26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Oikea hinnoittelu

Etusivu Foorumit Yleistä Oikea hinnoittelu

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 182)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #451986 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Poodri Hoo kirjoitti: (14.11.2010 13:03:27)

    Rauski kirjoitti: (14.11.2010 12:04:43)
    Siis sulla statisti ei ollut mitään pielessä vaan poodrihoo tjs joka ilmoitti oman kentän luvuiksi. Tuosta sitten haettiin Talman luvut. Vai ymmärsinkö jotain nyt väärin?
    Minä sen taannoin sulle laskin eräässä toisessa ketjussa. Ei kelvannut, koska luvut eivät olleet mieluisia. Mutta toistan ’oman’ kenttäni luvut.

    Vastike 650€/vuosi
    Vuokrahinta 1000-1100€/vuosi
    GF 50€

    Voi pojat, että te ootte koomisia. Hirvittävä arvuuttelu kenttien ja lukujen oikeellisuudesta. Ihan oikea kenttä kyseessä (ei Talma). Luvuissa pientä varmuuskerrointa eli pyöristystä vastikkeessa ylöspäin ja vuokrahinnassa ja greefeessä alaspäin. Vuokrahinnat ovat esittämässäni haarukassa ovat toteutuneet (omakohtaista kokemusta) ja greenfeet olleet ajoittain tänäkin vuonna 50€ suuremmat.

    Jos ja kun kerran jahtaatte kentän nimeä, niin vinkkinä voin todeta, että siellä pelataan tänään kesägreeneillä auringonpaisteessa.

    liekö kyseessä Vuosaari?

    #451987 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (14.11.2010 12:29:04)

    Mun täytyy Putti ihan oikeesti sanoa, että sun vakuuttavan esiintymisen ja karkeiden hutien ristiriita on varmasti surin mitä oen nähnyt. Esiinnyt lainoppineen tavoin, mutta heität silkkaa potaskaa tulkinnoista ymmärtämättä edes pohjaa.

    Esiinnyt laskentatoimen osaajana, mutta jo neton ja bruton erottaminen on hieman hankalaa.

    Saakos täällä laitettua jotenkin ignoren päälle?

    ts
    kannatan tuota ’ignorea’ muuten voi verisuoni katketa päästä

    Siis Golftalman osakkeiden pyyntihinnat ovat hieman alle 6.000 € (viimeisin golfpössissä 2 viikoa sitten pyynti 5.900 €). Toteutuneet hinnat useimmiten jonkin verran alle, sanotaan vaikka 5.500 €

    Tässä viestiketjussa on TIETOJA todellisista vuokrahinnoista tasoa 1000 €, mutta otetaampa varovainen taso eli 900 €. Vastike on 650 €/v.

    Bruttotuotolla tarkoitetaan tuloa ennen kuin vähennetään kulut, mutta jätetään huomiomatta arvonmuutos. Eli tässä tapauksessa 900 / 5.500 = 16,3 %

    Nettotuotolla tarkoitetaan tuloa sen jälkeen kun vastikekulut on vähennetty eli 4,54 %

    ts
    toivottavasti sinä ignooraat ihan itsesikin vuoksi

    #451988 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Putti-Possu kirjoitti: (14.11.2010 13:26:03)
    [

    Nettotuotolla tarkoitetaan tuloa sen jälkeen kun vastikekulut on vähennetty eli 4,54 %

    Mitäs jos nettotuotolla tarkoitetaankin puhdasta tuloa sen jälkeen kun kaikki sen hankkimisen kulut on vähennetty?

    Tietysti itselleen mieluisamman luvun saa, kun jättää osan kuluista laskematta.

    #451989 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    jyrkkä svingi kirjoitti: (14.11.2010 13:22:20)

    Poodri Hoo kirjoitti: (14.11.2010 13:03:27)

    Rauski kirjoitti: (14.11.2010 12:04:43)
    Siis sulla statisti ei ollut mitään pielessä vaan poodrihoo tjs joka ilmoitti oman kentän luvuiksi. Tuosta sitten haettiin Talman luvut. Vai ymmärsinkö jotain nyt väärin?
    Minä sen taannoin sulle laskin eräässä toisessa ketjussa. Ei kelvannut, koska luvut eivät olleet mieluisia. Mutta toistan ’oman’ kenttäni luvut.

    Vastike 650€/vuosi
    Vuokrahinta 1000-1100€/vuosi
    GF 50€

    Voi pojat, että te ootte koomisia. Hirvittävä arvuuttelu kenttien ja lukujen oikeellisuudesta. Ihan oikea kenttä kyseessä (ei Talma). Luvuissa pientä varmuuskerrointa eli pyöristystä vastikkeessa ylöspäin ja vuokrahinnassa ja greefeessä alaspäin. Vuokrahinnat ovat esittämässäni haarukassa ovat toteutuneet (omakohtaista kokemusta) ja greenfeet olleet ajoittain tänäkin vuonna 50€ suuremmat.

    Jos ja kun kerran jahtaatte kentän nimeä, niin vinkkinä voin todeta, että siellä pelataan tänään kesägreeneillä auringonpaisteessa.

    liekö kyseessä Vuosaari?

    Ei ole noilla ehdoila, vaikka auki onkin. Eikä myöskään ERG, eikä Rönnäs, eikä Porvoo, eikä SHG, eikä Tuusula, eikä stlg, ei peuramaa, ei tali, ….

    #451990 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    En tiedä paistaako Hirsalassa aurinko, eikä sivuilta äkkiseltään öytynyt vuokrahintoja, mutta tuon sivun alaosassa on varmasti asioita jotka ovat osakkaan ja pelioikeutetun kannalta varisn oikeansuuntaisia. Tosin oma toiveeni on aina ollut, että noita ei tarvitsisi käyttää lainkaan.

    #451991 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (13.11.2010 18:35:59)

    PenaK kirjoitti: (13.11.2010 18:13:16)

    Ok- että osakkeen oston kustannus lasketaan omakustannushintaan.t.

    Osakkeen hankinnan kannalle se ei käänny matemaattisesti koskaan.
    .

    Riippuu yhtiöstä, siis siitä millaiset edut yhtiökokous osakkailleen myöntää.
    Esimerkki yhtiö x, jossa on sekä oy että ry.
    ei-osakkaan kausipelimaksu 640 euroa
    osakkaan kausipelimaksu 340 euroa
    osakkaan puolison ’ 340 euroa
    Osakkaan+puolison etu pelimaksuissa ei-osakkaaseen verrattuna 600 euroa vuodessa.

    Jos yhtikokous lähtee siitä että osakkailla ei ole rahasta kiinni ja määrää sellaiset maksut että pelioikeuden vuokraaminen tai ry-pohjainen jäsennyys tulee edullisemmaksi, niin eikö silloin pitäisi ao. yhtiökokouksen tarkistaa linjaansa, eikä pyytää liittoa nostamaan muiden yhtiöiden hintoja.

    #451992 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Peuramaan kahden pelioikeuden osake.
    Taitaa olla turun suunnalla samanhintaisa.

    #451993 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    PenaK kirjoitti: (14.11.2010 14:32:44)
    [

    Jos yhtikokous lähtee siitä että osakkailla ei ole rahasta kiinni ja määrää sellaiset maksut että pelioikeuden vuokraaminen tai ry-pohjainen jäsennyys tulee edullisemmaksi, niin eikö silloin pitäisi ao. yhtiökokouksen tarkistaa linjaansa, eikä pyytää liittoa nostamaan muiden yhtiöiden hintoja.

    Hei eikös nyt hiljalleen voitais jättää karkeimmat älytttömyydet pois, kuten tuon kappaleen loppuosa?

    Ainoa mitä liitto voi tehdä, on esittää ajatuksia niistä toimenpiteistä, millä kentät voisivat nostaa osakkuuden hyötyjä ja arvostusta.

    Ensimmäinen ongelma on koko työryhmän raportin ja sen rakenteen ymmärtäminen. Raporttihan jakaantuu tavallaan neljään osaan:

    1. Nykytilanteen selvittäminen kuten sen työryhmä kokee kenttäväen kokeneen
    2. Työryhmän analyysi ongelmista kuten sen työryhmä kokee kenttäväen kokeneen
    3. Työryhmän näkemys niistä asioista, joilla noita ongelmia voitaisiin poistaa

    Ja viimeisenä lopulta ainoa olennainen:

    4. Työryhmän näkemys siitä, mitkä noista asioista voitaisiin liiton kautta toteuttaa ja miten.

    Kolme ensimmäistä kohtaa ovat esim KiVi:n kannalta täysin merkityksettömiä, koska ne ovat vain pohjustusta esitykselle. Neljännessä osassa vasta otetaan kantaa siihen, mitä liitto voisi mahdolliseti asialle tehdä, ja siinä on varsin selkeästi todettu, että liitto ei voi millään tavoin vaikuttaa suoranaisesti minkään kentän päätöksiin.

    Tuo rakenne tekee mielestäni koko kuviosta aika mainion taktisesti, ottamatta taaskaan kantaa siihen, mihin suuntaan asioiden omasta mielestäni pitäisi mennä. Raportti on tehtävänsä täyttänyt jo silä, että kiivas keskustelu asioista on alaknut ja kentät kukin tahoillaan pohtivat onko noista keinoista mitkä sellaisia, että ne on heillä käyttöön otettavissa.

    Edes tulevalla hallituksen esityksellä tai liittovaltuuston päätöksellä ei ole asiaan mitään merkitystä, koska sieltä ei voi tulla mitään todellisia ehdotuksia tai säännöksiä. Vaikka liittovaltuusto ei antaisi mitään suosituksia ja vesittäisi siltä kannalta koko työryhmän työn, on toimnta kuitenkin saavuttaniut sille asetetut tavoitteet, eli keskustelun synnyttäminen ja muutosten pohtiminen seuroissa osakkaan aseman parantamiseksi. Näkisin jopa joidenkin raportin kohtien olevan tarkoituksellisia ylilyöntejä aiheen tiimoilta, joiden onnistuminen saa vahvan vahvistuksen täällä käydyistä keskusteluista ja niiden kiivaudesta.

    Tulevat valtuuston päätökset sitten ulos ehdotuksina, suosituksina tai ajatuksina, tai tuleeko niitä lainkaan, se ei ole olennaista enää tässä vaiheessa. Nuo ajatukset joka tapauksessa jäävät elämään ja niiden kautta seuroissa / kentillä pohditaan alkavana talvena mahdollisia toimenpiteitä. Kukin tahoillaan ja omista lähtökohdistaan.

    Oma veikaukseni ja ehkäpä toiveenikin on, että iso osa seuroista avaa oviaan lähijäsenyyteen, että kenenkään ei einää tarvitse hankkiutua johonkin ylisuureen seuraan kauaksi kotikonnuilta. Todennäköisesti myös noiden jäsenten pelaamiselle tullaan asettamaan rajoituksia, jotka mutoillaan siten, että osakkaille ja ehkä vuokralisille annetaan etuoikeuksia tietyn ajankohdan lähtöaikoihin ja varausoikeuksiin. Samaan aikaan seurat saattavat asettaa omaehtoisesti kattoja tuolle lähijäseneten määrälle (pelioikeuksien suhteeenhan sellaiset jo yleensä ovat) joka johtaa seurojen täyttymisen kautta pelioikeuksien kysyntään ja niiden loppuessa mahdollisesti jopa uusien kenttien syntyyn.

    #451994 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (14.11.2010 15:22:28)

    Miten ts näkisit jatkossa muodostuvan esimerkiksi ’nimeämättömien’ yrityspelioikeuksien tehokäytön? Nythän muutama taho hyödyntää niitä kaupallisesti niin,
    että sitoutumattomat pelaajat pääsevät suurina joukkoina näiden yrityspelioikeuksien turvin pelaamaan useille Etelä-Suomen golfkentille, koska varsinaiset osakkeenomistajat ovat ne maksua vastaan luovuttaneet ne kolmannen osapuolen käyttöön, jonka piirissä voi ja ilmeisesti on satoja pelaajia.
    Tuleekohan tähän asiaan eri kentillä merkittäviä muutoksia vai jatkuuko sama ’hyväksi’ käyttö, jossa pelatuista kierroksista rahat valuvat businessmiesten/naisten taskuun?

    #451995 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    clock kirjoitti: (14.11.2010 15:47:07)

    Tuo kohta on varmasti moniongelmainen ja jää sekin jokaisen kentän itsensä ratkottavaksi.

    Minulla ei ole kykyä eikä halua lähteä noita prosesseja arvailemaan vaan enemmänkin viittaan tuohon edelliseen postaukseeni, eli asiat on nostettu pöydälle ja myös riviosakkaiden tietoisuuteen. Kentillä käydään sitten keskustelut ja ajetaan päätöksiä niiden tilanteiden mukaan.

    #451996 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (14.11.2010 15:22:28)
    Ainoa mitä liitto voi tehdä, on esittää ajatuksia niistä toimenpiteistä, millä kentät voisivat nostaa osakkuuden hyötyjä ja arvostusta.

    Ensimmäinen ongelma on koko työryhmän raportin ja sen rakenteen ymmärtäminen. Raporttihan jakaantuu tavallaan neljään osaan:

    1. Nykytilanteen selvittäminen kuten sen työryhmä kokee kenttäväen kokeneen
    2. Työryhmän analyysi ongelmista kuten sen työryhmä kokee kenttäväen kokeneen
    3. Työryhmän näkemys niistä asioista, joilla noita ongelmia voitaisiin poistaa

    Ja viimeisenä lopulta ainoa olennainen:

    4. Työryhmän näkemys siitä, mitkä noista asioista voitaisiin liiton kautta toteuttaa ja miten.

    Kolme ensimmäistä kohtaa ovat esim KiVi:n kannalta täysin merkityksettömiä, koska ne ovat vain pohjustusta esitykselle. Neljännessä osassa vasta otetaan kantaa siihen, mitä liitto voisi mahdolliseti asialle tehdä, ja siinä on varsin selkeästi todettu, että liitto ei voi millään tavoin vaikuttaa suoranaisesti minkään kentän päätöksiin.

    Tuo rakenne tekee mielestäni koko kuviosta aika mainion taktisesti, ottamatta taaskaan kantaa siihen, mihin suuntaan asioiden omasta mielestäni pitäisi mennä. Raportti on tehtävänsä täyttänyt jo silä, että kiivas keskustelu asioista on alaknut ja kentät kukin tahoillaan pohtivat onko noista keinoista mitkä sellaisia, että ne on heillä käyttöön otettavissa.

    Edes tulevalla hallituksen esityksellä tai liittovaltuuston päätöksellä ei ole asiaan mitään merkitystä, koska sieltä ei voi tulla mitään todellisia ehdotuksia tai säännöksiä. Vaikka liittovaltuusto ei antaisi mitään suosituksia ja vesittäisi siltä kannalta koko työryhmän työn, on toimnta kuitenkin saavuttaniut sille asetetut tavoitteet, eli keskustelun synnyttäminen ja muutosten pohtiminen seuroissa osakkaan aseman parantamiseksi. Näkisin jopa joidenkin raportin kohtien olevan tarkoituksellisia ylilyöntejä aiheen tiimoilta, joiden onnistuminen saa vahvan vahvistuksen täällä käydyistä keskusteluista ja niiden kiivaudesta.

    Tulevat valtuuston päätökset sitten ulos ehdotuksina, suosituksina tai ajatuksina, tai tuleeko niitä lainkaan, se ei ole olennaista enää tässä vaiheessa. Nuo ajatukset joka tapauksessa jäävät elämään ja niiden kautta seuroissa / kentillä pohditaan alkavana talvena mahdollisia toimenpiteitä. Kukin tahoillaan ja omista lähtökohdistaan.

    Onhan täällä sentään joku, joka ihan aikuisten oikeasti ymmärtää tilanteen.

    #451997 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    clock kirjoitti: (14.11.2010 15:47:07)
    Tuleekohan tähän asiaan eri kentillä merkittäviä muutoksia vai jatkuuko sama ’hyväksi’ käyttö, jossa pelatuista kierroksista rahat valuvat businessmiesten/naisten taskuun?

    Olen osakas ERG:ssä, jossa kaikkia osakkeita voi halutessaan käyttää nimeämättöminä. Vuosittaista korvausta vastaan toki.
    Tuon korvauksen oikealla hinnoittelulla kenttäyhtiö voi kääntää tuon ”hyväksikäytön” taloudellisesti kannattavaksi. Tai jos ei kannattavaksi niin ainakin tasapuoliseksi nimetyn pelioikeuden suhteen.
    Esimerkikisi tällä kaudella heavyuser-nimeämätön maksoi noin kuusi kertaa suuremman korvauksen kuin heavyuser-nimetty.
    Henkilökohtaisesti en koe asiaa taloudelliseksi ongelmaksi kotikenttääni kohtaan tai olevamme hyväksikäytön kohde.

    Kentän käyttöaste on tietysti se toinen puoli kolikkoa. Tähän saakka näille nimeämättömille on löytynyt hyvin pelitilaa koska meillä on vain reilut 500 nimettyä pelaajaa. Jos ja kun ry:mme projekti onnistuu ja saamme houkuteltua meille lisää nimettyjen pelioikeuksien käyttäjiä, kentän kuormitus luonnollisti kasvaa.

    Jo nyt ajanvarauskäytännöt pitävät huolen siitä että nimetyn pelioikeuden käyttäjä on viimeinen joka kärsii kuormituksen kasvusta. Ja nykyisiä käytäntöjä voidaan rukata jos siltä tuntuu.

    Kommentit koskevat siis puhtaasti ERG:tä ja muilla kentillä toiset säännöt ja toiset kujeet. Tämän voit lukea myös muistutuksena siitä että kaikkein tärkeimmät ratkaisut tehdään aina kenttä- ja yksilötasolla.

    Kenttä päättää mitä tarjoaa ja mihin hintaan. Yksilö päättää mitä ostaa ja mihin hintaan.
    Kumpaakaan näistä ei voi minkään komitean päätöksellä merkittävästi muuttaa.

    #451998 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Taksikuski Dublinista kirjoitti: (14.11.2010 16:53:43)
    .
    Kumpaakaan näistä ei voi minkään komitean päätöksellä merkittävästi muuttaa.

    Eikä ole ollut tarkoituskaan. Porukkaa on vaan viety kuin litran mittaa koko tällä kohulla.

    #451999 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (14.11.2010 14:04:50)
    En tiedä paistaako Hirsalassa aurinko, eikä sivuilta äkkiseltään öytynyt vuokrahintoja, mutta tuon sivun alaosassa on varmasti asioita jotka ovat osakkaan ja pelioikeutetun kannalta varisn oikeansuuntaisia. Tosin oma toiveeni on aina ollut, että noita ei tarvitsisi käyttää lainkaan.

    Huomaa, että on jäänyt jotain lukematta. Hirsala on ollut jo toistaviikkoa suljettu. Sekin lukee niiden kotisivulla.

    #452000 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (14.11.2010 16:58:35)
    Eikä ole ollut tarkoituskaan. Porukkaa on vaan viety kuin litran mittaa koko tällä kohulla.

    Eli työryhmän tarkoitus oli viedä porukkaa kuin litran mittaa? ja tämä on jotenkin hyvä asia?

    #452001 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Poodri Hoo kirjoitti: (14.11.2010 17:09:19)

    ts kirjoitti: (14.11.2010 14:04:50)
    En tiedä paistaako Hirsalassa aurinko, eikä sivuilta äkkiseltään öytynyt vuokrahintoja, mutta tuon sivun alaosassa on varmasti asioita jotka ovat osakkaan ja pelioikeutetun kannalta varisn oikeansuuntaisia. Tosin oma toiveeni on aina ollut, että noita ei tarvitsisi käyttää lainkaan.

    Huomaa, että on jäänyt jotain lukematta. Hirsala on ollut jo toistaviikkoa suljettu. Sekin lukee niiden kotisivulla.

    Lukikos mun postauksessa jossain, että olettaisin sun kentän olevan Hirsala?

    #452002 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Taksikuski Dublinista kirjoitti: (14.11.2010 17:23:52)

    ts kirjoitti: (14.11.2010 16:58:35)
    Eikä ole ollut tarkoituskaan. Porukkaa on vaan viety kuin litran mittaa koko tällä kohulla.

    Eli työryhmän tarkoitus oli viedä porukkaa kuin litran mittaa? ja tämä on jotenkin hyvä asia?

    Ehkäpä enemmänkin saada asia esille ja keskusteluun. Ihmisethän siinä sitten ovat itsetään litran mitan tehneet tulkitessaan tuota raporttia.

    Mietis nyt hetki niitä kaikkia älyttömyyksiä mitä täälläkin on aiheesta kirjoiteltu. On puitu liiton määräysvaltaa ym. vaikka jo raportissa todetaan, että sellaista ei ole. On huudetu kilpailuvirastoa apuun, vaikka mitään päätöksiä tai linjauksia ei ole olemassakaan, eikä ehkä tulekaan.

    En minä siihen kantaa ota, onko tapa ollut hyvä tai asiallinen. Tehtävänsä ja tavoitteensa se kuitenkin näyttää täyttäneen erinoimaisesti.

    #452003 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (14.11.2010 17:30:15)

    Poodri Hoo kirjoitti: (14.11.2010 17:09:19)

    ts kirjoitti: (14.11.2010 14:04:50)
    En tiedä paistaako Hirsalassa aurinko, eikä sivuilta äkkiseltään öytynyt vuokrahintoja, mutta tuon sivun alaosassa on varmasti asioita jotka ovat osakkaan ja pelioikeutetun kannalta varisn oikeansuuntaisia. Tosin oma toiveeni on aina ollut, että noita ei tarvitsisi käyttää lainkaan.

    Huomaa, että on jäänyt jotain lukematta. Hirsala on ollut jo toistaviikkoa suljettu. Sekin lukee niiden kotisivulla.

    Lukikos mun postauksessa jossain, että olettaisin sun kentän olevan Hirsala?

    LOL… sä oot hyvä!

    #452004 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Poodri Hoo kirjoitti: (14.11.2010 17:41:20)

    ts kirjoitti: (14.11.2010 17:30:15)

    Poodri Hoo kirjoitti: (14.11.2010 17:09:19)

    ts kirjoitti: (14.11.2010 14:04:50)
    En tiedä paistaako Hirsalassa aurinko, eikä sivuilta äkkiseltään öytynyt vuokrahintoja, mutta tuon sivun alaosassa on varmasti asioita jotka ovat osakkaan ja pelioikeutetun kannalta varisn oikeansuuntaisia. Tosin oma toiveeni on aina ollut, että noita ei tarvitsisi käyttää lainkaan.

    Huomaa, että on jäänyt jotain lukematta. Hirsala on ollut jo toistaviikkoa suljettu. Sekin lukee niiden kotisivulla.

    Lukikos mun postauksessa jossain, että olettaisin sun kentän olevan Hirsala?

    LOL… sä oot hyvä!

    Mä tiedän. Vain luontainen vaatimattomuuteni estää sanomasta sitä ääneen.

    #452005 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (14.11.2010 17:34:49)
    En minä siihen kantaa ota, onko tapa ollut hyvä tai asiallinen. Tehtävänsä ja tavoitteensa se kuitenkin näyttää täyttäneen erinoimaisesti.

    No ehkä niin. Voi sen myös nähdä hukkaanheitettynä resurssinkäyttönä.
    Jos tavoitteena on ollut vain luoda hämmennystä kun samat resurssit olisi voinut käyttää ratkaisujen löytämisen.

    Jos ”litran mitta” oli oikeasti agenda niin oli loistava taktinen nyanssi tilata KiVi:ltä ratsia omiin tiloihin. Helppo tapa valjastaa media omien tarkoitusperien ajamiseen. Respect.

    Nyt kiinnostaa nähdä millaisen kanin SGL vetää hatusta tuossa suuressa kokouksessa kun tämä taktinen veto paljastetaan. Samoin Jarmo J Husso:n kommentti tällä palstalla asiaan olisi mielenkiintoista nähdä.

    #452006 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    ts kirjoitti: (14.11.2010 17:34:49)

    Taksikuski Dublinista kirjoitti: (14.11.2010 17:23:52)

    ts kirjoitti: (14.11.2010 16:58:35)
    Eikä ole ollut tarkoituskaan. Porukkaa on vaan viety kuin litran mittaa koko tällä kohulla.

    Eli työryhmän tarkoitus oli viedä porukkaa kuin litran mittaa? ja tämä on jotenkin hyvä asia?

    Ehkäpä enemmänkin saada asia esille ja keskusteluun. Ihmisethän siinä sitten ovat itsetään litran mitan tehneet tulkitessaan tuota raporttia.

    Mietis nyt hetki niitä kaikkia älyttömyyksiä mitä täälläkin on aiheesta kirjoiteltu. On puitu liiton määräysvaltaa ym. vaikka jo raportissa todetaan, että sellaista ei ole. On huudetu kilpailuvirastoa apuun, vaikka mitään päätöksiä tai linjauksia ei ole olemassakaan, eikä ehkä tulekaan.

    En minä siihen kantaa ota, onko tapa ollut hyvä tai asiallinen. Tehtävänsä ja tavoitteensa se kuitenkin näyttää täyttäneen erinoimaisesti.

    Tehtävät ja tavoitteet ovat todella täyttyneet ja komeasti.
    Pari hallituksen jäsentä on eronnut,kilpailuvirasto on tehnyt ratsioita ja tutkii kartellia.

    Asiat on sekaisin ,kuin vain golfliitolla voi olla.

    Mitä tulee älyttömyyksiin,niin niitä on pitkä lista tässä raportissa,on kilpailulainvastaisia ja osakeyhtiölain vastaisia keinoja.
    Toivotaan,että huomenna hallituksen kokouksessa tähän saadaan jotain ryhtiä.
    Epäilempähän ,että koko asia haudataan vähän äänin.

    #452007 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    piispanen kirjoitti: (14.11.2010 18:00:08)
    [

    Mitä tulee älyttömyyksiin,niin niitä on pitkä lista tässä raportissa,on kilpailulainvastaisia ja osakeyhtiölain vastaisia keinoja.

    Sinunko on mahdotonta ymmärtää, että raportissa ei voi olla mitään lainvastaista?

    Menee samalle linjalle kanssasi kuin hiekka puttilinjalla, jonka yhteydessä esitttämäni kysymyksen väistit katoamalla.

    #452008 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    piispanen kirjoitti: (14.11.2010 18:00:08)

    Pari hallituksen jäsentä on eronnut,kilpailuvirasto on tehnyt ratsioita ja tutkii kartellia.

    Asiat on sekaisin ,kuin vain golfliitolla voi olla.

    Mitä tulee älyttömyyksiin,niin niitä on pitkä lista tässä raportissa,on kilpailulainvastaisia ja osakeyhtiölain vastaisia keinoja.
    Toivotaan,että huomenna hallituksen kokouksessa tähän saadaan jotain ryhtiä.
    Epäilempähän ,että koko asia haudataan vähän äänin.

    Järkevästi ajatellen voitaisiin ottaa aikalisä

    … mutta sen verran sotkua on saatu aikaan, jotta saattaapi olla draamaa tulossa

    #452009 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Putti-Possu kirjoitti: (14.11.2010 18:07:12)

    Tärkein päämäärä on jo saavutettu: Kenttäyhtiöiden osakkaat ja toimielimet miettivät ratkaisuja otsakkeen eli ’oikean hinnoittelun’ ongelmaan.
    Toiseksi tärkein päämäärä on myös saavutettu: pelioikeusjalostajat ja ’halpapelaajat’ tiedostavat, että entinen meno ei välttämättä jatku. Hintojen kehityksessä tulee tapahtumaan muutoksia.

    Ollaan tajuttu, että halpapelaaminen johtuu vääristä tariffeista eikä se ole ongelman syy.

    #452010 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Putti-Possu kirjoitti: (14.11.2010 18:07:12)

    piispanen kirjoitti: (14.11.2010 18:00:08)

    Pari hallituksen jäsentä on eronnut,kilpailuvirasto on tehnyt ratsioita ja tutkii kartellia.

    Asiat on sekaisin ,kuin vain golfliitolla voi olla.

    Mitä tulee älyttömyyksiin,niin niitä on pitkä lista tässä raportissa,on kilpailulainvastaisia ja osakeyhtiölain vastaisia keinoja.
    Toivotaan,että huomenna hallituksen kokouksessa tähän saadaan jotain ryhtiä.
    Epäilempähän ,että koko asia haudataan vähän äänin.

    Järkevästi ajatellen voitaisiin ottaa aikalisä

    … mutta sen verran sotkua on saatu aikaan, jotta saattaapi olla draamaa tulossa

    Draamaa voi toki olla tulossa, mutta tilannehan on nyt kuitenkin siinä pisteessä, että liiton ei tarvitse tehdä mitään. Hallitus voi ihan yhtä hyvin vetää eistyksensä pois tai tuoda sen valtuuston käsittelyyn ihan missä muodossa haluaa, kunhan jättää siitä kaikki laittomuutta läheltäkään liippaavat kohdat pois.

    Seuroissa ja kentillä asian käsittely jatkuu ja ne tekevät sitten päätöksiään omista perusteistaan. Hieman sen suntaista tietoa on korvanappiin tullut, että kannat ovat monessa kohti muokkaantuneet paljon jyrkemmiksi sitoutumattomutta vastaan tämän käydyn keskustelun vuoksi.

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 182)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #451986 kohteessaOikea hinnoittelu