykäliä, joista voidaan poiketa yhtöjärjestyksellä ja lopuksi on pykäliä, joista voidaan poiketa sopimuksilla.

    Yritin sanoa että jos yhtiöjärjestys/sopimus on ristiriidassa lain kanssa, se on mitätön. Jos pykälistä poiketaan lainmukaisesti sopimuksella se ei ole ristiriidassa lain kanssa.
    Tai Kanada 🙂

    Ps. Nostan jälleen kerran hattua Hörhön kärsivällisyydelle meidän maallikkojen kanssa.

    Jii

    Kun osakkaan edut-keskustelu taas vääntyi muotoon
    ITSE pelaava osakas vs OSAKKEEN VUOKRAAJA (sekä vuokralleantaja että ottaja), niin palaan keskusteluun.

    Oma kantani lyhyesti: Kaikki osakkeet sisältävät samat oikeudet ja velvollisuudet.
    (Yhtiöjärjestyksissä on tästä muutamin paikoin poikettu). Osakkeen omistaja voi luovuttaa osakkeensa KAIKKI oikeudet haluamalleen henkilölle (puoliso, lapsi, työntekijä, kaveri tai vuokralainen). Viime kädessä tämän voi tehdä jopa (edestakaisinkin) kaupoin.

    —- Diletantti kirjoitti 18.1.2011 18:42:48, tässä vähän lyhennetty ja KOMMENTTINI ISOILLA

    Pelioikeuden vuokrauksessa pelioikeuteen suoranaisesti liittyvät oikeudet tulisi siirtyä vuokralaiselle sellaisenaan. SAMAA MIELTÄ.

    Epäselvyyttä voi perustellusti syntyä siitä, mitkä oikeudet ovat tällaisia suoranaisesti pelioikeuteen liittyviä oikeuksia ja mitkä taas osakkeenomistukseen muutoin liittyviä oikeuksia.
    Näiden ja vastaavien oikeuksien ja etuuksien kuulumisesta pelioikeuteen on harvoin määrätty yhtiöjärjestyksessä, jolloin päätäntävaltaa asiassa käyttää pakostakin kunkin kenttäyhtiön johto, esim. pelioikeusohjesäännössä. Mitään velvollisuutta kaikkien osakkeenomistajille myönnettyjen oikeuksien ja etuuksien tarjoamiselle pelioikeuden vuokraajalle ei kenttäyhtiöllä ole. OSAKKEESEEN LIITTYVÄT OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET OVAT ERI ASIA KUIN (VAIN JOILLEKIN ?) OSAKKEENOMISTAJILLE MYÖNNETYT EDUT. OYL RAJOITTAA JOIDENKIN OSAKKAIDEN SUOSIMISTA TOISTEN KUSTANUKSELLA!

    Oikeudellisesti haastavimpia ovat tietenkin tilanteet, joissa osakkeenomistajalle kuuluva oikeus / etuus ei siirry vuokralaiselle, mutta jota myöskään pelioikeutensa siirtänyt osakkeenomistaja ei pääse hyödyntämään. VIIME KESÄNÄ NÄIN KAI TEHTIIN MM JOIDENKIN VAPAALIPPUJEN KOHDALLA?

    KÄYTÄNNÖSSÄ TUSKIN KUKAAN LÄHTEE KÄRÄJÖIMÄÄN OSAKKEEN OIKEUKSISTAAN.
    – OSAKKAITAAN JAOTTELEVAN YHTIÖN OSAKKEEN MYYNTI (TAI OSTAMATTA JÄTTÄMINEN) ON HELPOMPI JA HALVEMPI RATKAISU.

    Onneksi useissa yhtiöissä kaikkia ’kausikortin ostajia’ kohdellaan hyvin.

    Jii kirjoitti: (20.1.2011 14:07:57)
    Kun osakkaan edut-keskustelu taas vääntyi muotoon
    ITSE pelaava osakas vs OSAKKEEN VUOKRAAJA (sekä vuokralleantaja että ottaja), niin palaan keskusteluun.

    Oma kantani lyhyesti: Kaikki osakkeet sisältävät samat oikeudet ja velvollisuudet.

    Mitä muita velvollisuuksia vuokralaisella on kuin vuokran maksaminen?

    Jii

    Ballmarker kirjoitti: (20.1.2011 14:15:35)

    Jii kirjoitti: (20.1.2011 14:07:57)
    Oma kantani lyhyesti: Kaikki osakkeet sisältävät samat oikeudet ja velvollisuudet.

    Mitä muita velvollisuuksia vuokralaisella on kuin vuokran maksaminen?

    Osake sisältää oikeudet ja velvollisuudet. Osakkeesta voi saada rahaa sen myydessään. Osakkeenomistajalla on useimmiten vastikkeen maksuvelvollisuus, joka päättyy osakkeen myyntiin tai lahjoitukseen.

    Jos muuta ei ole sovittu, niin vuokralainen (ja seuran kausipelioikeuden maksaja) voi vuosittain vapaasti päättää, missä pelaa ja maksaako etukäteen koko kaudesta.

    Jii kirjoitti: (20.1.2011 15:01:06)

    Osakkaalla on lukuisia velvoitteita yhtiötä kohtaan, mutta et vieläkään kertonut mitä velvollisuuksia vuokralaisella on vuokranmaksun lisäksi. Itse en keksi juuri nyt mitään.

    Vuokralaisella ei oikeastaan ole mitään muita velvollisuuksia kuin noudattaa kentällä voimassa olevia sääntöjä pelioikeuden käytöstä. Ihana samalla tavalla kuin kaikki muutkin pelioikeuden haltijat.

    Hyötyinä on se että hän saa pelioikeuden kentälle ja toisena hyötynä on se ettei hänen tarvitse sitoutua millään tavoin osakkeen omistamiseen liittyviin velvotteisiin.

    Siis kääntäen, vuokraajalle (siis vuokrapelaajalle) ei siirry (pelioikeutta lukuun ottamatta) mitään osakkeen omistukseen liittyviä hyötyjä eikä velvollisuuksia. Ellei niistä sovita erikseen.

    Jii kirjoitti: (20.1.2011 15:01:06)
    Osake sisältää oikeudet ja velvollisuudet. Osakkeesta voi saada rahaa sen myydessään. Osakkeenomistajalla on useimmiten vastikkeen maksuvelvollisuus, joka päättyy osakkeen myyntiin tai lahjoitukseen.

    Tuo velvotteista irti pääsy voi joissain tapauksissa olla hieman monimutkaisempaa. Joissakin yhtiöissä on yhtiöjärjestyksessä suostumuslauseke, jossa omistajanvaihdos edellyttää kaikissa tapauksissa hallituksen suostumuksen ennen kuin siirto tulee päteväksi.

    Tiedän, että tätä on myös todellisuudessa käytetty, kun on ollut ilmeistä, että tuleva omistaja (lahjan saaja) ei aio maksaa vastikkeita. Tässä tilanteessa ei kauppakirja riitä, että uusi omistaja saa osakeoikeudet itselleen, vaan lisäksi tarvitaan hallituksen suostumus siirrolle.

    Golfyhtiön kannalta tällainen suostumuslauseke on hyvä suoja sellaisia tilanteita varten, joissa osakkeen hinta painuu negatiiviseksi ja osakkaat/perilliset yrittävät päästä eroon velvotteistaan.

    Golfareissa on vissiin aika paljon juristeja?

    Sillä voisi selittyä monta asiaa golfyhteisöissä?

    Ballmarker kirjoitti: (20.1.2011 15:34:32)

    Jii kirjoitti: (20.1.2011 15:01:06)

    Ballmarker kirjoitti: (20.1.2011 14:15:35)

    Jii kirjoitti: (20.1.2011 14:07:57)
    Oma kantani lyhyesti: Kaikki osakkeet sisältävät samat oikeudet ja velvollisuudet.

    Mitä muita velvollisuuksia vuokralaisella on kuin vuokran maksaminen?

    Osake sisältää oikeudet ja velvollisuudet. Osakkeesta voi saada rahaa sen myydessään. Osakkeenomistajalla on useimmiten vastikkeen maksuvelvollisuus, joka päättyy osakkeen myyntiin tai lahjoitukseen.

    Jos muuta ei ole sovittu, niin vuokralainen (ja seuran kausipelioikeuden maksaja) voi vuosittain vapaasti päättää, missä pelaa ja maksaako etukäteen koko kaudesta.

    Osakkaalla on lukuisia velvoitteita yhtiötä kohtaan, mutta et vieläkään kertonut mitä velvollisuuksia vuokralaisella on vuokranmaksun lisäksi. Itse en keksi juuri nyt mitään.

    Entä mitä ovat nämä osakkaan lukuisat velvoitteet yhtiötä kohtaan (jo mainitun vastikkeenmaksuvelvollisuuden lisäksi)?

    Jii

    Putti-Possu kirjoitti: (20.1.2011 15:40:05)
    Joissakin yhtiöissä on yhtiöjärjestyksessä suostumuslauseke, jossa omistajanvaihdos edellyttää kaikissa tapauksissa hallituksen suostumuksen ennen kuin siirto tulee päteväksi.

    Tiedän, että tätä on myös todellisuudessa käytetty, kun on ollut ilmeistä, että tuleva omistaja (lahjan saaja) ei aio maksaa vastikkeita. Tässä tilanteessa ei kauppakirja riitä, että uusi omistaja saa osakeoikeudet itselleen, vaan lisäksi tarvitaan hallituksen suostumus siirrolle.

    Golfyhtiön kannalta tällainen suostumuslauseke on hyvä suoja sellaisia tilanteita varten, joissa osakkeen hinta painuu negatiiviseksi ja osakkaat/perilliset yrittävät päästä eroon velvotteistaan.

    Olet Putti-Possu aivan oikeassa – täsmennyksessäsi on toivottavasti kuitenkin vain harvinainen poikkeus. Tosin kauppaa ja lahjaa koskevat hieman erilaiset muotovaatimukset. – Kertoisitko vielä ystävällisesti, missä tällainen negatiivinen ’ostajan hyväksymisvaatimus’ on voimassa? Tällä kysymykselläni en siis tarkoita lunastuspykälää enkä rästivastikkeiden perintää ennen osakkeen oikeuksien saamista.

    Olisiko hallituksen ja viime kädessä osakkaiden syytä konsultoida peiliä, jos tilanne kentällä on ajettu näin huonoksi?

    En tiedä onko tämä näkökulma tullut jo esille (keskusteluketju on aika pitkä) mutta eikö asiaa voisi verrata asunto-osakkeen omistukseen ja sen vuokraamiseen. Kun asunto-osakkeen omistaja vuokraa asunnon niin kaikki osakkaan oikeudet ja velvollisuudet säilyvät omistajalla, vuokraaja saa vain asunnon käyttöönsä. Vuokraajalla on vuokrasuhde osakkeen omistajaan, ei taloyhtiöön. Taloyhtiö asioi edelleen omistajan kanssa. Eli vuokraajlla on rajallisemmat oikeudet kuin osakkeen omistajalla. Eikö pelioikeuden vuokraamiseen voi sovitella jotain samankaltaista systeemiä. Pelaavalla osakkaalla olisi paremmat oikeudet kuin pelioikeuden vuokraajalla. Oikeudet välittyisivät vasta osakkeen myynnin yhteydessä, ei sen vuokraamsien yhteydessä.Tällainen ajattelu johtaisi siihen, että olisi erilaisilla oikeuksilla varustettuja pelaajia: osakkeen pelaavalla omistajalla olisi laajimmat oikeudet, pelioikeuden vuokraajalla vähän rajallisemmat oikeudet ja muilla vieraspelaajilla vielä rajallisemmat oikeudet. Tällöin päästäisiin juuri toivottuun tulokseen eli siihen, että osakkeen pelaavaa omistajaa huomioitaisiin paremmin.

    Bogey kirjoitti: (20.1.2011 19:55:34)

    Periaatteessa asiaa kannattaisi ajatella näin, mutta varmaan joku taas puuttuu siihen, että lakiteknisesti golfyhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt menevät eri lain alle.

    Tätä samaa jappasua osakkeiden omistuksesta sekä siihen liityvistä oikeuksista ja velvollisuuksista hieman eri kulmista on käyty ties kuinka monta kertaa. Itselläkin olisi tehnyt mieli antaa jos useampia kommentteja tähänkin ketjuun, mutta pyrin edelleen pysyttelemään asiasta sivussa. Aikaisemmillakaan kerroilla asia ei loppujen lopuksi ole juuri edennyt mihinkään. Muutamille kirjoittajille täytyy kyllä antaa tunnustus asiallisena pysymisestä.

    ts

    Sellainen asia on oikeastaan itselle selvinnyt näitä lukiessa, että golfyhtiöt tarvitsisivat oman lain. Sen verran poikkeavaa on toiminta normaalin osakeyhtiölain alle.

    ielenkiintoinen juttu onkin sitten mitä erityispiirteitä siinä olisi? Yhtiön velvoite esim ottaa vastaan oma osakkeensa jos sitä joku tarjoaa veloituksetta? Osakkuuden ja sen mukana tulevien oikeuksien pilkkominen? Voisi olla meilenkiintoinenkin ratkaisu.

    ts kirjoitti: (20.1.2011 23:07:02)

    Minusta Oy-muoto golfyhtiölle on monessa mielessä hyvä, mistä varmaan johtuu, ettei juurikaan muun muotoisia ole. Oy on golfyhtiölle hyvä, koska silla on oikeus periä vastikkeet myös niiltä, joitä ei enää golfinpelaaminen kiinnosta. Tämä suojaan muita golfosakkeita, ettei synny tilannetta, jossa maksavien osakkaiden määrä vähenee olennaisesti.

    Oy-muoto on hyvä myös sen johdosta, että tasapuolista kohtelua säätetee Oy-laki, mikä on ainakin tässä mielessä selkeämpi kuin esimerkiksi yhdistyslaki samoin kuin Oy:n tiukemmat kirjanpitovelvoitteet. Oy-muoto on hyvä myös sen johdosta, että ’sijoituksen’ voi myydä esimerkiksi paikkakunnalta muuton vuoksi, joskin hinta voi vaihdella.

    Ry-muotoinen kenttä voi joutua tilanteeseen, jossa vanhoja jäseniä eroaa eikä uusia liity samassa määrin, jollon talous joutuu ahdinkoon. Samoin Ruotsin malli osakaslainasta voi aiheuttaa tilanteen, jossa yhtiö joutuu maksuvaikeuksiin, mikä merkitsee muille osakkaille ongelmia.

    Ai niin, suostumuslauseke on muistaakseni Nordgolfin yhtiöjärjestyksessä ja sitä kuuleman mukaan on käytetty joitakin vuosia sitten, kun osaketta oltiin siirtämässä maksukyvyttömälle.

    Kaiken kaikkiaan Suomalainen Oy-malli on kaikkine puutteineenkin erinomainen järjestelmä. Mikä paremmin ollaan 1 osake = 1 ääni = 1 pelioikeus järjestelmässä, sitä paremmiin järjestelmä minusta toimii. Kääntäen voisi sanoa, että kun yhtiöjärjestystä lähdetään ’virittämään’, syntyy jossain vaiheessa ongelmia.

    Ai niin, suostumuslauseke on Nordgolfin yhtiöjärjestyksessä ja sitä on muistini mukaan myös käytetty joitakin vuosia sitten, kun joku yritti siirtää osakkeen maksukyvyttömälle

    Eräs merkittävä lisäetu osakkaille on vierailuoikeus toisilla golfkentillä. Golfyhtiölle tämä lisäetu ei aiheuta lisäkuluja paitsi jossain määrin menenetettyin greenfee-tuloina.

    Kultakorttijärjestelmä on minusta erinomainen lisäetu (vaikka hieman maksaakin), samoin laatukenttien välinen Platakortti. Myös Hirsalan ja Pickalan välillä oli oma järjestelynsä. Tämän kehityksen soisi laajentuvan erityisesti niiden kenttien välillä, joilla on vapaata kapasiteettiä.

    Näillä laajennuksilla voidaan kiinnostusta yhden kentän golfosakkeeseen lisätä olennaisesti ja täyty vain toivoa, että kehitys tällä saralla jatkuu. Kun nämä edut tarjotaan yleensä vain nimetyn pelioikeuden haltijoille, niin tätä kautta saadaan lisää ’sitoutuneita golfareita’ ilman, että täytyy mennä rajoitusten kautta.

    Diletantti kirjoitti: (20.1.2011 19:00:01)

    Ballmarker kirjoitti: (20.1.2011 15:34:32)
    Osakkaalla on lukuisia velvoitteita yhtiötä kohtaan, mutta et vieläkään kertonut mitä velvollisuuksia vuokralaisella on vuokranmaksun lisäksi. Itse en keksi juuri nyt mitään.

    Entä mitä ovat nämä osakkaan lukuisat velvoitteet yhtiötä kohtaan (jo mainitun vastikkeenmaksuvelvollisuuden lisäksi)?

    Golfyhtiön osakkaan väistämätön velvollisuus on rientää tilisiirroin yhtiön avuksi mm. silloin, kun:
    1) Yhtiön velat ja/tai niiden korot nousevat niin korkeiksi, että hoitovastikkeet eivät riitä niiden hoitamiseen;
    2) Kentällä tulevat ajankohtaisiksi sellaiset perusparannus- tai laajennusinvestoinnit, jotka joudutaan rahoittamaan lainoin ja ylimääräisin rahoitusvastikkein;
    3) Golfyhtiön omistamiin tiloihin (ravintola, proshop, sauna- ja pukuhuonetilat, varastot) joudutaan tekemään tavanomaista suurempia perusparannuksia ja laajennuksia;
    4) Kentän tason ylläpitämiseksi golfyhtiö joutuu hankkimaan uusia ja kalliita kentänhoitokoneita ja toimintaan liittyviä välineitä (esim. golfautoja);
    5) Golfyhtiölle aiheutuu henkilökunnan epäpätevyydestä tai laiminlyönneistä johtuvia ennakoimattomia kuluja;
    6) Golfyhtiön epäpätevä (tai rikollinen) toimari aiheuttaa yhtiölle taloudellisia menetyksiä;
    7) Luonnonkatastrofi (myrsky, tulva tms.) aiheuttaa kentälle sellaisia tuhoja, joita vakuutus ei korvaa.

    Mm. edellä mainitut ovat sellaisia tilanteita, joita on jo nähty ja joissa golfyhtiön osakkeenomistajan velvollisuudet konkretisoituvat. Vuokrapelioikeudella pelaavaa nämä eivät koske.

    ts

    Putti-Possu kirjoitti: (20.1.2011 23:49:41)

    ts kirjoitti: (20.1.2011 23:07:02)
    Sellainen asia on oikeastaan itselle selvinnyt näitä lukiessa, että golfyhtiöt tarvitsisivat oman lain. Sen verran poikkeavaa on toiminta normaalin osakeyhtiölain alle.

    ielenkiintoinen juttu onkin sitten mitä erityispiirteitä siinä olisi? Yhtiön velvoite esim ottaa vastaan oma osakkeensa jos sitä joku tarjoaa veloituksetta? Osakkuuden ja sen mukana tulevien oikeuksien pilkkominen? Voisi olla meilenkiintoinenkin ratkaisu.

    Minusta Oy-muoto golfyhtiölle on monessa mielessä hyvä, mistä varmaan johtuu, ettei juurikaan muun muotoisia ole. Oy on golfyhtiölle hyvä, koska silla on oikeus periä vastikkeet myös niiltä, joitä ei enää golfinpelaaminen kiinnosta. Tämä suojaan muita golfosakkeita, ettei synny tilannetta, jossa maksavien osakkaiden määrä vähenee olennaisesti.

    Oy-muoto on hyvä myös sen johdosta, että tasapuolista kohtelua säätetee Oy-laki, mikä on ainakin tässä mielessä selkeämpi kuin esimerkiksi yhdistyslaki samoin kuin Oy:n tiukemmat kirjanpitovelvoitteet. Oy-muoto on hyvä myös sen johdosta, että ’sijoituksen’ voi myydä esimerkiksi paikkakunnalta muuton vuoksi, joskin hinta voi vaihdella.

    Ry-muotoinen kenttä voi joutua tilanteeseen, jossa vanhoja jäseniä eroaa eikä uusia liity samassa määrin, jollon talous joutuu ahdinkoon. Samoin Ruotsin malli osakaslainasta voi aiheuttaa tilanteen, jossa yhtiö joutuu maksuvaikeuksiin, mikä merkitsee muille osakkaille ongelmia.

    Ai niin, suostumuslauseke on muistaakseni Nordgolfin yhtiöjärjestyksessä ja sitä kuuleman mukaan on käytetty joitakin vuosia sitten, kun osaketta oltiin siirtämässä maksukyvyttömälle.

    Kaiken kaikkiaan Suomalainen Oy-malli on kaikkine puutteineenkin erinomainen järjestelmä. Mikä paremmin ollaan 1 osake = 1 ääni = 1 pelioikeus järjestelmässä, sitä paremmiin järjestelmä minusta toimii. Kääntäen voisi sanoa, että kun yhtiöjärjestystä lähdetään ’virittämään’, syntyy jossain vaiheessa ongelmia.

    Ai niin, suostumuslauseke on Nordgolfin yhtiöjärjestyksessä ja sitä on muistini mukaan myös käytetty joitakin vuosia sitten, kun joku yritti siirtää osakkeen maksukyvyttömälle

    Ilmeisesti jätit lukematta tuon lainaamasi kohdan? En mitenkään verrannut yhdistyslakia ja oy-lakia, tai esittänyt että yhtiömuoto on joku muu kuin Oy. Aivan samoin kuin on katsottu tarpelliiseksi säätää Asunto-osakeyhtiölaki, olisi syytä myös tiettyjen erityispiirteiden ratkaisemiseksi säätää Golfyhtiölaki, joka esimaerkiksi käsittelisi ulos vuokrattua pelioikeutta eri tavoin kuin osakkaan lähipiirissä käytettävää.

    Eli tarkoitan nyt niitä tilanteita, joissa nykyisin sovellettava OYL estää alan kehittymistä kieltämällä, ainakin teoriassa, joitakin järkeviä toimintamalleja. Jos olen Hörhön viestejä vuosien kuluessa oikein tulkinnut, niin tiukasti lain mukaan mentäessä esim kultakortti on nykymuodossaan lainvastainen systeemi.

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 217)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #449070 kohteessaOsakkaiden edut

Etusivu Foorumit Yleistä Osakkaiden edut