26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

’oikea’ handicap

Etusivu Foorumit Yleistä ’oikea’ handicap

Esillä 14 viestiä, 51 - 64 (kaikkiaan 64)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kun voisikin tasapuolisesti laittaa eteenpäin sekä laskevat että nostavat kortit, näin olisikin paremmin händäri mallillaan. Mutta kun kotikentälleni voi tänä vuonna laittaa maksimissaan VAIN 10 nostavaa korttia harjoituskierroksilta. Näin täytyy itte kattoa että on tasoitus oikealla raiteella eli ei onnen huumassa yhden hyvän kierroksen jälkeen viitsi lukuja alentaa. Huom! en pahemmin kilpaile muuta kuin joissakin ’korruptiokisoissa’ joten kisakortteja ei tule jätettyä vaikka niitä voisikin lukumääräisesti laittaa enemmänkin seuralle.

    Nyt juuri mulla tuntuu olevan oikeat lukemat todelliseen pelitasooni, enkä näin ollen ainakaan tänä vuonna sen kummemmin funtsi korttien lähettämistä vaikka nyt sitten jokin tosi hyvä kierros tulisi eteen, tai päinvastoin tulisi jokin hillitön katastrofi. Tämähän on vain golfia, ei sen vakavampaa! Mulle on pääasia että peli sujuu suht.mukavasti (ei tarvi paljon ärräpäitä päästellä).

    Nautitaan pelaamisesta ;o)

    Yep, yep, kun näin aloittelijana pelailee 36-54 tasoituksella, eipä tarvitse miettiä nostavien korttien jättämistä…

    Ja moneen pb-kisaan pääsee mukaan, tosin pelitasoitus lasketaan usein vain 36 tasoituksen mukaan, mutta kyllä silti saattaa silloin tällöin pärjätä;-)

    Vielä kun vielä em. kisat pelataan usein esim. 3/4 tasoituksin, niin eihän niistä voi edes laskevaa korttia jättää!

    Äitiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!

    Sillä että kisa pelataan 3/4 tasoituksin, ei tietystikään ole mitään merkitystä. Tasoitus laskee aivan normaalisti.

    Jälleen menevät tasoitusssännöt aloittelijalta yli ymmärryksen. Mitä tuo kohta 6. sitten tarkoittaa?

    Tasoituskelpoisen pelikierroksen edellytykset:

    1.Pelikierros on pelattu liittoon kuuluvan seuran kentällä

    2.Pelikierros on pelattu kentällä, jonka kokonaispituus 18-reikäisenä on vähintään

    2750 m.

    3.Liitto on määrittänyt kentän USGA Course Ratingin mukaisesti

    4.Kentän pituus saa vaihdella korkeintaan +/-100 metriä mittapisteestä

    5.Pelikierros pelataan golfin sääntöjen ja Golfliiton Paikallissääntöjen mukaisesti

    6.Pelikierros on pelattu joko lyöntipelinä tai pistebogeyna täysin tasoituksin

    7.Tuloksen on tuloskorttiin vahvistanut allekirjoituksellaan merkitsijän. Merkitsijällä on oltava tasoitus. (Seura voi päättää tarvitseeko merkitsijällä olla virallinen tasoitus vai riittääkö seuratasoitus)

    Mielenkiintoista kuinka moni ei jätä bufferiin menevältä tasoituskierrokselta korttia! Ainakin kotiseurassani (VIG) tällä menettelyllä tasoitus nousee heti pykälällä.

    ?????????

    Mielenkiintoista kuinka moni ei jätä bufferiin menevältä tasoituskierrokselta korttia! Ainakin kotiseurassani (VIG) tällä menettelyllä tasoitus nousee heti pykälällä

    Tarkoitatko todella että tasoitus ’nousee’? Siis esim. 15,4 nousee 16,4:ään? vai 14,4:ään (oikeastihan hcp:t ovat useinmiten kyllä negatiivisia)

    kohta 6. tarkoittaa, että minkänlaista tasoituskorttia ei voi tehdä

    – reikäpelissä, koska siinä ei tarvitse edes pitää tuloskorttia ja reikää ei ole pakko pelata loppuun, ja rangaistuksena saattaa olla reiän menetys, jolloin ko. reiältä ei saa tulosta

    – missään pari- tai ryhmäkilpailussa, jossa saa antaa neuvoja tai palloa lyödään vuorotellen

    – scramblessa,

    – erilaisissa leikkisikoissa, joissa pelloa saa siirrellä yhteensä esim 5 mertisen narunpätkän verran, tai lyöntejä saa rangaistuksetta uusia jne

    Aika erikoiselta tuo sailorin kuvaama käytäntö tuntuu. Hämäävää on kun aina ei voi olla varma tarkoittaako tasoituksen nousu teksteissä huononemista (kuten pitäisi) vai paranemista.

    En kyllä ymmärrä millä perusteilla bufferiin peluu voisi huonontaa=nostaa tasoitusta?

    Kaikki kait tietävät, että tasoitus voi nousta (huonontua) kauden aikana 2 pykälää lähtötasostaan.

    Tiedä sitten, löytyykö henkilöitä jotka jättävät parikymmentä nostavaa korttia`?

    KL

    Viime vuonna erään pelaamani kilpailun jälkeen tarkistin asian Golfliitosta ja sieltä sanottiin, ettei 3/4-tasoituksella pelatut kierrokset vaikuta tasoituksiin (kts. tas.määräysten 6. pykälä). Ken ei usko, tarkistakoon itse.

    CH-1: Eipäs nyt saivarrella. ’Nousee pykälällä’ on tietysti 0,1 korkeammaksi (tai 0,2 jos tarkka hcp on 26,5 tai korkeampi). Ja tässä siis 15 on korkeampi kuin 14…

    Lade: Kilpailut esim. 3/4 tasoituksin tarkoittavat sitä, että kilpailijoita pannaan keskenään paremmuusjärjestykseen näin lasketuin tasoituksin. Ei ole minun ymmärtääkseni mitään estettä sille, ettetkö voisi silti jättää tuloskorttiasi tasoituksen ylläpitoon (sääntöjen mukaan pelatusta lyöntipelistä) tästä huolimatta. Edellytys tietysti on, että kortissa ovat todelliset lyöntisi kirjattuina.

    Jos kortissa on laskettuna bogipinnoja, niiden täytynee olla täyden tasoituksen perusteella eli yliviivaamalla mahdolliset 3/4-bogipinnat pitäisi kelvata. (Sanon ’mahdolliset’ sillä kilpailuhan voidaan käydä 3/4-tasoituksin lyöntipelinä ilman bogipisteiden laskentaa; bruttolyönnit – 3/4-tas = nettolyönnit.)

    Sääntösaivartelijat saattavat olla tästä eri mieltä – joku voi ehkä väittää, että omaan PELIsuoritukseesi on vaikuttanut se, että KILPAILUn ratkaisevat ei täydet vaan 3/4-tasoitukset ja että ikäänkuin tällä olisit voinut taktikoida! Bull… sanon minä!

    Nimetön

    Tarkoitat kai sitä, kun sääntöjen mukaan tasoituskierros täytyy ’rekisteröidä’ etukäteen caddie masterilla ja tällöin myös kortti täytyy palauttaa. Jos ei palauta, tulkitaan ilmeisesti kierroksen menneen huonosti (siis yli bufferin), jolloin tasoitus nousee 0.1. Käytännössä monissa seuroissa tilanne on se, että etukäteen rekisteröitymisellä ei ole mitään virkaa. Ei ainakaan Peuramaalla ole mitenkään huomioitu, jos olen sanonut pelaavani tasoituskierrosta. Tästä johtuen en palauta sellaisia bufferiin menneitä tasoituskierroksia, jotka eivät ole kisakierroksia.

    Huolimatonta, huolimatonta!

    Siis max. 2,0 lyöntiä voi se tasoitus nousta – ei ’kaksi pykälää’, joka on moniselitteinen ja ilman tarkennusta minä ymmärrän sen tarkoittavan 0,1/0,2 lyöntiä.

    Nostavia korttejahan saa kauden aikana olla vaikka kuinka monta, jos välillä on laskeviakin kortteja. Lopputulos ei saa mennä korkeammaksi kuin 2,0 yli sen, millä kausi alkoi.

    Nimetön

    ’Lopputulos ei saa mennä korkeammaksi kuin 2,0 yli sen, millä kausi alkoi.’

    Ei vaan händäri ei voi nousta yli 2,0 kauden alimmasta arvosta.

Esillä 14 viestiä, 51 - 64 (kaikkiaan 64)
Vastaa aiheeseen: ’oikea’ handicap

Etusivu Foorumit Yleistä ’oikea’ handicap