26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Osakekaupan tilanne

Etusivu Foorumit Yleistä Osakekaupan tilanne

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 178)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ulkomaille kirjoitti: (4.4.2013 17:47:56)

    Ballmarker kirjoitti: (4.4.2013 17:44:07)

    Uskon, että olemme menossa samaan suuntaan kuin muukin golfmaailma on mennyt meitä ennen.

    Eri maita ja alueita verrattaessa, on oleellista turismin määrä. Ne alueet, missä turistit tuovat merkittävän tai lähes kaikki gf tulot, on käytännöt erilaisia. Siellä missä kentät on käytännössä vain paikallisille ihmisille on eri käytännöt. Yleensä niin että turistialueilla kuka vaan maksun maksaja pääsee pelaamaan, jäsenkentät katsovat tarkemmin ja asettavat enemmän erilaisia rajoituksia.

    Suomessa golf on vielä niin uusi juttu etttä kehitys on vasta kehittymässä. Toisaalta myös ilmasto sanelee omia ehtojaan pelaamisen ja talouden osalta. Kentät ovat golf-käytössä vain kesällä. Talvella ihmiset hiihtelevät niillä ilmaiseksi jokamiehen oikeudella. Nämä realitettit vievät aika paljon pois mahdollisuuksia ylläpitää kannattavaa pay&play yhtiötä. Toisaalta meillä ei läheskään aina ymmärretä hinnoitella golf-palveluita todellisia kustannuksi vastaaviksi. Osakkaat suostuvat maksamaan aika suuren osuuden myös sitoutumattomien pelaajien kustannuksista. Ehkä ajatellaan niinkin että saadaan edes pieni siivu käyttökuluista katettua vieraspelaajien greefee-tuotoilla.

    Veikkaisin että muutamat yhtiöt kehittävät toimintaansa osakkaidensa hyödyksi ja tarkentavat ulkopuolisten pelaamista. Nostavat greefee’n sopivalle tasolle ja rajoittavat ajallisesti vieraspelaamista. Osalla voidaan kehitellä aktiviteetteja myös talvikaudella. Nykyään mm. eläkeläiset ovat aktiivisia monipuolisen liikunnan harrastajia, elävät vanhemmiksi jne. Tällaisia klubeja löytyy maailman vanhoista golf-maista aika paljon. Meilläkin ollaan pikku hiljaa menossa tähän suuntaan.

    Suurin osa yhtiöistä tulee kuitenkin tarjoamaan pelimahdollisuuksia myös greenfee-pelaajille. Keskinäinen kilpailu sekä kannattavuuden säilyttäminen tulee varmasti vaatimaan tarkennuksia hintatasoon. Meillä on päässyt pelaamaan erittäin halvalla verattuna mihin tahansa muuhun maahan tai harrastuspaikkojen osalta vastaavia investointeja edellyttäviin muihin harrastuksiin.

    Onneksi innokkaita golfareita tulee joka vuosi lisää ja kentiltä löytyy vielä hyvin tilaa..

    [

    petsari kirjoitti: (4.4.2013 18:39:05)
    Meillä on päässyt pelaamaan erittäin halvalla verattuna mihin tahansa muuhun maahan.

    …poisluettuina USA, Australia, Uusi-Seelanti…

    Ballmarker kirjoitti: (4.4.2013 15:08:07)

    Osakkeella pelaaminen on hallitseva tapa vain private-kentillä.

    Oletko tästä asiasta aivan varma vai käytätkö vain termiä osake huolimattomasti.

    Minun käsitykseni on, että useimmat suljetut kentät ovat lähempänä mallia ’ry kenttä Tali’ kuin suomalaisia osakekenttiä. Suljettujen kenttien jäsenyydet ja pelioikeudet ovat henkilökohtaisia eikä niitä voi yksityinen kaupata tai vuokrata toisille. Klubin toimielin päättää keitä jäseniksi kutsutaan tai hyväksytään. Eihän edes Marx halua olla jäsenenä sellaisessa suljetussa klubissa, jonne huolitaan hänen kaltaisiaan henkilöitä jäseneksi. Kaikki liittymismaksut tapahtuvat uuden jäsenen ja klubin välillä, ei niin, että uusi jäsen maksaisi jotakin poistuvalle jäsenelle. Taustalla olevan golfklubin yhtiömuodosta en ole varma, se voi toki olla jonkinlainen osakeyhtiö, osuuskunta tai muu osakkaiden yhtymä.

    Jos Augusta Nationalin jäsenyys olisi siirrettävissä, kenttä olisi täynnä Hollywoodin rikkaita ja kuuluisia. Nyt siellä lienee enemmänkin paikallisia arvohenkilöitä. Olen kuullut, että Pebble Beachin jäsenyys olisi kauppatavaraa, mutta sehän onkin vain semiprivate.

    Larus ridibundus kirjoitti: (4.4.2013 19:21:17)
    Suljettujen kenttien jäsenyydet ja pelioikeudet ovat henkilökohtaisia eikä niitä voi yksityinen kaupata tai vuokrata toisille. Klubin toimielin päättää keitä jäseniksi kutsutaan tai hyväksytään. Eihän edes Marx halua olla jäsenenä sellaisessa suljetussa klubissa, jonne huolitaan hänen kaltaisiaan henkilöitä jäseneksi. Kaikki liittymismaksut tapahtuvat uuden jäsenen ja klubin välillä, ei niin, että uusi jäsen maksaisi jotakin poistuvalle jäsenelle. Taustalla olevan golfklubin yhtiömuodosta en ole varma, se voi toki olla jonkinlainen osakeyhtiö, osuuskunta tai muu osakkaiden yhtymä.

    Ehdottomasti ei sellaisten mulquistien kanssa kukaan halua pelailla. Onneksi suurin osa vastaavista onkin ’lokkeja’, joten ei huolta moisesta vaarasta. Osalle vastaavista on sensijaan kertynny liiankin monen kentän osakkeita oikein vaivaksi asti, ja niiden keskimääräiset kierroshinnat taitaa olla useampia tonneja kierros viimeisen seitsemän vuoden ajalta,

    PS Senpä takia olenkin Suomen mukavimmassa golfklubissa jäsenenä. Sen huomaa käydessä vierailulla esim Rinkussa tai muilla ns. hienommilla kentillä paikallisten käytöksestä, jos ne huomaa vääränvärisen bägilätkän. Sen mulkkumaisempaa käytöstä on vaikea löytää yhtikäs mistään. Olenkin sentakia järkkäillyt pelioikeuslätkät uuteen järjästykseen, ulkolaiset päälimmäiseksi ja jo käytös muuttuu huomattavan ystävälliseksi.

    Ballmarker kirjoitti: (4.4.2013 18:51:51)
    [

    petsari kirjoitti: (4.4.2013 18:39:05)
    Meillä on päässyt pelaamaan erittäin halvalla verattuna mihin tahansa muuhun maahan.

    …poisluettuina USA, Australia, Uusi-Seelanti…

    sekä Saksa, Skotlanti…

    Marx kirjoitti: (4.4.2013 19:43:30)

    Larus ridibundus kirjoitti: (4.4.2013 19:21:17)
    Eihän edes Marx halua olla jäsenenä sellaisessa suljetussa klubissa, jonne huolitaan hänen kaltaisiaan henkilöitä jäseneksi.

    Ehdottomasti ei sellaisten mulquistien kanssa kukaan halua pelailla. Onneksi suurin osa vastaavista onkin ’lokkeja’, joten ei huolta moisesta vaarasta.

    Periaatteidensa vastaisesti Marx kuitenkin päätyi pelailemaan suljetulle klubille sitoutuneena jäsenenä. Kuten hänen veljensä. Eli ei mitään lokkeja.

    Ballmarker kirjoitti: (4.4.2013 18:51:51)
    [

    petsari kirjoitti: (4.4.2013 18:39:05)
    Meillä on päässyt pelaamaan erittäin halvalla verattuna mihin tahansa muuhun maahan.

    …poisluettuina USA, Australia, Uusi-Seelanti…

    Jenkeissä ja Australiassa on huomattavasti enemmän hajontaan hinnoittelussa kuin meillä. Sieltä löytyy paljon privaattiklubeja joissa jäsenyydet ja vuosimaksut kustantavat moninkertaisesti sen mitä meillä. Vastapainoksi on mm. kunnallisia harjoituskenttiä ja pay&play kenttiä joissa sopivaan tarjousaikaan pääsee pelaamaan yksittäisen kierroksen halvemmalla kuin meikäläinen normaali vieraspelaajan greenfee. Siellä pelataan ympäri vuoden mikä helpottaa kenttäyrityksen taloutta ja toisaalta ilmasto saattaa hieman helpottaa kentänhoitoa.

    Toisaalta sopivia valintoja tehden Suomessakin pystyy pelaamaan kautensa aika pienellä kokonaiskustannuksella. Riippuen siitä kuinka paljon pelaa esim. greenfee’llä tai monilla muilla mahdollisuuksilla (tarjouskortit, vuokrapelioikeus, kultakortit, kausipelioikeustarjoukset, supergolf jne.) Vaikea uskoa että esim. Jenkeissä tai Australiassa pystyisi harrastamaan juurikaan halvemmalla. Uusi-Seelannista en tiedä.

    Pohjoismaissa hintataso on aikalailla samanlaista..

    petsari kirjoitti: (4.4.2013 22:23:46)
    Jenkeissä ja Australiassa on huomattavasti enemmän hajontaan hinnoittelussa kuin meillä. Sieltä löytyy paljon privaattiklubeja joissa jäsenyydet ja vuosimaksut kustantavat moninkertaisesti sen mitä meillä. Vastapainoksi on mm. kunnallisia harjoituskenttiä ja pay&play kenttiä joissa sopivaan tarjousaikaan pääsee pelaamaan yksittäisen kierroksen halvemmalla kuin meikäläinen normaali vieraspelaajan greenfee.

    Miltei minkä tahansa semi-private -kentän greenfee USA:n itärannikolla Pohjois-Carolinasta Floridaan on välillä $30-$50 eli €25-€40. Kenttien taso on samaa luokkaa kuin suomalaisten osakaskenttien. Vain ylätason championship-kentillä gf on yli $50. Privaattikentät eivät tähän tarkasteluun kuulukaan.

    USA:n Public -kentät eivät ole mitään ”harjoituskenttiä”, vaan vähintäänkin keskitasoa ja jopa sen ylittäviä. Löytyy myös poikkeuksia molempiin suuntiin (mm. US Openia on pelattu 2000-luvulla kunnallisella public-kentällä). Hyvätasoisten kunnallisten kenttien greenfeet ovat yleisesti $20-$40. Nettitarjoushinnat ovat jopa alle $20 sisältäen golfauton.

    Australiassa (ja Etelä-Afrikassa) greenfeet ovat samaa USA:n tasoa, Uudessa-Seelannissa vielä tätäkin halvempia.

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 6:03:32)
    Miltei minkä tahansa semi-private -kentän greenfee USA:n itärannikolla Pohjois-Carolinasta Floridaan on välillä $30-$50 eli €25-€40…

    TÄYDENNYS:
    ….sisältäen pakollisen golfauton.

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 6:03:32)

    petsari kirjoitti: (4.4.2013 22:23:46)
    Jenkeissä ja Australiassa on huomattavasti enemmän hajontaan hinnoittelussa kuin meillä. Sieltä löytyy paljon privaattiklubeja joissa jäsenyydet ja vuosimaksut kustantavat moninkertaisesti sen mitä meillä. Vastapainoksi on mm. kunnallisia harjoituskenttiä ja pay&play kenttiä joissa sopivaan tarjousaikaan pääsee pelaamaan yksittäisen kierroksen halvemmalla kuin meikäläinen normaali vieraspelaajan greenfee.

    Miltei minkä tahansa semi-private -kentän greenfee USA:n itärannikolla Pohjois-Carolinasta Floridaan on välillä $30-$50 eli €25-€40. Kenttien taso on samaa luokkaa kuin suomalaisten osakaskenttien. Vain ylätason championship-kentillä gf on yli $50. Privaattikentät eivät tähän tarkasteluun kuulukaan.

    USA:n Public -kentät eivät ole mitään ”harjoituskenttiä”, vaan vähintäänkin keskitasoa ja jopa sen ylittäviä. Löytyy myös poikkeuksia molempiin suuntiin (mm. US Openia on pelattu 2000-luvulla kunnallisella public-kentällä). Hyvätasoisten kunnallisten kenttien greenfeet ovat yleisesti $20-$40. Nettitarjoushinnat ovat jopa alle $20 sisältäen golfauton.

    Australiassa (ja Etelä-Afrikassa) greenfeet ovat samaa USA:n tasoa, Uudessa-Seelannissa vielä tätäkin halvempia.

    Kyllähän halpoja pelejä maailmalta voi löytää. Mutta tuskin juuri missään voidaan järin kannattavasti tarjota golfkierrosta ja autoa alle 20 taalaa.

    Yhteistä äärimmäisen halvoille peleille on yleensä lämmin ilmasto, jossa kentänhoito suht vaatimattomalla tasolla ei maksa juuri mitään, ja kun siihen yhdistetään äärimmäisen halpa esim siirtolaistyövoima esim o,5 taalaa tunti. Korkean kustannustason maissa missä on minimipalkat ja muut niin kuvio ei toteudu. myös maan arvo ratkaisee paljon asioita.

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 6:03:32)

    petsari kirjoitti: (4.4.2013 22:23:46)
    Jenkeissä ja Australiassa on huomattavasti enemmän hajontaan hinnoittelussa kuin meillä. Sieltä löytyy paljon privaattiklubeja joissa jäsenyydet ja vuosimaksut kustantavat moninkertaisesti sen mitä meillä. Vastapainoksi on mm. kunnallisia harjoituskenttiä ja pay&play kenttiä joissa sopivaan tarjousaikaan pääsee pelaamaan yksittäisen kierroksen halvemmalla kuin meikäläinen normaali vieraspelaajan greenfee.

    Miltei minkä tahansa semi-private -kentän greenfee USA:n itärannikolla Pohjois-Carolinasta Floridaan on välillä $30-$50 eli €25-€40. Kenttien taso on samaa luokkaa kuin suomalaisten osakaskenttien. Vain ylätason championship-kentillä gf on yli $50. Privaattikentät eivät tähän tarkasteluun kuulukaan.

    USA:n Public -kentät eivät ole mitään ”harjoituskenttiä”, vaan vähintäänkin keskitasoa ja jopa sen ylittäviä. Löytyy myös poikkeuksia molempiin suuntiin (mm. US Openia on pelattu 2000-luvulla kunnallisella public-kentällä). Hyvätasoisten kunnallisten kenttien greenfeet ovat yleisesti $20-$40. Nettitarjoushinnat ovat jopa alle $20 sisältäen golfauton.

    Australiassa (ja Etelä-Afrikassa) greenfeet ovat samaa USA:n tasoa, Uudessa-Seelannissa vielä tätäkin halvempia.

    No, tuohan on juuri samaa hintatasoa kuin meillä.

    Suomessa pääsee pelaamaan hieman edullisemminkin jos käyttää kaikenlaiset tarjoukset ym. hyödykseen. Esimerkiksi monen kenttäyhtiön osakkaat saavat ostaa 150 eurolla kultakortin jolla saa pelata likimain mielin määrin ilmaiseksi. Kun kiertää parikymmentä kierrosta eri kentillä hinnaksi jää alle 10€/kierros.

    Jos taas haluaa vertailla keskenään prime-time greenfee-hintoja niin eipä niistäkään löydy kovin isoja heittoja. En usko että kausipelioikeusissakaan (siis halvimmissa paikoissa, huippukenttien kausimaksut ovat jenkeissä paaaljon kalliimpia) on kovin suuria eroja maitten välillä. Mutta tarjontaa ja hintahajontaa jenkistä löytyy toki enemmän. Suomessa kallein greenfee lienee alle 200 euroa. Jenkeissä tuon summan ja paljon suuremmankin joutuu pulittamaan jo aika monella kentällä.

    Ja jos vielä sanotaan että Jenkeissä ei tarvitse maksaa kausimaksuja kuten meillä, niin joutuuhan suomalainen kustantamaan ainakin lennot jenkkeihin jotta pääsee nauttimaan ’halvemmasta’ pelaamisesta.

    petsari kirjoitti: (5.4.2013 15:24:37)

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 6:03:32)

    petsari kirjoitti: (4.4.2013 22:23:46)
    Jenkeissä ja Australiassa on huomattavasti enemmän hajontaan hinnoittelussa kuin meillä. Sieltä löytyy paljon privaattiklubeja joissa jäsenyydet ja vuosimaksut kustantavat moninkertaisesti sen mitä meillä. Vastapainoksi on mm. kunnallisia harjoituskenttiä ja pay&play kenttiä joissa sopivaan tarjousaikaan pääsee pelaamaan yksittäisen kierroksen halvemmalla kuin meikäläinen normaali vieraspelaajan greenfee.

    Miltei minkä tahansa semi-private -kentän greenfee USA:n itärannikolla Pohjois-Carolinasta Floridaan on välillä $30-$50 eli €25-€40. Kenttien taso on samaa luokkaa kuin suomalaisten osakaskenttien. Vain ylätason championship-kentillä gf on yli $50. Privaattikentät eivät tähän tarkasteluun kuulukaan.

    USA:n Public -kentät eivät ole mitään ”harjoituskenttiä”, vaan vähintäänkin keskitasoa ja jopa sen ylittäviä. Löytyy myös poikkeuksia molempiin suuntiin (mm. US Openia on pelattu 2000-luvulla kunnallisella public-kentällä). Hyvätasoisten kunnallisten kenttien greenfeet ovat yleisesti $20-$40. Nettitarjoushinnat ovat jopa alle $20 sisältäen golfauton.

    Australiassa (ja Etelä-Afrikassa) greenfeet ovat samaa USA:n tasoa, Uudessa-Seelannissa vielä tätäkin halvempia.

    No, tuohan on juuri samaa hintatasoa kuin meillä.

    ?????????????????????????????????????!

    Kun verrataan vertailukelpoisia asioita keskenään, niin USA:n, Etelä-Afrikan, Australian ja Uuden-Seelannin hintataso on keskimäärin puolet tai vähän alle Suomen hintatasosta.

    Tämän selittää luonnollisesti se, että markkinat ovat suuremmat ja kaikissa näissä maissa kentät ovat auki ympäri vuoden. Joten toisaalta, koska pelikaudet eivät ole vertailukelpoisia, niin hintatasojen vertailu ontuu.

    Voidaan vain todeta faktana, että golfaaminen näissä maissa on halpaa Suomeen verrattuna.

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 17:38:24)

    Tein analyysiä erään pk-seudun kentän tilinpäätöksestä henkilöstökulujen osalta. Ne näyttelevät erittäin merkittävää osaa yhtiön kuluissa. Niiden osuus nousee vuodesta riippuen jopa noin 50% tasolle. Väitän, että monissä maissa joissa pelaaminen on erittäin halpaa, on myös kentänhoitajien palkat minimitasolla.

    Ei ole kaukaa haettu, että halpamaassa golfkenttähenkilökunnan palkat ovat korkeintaan 25 % suomalaisten kollegojen palkasta. Mikäli suomessakin tehtäisiin ko. henkilöstön palkkoihin tuommoinen kevyt -75 % tasokorjaus, voitaisiin vastikkeita ja GF maksuja alentaa jopa 30-35 %.

    Kentänhoitokoneiden hinnoissa on varmaan jonkin verran eroja, mutta ei niin suuria että niistä tulisi ratkaisevaa eroa. Sähkö ja vesi on puolestaan suomessa halpaa verrattuna moneen muuhun maahan. Kiinteistöverotusta en osaa halpamaihin verrata.

    Golfkentän rakennusten ylläpito maksaa täällä enemmän sekä lämmitys talvella tuo kustannuksia verrattuna halpamaihin.

    Lopulta ainostaan palkkataso tuo suuren selityksen hintaeroon.

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 17:38:24)
    Kun verrataan vertailukelpoisia asioita keskenään, niin USA:n, Etelä-Afrikan, Australian ja Uuden-Seelannin hintataso on keskimäärin puolet tai vähän alle Suomen hintatasosta.

    Tämän selittää luonnollisesti se, että markkinat ovat suuremmat ja kaikissa näissä maissa kentät ovat auki ympäri vuoden. Joten toisaalta, koska pelikaudet eivät ole vertailukelpoisia, niin hintatasojen vertailu ontuu.

    Voidaan vain todeta faktana, että golfaaminen näissä maissa on halpaa Suomeen verrattuna.

    Golf’in pelaaminen on meillä erittäin halpaa joten ei oikein hyödytä kiistellä siitä mistä löytyy kaikkein halvimmat pelimahdollisuudet. Jos ne löytyy Amerikasta tai Australiasta niin todennäköisesti keskimääräinen suomalainen harrastaja ei niistä kykene hyötymään, koska matkan hinnalla saa hankittua koko kauden pelioikeuden joltain lähikentältä. Kun täällä pelaa 70-80 kierrosta kauden aikana niin keskimääräinen kierros maksaa n. 10 euroa. Sitä pidän erittäin halpana harrastamisena kun otataan huomioon meikäläiset olosuhteet ja kustannukset.

    Sen mitä itse ole huomannut niiin jenkeistä löytyy moninkertaisesti kalliimpia klubeja kuin meiltä keskimäärin. Näiden lisäksi siellä on jonkin verran meikäläistä keskitasoa halvempia greenfee-tarjouksia. Mutta näiden osalta tilanne saattaa muuttua jo valuuttakurssien vaihteluihin. Sekin tässä jäi hieman selvittämättä mitä keskimääräisen golfarin koko pelikauden kustannukset ovat jenkeissä vs. Suomessa?

    Katselin juuri uutisia jossa mainittiin että Kiinassa pelaaminen maksaa n. 250 €/kierros. Se kävisi jo hieman kalliiksi, ainakin meikäläisen kierrosmäärillä ja kukkarolla. Uskoisin kyllä että osakkaat pääsevät sielläkin jonkin verran halvemmalla. Kenttien talous pysyy noilla hinnoilla varmasti kohtuullisessa kunnossa ja samanlaista hinnoittelua voi hyvällä syyllä suositella meillekin. Varsinkin kun joudumme antamaan handikappia kylmän ja lumisen talven johdosta.

    petsari kirjoitti: (5.4.2013 22:02:40)

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 17:38:24)
    Kun verrataan vertailukelpoisia asioita keskenään, niin USA:n, Etelä-Afrikan, Australian ja Uuden-Seelannin hintataso on keskimäärin puolet tai vähän alle Suomen hintatasosta.

    Tämän selittää luonnollisesti se, että markkinat ovat suuremmat ja kaikissa näissä maissa kentät ovat auki ympäri vuoden. Joten toisaalta, koska pelikaudet eivät ole vertailukelpoisia, niin hintatasojen vertailu ontuu.

    Voidaan vain todeta faktana, että golfaaminen näissä maissa on halpaa Suomeen verrattuna.

    Golf’in pelaaminen on meillä erittäin halpaa joten ei oikein hyödytä kiistellä siitä mistä löytyy kaikkein halvimmat pelimahdollisuudet.

    Verrattuna useimpiin Euroopan maihin (ja Thaimaahan) niin golfin pelaaminen on Suomessa edullista, mutta se ei ole edullisempaa kuin missä tahansa muualla. Tätähän sinä alunperin väitit, ja se ei pidä paikkaansa.

    Ballmarker kirjoitti: (5.4.2013 22:45:37)

    Kyllä pitää paikkansa. Silloin kun meillä pelaa 3-4 kertaa viikossa ja kokonaiskustannukset jäävät alle 10 €/kierros/pelikausi niin ei se voi olla kovin kallista. Sen halvempaa pelaaminen ei ole missään muualla maailmassa.

    Tästä voisi muuten laittaa kyselyn etusivulle..siis:
    Kuinka paljon maksat pelikierroksesta keskimäärin, kierroshinta/kausi
    O yli 100 €
    O 50 -100 €
    O 25 – 50 €
    O 10 – 25 €
    O alle 10 €

    Olen nimittäin melko varma että kaksi alimmaista vaihtoehtoa saisi eniten ääniä..

    Aika paljon on aiheesta jauhettu. Kehotan ostamaan tytölle ponin, jo alkaa osakepelaaminen tuntua kohtuuhintaisielta, voi tehdä 3 golfmatkaa vuodessa, eikä vierasgreefeekään ole kallis yhden valmennustunnin tai kengityksen rinnalla….muuten olen sitä mieltä ettei kannata sijoittaa mihinkään jos ei perät kestä. Eikä varsinkaan jos odottaa hyvän mielen lisäksi jotain tuottoa, eikä ainakaan mihinkään sellaiseen johon liittyy jotain maksuvelvollisuuksia hankinnan hoidosta. Hohhoijaa…ainahan sitten porukkaan mahtuu niitä jotka valitsee sen halvimman vaihtoehdon, mieluiten niin, että kaveri maksaa.

    ’Life is too short to drink bad wine’

    petsari kirjoitti: (5.4.2013 23:21:57)
    Silloin kun meillä pelaa 3-4 kertaa viikossa ja kokonaiskustannukset jäävät alle 10 €/kierros/pelikausi niin ei se voi olla kovin kallista. Sen halvempaa pelaaminen ei ole missään muualla maailmassa.

    Kyllä on. Otetaan tähän yhtenä satunnaisesti poimittuna esimerkkinä hyvätasoinen Shandon Golf Course Uuden-Seelannin pääkaupungin Wellingtonin lähistöltä.

    Kesäkauden (1.10.-31.3. eli kuusi kuukautta) kattava pelikausimaksu tuolle kentälle maksaa NZD 550, eli n. 350 euroa. Jos pelaa 3-4 kertaa viikossa, niin kokonaiskustannukset ovat noin 5 €/kierros eli vain puolet siitä mitä Suomessa.

    Tämä on vain yksi esimerkki, vastaavia löytyy runsaasti.

    petsari kirjoitti: (5.4.2013 23:21:57)
    …Verrattuna useimpiin Euroopan maihin (ja Thaimaahan) niin golfin pelaaminen on Suomessa edullista, mutta se ei ole edullisempaa kuin missä tahansa muualla…
    Kuinka paljon maksat pelikierroksesta keskimäärin, kierroshinta/kausi?

    Oma keskimääräinen peruskierroskustannukseni Suomessa 50 pelikierroksella on luokkaa €30. Thaimaassa se oli muutamien sikäläisten pelivuosieni aikana samaa luokkaa 20 vuotuisella pelikierroksella, Andalusiassa vuosia sitten tasoa €20, nykyrahassa ehken edellisen tietämissä. Kaikki hinnat perustuvat osakkuuteen ja/tai jäsenyyteen, mikä oli ulkomailla kokemukseni mukaan ainoa rationaalinen tapa kohtuuhintaiseen pelaamiseen; laatukentillä kuten pelikierrokseni Suomessakin.

    mzungu kirjoitti: (6.4.2013 5:44:39)

    Itse arvelen käyttämäni vuosittain vastikkeeseen ja gf maksuihin luokkaa 2000 euroa (pelit suomessa) ja pelaan ehkä 50-100 kierrosta vuodesta riippuen. Hinnaksti tulee siis n.20-40e/kierros. Ulkomailla asuessani keskihinta oli merkittävästi korkeampi, arviolta luokkaa 40-70 euroa. Pelit ovat tosin aina keskittyneet hyvätasoisille kentille. Kun tarkastelee yhtiöiden tilinpäätöksiä, voi niistä päätellä että laskennallinen golfkierroksen hinta on suomessa n.20-40 euroa kentän tasosta riippuen.

    10 euron kierroshinta ei kata kustannuksia. Minusta olisi kohtuullista, että osakkaankin ja pelioikeutetun maksut nousisivat tietyn kierrosmäärän jälkeen. Esim pelioikeuteen kuuluu 30 kierrosta jonka jälkeen lisäkierroksista maksetaan 10e lisää tms. olisi ihan kohtuullista.

    Ballmarker kirjoitti: (6.4.2013 5:43:12)

    petsari kirjoitti: (5.4.2013 23:21:57)
    Silloin kun meillä pelaa 3-4 kertaa viikossa ja kokonaiskustannukset jäävät alle 10 €/kierros/pelikausi niin ei se voi olla kovin kallista. Sen halvempaa pelaaminen ei ole missään muualla maailmassa.

    Kyllä on. Otetaan tähän yhtenä satunnaisesti poimittuna esimerkkinä hyvätasoinen Shandon Golf Course Uuden-Seelannin pääkaupungin Wellingtonin lähistöltä.

    Kesäkauden (1.10.-31.3. eli kuusi kuukautta) kattava pelikausimaksu tuolle kentälle maksaa NZD 550, eli n. 350 euroa. Jos pelaa 3-4 kertaa viikossa, niin kokonaiskustannukset ovat noin 5 €/kierros eli vain puolet siitä mitä Suomessa.

    Tämä on vain yksi esimerkki, vastaavia löytyy runsaasti.

    Niitähän löytyy. Itsekin maksan vastikkeita parille kentällle. Toisessa kausi maksaa 400 € ja siellä pelaan noin 30 kierrosta kaudessa, Monet ystävistäni pelaavat täällä jopa 100 kierrosta kauden aikana..siis aika halpaa. Eikä tarvitse edes matkustaa Uuteen-Seelantiin. Toisella kentällä (hoitovastike 850,-) pelaan vain n. 20 kertaa mikä jonkin verran nostaa keskimääräistä kierroskustannusta. Sen lisäksi olen käyttänyt kultakorttia jolla kierroksia kertyy 10-20 kpl kaudessa. Keskimäärin kauden kustannukset kierrosta kohden ovat n. 20 € mikä on mielestäni aika kohtuullista. Ulkomailla pelatut kierrokset tulevat vielä näiden lisäksi.

    petsari kirjoitti: (6.4.2013 12:00:31)

    Ballmarker kirjoitti: (6.4.2013 5:43:12)

    petsari kirjoitti: (5.4.2013 23:21:57)
    Silloin kun meillä pelaa 3-4 kertaa viikossa ja kokonaiskustannukset jäävät alle 10 €/kierros/pelikausi niin ei se voi olla kovin kallista. Sen halvempaa pelaaminen ei ole missään muualla maailmassa.

    Kyllä on. Otetaan tähän yhtenä satunnaisesti poimittuna esimerkkinä hyvätasoinen Shandon Golf Course Uuden-Seelannin pääkaupungin Wellingtonin lähistöltä.

    Kesäkauden (1.10.-31.3. eli kuusi kuukautta) kattava pelikausimaksu tuolle kentälle maksaa NZD 550, eli n. 350 euroa. Jos pelaa 3-4 kertaa viikossa, niin kokonaiskustannukset ovat noin 5 €/kierros eli vain puolet siitä mitä Suomessa.

    Tämä on vain yksi esimerkki, vastaavia löytyy runsaasti.

    Niitähän löytyy. … Eikä tarvitse edes matkustaa Uuteen-Seelantiin.

    Ei tarvitse, samanlaisia hintoja on Australiassa, Etelä-Afrikassa, USA:ssa…. joten mitään perustetta ei ole väiitteellesi, ”että sen halvempaa pelaaminen ei ole missään muualla mailmassa” [kuin Suomessa].

    [
    ’Itse arvelen käyttämäni vuosittain vastikkeeseen ja gf maksuihin luokkaa 2000 euroa (pelit suomessa) ja pelaan ehkä 50-100 kierrosta vuodesta riippuen. Hinnaksti tulee siis n.20-40e/kierros. Ulkomailla asuessani keskihinta oli merkittävästi korkeampi, arviolta luokkaa 40-70 euroa. Pelit ovat tosin aina keskittyneet hyvätasoisille kentille. Kun tarkastelee yhtiöiden tilinpäätöksiä, voi niistä päätellä että laskennallinen golfkierroksen hinta on suomessa n.20-40 euroa kentän tasosta riippuen.

    10 euron kierroshinta ei kata kustannuksia. Minusta olisi kohtuullista, että osakkaankin ja pelioikeutetun maksut nousisivat tietyn kierrosmäärän jälkeen. Esim pelioikeuteen kuuluu 30 kierrosta jonka jälkeen lisäkierroksista maksetaan 10e lisää tms. olisi ihan kohtuullista.’

    Tästäpä se vasta äläkkä nousisi! Kun pelaan kotikentälläni 50 kierrosta niin tuskinpa kentän kulutukseni nousee verrattuna siihen, että pelaisin 30 kierrosta.

    Old Geaser kirjoitti: (6.4.2013 12:11:18)
    Kun pelaan kotikentälläni 50 kierrosta niin tuskinpa kentän kulutukseni nousee verrattuna siihen, että pelaisin 30 kierrosta.

    Mutta ehkäpä kentälläsi onkin niukkuutta peliajoista, ja niiden kulutus kyllä nousee….

Esillä 25 viestiä, 151 - 175 (kaikkiaan 178)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #419424 kohteessaOsakekaupan tilanne

Etusivu Foorumit Yleistä Osakekaupan tilanne