16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Oikeastiko tulossa parannuksia tähän foorumiin

Etusivu Foorumit Yleistä Oikeastiko tulossa parannuksia tähän foorumiin

Esillä 15 viestiä, 426 - 440 (kaikkiaan 440)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • No nyt on tullut ainakin itselleni mieluisa uudistus ja tuntuu toimivan ihan ok. Mobiili postaaminen on varmasti jatkuvassa kasvussa joten onnistunut uudistus myös tämä, kiitos.

    Viimeiseen blogiini tulleiden kommenttien johdosta tulin tänne seuraamaan omalla nimellä kirjoittajien ja nikkien suhdetta. Eipä hirveän monta omalla nimellä esiinny, vaikka osa tunteekin kirjoittajia niiden oikeilla nimillään… Mun ajatus oli lähinnä se, että blogien viestit olisi kommentoitu omilla nimillä, tämä Forum on oma lukunsa. Jos joku ei yhteiskunnallisen asemansa vuoksi voi kommentoida omalla nimellään, se on tietty harmi. Ei kai sitä omalla naamallaankaan voi yhteiskunnassa tarvittavassa asemassa oleva esittää asioita muita loukaten ja naamion takaa – miksi se pitäisi sallia täällä? Ai niin, se on internetissä, eli sen täytyy olla ’totta’ 🙂

    Toiseen blogin kommenttiin liittyen johtopäätöksenä voisi miettiä, voisiko olla niin että Forumin seuraaminen ainakin lisää melkoisesti noita klikkausten määriä: suurin osa aktiivisesta ’vastapallottelusta’ menee alapeukutusten ja lainausten vuoksi klikin taakse piiloon. Nerokas keksintö lisätä mainostajien mielenkiintoa, mikäli se on nyt siis tarkoitus…?

    Mielestäni tuon peukutuksen ainoa oikea tapa on se yksi käyttäjä, yksi peukku per yksi viesti. Jos siihen ei homma taivu, ainakin tuon viestin häivyttämisen voisi poistaa, tuo vaan lisäaikaa juonen seuraamiseen. Jos täällä nyt ylipäätään jaksaa pitkiksi venyneiden ketjujen ’juonta’ edes seurata.

    Mutta hyvä että me golffarit kinaamme ennen kaikkea täällä eikä Suomi24:ssa, niin pysyy ’mölyt mahassa’ sen suuren potentiaalisen harrastajamäärän suhteen!

    Onnea muuten ts:lle 15-vuotispäivän johdosta!
    Lahjaksi voi antaa vaikka peukkuja…

    (Markku I:lle)
    Tuosta peukutuksesta olen samaa mieltä.

    Mutta kuten joku muutama päivä sitten kirjoitti kommenttina blogiisi, niin tämä foorumi on erilainen verrattuna muihin foorumeihin, että suuri ellei suurin osa moderaattorin poistamista viesteistä on kohdistunut tunnistettavan henkilön (tosin nimimerkillä) kirjoituksiin. En usko että omien nimien käyttö oleellisesti muuttaisi kommenttien luonnetta. Valtaosa foorumin kommenteista on kuitenkin onneksi paljon tasoltaan parempia kuin esim suomi24 tai joku muu.

    Peukutus on joillekin hupia ja olkoon niin. Peukkujen määräkin on yksi lysti, jollei joku ole sitten liian herkkä?

    Mitä tulee nikillä kirjoittamiseen niin se lienee tämän foorumin kantava idea. Se että moni tuntee toisensa on tapahtunut kunkin omasta halusta, mutta joillekin kuten ’Markku I’ kirjoitti on henkilösuoja arpeen ja siksi tämä foorumi on hyvä. Nimellä esiintymiselle on olemassa sivustoja aivan riittämiin.

    Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

    Ei toimi tänäänkään siirry uusimpaan viestiin toiminto.

    KL

    Golfinvihollinen39 kirjoitti: (16.7.2015 11:30:56)

    Ei toimi täälläkään tänäänkään, MUTTA forumille on tullut taannoin ihka uusi toiminto, se on ’Näytä viestit viimeisen vierailusi jälkeen’. Tuota kun klikkaa hiiren osoittimella, niin…. päätyy jonkun keskusteluketjun sivulle xyz, joka ei taatusti ole se viimeisin sivu eikä etenkään se kohta, jossa se ’viesti viimeisen vierailusi jälkeen’ oikeasti on.

    Käytössä sekä Firefox että Chrome, käyttöjärjestelmänä sekä Win7 että Linux Ubuntu. Millään yhdistelmällä ei toimi.

    Vielä on uudistuksia tulossa, tietäisi vain ,notta minä vuonna…

    EDIT: Ai niin, lisästään tähän vielä semmoinen hauska piirre, että kun kirjoitan viestin ja postaan sen, niin seuraavaksi olen saman ketjun alkupuolella tai keskivälillä tai jossain, mutta missään tapauksessa en suinkaan sen loppupäässä, siis siinä mihin tuon viestin kirjoitin. Ja taas klikkaillaan…

    KL kirjoitti: (22.7.2015 23:12:10)

    Ihme valitusta, kaikki mulle ja heti. Ei tää ole vaan niin yksinkertaista. Kyllä ne ominaisuudet jo suht luotettavasti toimii tuossa 2020 loppuvuodesta.

    KL

    Rauski kirjoitti: (22.7.2015 23:23:15)

    Lupaatko?

    Hienoa että jaksatte nähdä asiaksenne kehittää foorumia mieleiseksenne. Ylläpito ottanee varmaan nämäkin ongelmat käsittelyyn, nyt kuin ollaan jo saatu asiattomuudet siivottua ja keskustelu on asiallista niin voimavaroja varmaan käytetään jo kehitykseen.

    KL

    toveri kirjoitti: (24.7.2015 21:41:27)

    Hienoa, että jaksat aivan omaksi iloksesi ja muiden huvitukseksi kertoa meille käsittäväsi tämänkin asian väärin.

    Kas kun ystävykset Sarpakunnas & Tyry ovat ihan ITSE luvanneet näitä uudistuksia ja ihan ITSE luvanneet niille aikataulunkin, niin ei ole AIVAN kohtuutonta huudella noiden luvattujen uudistusten perään.

    Vai mitä olet itse mieltä?

    Ai niin, sinähän jo kerroit mitä mieltä olet. Anteeksi, vedän tuon kysymyksen takaisin.

    Nopea Edit: Jaa mutta HETKINEN !!! Nuo luvatut uudistukset ON jo tehty, ne vain eivät TOIMI ! No nyt minä sen käsitin! Turhaanhan tässä valitetaan, toveri on täysin oikeassa…

    KL kirjoitti: (24.7.2015 22:32:51)

    Kylläpäs on taas suuria vääryyksiä ja ongelmia. Itsekin olen huomannut että postauksen tallentamisen jälkeen joudun ketjussa johonkin random kohtaan. Olen ratkaissut ongelman niin että siirryn foorumin etusivulle tämän jälkeen ja hups sielläpä näkyykin että postaukseni on tallentunut. Mielestäni ongelma on sen laatuinen että pystyn sen kanssa elämään, varsinkin koska uudistukset ovat tuoneet tullessaan suuren parannuksen sisältöön.

    KL

    toveri kirjoitti: (25.7.2015 13:19:56)

    Toisin sanoen olet tyytyväinen siihen, että uudistuksia on tehty, ja kaiken lisäksi siihenkin, etteivät ne toimi?

    Jep jep.

    KL kirjoitti: (25.7.2015 18:48:17)

    En ole sanonut että olisin tyytyväinen siihen että tietyt uudistukset eivät vielä toimi. Sen sijaan olen sanonut että tärkein uudistus, moderointi on ollut onnistunut. Vai mitä mieltä itse olet?

    toveri kirjoitti: (26.7.2015 10:35:45)
    Sen sijaan olen sanonut että tärkein uudistus, moderointi on ollut onnistunut.

    On onnistunut, jos se on moderoinnin ansiota, että täältä näyttävät kokonaan hävinneen henkilökohtaiset tölväisyt ns. ’vastapalloon’. Keskustelu alkaa jo muistuttaa herrasmiesten välistä mielipiteiden vaihtoa, jossa voidaan olla asioista eri mieltä ryhtymättä herjaamaan niiden esittäjiä.

Esillä 15 viestiä, 426 - 440 (kaikkiaan 440)
Vastaa aiheeseen: Oikeastiko tulossa parannuksia tähän foorumiin